maanantai 19. syyskuuta 2016

Ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?




Internet ja sosiaalinen media antavat ihmisten elämästä monesti sellaisen kuvan, kuin ruoho olisi aina vihreämpää aidan toisella puolella. Kuin kaikilla muilla olisi aina paremmat bileet. Tiedätkö, kun makaat kauhtuneen torkkupeiton alla niissä kuluneimmissa kotivaatteissa, vedät kaksin käsin mikropopcornia ja katsot tv.stä Hauskoja kotivideoita selaten samalla kuvia puhelimesi näytöltä. Muiden viherkasvit eivät kuole, muiden kodit kiiltävät puhtauttaan, muiden ruoka-annokset näyttävät vihreiltä ja terveellisiltä. Muiden vaatteet ovat hienoja, muut ovat kauniita ja muiden kotien sisustus näyttää vaan niin hyvin yhteensopivalta. Muiden pyykkikorit eivät varmasti koskaan tursua yli äyräiden. Muiden lapset syövät kiltisti kasviksia ja muut jaksavat lähteä aina iloisesti kuntosalille tai juoksemaan. Muilla näyttää myös olevan tosi mielenkiintoinen elämä.


Muiden elämiä ruudun takaa seuratessa saattaa helposti sortua ajattelemaan, kuinka muiden elämä olisi jotenkin omaa elämää hohdokkaampaa. Kuin arki ja arkiset asiat olisivat muilla jotenkin erilaisia  ja helpompia kuin itsellä. Kuinka joku muu osaisi nauttia elämästä ja elää hetkessä ihan eri intensiteetillä kuin itse ja mitä vielä, se hetki on paljon kauniimpi kuin minun hetkeni.


Ehkä sortuu ajattelemaan myös, että voi kuinka itsekin olisi varmasti onnellisempi, kun heräisi aamuisin makuuhuoneesta, jonka huonekorkeus huitelee kolmessa metrissä ja jonka nurkassa seisoo vanha kaunis pönttöuuni. Kyllä minä ihan varmasti osaisin nauttia elämästä enemmän, jos minullakin olisi tuollainen trendikäs tummanvihreä makuuhuoneen seinä näiden 2000-luvun boorditapettien sijaan. Ja en kai minäkään nyt raivoisi lapsilleni, jos ne olisivat tuollaisia aina hymyileviä ja iloisia palleroita kauniissa ja puhtaana pysyvissä Mini Rodinin hempeän sävyisissä välikausivaatteissaan.


Jos (kun) joskus tavoittaa itsensä vertailemasta muiden elämää kuvien tai kirjoitusten perusteella omaan elämäänsä, täytyy vaan yrittää muistaa himmata vauhtia ja kannattaa pistää ajatuksilleen stoppi. Faktahan on se, että meillä kaikilla on huonoja päiviä, kenenkään elämä ei ole täydellistä eikä se pönttöuuni tai valkoiset lankkulattiat määritä ihmisen onnellisuutta. Jokainen on joskus luuseri, toiset vain peittää sen paremmin laulaa Ellinoorakin kappaleessaan. Kauniilta näyttävä toisen elämä ei tee ihmisestä tai hänen elämästään yhtään arvokkaampaa kuin oma elämäsi on.


Jos olet tatti otsassa joka kerta, kun katsot keittiösi työtasoja, joita ei oikeastaan näy tavarapaljouden alta ja ihannoit joka kerta katsoessasi somekuvien tavarattomia koteja tee jotain. Tartu toimeen ja voit itsekin saavuttaa ihailemasi asian ja katsoa, tuottaako se sinulle iloa vai onko kyseinen juttu sittenkään sinun elämäsi ja onnellisuutesi kannalta olennainen asia. Älä ajattele, että tavarattomassa kodissa asuva ihminen olisi sinua hienompi tai arvokkaampi. Älä edes ajattele, että se kuvassa näkyvä tavaraton koti on tavaraton koti. Olipa ruudun kautta näkemäsi kuva siloiteltu totuus tai ei, se ei ole koskaan koko totuus, eikä määritä kyseistä ihmistä. Kuvanottohetki on vain yksi sekunti ihmisen elämästä ja hänen vuorokaudessaan on tuon hetken lisäksi vielä 86 399 muuta arvokasta sekuntia. Ihan niin kuin sinullakin.






Ilona






keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Ehkä kiinnostaa ehkä ei




Ravinnosta, kuntoilusta tai muista omaan arkeen ja elämään liittyvistä innostuksista ja itselleen asettamista tavoitteista on aina vähän vaikea kirjoittaa. Tai ei vaikea, mutta vähän haastava. Ei voi nimittäin koskaan tietää, kiinnostaako ketään vai ei. Onko vastaanotto sillain, että mitä toi nyt tuolla luulee yrittävänsä ja että pitäkööt omana tietonaan ja innostuksenaan. Vai ajatteleeko lukija että hei, onpa mielenkiintoista, ai noin voi tehdä, pitääpä itsekin kokeilla.


Kuten olet ehkä huomannut, hurahdan aina välillä johonkin. Ei sillain pahasti hurahtamalla eikä överiksi vetämällä, mutta sillain kokeilumielessä. Että olisko tosta hommasta toimivaksi konseptiksi mun elämään, toisiko se hyvää oloa tai tuottaisiko iloa mulle. Koska itse olen uusista jutuista inspiroituva tyyppi, pyrin kirjoittamaan innostuksistani. Sillä riskillä, ettei ketään kiinnosta ja sillä ajatuksella, että ehkä joku nappaa jonkun pienen inspiraation murusen ja hyvä lähtee leviämään.


Ravinto on sikäli mielenkiintoinen juttu, että ravinto ja se mitä suuhunsa laittaa, on linjassa hyvinvoinnin kanssa ja vaikuttaa oleellisesti siihen, miltä kropassa tuntuu. Välillä ravintoon ja syömiseen jaksaa kiinnittää enemmän huomiota ja välillä homma tuntuu olevan täysin retuperällä. Se, mikä on enemmän huomioon kiinnittämistä ja mikä on retuperällä olemista on tietysti hyvin henkilökohtaista ja perhekohtaista.


Olen itse ajatellut, etten koskaan tahdo minkään asian alkavan hallita liikaa elämää. Ei pakonomaisesti eikä pakkomielteisesti. Ravinnon suhteen pakkomielteisyys tarkoittaisi omalla kohdallani sitä, että punnitsisin annoksia, laskisin kaloreita ja söisin vain saadakseni ravintoa, ravintoaineita you know. Ei, ei - ei oo mun juttu. Voin kiinnittää ravintoasioihin enemmän huomiota tekemällä kompromisseja, jättämällä asioita pois ruokavaliostani ja syömällä ruoka-aineita sen takia, että ne ovat terveellisiä vaikka eivät olisikaan kaikkein herkuimpia. Rajansa kuitenkin kaikella ja hyvä olo sekä nautinto edellä. Hyvää siis olla pitää.


Kiitos lapsuudesta asti saamastani hyvästä ravintokasvatuksesta ja terveellisestä ruoasta, ei minulle ole elämässäni tullut missään vaiheessa kovin pahoja ylilyöntejä epäterveellisyyden saralla. Vai alilyönneiksikö niitä kutsuttaisiin? Juustoportin Lakka- ja kirsikkajogurttipurkit ovat kyllä muinaisina vuosina olleet paheeni ja toisinaan jään pahasti Pepsi-Max-koukkuun (tästä syytän kyllä valvottavia lainavauvoja). Joskus olen syönyt karkkia lähes päivittäin ja vetässyt Bebe-leivoksia vaunulenkkien ohessa. Olennaista mielestäni on kuitenkin se, vedätkö karkkeja sen kymmenen kappaletta vai tarvitsetko 400 gramman jättisäkin irtokarkkeja rauhoittuaksesi. Paha Pepsi-Max-koukku voi tarkoittaa jollekin 4 litraa limua päivässä, kun se tarkoittaa minulle pitkää huikkaa jääkylmää hapokasta lisäainelitkua, jotta saan päiväni käyntiin ja lasillista limua lounaan kyytipoikana vaikka kuinka tiedän, ettei minun pitäisi moista myrkkyä juoda. Bebe-leivos 7 kilometrin vaunulenkin välissäkään ei syökse minua tuormioon, kun ruokavalio koostuu muuten kotitekoisesta ruoasta tuoreine raaka-aineineen.


Minun ravintoasioihin enemmän huomioon kiinnittämiseni näyttäisi ruokavaliostaan ja itsestään kurinalaisesti pitävästä henkilöstä varmasti siltä, että retuperällä ollaan ja pahasti. Toinen, jota ravintoasiat tai ravinnon liittäminen terveyteen taas ei paljoa kiinnosta ja jonka ruokavalio koostuu nopeista hiilihydraateista sokerilimuineen, croissantteineen ja valmisruokineen saattaa minun retuperällä oleminen näyttää terveelliseltä meiningiltä pienellä annoksella sokeria höystettynä.
K-a-i-k-k-i on siis suhteellista.


Totesin tuossa instagramin puolella, että lainateini ryhtyi vegaaniksi ja (lihansyöjä)mies on syönyt niin paljon meidän papumössöjä, että totesi pitkästä aikaa lihaa syötyään, ettei se edes enää maistu hyvälle. Aina ravintojuttuja sivutessani ja ruokakuvia jakaessani, on asiasta kiinnostuneita. Halutaan ehkä vinkkejä ja reseptejä ja toivotaan omaa inspiroitumista ja ehkä pientä heräämistä kohti pikkusen terveellisempää suuntaa. Näinpä ajattelin valottaa hommaa vähän omasta näkökulmastani.


Meillä ruokahommissa mennään niin, että koko porukka syö kasvispainoitteista ruokaa, toisinaan vegaania ja toisinaan teen lihansyöjille liharuokaa. Jääkaapissa on maustamattomia hapanmaitotuotteita ja proteiinipitoisia maitotuotteita, kuten maustamatonta jogurttia, turkkilaista jogurttia, maitorahkaa ja raejuustoa. Kuten olen aiemmin todennut, sokeri tummaa ruokosokeria tai intiaanisokeria, suola ruususuolaa ja rasvoina luomuneitsytoliiviöljyä, voita ja kylmäpuristettua kookosöljyä. Minä syön gluteenittomasti rennolla kädellä, eli valitsen leiväksi 100-prosenttisen kauraleivän, enkä piittaa vaikka linjastossa on saatettukin käsitellä muita viljoja. Lähikananmunia tai luomumunia syömme paljon, koska helppous ja terveellisyys. Keksejä, pullia tai karkkeja kaapeistamme ei löydy, mutta pojalla on kerran viikossa karkkipäivä, jolloin saa itse valita itselleen herkuiksi karkkia, jäätelöä tai jotain muuta. Välipaloja ja ruoanlaittoa varten kaapeista löytyy paljon erilaisia pähkinöitä ja siemeniä ja marjat, hedelmät ja vihannekset kuuluvat luonnollisesti jokapäiväiseen ruokavalioomme. Ainiin ja tummaa suklaata ei pidä unohtaa, Marabou 70-prosenttinen tumma minttusuklaa on ehdoton lempparini ja sitä onkin tarjolla aina. Superherkkuina sen lisäksi kuivia sekä tuoreita taateleita ja maapähkinävoita, jota voisin muuten syödä vaikka purkillisen päivässä (mutta en syö, koska tahdon mahtua vaatteisiini).



Pyrin siihen, että jääkaapissa tai kotona on aina ruokaa valmiina. Meillä kun poika pelaa jalkapalloa ja teini treenaa ja harrastaa paljon, on arki välillä vähän epämääräistä ruokailuaikojen suhteen eikä yhteisiä ruoka-aikoja arkena ole iltapalaa lukuunottamatta. Ruoanlaiton pitää olla mielestäni helppoa ja kriteerejä ruoanlaiton suhteen ovat terveellisyys, se, että ruoka on hyvää myös myöhemmin lämmitettynä sekä se, että ruokaa riittää vähintään kahdelle päivälle. Suunnittelemme ja teemme seuraavan viikon ruokalistan aina sunnuntai-iltana ja merkitsen ruokien kohdalle, millaisina muunnoksina kyseistä ruokaa teen (esim. lihallinen, vegaani ja gluteeniton). Välillä liedellä porisee siis kolme eri kattilaa, joissa on samaa ruokaa kolmella eri muunnoksella. Teen ruokaa ja saan inspiraatiota resepteihini katsomalla kuvia. Teen hyvin hyvin harvoin mitään katsomalla reseptejä tai määriä.


Papumössön reseptin lupasin teille jakaa (täytyy ensin kirjoittaa se resepti) ja joku kaipaili muutenkin vinkkejä ja reseptejä kasvispainoitteisista ruoista. Välillä sitä on armoton tyhjyys päässä, että mitä keksisi ruoaksi ja mitä ruokia on edes olemassa. Niinpä päätin lähestyä asiaa kirjoittamalla esiin meidän kahden viikon ruokalistan. Mikäli kiinnostusta löytyy ja inspiroitumisen tarvetta esiintyy, voin kirjoitella teille aina muutaman viikon välein meidän ruokalistaa. Vähän niinkun että mitä tänään syötäisiin?

_____________


Ma: Sienirisotto (G)

Ti: Chili sin carne (G, VEG) , riisi, kaalisalaatti, hummus, jogurttikastike

Ke: Sama kuin eilen

To: Itämainen tulinen kasviskeitto kermalla (G)
Itämainen tulinen kasviskeitto kookoskermalla (VEG)
Itämainen tulinen kanakasviskeitto kermalla

Pe: Sama kuin eilen

La: Ruokaisa salaatti buffet-tyyppisesti (tarjolla auringonkukansiemen, aurinkokuivattu tomaatti, avocado, mozzarella, cashew-pähkinät, parmesaani-juusto, kana)

Su: Sushi-ravintolaan

_____________


Ma: Hernekeitto (G, VEG)
Hernekeitto lihalla

Ti: Sama kuin eilen

Ke: Kikherne-kidneypapu-kastike, höyrytetyt vihannekset, hummus ja pasta (G, VEG)

To: Sama kuin eilen

Pe: Kasvispyörykät tai falafelit (G, VEG), riisi, salaatti ja feta.

La: Sama kuin eilen

Su: Burritot (VEG) guacamole, salsa ja pähkinät.

_____________


Näin.






Nyt omenapuun kautta aamulenkille. Oho, kröhöm. Eiku siis päiväkävelylle.






Ilona





maanantai 5. syyskuuta 2016

Moi!







Moi!


Mitä mulle kuuluu?


Jotenkin tasaista ja varmaa. Rauhallisen tyyntä. Ei sellaista odottavaa fiilistä. Tai vähän odottaa, että jotain tapahtuisi jossain, mutta tunne, ettei nyt tässä torpassa ainakaan.


Päivät täyttyvät omenahommista, ikkunoiden listoituksista, metsälenkeistä sienien ja marjojen keräilyineen, perheen ruokahuollosta ja kodin sekä siisteyden ylläpitämisestä. 


Miten kaksi omenapuuta voikaan tuottaa satoja ja satoja kiloja ja litroja omenaa. Kehitin muuten päässäni aika toimivan omenanlajittelutavan. Toimivan, vaikka itse sanonkin. Omenat jaetaan neljään kuntoluokitukseen ja toimitetaan sen mukaan eteen päin. Huonoimmat mädät ja mätääntyvät menevät tietysti roskiin. Seuraava kuntoluokka on hevosomenat (jotka viedään luonnollisesti hevostallille..tai vaikka metsästysseuroille), joihin kuuluu hieman pienenä ja raakana tippuneet omenat ja kaikkein rupisimmat omenat. Seuraavaksi tulee jonkunvalmistusomenat, jotka ovat kypsiä, vähän rupisia ja pienillä mustelmilla olevia omenoita. Ne kelpaavat erinomaisesti jonkun valmistukseen ja niistä tehdäänkin sosetta, mehua, piirakoita tai hilloa. Ja viimeisenä ja parhaana luokkana on tietysti priimat omenat ilman kolhuja ja rupia, syömäomenat. Mä oon luovuttanut omenoita hirmusti eteen päin. Kaikilla halukkaille. Stadin omenapörssin kautta on löytynyt hakijoita. 


Joo o. Tällaisia asioita mulla on aikaa pohtia. Mut omenahommat ei nyt varmaan hirveen mielenkiintoisia ole lukea. Että.


Mulla on myös ollut aikaa järjestellä sohvatyynyjä. Yhtenä päivänä ostin kaksi uutta tyynynpäällistä sohvatyynyihin. Sitten järjestelin tyynyjä tuvan ja olohuoneen välillä ainakin puoli tuntia. Niinkun että mitkä sopivat mihinkin. Ennen kuin olin tyytyväinen. Poika seurasi sivussa ja kommentoi äidin touhuja välillä hieman sarkastiseen tyyliinsä. Teki muuten vähän pahaa sen jälkeen, kun olin ostanut sohvatyynytnpäälliset. Sillain, että oliko mun nyt pakko nuokin saada. Kun olisi hyvin pärjännyt ilmankin.


Tarpeeksi kauan kun elää aika ostamatonta elämää, muuttuu ostaminen aika vaikeaksi.


Mulla on muuten mennyt jo 8 kuukautta ostamatta uusia vaatteita. Heitin tammikuussa itselleni haasteen olla vuoden hankkimatta uusia vaatteita ja itsepäinen kun olen, pidän pääni ja onnistun haasteessa. Ei muuten ole tehnyt edes tiukkaa. Välillä on outoa kulkea kauppakeskuksissa ja katsella, että ai nyt on tällainen vaihe pukeutumisessa ja muodissa ja että selvä. Pillifarkut ovat kuulemma auttamattomasti last season. Trendikkäimmät pukeutuvat nyt leveälahkeisiin farkkuihin sanottiin lehdessä. Vinkki muuten jos tahdot kulkea trendien aallonharjalla, niin kierrätyskeskusten farkkurekit on pullollaan leveälahkeisia farkkuja. Halvalla pääsee siis.


Olen muuten elellyt reilun kuukauden gluteenittomalla ruokavaliolla ja olen vältellyt sokeria. Muutama kuohuviinipullo, pari mehujäätä kurkkukipuun ja noin yksi levyllinen 70-prosenttista tummaa minttusukltaata per viikko ovat olleet se, mihin olen taipunut kuukauden aikana. Suhde ruokaan ja ravintoon on jännä juttu. Sitä ajattelee aluksi, että jos teen näin tai päätän näin, joudun luopumaan paljosta. Että elämä olisi jotenkin tosi rajoittunutta ja vaikeaa. Ja että ei mulla ole itsekuria tarpeeksi kuitenkaan. Ja että missä ne nautinnot!? Kyllä elämässä pitää olla nautintoja ja ruoka on yksi tärkeimmistä. Mutta niin se vaan on mennyt, että jotain kun päättää, niin kyllä siihen pystyy. Suhde herkkuihin muuttuu. Mieliteot laimenevat. Ja kynnys vaan kasvaa, että pilaisi homman sortumalla irtokarkkeihin leffailtana tai täytekeksiin vierailla ollessa. Se on oikeastaan kiva tunne. Tietynlainen selkäranka ja pieni ryhti siinä selkärangassa.


Mut nyt mun pitää mennä. Poika tuli koulusta ja meen olemaan läsnäoleva äiskä. Moro!


Ainiin, mitä sulle kuuluu?





Ilona






maanantai 29. elokuuta 2016

Lohturuokaa






Mies soitti minulle töistä kotiin. Aloitti vähän vienosti ja kysyi kuulumisia. Jatkoi - Mikä kotona on ruokatilanne? Mä oon jotenkin vähän väsynyt ja kaipaisin nyt sellaista lohturuokaa.


Minä - Ööö..?


- Niin siis älä yhtään ymmärrä väärin. Mä kyllä arvostan tosi paljon niitä sun laadukkaita kasvismössöjä, joita olet lähiaikoina meille niin antaumuksella tehnyt. Mut tieksä kun joskus kaipaa sellasta lohturuokaa?


Minä - Ööö.. No mä otin just tänään teille pakkasesta sitä jauhelihakastiketta sulamaan, että saatte välillä liharuokaakin.


- Jauhelihakastiketta!!!Joo, joo, joooo! Se on hyvää lohturuokaa!!! Kiitos!



Ennen jauhelihakastiketta on kyllä kutsuttu meillä ihan perusruoaksi. Lohturuoaksi mä saattaisin itse määritellä jonkun hieman..no..lohduttavamman. Ja ei ehkä niin ruokaisan? Vaikka niinkuin purkillisen Ben&Jerrys-jäätelöä tai pussillisen juustonaksuja.


Ei siinä mitään, lohdullista, että pakastimesta sattui löytymään juuri tänään vanha jauhelihakastikkeen jämä. Ja ei siinä myöskään mitään - lohturuokansa kullakin.





Ilona





lauantai 20. elokuuta 2016

No added sugar





Teen mielelläni ihmiskokeita itselläni (ja ehkä ihan ihan pikkuruisen myös muulla perheelläni). Miltä tuntuu kun tekee näin? Vai olisiko sittenkin parempi toisin? Miten ruoka vaikuttaa omaan oloon ja hyvinvointiin ja millaisilla valinnoilla on vaikutusta vireystilaan ja jaksamiseen?

Teini heittäytyi meille tultuaan seuraamaan jalanjälkiäni ja siirtyi kasvisruokailijaksi. Tämän jälkeen on koko perhe siirtynyt lihattomampaan ja entistä kasvispainotteisempaan ruokavalioon. Nyt kun kaikki syövät samoja pöperöitä, enkä joudu vääntämään jokaiselle omanlaistaan ruokaa, olen pystynyt keskittymään paremmin siihen mitä teen. Meillä onkin kesän ajan syöty vähähiilihydraattisemmin ja keskitytty hyvien rasvojen ja proteiinien saantiin entistä enemmän.

Elokuun koittaessa päätin siirtyä gluteenittomaan linjaan ja samalla koittaa,  kuinka kauan jaksaisin tsempata ja noudattaa lähes sokeritonta linjaa. 70-prosenttista suklaata en ole jättänyt, mutta muuten sokeriton linja on pitänyt (ainiin, kuohuviinistä en kyllä luovu). 

Ruokarajoitteisessa elämässäkin pitää toki olla nautintoja. Näin olenkin etsinyt ja kehitellyt korvikkeita höttösokerihiilarimätölle. Kuivatut tai tuoreet taatelit voideltuna sokeroimattomalla maapähkinävoilla ovat parasta pikaherkkuani (jotkut ovat verranneet jopa Snickers-patukkaan). 

Kun aikaa on ja vaivaa jaksaa nähdä aavistuksen enemmän (eli joka päivä), pyörittelen erilaisia palleroita - koukuttavia palleroita (nyt oon sitten varoittanut sua). 



Taatelipallerot n.35kpl
(gluteeniton, sokeriton, raaka, vegaani)

Massa
- 20 kpl kuivattuja taateleita
- 4 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
- 3 rkl tummaa tai raakakaakaota
- 1 dl pähkinöitä (itse käytän cashew ja saksanpähkinöitä)
- 1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita (myös tavalliset käy tietty)

Lisäksi voit käyttää
Kookoshiutaleita, seesaminsiemeniä,
kardemummaa, kanelia

Laita taatelit, kookosöljy, kaakao, pähkinät ja kaurahiutaleet blenderiin tai astiaan. Soseuta blenderillä tai sauvasekoittimella.

Pyörittele käsillä massasta pienehköitä palleroita. Laita leivinpaperin päälle seesaminsiemeniä, tummaa kaakaojauhetta tai kookoshiutaleita ja pyörittele pallerot valitsemassasi "kuorrutteessa". Laita jääkaappiin kovettumaan vähintään tunniksi ennen tarjoilua.

Vinkki:
Saat erilaisia versioita lisäämällä perusmassaan esim. 1tl kardemummaa ja 1tl kanelia tai korvaamalla puolet taateleista sokerittomalla maapähkinävoilla (n.2-3 rkl).



P.S. Seuraavaksi ajattelin tehdä viikonloppuversion palleroista ja kokeilla maustaa pallerot rommilla - slurps.




Ilona



maanantai 8. elokuuta 2016

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa




Ajelin yksin autolla kirpputorille ja radiosta pauhasi November rain. Hymyilin itsekseni ja mietin, että hemmetti mä tykkään. Tästä elämästä, jota elän.


Teini tiedusteli eräänä päivänä vienosti, mitä tekisin sitten kun he lähtevät pojan kanssa kouluun?


Noo.. jos ei tule muita hoitolapsia, niin mun päivät kuluu siivoillen, sisustaen, ruokaa tehden ja kaupassa käyden. Ja kyllä mä aina jotain projekteja keksin (ja viittasin sillä hetkellä maalauksen alla oleviin ikkunalautoihin). Ja mussa on se hyvä puoli, että mä viihdyn myös yksin. Rakastan yksin olemista...


Nopeasti jatkaen - Niin siis mä tykkään kaikesta. Yksin oleminen on kivaa, mutta tykkään olla myös näin. Porukassa ja kun on sutinaa.


Takana on paikoitellen raskas kesä hieman haastavine Tirppa-hetkineen (miten mä tän muotoilisin; leikki-ikäiset ei vaan oo ihan mun juttu.).
Mutta takana on myös ihana kesä, josta muistan päällimmäisenä auringon ja ihanat päivät meren rannalla ja ystävän kanssa kahdestaan mökkeillen. Mansikat, päivittäin ostetut vadelmalaatikot, metsät, jotka ovat olleet täynnä mustikkaa ja lähijoen rannan, jossa olemme lämpiminä päivinä lähes asuneet. 


Kesää on ahmittu nyt kroppa täyteen ja mä olen ihan valmis vastaanottamaan syksyn. Pienen pieni toive syksylle lähetetty, että voisinkohan seuraavaksi saada jonkun pikkiriikkisen hoitovauvan. Tähän hetkeen ja meidän tämänhetkiseen porukkaan sopisi pieni tuhisija niiiiiiin hyvin. Kiitos. 





Ilona














torstai 4. elokuuta 2016

#vannomatta paras





Okei. Never say never. Oon poistunut kivikaudelta ja meidät löytää instagramista. 


Tervetuloa kurkistamaan  meidän elämää aavistuksen lähempää:




Mutta minkä nimen takaa mä löydän sut? 





Ilona