perjantai 17. lokakuuta 2014

Suklaata ei lasketa




Yritys välttää karkinsyöntiä on venynyt tavaksi välttää karkinsyöntiä. Ensin sen oli tarkoitus olla viikon tai muutaman pituinen kärvistely-yritys, jonka jälkeen tietysti repsahtaisin. Repsahtaisin, niin kuin aina ennenkin. Jostain syystä asioiden ääneen sanominen pistää minut päättäväiseksi. Joku on joskus syyttänyt itsepäiseksikin. Itsepäisyys, itsepintaisuus, päättäväisyys tai itsekuri, you name it, mutta olen ollut 78 päivää syömättä karkkia.


Eräänä päivänä istuin sitten ystävieni kanssa pöydän ääressä. Pöydällä oli karkkikulhoja, joista napostelimme juttelun lomassa Ässä Mixejä. Yhtäkkiä tajusin. Minä syön karkkia! Apua, miksi minä syön karkkia? Käden vieminen karkkikulholle ja karkin vieminen suuhun oli tapahtunut niin vaistomaisesti, etten ollut ehtinyt itsekään tajuta mitä teen. Minulle iski samanlainen paniikki, kuin tajutessani syöneeni lihaa, vaikka olen lopettanut lihansyönnin 18 vuotta sitten. Sellainen minä epäonnistuja-paniikki. Jos oksennan nyt, poistaako se tekoni? Heräsin unesta ja ilahduin. Minut valtasi samanlainen huojennus, kuin herättyäni hikisenä lihansyöntiunista tajutessani kaiken olleen harhaa.





P.S. Nyt pitäis varmaan vielä sanoa jotain liittyen suklaaseen.





Ilona





11 kommenttia:

  1. Päättäväisyyttä tai itsepäisyyttä täälläkin. Meillä oli vappuna parin läheisen kanssa veto siitä, että pystytäänkö olemaan juhannukseen asti karkkilakossa. Ja pystyihän sitä. Ekat päivät ja viikot olivat vaikeita, mutta sitten helpottui mielihalut. Tuli juhannus. Söin muutaman karkin, maistuivat pahalle. Asetin itselleni tavoitteen olla syömättä karkkia jouluun asti. Joulun jälkeen karkkia en ole edes tahtonut maistaa. Aikaa siitä joulusta on 5vuotta.

    Niin ja se suklaa. Leivonnaisiin sitä laitan useinkin, mutta pelkästään en syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi. Vau mikä tarina. Mulle kans yks tollanen!
      Oon muuten huomannut näinkin lyhyen ajan jälkeen (vaikka sokerilakossa en olekaan), että makuaisti on parantunut varsinkin makean suhteen. Kaikki makea maistuu todella makealta ja usein mietin, että miten tällaista moskaa voi oikein syödä. Tosi outoa, kun jäätelöäkään ei tee enää mieli.

      Poista
    2. Joo, ja yks minkä oon kokemuksen kautta huomannut, niin monesti makeaa tekee mieli silloin, kun ei ole syönyt monipuolisesti ja tarpeeksi usein. Ja makeanhimoon (mulla ainakin) auttaa lasillinen vettä. Sen jälkeen odottaa noin vartin ja kappas: makeanhimo meni ohi. Eli oikeasti olikin jano. Suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  2. Mä retkahdin. Tosin söin jokatapauksessa pullaa karkin sijasta siinä määrin, että tilanne tais olla aika plus miinus nolla... Hitsin lentopelko sai mut stressaamaan ennen matkaa niin että olen popsinut karkkia koko viikon, atopia ei kiitä. Huomenna joudun kuitenkin lentämään. Yhyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ne pari ekaa viikkoa oli pahimmat. Silloin retkahtamisvaara suurin.

      Mä söin tänään Arnoldsin kinuskisydämen. Hyi :D

      Poista
  3. Karkeista minun näpit pysyy erossa helposti, mutta lihaa minua ei saisi lopettamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä lihansyöjänä olisi toki huomattavasti helpompaa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Jos nyt joulun antaisi tulla ensin. Äiti antaa jouluisin Maraboun Paradise-konvehtirasian lahjaksi ja niitä napostellessa tulee aina niin nostalginen joulufiilis.

      Poista
  5. Pystyn hyvin samaistumaan. Tosin lihaakin syön joskus äärettömän harvoin, mutta se on aivan eri asia laittaa lihaa suuhun tiedostaen asia kuin täysin tiedostamattomana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ne on vaan unia. Ne vahingossa lihan syömiset. Mitähän unitulkitsija sanoisi?

      Poista

Kiitos!