lauantai 30. tammikuuta 2016

Ei niin paskaa, ettei jotain hyvääkin








Jet lag painoi päälle armottomalla voimallaan. Silmät painuivat kiinni, eikä edes uni tuntunut auttavan tähän ennenkokemattomaan olotilaan. Onneksi universumi kuuli pyyntöni ja lähetti viikonlopun luokseni juuri oikeaan aikaan ja bonuksena kuivakaapissa olevat sushi-kamat muistuttivat minua olemassaolollaan. Vauva, teini ja mies olivat lähteneet yökylään ja viettäisimme perjantai-iltaa pojan kanssa kahden.


Päätimme nauttia äiti-poika-laatuaikaa sushien ja elokuvaillan merkeissä. Niinpä sushien valmistus, ajo kylälle elokuvavuokraamoon ja ajo kotiin. Vatsan kurniessa ääneen saapuminen lihapatojen (edit. kasvispatojen) ääreen tapahtui juuri oikeaan aikaan. Pöydän kattaminen. Eiku hetkinen, Japanilainen soija on loppu.


Eiiiih. Mitä me nyt tehdään!!?  Ultrasupermegaponnistelu takaisin kylälle ja kauppaan vai soijattomat sushit? Okei. Ei tässä mitään. Mennään käymään kaupassa. Toivottavasti siellä on sitä hyvää soijaa. Sormet, kädet (ja silmät) ristissä ajo kauppaan. Ole luottosoija kaupan hyllyllä, ole pliis! Ajo kotiin. Paskaa soijaa hyvien sushien kanssa.


No mut ei se mitään. Katotaan se leffa. Pojan hartaasti toivoma Kätyrit esiin ja levy laitteeseen. Mitä päivitystä tää pyytää? Ai ei toimi. No tehdään se päivitys. Ai tarvii nettiyhteyden eikä meillä ole langatonta nettiä. No katotaan tietokoneen kautta? Kannettavan tietokoneen virittely olohuoneeseen, kone päälle ja levy sisään. Miks tää ei lähde pyörittämään tätä ja sylkee tän levyn vaan koko ajan pois!?


- Äiti. Ei se mitään. Kyllähän meillä on jotain leffoja nauhallakin. Katotaan vaan niitä ja unohdetaan toi.


Lopputuloksen äiti ja poika vierekkäin sängyllä yhteisen huovan alla hyviä irtokarkkeja mutustellen huonon leffan hyville vitseille nauraen tuumaavat -Aika putkeen meillä taas meni. 




Ilona




keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Uusi vanha huone









Yläkerrasta vapautui yksi ylimääräinen huone hoitolasten käyttöön, kun siirsimme tästä masterbedroomista parisängyn olohuoneeseen. Sisustin huoneen uuteen käyttötarkoitukseensa isompien lasten neutraaliksi huoneeksi, johon mahtuisi kaksi kouluikäistä lasta. Huoneen valmistuttua meille muutti kuitenkin hoitovauva, joten kokosin huoneeseen vielä pinnasängyn. Tällä hetkellä isoin makuuhuoneemme on siis vauvan valtakuntaa.


Huoneen kalusteet, esineet ja tekstiilit ovat kierrätyslöytöjä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Mintunvihreäksi maalattu lautalattia löytyi taloa remontoidessa muovimaton alta ja oli tuolloin ruskea. Seinät on maalattu myös haalealla mintunvihreällä, katto valkoisella kalkkimaalilla ja huoneeseen on asennettu uudet jalkalistat.


- Kaapin/säilytysjärjestelmän (120 x 100cm) kokosin ikean keittiökaapeista. Kaappien alle ostin jalat Bauhausista ja maalasin jalat mintunvihreällä lattiamaalilla.

- Kaapin päällä olevat eläin-maatuskat ovat hahmoja ilmeisesti Venäläisestä lasten sarjasta 70-luvulta?

- Niemen tehtaiden nuorisosänky on 20 euron löytö Kontti-kierrätyskeskuksesta.
Sängyn Lomaruutu-pussilakanat ovat Annon mallistoa parin vuoden takaa.

- Pyöreä vanha tiikkipuinen pöytä on kierrätyslöytö, joka on seurannut mukanamme kodista toiseen. Pinnatuolit on ostettu kirpputorilta yli 12 vuotta sitten ensimmäiseen vuokra-asuntoomme.

- Laverisänky ja sängynaluslaatikko ovat kierrätyskeskuksesta ja päiväpeittona toimiva räsymatto anopilta.

- Nahkainen pyöreä rahi on anopin lahjoittama ja väriltään aika täydellinen.

- Ovaalin muotoinen peili on mitä ilmeisimmin 50-lukulainen. Sitä ei voinut kertakaikkisesti jättää kierrätyskeskukseen siihen siellä erään kerran törmätessä.

- 60-70-luvulta oleva pinnasänky on ostettu käytettynä omalle pojalle. Sängyn eläinlakana on kirpputorilöytö eurolla. Herkkä sinikukallinen pussilakana kotiutui kirpputorilta 20 sentillä.







Ilona





maanantai 25. tammikuuta 2016

Kuitti









Kimeä-äänisten miesten kiljahtelut kuuluivat kadulta ylös hostellin huoneeseen, jossa yksi väsynyt matkustaja istui viileällä laattalattialla ja kuivatteli valkoista lakkaa kynsissään. Hän oli juuri hyvästellyt vielä toisen kuukauden reissua jatkavat ystävänsä iltajunalle ja oli tästä hetkestä eteen päin oman onnensa nojassa. Edessä oli 24 tuntia matkustamista kohti
kotia. Ajatukset harhailivat elämän kunnioittamisessa. Väsynyt matkustaja oli juuri kävellyt ympäri Bangkokin katuja ja todistanut vieressään tapahtunutta onnettomuutta, jossa ihminen levisi märäksi läntiksi kadulle.


Koti-ikävä iski juuri oikeaan aikaan.


Birckenstokit oli pakattu rinkkaan, likapyykit sullottu muovipussiin ja viimeiset roposet käytetty Tiikeribalsamiin. Matkalle mukaan pakatuista neljästäkymmenestä käsien tehopuhdistuspyyhkeestä oli jäljellä kolme. Väsynyt matkustaja oli välttynyt matkallaan sairauksilta ja taudeilta, mistä hän oli erityisen kiitollinen.


Takana oli muistorikas reissu. Kuusi täysin erilaista paikkaa. Alkeellisia oloja, turistien kansoittama ranta, letkeä paratiisi reggaebaareineen, yltiörauhallinen piskuinen saari häikäisevine rantoineen, kulunut pikkukaupunki vähäisine turisteineen ja viimeiseksi viehättävä miljoonakaupunki käsittämättömine temppeleineen, paahteisine katuineen, valtavine kauppakeskuksineen ja ylellisine pilvenpiirtäjäbaareineen.


Kuukausi intensiivistä aikaa ystävien kanssa. Yksin olo tuntui yhtäkkiä kovin yksinäiseltä. Hostellihuoneen ovi kävi. Uudet reissaajat astuivat huoneeseen ja alkoivat jakaa sänkypaikkoja keskenään. Väsynyt matkustaja palasi ajatuksistaan tähän hetkeen, katsoi kelloa, toivotti reissaajille hyvät matkan jatkot ja kirjautui ulos hostellista.


Kotimatka oli alkanut.




Ilona








sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Nyt puhuu mies






Eräänä lauantaiaamuna tajusin olevani seuraavan kuukauden ajan kolmen lapsen yh. Nyt joutuu ehkä vähän venyy, mietin. Hieman peloissani, mutta mukavasti jännittyneenä.

Onneksi olin ehtinyt tutustua vauvaan jo muutaman kuukauden ajan ennen tulevaa koitosta ja pystyin luottamaan siihen, että kaikki menee hyvin ja pärjäämme. Omasta työstä pois jääminen tuntui hyvältä. Olin loman (vai sanoisko tauon) tarpeessa.

Ensimmäiset pari päivää tuntuivat melko pitkiltä ja tuntui, että ei oikein ehdi mitään. Ensimmäinen viikko oli raskaampi. Havahduin öisin vauvan ääniin, enkä nukkunut hyvin. Pakkanen paukkui -30 asteessa ja yhtäkkiä kaikki oli vastuullani. Päivä kerrallaan mentiin ja aina vauvan päiväunien aikaan lösähdin sohvalle kaikkeni antaneena. Kropaltakin näköjään ottaa aikansa tottua uuteen tilanteeseen.

Nyt 2 viikkoa myöhemmin huomaan, että hommat ovat rullanneet mukavasti ja viikko mennyt loistavasti. Ihanat aamut takkatulen ääressä. Minulla kahvimuki kädessä,  vauvalla purulelu suussa hymyilemme toisillemme. Päivällä rauhalliset kävelylenkit ja illalla muutama tunti omaa aikaa. Tähänhän voisi oikeastaan tottua.


Muiden lasten apu on ollut arjessa korvaamatonta minun hoitaessa vauvaa. Täytyy toki myöntää, että vaimoehdokkaan pakkaseen valmistamat ruoat ovat jeesanneet myös paljon. Ei tarvitse olla koko aikaa vääntämässä ruokaa.

Se, että vaimoehdokas lähti reissuun pitkäksi aikaa. Olin vain iloinen hänen puolestaan..että pääsi muihin maisemiin vähäksi aikaa.

Omalta osalta on tuntunut,  että alkoi nauttia arjesta ja sen tuomista jutuista eri tavalla,  kuin ennen. Toisaalta olen tajunnut että omakin työ on aika rankkaa. On ollut kiva olla kotona pidemmän aikaa. Vauva on helppo tapaus ja kaikki sujuu niin hyvin että omat voimavarat eivät joudu koetukselle. Hienoa tehdä hommaa, jolla on merkitystä ja joka palkitsee. Omassa työssä ei aina tunnu samalta. On jännä nähdä kun palaa takaisin leipätyöhön, minkälaisia ajatuksia syntyy - tuleeko kaipuu päästä pois?

Kaiken kaikkiaan on ollut hienoa oppia ihan perusarjen pyörittämistä yksin. Monissa jutuissa auttaa hyvä ennakointi ja organisointi.


Ikävä meillä on tietenkin kova, mutta terkkuja vaimoehdokkaalle: voit jatkaa matkaasi vielä toisen kuukauden. Hyvin me täällä vedetään.




Mies




tiistai 12. tammikuuta 2016

Perheenhylkääjäensikertalaisreppureissaajaäidin matkakertomuksia osa 1.










"Isä olen täällä maailman toisella puolen ja laulan pappadaduda pa duda dapa.
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen" - kaikui Kambodzan ja Thaimaan tullin monikymmenmetrisessä jonossa. Kodikas Siem Reap oli takana päin pimeine kujineen, yhteismajoitusmajapaikkoineen ja paahtavan kuumine katuineen. Matkakumppaneina vasta naimisiin mennyt pariskunta, sinkkutyttö ja Huoltaja-lempinimen saanut äiti, porukan ainoa lapsellinen.


Ilmastointi pauhasi täydellä teholla ulkona lämpötilan ollessa kolmenkymmenen paremmalla puolella. Yhdellä oli vuosisadan kovin pissahätä jo jonon alkumetreillä, vessaa ei mailla eikä halmeilla. Yksi ei ollut tuntevinaankaan kolmea vieressään olevaa suomityttöä, joilla ei ollut aikomustakaan lopettaa yksi toisensa perään tulevien laulujen laulamista hieman haparoivin muistuvilla sanoituksilla. Yhden lentomatkalla kadonnut rinkka oli löytynyt, maailman paras soijakastike vienyt sydämet ja rahat olivat tallessa. Mieli oli hyvä ja edessä vielä viikkojen pituinen jakso jotain määrittelemätöntä. Mahdollisuuksia mennä sinne,  missä ikinä viihtyykään. Pakata selkäreppu yhä uudestaan ja suunnata aina uuteen paratiisiin.


Kotiasiat tuntuivat kaukaisilta ja olivat jääneet erään mielestä vähän liiankin nopeasti ja tehokkaasti unholaan. Ei se mitään, lohduttivat toiset, hienoa osata elää hetkessä. Kyllä hän sen tajusi itsekin, typeräähän se olisi ollut murehtia jäätyneitä vesiputkia tai vauvan kuivaa ihoa tuhansien kilometrien päässä. Niinpä hän jatkoi ruokataivaassa elelyä, antoi mango-ananas-tuoresmoothie-riippuvuuden jatkaa kehittymistään, heräsi aamuisin yksin kävelemään autiolla hiekkarannalla, päätti iltansa kuunnellen naapurireggaebaarin taivaallisen trubaduurin maailman pehmeintä lauluääntä riippumatossa maaten, oli autuaan tietämätön ajan ja päivien kulusta ja pohti, ettei se aurinkorasvan levittäminenkään ole yhtään hassumpaa, kun se on päivän ainoa velvollisuus ja sen saa tehdä paratiisisaarella palmujen alla.





Ilona