Aamulla pieni pakkanen. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Autoihin pakkautuu kolmesta sukupolvesta. Kuusi aikuista, kolme koiraa, kolme koululaista, taapero ja vauva. 12 minuuttia ajoa ja perillä Sipoonkorven kansallispuistossa.
Aikuiset keräävät karpaloita, lapset innostuvat jäätyneistä lammikoista, koirat nauttivat vapaudesta ja vauva päiväunista kantorepussa. Yksi hirvikin oli pellonlaidassa kuulemma nähty.
Ei se aina auvoisaa ole. Mutta tänään. Yksikään ei kitissyt. Kukaan ei itkenyt. Kaikki tuntuivat nauttivan. Oli hiljaista. Suo tuoksui.
Enempää en olisi toivonut.
Ilona
Uuu. Ihana sunnuntai! Meilläkin oli suunnitelmissa... Nuuksioon. Mukaan makkaraa.
VastaaPoistaToteutus oli toinen. Kävelyä keskustassa. Meze-lautanen ja mattojen pällistelyä Kodin1:ssä. No kai siinäkin jotain happea tuli haukattua :D
Mutta kuinka ihana on keskustakin! Varsinkin kauniilla ilmalla. Kuulostaa siis ihan ihanalta teidänkin sunnuntai!
PoistaLöytyikö mattoja ;) ?
Joo tuostakin osaa nykyään nauttia, kun on vastapaino Tyynelässä siellä pellon reunassa :)
PoistaMaton metsästys jatkui vielä kotona netistä ja sit Finnish Design Shopista löytyi yksi. Äskön tuli tekstiviesti, että saako lähetyksen tuoda tänään A: klo17-19 vai B: klo 19-21. Voiko ne tosiaan olla noin nopeita :O
Ihana kuura! Aurinko ja kuurainen maa saa taas odottamaan talvea! Yllättävän paljon ropsahti ainakin Pohjois-Savoon lunta kerralla. Mutta kyllä se valkoinen lumi vain valaisee harmaanakin päivänä :)
VastaaPoistaMä en kyllä vielä kaipaa lunta. Tällainen kaunis, aurinkoinen ja kuiva syksy saisi jatkua :)
PoistaJoo lumi kyllä tuo ihanan valoisuuden.
Ymmärsinko oikein, että sait sinne jotain pientä ja tuhisevaa? Ihanaa, ikimuistoisia hetkiä sinne teille <3!
VastaaPoistaPs. Ois muuten mielenkiintoista tietää, miten "varaveikka" suhtautuu näihin vaihtuviin pikkusisaruksiin...
-Riikka
Joo Riikka, työt ovat taas alkaneet. Mahtava pikku-Buddha meillä ;)
PoistaPitääkin joskus kirjoittaa postaus siitä, miten kukin perheenjäsen kokee tämän työn..
Mutta siis ihanasti meidän poika on ottanut hoitovauvat. Rakkaita varasisaruksia heistä aina tulee. Annan aina alusta asti pojan osallistua vauvojen hoitoon niin paljon kuin hän tahtoo. Enkä tee vauvoista mitään isoa juttua, että ovat erikoistapauksia. Tärkeää on myös muistaa kertoa omalle lapselle tarpeeksi usein, että hän on rakas ja se "kaikkein tärkein".
Jotenkin vauvat eivät tule pojan reviirille sillä tavalla, että hän olisi mustasukkainen esimerkiksi siitä, että äidin huomio jakautuu. Juuri siksikin mielestäni on ihana tehdä tätä työtä vauvojen parissa ja vauvat sopivat meille, koska ne soljahtavat kuin huomaamatta meidän perheeseen. Sillain luonnollisella tavalla tulevat osaksi perhettä :)