tiistai 18. joulukuuta 2018

Elämänmeno



Makuuhuoneesta kuuluu inahdus, joka yltyy pian kiukkuiseksi itkuksi. Katsahdan kelloa, joka näyttää 6.03. Odotan hetken antaen itkulle mahdollisuuden loppua, jonka jälkeen kömmin vastahakoisesti ylös sängystä makuuhuoneeseen kääntämään taaperon selälleen ja laittamaan tälle tutin suuhun tietäen jo etukäteen, että tästä se itku vain yltyy. Liian aikaisin aamuun herännyt taapero raivostuu huomatessaan, ettei pääsekään pois sängystään. Tassuttelen hetken taaperoa yrittäen saada hänet nukahtamaan uudestaan sänkyynsä. En jaksa roikkua kauaa pinnasängyn päällä, koska nukun yöni ilman vaatteita, enkä huomannut unisena napata vaatteita tai peittoa mukaani taaperonaamutainnutusyritysreissulleni. Minulla on kylmä. Taapero huutaa edelleen. Nappaan taaperon kainaloon ja asettaudumme peiton alle vieressä olevalle laverisängylle. Itku vaimenee päättäväisessä ja turvallisessa kainalossa, jossa taapero saisi nyt luvan maata hetken, koska tiedän hänen olevan yliväsynyt ja aamun olevan pelkkää huutoa jos nousemme liian aikaisin.


Kuulen pojan heränneen omassa huoneessaan. Esiteini-ikään päässyt poika huutelee äitiä sängystään ja huikkaan hänet luoksemme. Poika tarjoaa aamumaitoa tuttipullosta taaperolle ja pohtii, pitäisikö tällä kertaa antaa niiiiin paljon maitoa, ettei maidon loppuminen tuttipullosta aiheuttaisi taaperolle hulluja rageja. Nauramme.


Jonotan Prisman kassalla vanhusten ympäröimänä. Ostoskori on äyräitään myöten täynnä ja vaipat sekä talouspaperit on kasattu röykkiöksi rattaiden päälle. Lähdin ostamaan kaupasta taaperolle maitoa. Kesken kassajonon muistan unohtaneeni maidon ja poistun huojuvine torneineni takavasemmalle. Kello on 10.10.


Posti on toimittanut tilaamani kirjan väärään toimipaikkaan. Huomaamme sen vasta jonotettuani lähipostiin, jonka tietojärjestelmästä pakettiani ei löydy.


Nukuin yön huonosti ja haaveilin kaikki hereilläolohetkeni ja sängyssä kääntyilyni sushista, jota hakisin lounaaksi. Aamulla keittiöön mennessä huomasin kuitenkin laittaneeni edellisenä iltana herneet kattilaan likoamaan. Kävelen seuraavalle postille lumisohjossa työntäen vaunuja painavine ruokaostoksineen ja päätän samalla sivuuttaa sushihimoni ja syödä lounaaksi kasvishernekeittoa.


Ruokaostokset painavat tonnin. Kannan taaperon ja ruokakassit portaita kolmanteen kerrokseen. Avatessani kotini oven klo.10.49 vapisen fyysisestä rasituksesta.


Alakerran lapset viihdyttävät itseään huutamalla suoraa huutoa. Ihmettelen, kuinka kouluikäiset jaksavat pitää niin kovaa ääntä. Vauva herää ääniin kesken päiväunien.


Paistan kuusi joulutorttua, jotka syömme hernekeiton jälkiruokana pojan tultua koulusta kotiin. Päälle varistelen tomusokeria. Taapero saa oman joulutortun, jonka hän syö muina taaperoina viimeistä murua myöten. Meitä naurattaa.


Kello on 18.39., lähden työnohjauksesta muita aiemmin, jotta ehdin hakea taaperon ajoissa hoidosta ystävältäni. Poika tulee alas autolle vastaan ja ottaa taaperon syliinsä ja kantaa hänet sisälle porraskäytävään. Pysähdymme alhaalla ja taapero saa painaa valon porraskäytävään ihan niin kuin joka kerta, kun tulemme sisään. Taaperolla kestää, mutta poika pitää häntä kärsivällisesti sylissään ja odottaa kunnes valot syttyvät. Poika kantaa taaperon ylös kotiimme.


Iltatoimet on tehty kymmenessä minuutissa ja väsynyt taapero nukahtaa pinnasänkyynsä välittömästi. Poika lupaa kuunnella nukkuvaa taaperoa. Puen talvisaappaat jalkaani, vedän takin päälleni ja kävelen ulos. Matkalla roskakatokselle nostan katseeni taivaalle ja vedän syvään henkeä. Maa on valkoinen ja kasvoilleni putoilee isoja lumihiutaleita. Suljen silmäni. Päätän kävellä hetken kerrostalomme takapihalla olevassa metsässä. On hiljaista ja kaunista. Joka hengenvedolla hengitän itseeni lisää voimaa ja positiivista energiaa. Metsä ja hetki on maaginen. Palaan kotiin muutaman havunoksan kanssa. Kello on 20.05.


Makaan sängyssä ja poika hyppää viereeni ja kaivautuu kainalooni. Hymyilen.


Kun koti on hiljainen ja lapset nukkuvat, otan puhelimen käteen ja valitsen näytöltä tutun henkilön. On mukavaa nähdä toisen kasvot samalla kun puhuu. Kiitän kehitystä videopuheluista. Kello on 23.45. kun huomaamme ajankulun.


Laitan poikkeuksellisesti herätyskellon soimaan aamuksi. Huomenna olisi vapaapäiväni, kun taapero menee ex-anopille hoitoon kokonaiseksi kahdeksaksi tunniksi. Kävisin kampaajalla ja sushilounaalla. Sitten iltapäivällä kävelisin lähikentälle luistiminine ja mailoineni ja pelaisin jääkiekkoa sattumanvaraisella kokoonpanolla, joka luultavasti koostuu eri ikäisistä pojista ja miehistä. Luistelisin kovaa vauhtia maila kädessäni, olisin kiitollinen luistimista jotka pojan toiveesta ostimme rahoilla, jotka saimme kiitoksena vanhempieni kodin siivouksesta muutama viikko sitten ja olisin vähän paniikissa, ettei kukaan vaan sattuisi syöttämään kiekkoa minulle, kun en kuitenkaan tietäisi kenelle sen syöttäisin eteen päin.


Kello on 00.10. kun laitan silmät kiinni ja asettelen itseni yksin leveälle vuoteelleni nukkumaan.


Kiitos tästä päivästä.



Ilona




2 kommenttia:

  1. Onko teillä hissiä? Todentuntuista tekstiä, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole hissiä ei. Isot lihakset sen sijaan kohta on, kun on kantanut tuota koko ajan kasvavaa pikkupunttia ylös alas portaita puoli vuotta.

      Tsihih. Totta joka sana :)
      Kiitos.

      Poista

Kiitos!