tiistai 19. heinäkuuta 2016

Tungosta unelmilla





Muistan kaksi vuotta sitten kerrostalossa asuessani pohtineeni kahta keltaista puutaloa. Unelmieni taloja. Pohdin kuinka viestittää talojen omistajille, että älkää vain myykö talojanne pois kertomatta siitä ensin minulle. Tai että jos tahtoisitte luopua kodistanne, niin vink vink, tässä olisi ostajaehdokas. Tässä, tässä!!


Päädyin koputtamaan toisen keltaisen talon ovea, esittelemään itseni ja kertomaan asiani. Talon vanhan rouvan kerrottua rehellisesti unelmataloni olevan homeessa ja kauniista ulkokuorestaan huolimatta sen olevan purkukuntoinen, lopahti haaveiluni kyseisestä talosta. Kiitin rouvaa ajasta ja toivotin hyvää jatkoa.


Toisen keltaisen talon postilaatikkoon jätin kirjeen, jossa kerroin kiinnostuksestani taloa kohtaan. Kirjeeseen jätin puhelinnumeroni.


Nyt kun minulla on unelmieni keltainen puutalo. Ei kuitenkaan kumpikaan edellisistä. Talo, jonka ikkunaremontista olen haaveillut talokaupoista saakka ja jonka ikkunaremontti on juuri valmistumassa, soi eräänä päivänä puhelin. Tuntemattomasta numerosta soitetaan ja kysytään, olisinko kiinnostunut ostamaan talon? Keltaisen puutalon. Soperran puhelimeen että ööö, mistähän talosta on kyse. Ja että minä olen kyllä jo ostanut talon. Ja että kiitos nyt kuitenkin. 


Vasta suljettuani puhelimen, tajuan mistä talosta oli kyse. Juuri siitä talosta, jonka viisiruutuisista suloisista ikkunoista yritin aina kävelylenkeilläni kurkkia sisään ja jonka pienessä tuvassa näin kahden vanhuksen aina istuvan pöydän ääressä hörppimässä kahvia. Siitä, jonka postilaatikosta vanhukset olivat löytäneet puhelinnumeroni.


Tarinan opetus on tietysti se, että unelmoikaa ja uskaltakaa. Ja viesti on se, että ei oo yhtään noloo koputtaa ovea ja kertoa, että teillä on kaunis koti. Ei tarvitse sitten ainakaan katua.





Ilona




12 kommenttia:

  1. Olipa ihana tarina, ja mikä parasta, se on totta! Unelmista kannattaa pitää kiinni ja ennen kaikkea niiden eteen kannattaa tehdä pieniäkin, vihjaavia, eleitä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Harvoin alkaa tapahtua ja toteutua, jos tönöttää passiivisesti tekemättä itse asioiden eteen yhtään mitään. Tai no Hannu Hanhea lukuun ottamatta ;)

      Poista
  2. <3 Ihanaa. Ja juuri näin, unelmilla todellakin on taipumusta toteutua. Mutta ei aina ihan itsestään - kuten Hurmioitunut osuvasti totesi, niitä pitää välillä vähän hienovaraisesti avittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti vielä sanomani, että teillä on kyllä niin ihanan näköistä! <3

      Poista
    2. Ööh. Kiitos. Mä kun katselin näitä kuvia, niin olin ihan, että hemmetti, miten meidän koti voi näyttää tällaiselta pastellisävyiseltä hörselöltä, kun mähän tykkään selkeistä perusväreistä ja valkoisesta :D

      (Niin siis selvennettäköön, että olen kyllä ihan itse valinnut tapetin ja maalien sävyt ja sutinut ovet ja huonekalut tuollaisiksi ;).

      Poista
  3. Mulla oli kanssa vuosia sitten kiikarissa muuan naapuruston talo ja vaikka tiesin, ettei se ole myynnissä, haaveilin siitä silti kunnes mies otti ohjat käsiin ja soitti talossa asuvalle yh-isälle ja sanoi, että "Mun vaimo haluaa muuttaa teille" :D. Oli kuulemma luurin päässä hetken aikaa hiljaista.. Eikä tullu kauppoja :). Ehkä hyvä niin, koska mieli on jo muuttunut, eikä kyseinen talo enää saa aikaan sellaisia tunteita kuin silloin.

    Ihana oli sun tarina ja niin kertakaikkisen kaunista teillä!! Olen kelannut kuvat ees taas jotain kymmenen kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hei - ihan kiva puhelu yh-isälle naapurin mieheltä, että mun vaimo haluis nuuttaa teille :D


      Poista
  4. Joo, kannatan tuota yhteydenottoa. Me haaveiltiin myös yhdestä, jo autioksi jätetystä keltaisesta puutalosta kuusi vuotta sitten. Marssin maanmittauslaitokseen ja pyysin yhteystiedot. Kirjoitin myös kirjeen, jossa kerroin meidän olevan kiinnostuneita talosta. Meni varmaan puoli vuotta, ennen kuin soitto tuli. Olimme juuri tekemässä kauppaa nykyisestä kodistamme, kun autiotalon omistaja soitti. Talo oli ulkoa hyvässä kunnossa olevan näköinen, joten siksi uskalsimme omistajaa lähestyä. Hän ei ollut halukas myymään, mutta suostui näyttämään meille taloa. Ihana se oli, mutta talossa ei ollut kuuden kakluunin lisäksi muuta lämmitystä, vettä oli tullut vintiltä sisään ja talo olisi vaatinut mittavan remontin. Onneksi ostimme tämän nykyisen kodin, joka on lähes yhtä ihana kakluuneineen ja puutarhoineen. Surullista kyllä, keltainen talo on tyhjänä edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että. Eikö kuitenkin ihana juttu, että tuokin kortti tuli katsottua, vaikka ei johtanutkaan kauppoihin.

      Ja tosi surku kyllä, että kauniit talot ränsistyvät ja autioituvat :(

      Poista
  5. Oi miten ihan tarina. Ihastellen katson kuviasi! Itsellä on myös haaveissa vanha puutalo ja jotenkin tuntuisi nyt olevan aika ottaa askel talon hankintaan. Ilmoitus toriin ja kaupan seinälle, ehkä jopa paikallislehteen.. Jossain se meidän talo odottaa.

    Keltaisesta talosta puheen ollen, olen myös katsellut ohi kulkiessa yhtä keltaista taloa ihanine pihapiireineen. En millään ole uskaltanut ottaa yhteyttä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Aina on oikea hetki ostaa oma puutalo ♥

      Uskaliaasti vaan koputtamaan ovelle ja kertomaan kiinnostuksesta. Itse ajattelen asian niin, että olisinpa minä ainakin alkuhämmennyksen jälkeen mielissäni, jos joku tulisi sanomaan, että kaunis talo ja tahtoisin ostaa :)

      Tulehan kertomaan sitten kuinka kävi!

      Poista

Kiitos!