Tiukille veti

Vuosi sitten. En tehnyt lupauksia tulevalle vuodelle. Lupausten sijaan toivoin. Koko toivelista jäi pitkäksi aikaa unholaan, kunnes eräänä yönä vauvan kanssa valvoessani se muistui taas mieleeni. Mutta mitä listassa luki, sitä en muistanut.


Aamulla kaivoin vanhan kirjoituksen esiin. En voinut muuta, kuin hämmästellä. Näytti toimineen.


Toiveet menivät näin:

- Löytyisi pitkä projekti (kesämökki tai talo)
- Olisi riittävästi töitä (jotta tätä työtä ja elämäntapaa olisi edelleen mahdollista jatkaa)
- Jaksaisin keväällä juosta 10 kilometriä (nyt menee murto-osa)
- Pääsisin Kreikkaan (Parga touko-kesäkuun vaihteessa alkaa olla jo perinne)
- Säästäisin ahkerasti (olen kovaa vauhtia matkalla älä osta mitään- elämään)
- Kesä olisi pitkä (olisipa se!)



Täytyy sanoa, että tiukille veti, mutta muutaman viikon päästä meillä on kuitenkin avaimet kädessä. Löytyi nimittäin pitkä projekti. Kyllä, me ostetaan talo! Talo on 1800-luvun lopulla rakennettu ja vuosien saatossa aivan liikaa remontoitu. Alkaa siis armoton vanhan hengen takaisin palauttelu. Harkiten remontoiden.


Kyllä. Töitäkin on ollut riittävästi. Vauvaa tulee hoidettua tämän vuoden puolella yhteensä 11 kuukautta kolmen eri vauvan muodossa. Teinejä yhteensä 6 kuukautta ja kahtena eri kappaleena. Työtöntä aikaa minulla on ollut tämän vuoden puolella kokonaiset yksi päivää!


Jaksoin! Yllätin nimittäin itseni ja kymmenen kilometriä meni tunnin aikaan joskus alkukeväällä. Loppukeväällä juoksurupeamaa juhlistettiin juoksemalla Naisten kymppi tyttöporukalla.


Saimme järjestettyä lomaa ja olimme kuin olimmekin kaksi viikkoa Pargassa kesäkuun alussa. Parhautta.


Turhia ei ole osteltu ja aika armoton säästölinja on ollut päällänsä koko vuoden. Ostamattomuuden lisäksi olen karsinut ja karsinut. Elämästäni ylimääräistä tavaraa. On tuntunut hyvältä. Säästäminen on huipentunut loppuvuonna siihen, että ruokakaupassakin tarvitsee käydä enää vain kerran viikossa. Kun säästötilin saldo alkoi marraskuussa kakkosella ja numeroita oli yhteensä viisi, päätin palkita itseni ja odotuksen. Ostin sohvan, joka oli mielestäni kaupan kaunein. Sohva odottaa nyt tehtaalla valmiina lupaa kuljettaa se uuteen kotiinsa. Maltan kuitenkin vielä hetken (ja toivon samalla, että se saadaan muutaman viikon päästä mahdutettua uuden talon ulko-ovesta sisään).


Ja kesä. Se oli pitkä ja kuuma. Muistan jossain vaiheessa kesää jo pohtineeni, että koska tämä lämpö oikein loppuu. Tyhmä minä.




P.S. Pitää harkita näköjään tarkkaan, mitä sitä ensi vuodelta toivoisi.






Ilona