sunnuntai 25. marraskuuta 2018

No hitto miks ei




Oikean käsivarren hauiksessani tasapainottelee sarvikuono pallon päällä. Kiipeän leikkipuistossa lyhtypylvääseen. Kesällä leirintäalueella lasten mentyä nukkumaan, me aikuiset otamme kuperkeikkakilpailun - kuka on ensimmäisenä nurmikkoalueen toisessa päässä? Ulkona paistaa koko kesän aurinko eikä minua kiinnosta tehdä ruokaa kotona - syömme monta kuukautta ulkona ravintoloissa. Viininmaisteluiltamme päättyvät ihmispyramidien tekoon. Minun tekee mieli prinsessakakkua - syön sitä joka päivä palasen viikkojen ajan. Värjään hiukseni hetken mielijohteesta kirkuvan punaiseksi sattuessani ruokaostoksilla näkemään hassunhauskan hiusvärin. Skeittaan lastenvaunuja työntäen ja puen päälleni napapaidan, vaikka olen 33-vuotias.


Koska mä voin.


Teini-ikäisenä sitä ajatteli elämän olevan ohi 30-vuotiaana. Jotain tylsää tasapaksua aikuisuutta täynnä velvollisuuksia. 


Vähänpä tiesin.


Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vakuuttuneempi olen kliseisen kuuloisesta sanonnasta "ikä on vain numeroita". Ehkä aikuisuus on vain suuri huijaus? Ehkä se on vain ikävaihe jonka joku on määritellyt alkavaksi tiettynä hetkenä. Niinkuin vauvaikä, taaperoikä, lapsuus ja nuoruus. Kuka 70-vuotias tahtoo kutsuttavan itseään vanhukseksi?


Toki jokainen ikävaihe tuo mukanaan tiettyjä asioita ja odotuksia. Aikuisuuteen kuuluu vastuun ottaminen ja vastuun kantaminen, omasta taloudesta, mahdollisesta jälkikasvusta ja toimeentulosta huolehtiminen. Jälkikaavusta huolehtimiseen kuuluu kasvattaminen. Lasten kasvattaminen on muunmuassa esimerkkinä olemista lapsille.


Tieteen käsityksen mukaan elämme vain kerran, joten miksi hemmetissä emme ottaisi siitä kaikkea irti, hassuttelisi, nauraisi ja nauttisi aina kun voi? Jos huvittaa, niin myisi vaikka omaisuutensa, ostaisi purjeveneen ja purjehtisi jonnekin, missä on turkoosinsininen vesi ja palmupuut kaartuvat sileän hiekkarannan yli meren päälle.


Jos jotain haluan lapselleni omalla esimerkilläni opettaa, on se, että elämä on älyttömän hauskaa, ainutlaatuista ja ei niin kovin vakavaa eikä vakavasti otettavaa. Pitää elää ja tehdä juuri niitä asioita, joista nauttii ja tehdä elämästään juuri sellaista, jossa itsellä on hyvä olla. Sirkussarvikuono hauiksessani tulee muistuttamaan minua tästä jokaisena päivänä elämäni loppuun asti.




Ilona







2 kommenttia:

  1. Jee, oot taas täällä. Tykkään kyllä Instagram kuvista mutta vielä paljon kivempaa on lukea juttujasi. On kiva seurata arkeasi pieninä siivuina varsinkin kun se on niin erilaista kun omani. Olet raikas tuulahdus😃

    VastaaPoista

Kiitos!