Hei hei

Minun tulee ikävä. Valoisuutta. Isoja huoneita. Muurattuja ikkunalautoja. Suuria ikkunoita. Kylpyhuoneen lattiaa. 70-luvun vaatekaappeja. Avaraa tilaa. Silti sanon hyvillä mielin heiheit.

Talokuumeilu on siis virallisesti päättynyt. Toivottavasti on. Tai soisi olevan.


Uudella talolla viimeksi käydessäni (no siis eilen, koska käytännössä olen ollut talolla remontoiden sitä aamusta iltaan 19 päivää putkeen) että tässä meillä on koti. Tässä meillä on perintö lapsellemme.


Katsotaan.




Ilona

Takana on luja putki rilluvuosien?

En kyllä sanois.

Ehkä se on edessä päin? 

30-vuotissyntymäpäiväni aloitin intensiivisillä 40 minuutin lumitöillä, jotta pääsisin remppakodin pihaan. Päivä jatkui remontoinnilla ja kaupassa käynnillä. Olin unohtanut ostaa salaatinlehtiä. Päivä huipentui 30-vuotisbileisiin a.k.a. kakkukahveihin ja lasilliseen kuohuviiniä. Ennen juhlia, mies sanoi, että kyllä vieraiden pitäisi viimeistään iltakahdeksalta lähteä, jotta ehtisimme ajoissa nukkumaan. Nauroin. Mieskin nauroi.

Tähän ikään saavuttaessa

Olen:

- Kokeillut puoli vuotta karkitonta elämää

- Innostunut ruokalistoista

- Ostanut ensimmäisen oman talon

- Ajautunut huomaamattani lähes absolutistiksi

- Ollut kahdeksan vuotta äiti

- Tottunut nukkumaan yksin isossa sängyssä

- Rakastunut useita kertoja Pepsi Maxiin

- Provoisoitaessa oppinut olemaan provosoitumatta

- Ryhtynyt 15-vuotiaan nuoren sijaisäidiksi

En ole:

- Aloittanut kuntosaliharjoittelua

- Alkanut etsimään valolla varustetulla suurennetulla peilillä kasvoistani ryppyjä

P.S. Vuosi meni muuten aika nopeasti. Se kuuluu varmasti tähän ikään.

Ilona

Ollaanks me?

-No ei.
Onks vauva?
-No on.

-Muuttanut nimittäin.


Mistä sen tietää?

-No siitä, että viimeisen kolmen päivän sisällä olen viettänyt yhden neljän tunnin avantosession ja ollut remontilla kymmenen tuntia päivässä. Vai sanoisinko rakennustyömaalla? Sanoisin.

On se vaan jännä juttu. Mitä enemmän talosta purkaa pois, sitä paremmaksi ilme muuttuu. Ja siis vaikka olenkin innokas purkamaan, niin en ole purkamassa koko taloa maan tasalle (vaikka mies niin turhautumispäissään minulle ehdottikin). Etsimme vain sen kaiken turhan kerrostuman, muovin ja kovalevyn, alta, sen vanhan ja oikean. Tähän mennessä on löytynyt paksua hirsiseinää, puiset rappuset, lankkulattiaa, raakalautalattiaa ja historian havinaa vanhojen tapettipalojen muodossa.


Etsinnät jatkuvat.





P.S. Oispa jo aamu!





Ilona

Toteutui jo

Älä koskaan sano ei koskaan. Usko asioihin mieluummin lapsen tavoin. Sillain vähän sokeasti. Usko, että ihmeitä voi tapahtua. Niin voi.


Poika upotti kesällä avocadon kiven kasvihuoneeseen. - Ei se Suomen kesässä ala kasvaa. Sanoi äiti. -Mutta muistuta mummaa silti, että kastelee siementä samalla, kuin kastelee tomaatin taimia. Jatkoi äiti sitten.
Niin se avocado vaan oli sitkeä ja puski itsensä maasta. Nyt avocado jatkaa kasvuaan keittiömme ikkunalaudalla.


Viime vuodelle asettamani toiveet toteutuivat aika vahingossa. Tälle vuodelle päätin mielessäni vain yhden toiveen. Toivoin, että vuosi olisi levollinen. Levollisuudella en tarkoita pelkkää lepoa. Tarkoitan levollista mieltä ja levollista oloa kehossa. Sellaista soljuvaa oloa ja elämää. Hyvää fiilistä.


Vuoden ensimmäisinä päivinä tapahtui ihme. Olimme aikaisemmin luvanneet ryhtyä teinin pitkäaikaisperheeksi. Systeemi päätti kuitenkin toisin ja teinin muutto pois meiltä oli jo 100% varma. Uusi perhe-ehdokaskin oli jo löytynyt. Sitten tapahtui jotain. Oliko se lapsenomainen usko siihen, että uskomattomatkin asiat voivat toteutua? Sisukkuus ja taistelutahto, joita tämä usko ruokki? Vai oliko se ihme? Vai jotain muuta? Teini sai kuitenkin viime hetkellä hänen elämästään ja kohtalostaan päättävien ihmisten päät kääntymään.


Levollisin mielin aloitimme siis uuden vuoden. Uuden vuoden vanhalla kokoonpanolla, mutta uudenlaisella asennoitumisella.


Tämän päätöksen siivittämänä jään lainavauvan muutettua meiltä pois tauolle vastaanottoperhetyöstä. Koti rauhoittuu ja teinille annetaan nyt tilaisuus olla ainoa sijoitettumme. Loppuvuonna katsotaan asiaa uudestaan ja palaillaan vastaanottoperheeksi, mikäli siltä tuntuu. Nyt uskon kuitenkin, että tuleva vuosi on sinetöity levolliseksi vuodeksi. Keskitymme toisiimme, itseemme, lepoon, uuteen kotiimme ja hyvään oloon niin kehossa kuin mielessä.





P.S. Eihän sitä tietysti voi ennustaa. Voihan se olla, että tuleavasta kesästä on levollisuus kaukana ja kesä meneekin metsästäessä teiniä viikonloppuriennoilta ja kaitsiessa tätä festarireissuilla.





Ilona

Tähän fanfaarit

Random-onnetar suosi kalenteriarvonnassa nimimerkkiä Päivi T. Onnea kalenterin tulevalle uudelle omistajalle! Sattui tosin puuttumaan sähköpostiosoite kommentista, joten ole yhteydessä minuun ilonakeskenerainen@gmail.com ja lähetä kotiosoitteesi, niin saadaan kalenteri postiin. Jeij.





P.S. Ei vale-Päiveille,





Ilona

TJ?

Mies ynnäili eräänä päivänä, että -Paljon sulla olikaan TJ?


Ja minähän tasan tiedän. Se on 13. Olen nimittäin buukannut itselleni avannon ja savusaunan juuri siksi illaksi. Juuri silloin aion korkata avantouintikauden ja ottaa joka ikinen sunnuntai-iltapäivä kevääseen asti omaa aikaa vähintään sen neljä tuntia. Istua saunassa ja käydä ainakin kymmenen kertaa avannossa. Miettimättä mitä kotona tapahtuu ja kuinka vauva voi. Silloin otan takaisin ne kaikki tunnit ja kerrat. Kun en ole itseäni päässyt hoitamaan.


Tiedämme siis milloin vauva muuttaa. Tällä hetkellä se tuntuu helpotukselta. Vaikka hän on ihana ja arki menee jo paremmin. En sanoisi enää, että haastavaa. Sanoisin vain vaativaa. Silti nyt tuntuu hyvältä. Tieto siitä, että lomaa on edessä. Kokonaisia öitä on edessä. Ja hetkiä, kun voi keskittyä muihin ja johonkin muuhun. Niitä on edessä.


Jos nyt alettiin purkamaan, niin puretaan lisää. Teinin osalta ilmoitimme, että yhteisiä vuosia hänen kanssaan olisi saanut olla vielä monta edessä. Niinkun TJ 3 vuotta. Olisimme olleet valmiita ryhtymään hänelle pitkäaikaisperheeksi. Halu oli molemminpuoleista. Mutta mitä vielä, (monta kirosanaa) järjestelmä päätti toisin. Järjestelmä päätti perustella, että olemme nyt vastaanottoperhe. Järjestelmä päätti, että teinille etsitään toinen. Uusi perhe. Ja monta kirosanaa lisää. Me emme tarvitse sympatiaa. Meidän elämä jatkuu silti ihan hyvänä. Mutta teini, hän tarvitsee ja saa kaikki sympatiat mitä voi vain tarvita ja saada.




P.S. Enkä mä edes kiroile yleensä.





Ilona

Päivän paras

Mies tiedusteli eräänä päivänä - Mikä se olikaan se koru, jota oot jo kauan katsellu?


Lähetin miehelle linkin verkkokaupasta, jossa korua myytiin.
Kirjoitin perään - Oho. Näyttää olevan ilmaiset postikulut. Jopas sattui.


Muutaman päivän päästä mies palasi asiaan - Oon nyt miettinyt. Ja sä voit tilata sen korun itsellesi.


Tähän monta sellaista naurua tirskuvaa hymiötä. Siis GIVE ME A BREAK! En mä odottanut, että mies mulle mitään ostaisi joululahjaksi. Ei meillä paljoa sellaisia ostella. Ja mä sitä paitsi sain sen sohvan (..Joka ei muuten mahtunut toimitettaessa ovesta sisään. Mutta se on jo ihan toinen tarinansa). Mutta toi nyt oli jo vuosisadan paras joululahjanhankinnan ulkoistamisyritys!


Niin että  -Kyllä mä nyt urpo tiedän, että mä saan omilla rahoillani ostaa itselleni koruja!


..ja muutaman päivän päästä - Tiedätkö, että mä näin muuten niitä koruja Stockmannin koruosastolla siinä ihan käytävän vieressä siinä vitriinissä (VINK VINK!!!!).





Ilona