maanantai 19. syyskuuta 2016

Ruoho vihreämpää aidan toisella puolen?




Internet ja sosiaalinen media antavat ihmisten elämästä monesti sellaisen kuvan, kuin ruoho olisi aina vihreämpää aidan toisella puolella. Kuin kaikilla muilla olisi aina paremmat bileet. Tiedätkö, kun makaat kauhtuneen torkkupeiton alla niissä kuluneimmissa kotivaatteissa, vedät kaksin käsin mikropopcornia ja katsot tv.stä Hauskoja kotivideoita selaten samalla kuvia puhelimesi näytöltä. Muiden viherkasvit eivät kuole, muiden kodit kiiltävät puhtauttaan, muiden ruoka-annokset näyttävät vihreiltä ja terveellisiltä. Muiden vaatteet ovat hienoja, muut ovat kauniita ja muiden kotien sisustus näyttää vaan niin hyvin yhteensopivalta. Muiden pyykkikorit eivät varmasti koskaan tursua yli äyräiden. Muiden lapset syövät kiltisti kasviksia ja muut jaksavat lähteä aina iloisesti kuntosalille tai juoksemaan. Muilla näyttää myös olevan tosi mielenkiintoinen elämä.


Muiden elämiä ruudun takaa seuratessa saattaa helposti sortua ajattelemaan, kuinka muiden elämä olisi jotenkin omaa elämää hohdokkaampaa. Kuin arki ja arkiset asiat olisivat muilla jotenkin erilaisia  ja helpompia kuin itsellä. Kuinka joku muu osaisi nauttia elämästä ja elää hetkessä ihan eri intensiteetillä kuin itse ja mitä vielä, se hetki on paljon kauniimpi kuin minun hetkeni.


Ehkä sortuu ajattelemaan myös, että voi kuinka itsekin olisi varmasti onnellisempi, kun heräisi aamuisin makuuhuoneesta, jonka huonekorkeus huitelee kolmessa metrissä ja jonka nurkassa seisoo vanha kaunis pönttöuuni. Kyllä minä ihan varmasti osaisin nauttia elämästä enemmän, jos minullakin olisi tuollainen trendikäs tummanvihreä makuuhuoneen seinä näiden 2000-luvun boorditapettien sijaan. Ja en kai minäkään nyt raivoisi lapsilleni, jos ne olisivat tuollaisia aina hymyileviä ja iloisia palleroita kauniissa ja puhtaana pysyvissä Mini Rodinin hempeän sävyisissä välikausivaatteissaan.


Jos (kun) joskus tavoittaa itsensä vertailemasta muiden elämää kuvien tai kirjoitusten perusteella omaan elämäänsä, täytyy vaan yrittää muistaa himmata vauhtia ja kannattaa pistää ajatuksilleen stoppi. Faktahan on se, että meillä kaikilla on huonoja päiviä, kenenkään elämä ei ole täydellistä eikä se pönttöuuni tai valkoiset lankkulattiat määritä ihmisen onnellisuutta. Jokainen on joskus luuseri, toiset vain peittää sen paremmin laulaa Ellinoorakin kappaleessaan. Kauniilta näyttävä toisen elämä ei tee ihmisestä tai hänen elämästään yhtään arvokkaampaa kuin oma elämäsi on.


Jos olet tatti otsassa joka kerta, kun katsot keittiösi työtasoja, joita ei oikeastaan näy tavarapaljouden alta ja ihannoit joka kerta katsoessasi somekuvien tavarattomia koteja tee jotain. Tartu toimeen ja voit itsekin saavuttaa ihailemasi asian ja katsoa, tuottaako se sinulle iloa vai onko kyseinen juttu sittenkään sinun elämäsi ja onnellisuutesi kannalta olennainen asia. Älä ajattele, että tavarattomassa kodissa asuva ihminen olisi sinua hienompi tai arvokkaampi. Älä edes ajattele, että se kuvassa näkyvä tavaraton koti on tavaraton koti. Olipa ruudun kautta näkemäsi kuva siloiteltu totuus tai ei, se ei ole koskaan koko totuus, eikä määritä kyseistä ihmistä. Kuvanottohetki on vain yksi sekunti ihmisen elämästä ja hänen vuorokaudessaan on tuon hetken lisäksi vielä 86 399 muuta arvokasta sekuntia. Ihan niin kuin sinullakin.






Ilona






33 kommenttia:

  1. Todella hyvä teksti, juuri näin! Pyrin olemaan peilaamatta itseäni muihin, siitä ei saa muuta kuin huonon mielen. Omalla kohdallani olen päässyt viimein siihen pisteeseen, että olen tyytyväinen juuri tähän hetkeen ja siihen missä olen. Se on vaatinut uhrauksia, kipeitä asioita, kasvamista henkisesti, uskaltamista ja riskinottoja, mutta tämä hetki on kaiken sen arvoinen. Ihmiset saavat sosiaalisen median kautta niin pienen kuvan ja usein myös todella vääristyneen, somessa voi käytännössä olla mitä vain.

    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä, että olet todella tehnyt töitä asian eteen ja mikä hienointa, työ on tuottanut tulosta.

      Pohdin paljon myös netin ja somen vaikutusta nuoriin samasta näkökulmasta. Omasta nuoruudestani muistan internetistä lähinnä Kiss Fm.n chatin. Nyt valloillaan oleva ja kasvava lasten ja nuorten sukupolvi on täysin eri tilanteessa. Kun me aikuisetkin annamme usein somen kautta asioista tulevan kuvan vaikuttaa omanarvontuntoomme, niin kuinkapa sitten nuoret osaisivat pyristellä tässä taru-ja tosimaailman ristitulessa ja olla antamatta kaiken vaikuttaa itseensä? Mielenkiintoinen ihmiskoe tavallaan.

      Onnenonkija-niminen leffa on muuten ihan hauska ja kevyt toteutus tuosta "somessa voi käytännössä olla mitä vain".

      Poista
  2. Voi muiskis <3 kiitos tästä.
    Tässä just makoilen vierassängyllä nelivuotiaan alla ja varpaankärjellä keinutan vauvan turvakaukaloa. Sängyn patja roikkuu puoliksi lattialla ja lakana on pissattu moneen kertaan vauvan toimesta. Huutelen kuiskien teineille keittiöön että muistakaa vihannekset(no ei todellakaan "muista") ja alakoululainen onkin pyöräillyt mummulaan leipomaan (=huono omis). KAIKKI roikkuu ja repsottaa niinku tää patja,minä eniten. Mut on tää vaan. E l ä m ä ä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei olit juuri muutama päivä sitten mielessäni :) ..että mitenhän teillä menee. Pitääkin viestitellä!

      Mitään hätäähän ei olekaan, kun osaa ottaa asiat rennosti ja noin, kun sanot; tää on vaan elämää. Ja samalla muistaa, että muillakin repsottaa välillä patjat ja lakanat on pissassa, vaikkei noita instagramin täydellisessä kuvavirrassa tulisikaan vastaan ;)

      Poista
  3. Kiitos tästä hyvästä kirjoituksesta! Vaikka kuinka on peilaamatta itseään muihin ja tietää, että blogeissa näkyvä ei ole todellakaan koko totuus, saa se silti joskus miettimään, että toisilla vaan on paremmin, kauniimpaa ja helpompaa, vaikkei todellisuudessa olekaan... Tästä kirjoituksesta sain inspiraation tyhjentää edes yhden tavaraa täynnä olevan lipaston päällisen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietynlaisia blogeja, instagram-tilejä, pinterestiä ja styleroomia sun muita olisi hyvä muistaa lukea vähän samalla tavalla, kuin aikakauslehtiä.

      Käyttää niitä inspiraationlähteinä. Hakea niiden kautta tietoa ja motivaatiota muistaen, että kuvien ja juttujen eteen on usein nähty paljon vaivaa ja niitä on stailattu, hiottu ja muokattu ennen, kuin ne ovat julkaisukelpoisia.

      No miltä tuntui saada lipaston päällinen kuosiin :) ?

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Vaikka ilmiö ei ole ihan uusi ja onhan näistä paljon puhuttu, niin silti ei ilmeisesti vielä liikaa :)

      Poista
  5. Kuten vintiöt 90-luvulla hokivat: Asiaa!

    VastaaPoista
  6. Loistava kirjoitus tärkeästä asiasta <3

    VastaaPoista
  7. Hyvä kirjoitus! Uskon että somekuvat antaa aika vääränlaisen kuvan arjesta, tai ainakin meillä. Tykkään sisustaa ja valokuvata ja tietysti ne kauniit kuvat päätyy sinne someen. Arki on sitten jotain ihan muuta. Toivottavasti kukaan ei luule että meillä on aina siistiä tai että elämä olisi joka päivä ihanaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tavalla, kuin julkaisuun päätyvät kuvat menevät usein aikamoisen filtterin läpi, pitäisi myös kuvia katsellessa pitää päällä se filtteri. Muistaa aina, että kyseessä on vain yksi hetki ja yksi totuus.

      Meillä taas on aina siistiä ja lähes aina saman näköistä, kuin kuvanottohetkellä, mutta kyllä minä julkaisen tottakai aina ne parhaat ja edullisimmista kuvakulmista otetut kuvat. Niin se vain menee.

      Sen vastapainoksi kyllä kirjoitan blogiin aina hyvin rehellisesti elämästä ja siitä, kuinka se välillä hymyilee ja välillä tuntuu olavan suu mutrulla.

      Poista
  8. Naulan kantaan! Kuinka usein sitä jääkään itselleen kiinni tuosta epämääräisestä "huonommuuden" tunteesta. T: Eräs, joka nykyisin herää makuuhuoneesta, jonka kattokorkeus huitelee kolmessa metrissä, nurkassa seisoo pönttöuuni ja valkoiset lankkulattiat narisevat jalkojen alla. Ja silti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Sulla on puitteet kunnossa, eli sulla täytyy olla täydellinen elämä. Eiku miten se menikään ;)

      Poista
  9. Tykkäsin erityisesti noista sanoista "tee jotain". Ei mikään todellakaan kadehtimalla ja vertailemalla muutu.

    Itse en harrasta mitään kotiaiheista vertailua, enkä piittaa kulisseista, mutta jos sanoisin, että en kadehdi ketään mistään, se ei olis totta. Tällä hetkellä kun voin ihan rehellisesti sanoa tuntevani ihan aitoa kateutta, kun joku somessa hehkuttaa, kuinka on uskaltanut jättää stressaavan ja ahdistavan työnsä ja aloittaa jotain kokonaan uutta. Mutta niihin tarinoihin myös uskon. Ja haluaisin samaistua. Mutta mitään muutosta ei tapahdu ellen tosiaan tee jotain. Ihan itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teksti olisi ihan hyvin voinut olla kirjoitettu myös internetin ja somen kautta tulevista ulkonäköpaineista ja niiden vaikutuksista ihmisten itsetuntoon. Yhtä kaikki.

      Kun hommaa osaa katsoa oikeasta näkökulmasta, on some aika inspiroiva ja motivoiva.

      Itse kun näen jonkun kauniin kuvan jonkun kodista/leipomuksesta /kropasta tms. katson usein että vau - onpa taitava ja kaunis - asian eteen on varmasti tehty paljon töitä/nähty vaivaa/työskennelty kunnianhimoisesti/eletty itseurissa. Mikäli asia kiinnostaa minua, voin asettaa itselleni tavoitteita ja työskennellä sen eteen, että itsekin tavoittaisin jotain sen kaltaista, joka tietyssä asiassa on minua motivoinut.

      Mainitsemasi kateus voisi siis myös olla tietyllä tapaa hyvä ja eteenpäin vievä voima?

      Poista
  10. Mulle ei ihan avautunut tämä teksti. Tulee mieleen aika mustavalkoinen kuva asioista. Monet ehkä sitten ajattelevat, että asiat olisivat joko niin tai näin. Toisille kuvaaminen voi olla "taidetta" ja he nauttivat kauniiden asetelmien tai kuvakulmien luomisesta. Toisenkin ääripään kuvia löytyy riittävästi. Kuka sitten haluaa mitäkin poimia ja miksi. Itse nautin kauniista kuvista, vaikkei itselläni sellaisia olisikaan. Ne eivät ole minulta pois. Tyylejä maailmaan mahtuu. Pääasia että itse on sinut elämänvalintojensa kanssa, niin muidenkaan valinnat eivät herätä niin suuria tunteita. Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Heini!

      Tekstin oli tarkoitus olla juuri muistutus siitä, ettei mikään ole niin mustavalkoista.

      Maailma ja netti on pullollaan kauniita kuvia kauniista ja täydellisen näköisistä hetkistä, ihmisistä ja kodeista. Nämä kuvat ovat kuitenkin vain hetkiä.

      Internet ja some ovat omiaan lisäämään ihmisten paineita eri elämänalueilla. Juuri tämän joskus ihmisten mieliä sokaiseva täydellisten kuvien virta edesauttaa tätä ja pistää välillä unohtamaan, että kuvat ovat vain kuvia ja tekstit vain tekstejä, eivät koko totuus. Vertailu ja alemmuudentunne omasta elämästä muiden kuvien perusteella on täysin tarpeetonta.

      Poista
  11. Todellakin! Ja hassua kun itsestä tuntuu juuri tuolta, eräs sukulainen kertoi, miten hänen kollegansa oli nähnyt, kun sukulaiseni oli selannut blogiani. Kollega oli puuskahtanut jotain "taas yhdestä täydellisestä naisesta ja elämästä". Heh, tietäisikin. Kuviin on helppo valita siistiä kohtia kodista ja ohikiitäviin hetkiin saa taltioitua sen sekunnin elämästä - ei siinä kuvassa välttämättä näy, miten se räkä kohta pyyhkiytyi paidan hihaan, miten keskeneräinen työprojekti kiristi hartioita ja päätä, vieden kaiken seesteyden, tai miten siellä kulman takana oli ihan liikaa likaisia katiloita ja lautasia odottamassa keittiön tasolla. Sitä se välillä, tai aika useinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Sellaista, kun täydellinen, ei ole olemassa. Täydellisen näköisiä ja täydellisen kuuloisia kyllä on.

      Mun ei ollut missään nimessä tarkoitus kritisoida sitä, että ihmiset ottaa kauniita ja hyvin rajattuja kuvia ja näyttää ja kirjoittaa kivoja asioita elämästään. Rakastan kauniita kuvia!

      Kauniiden kuvien takana homma menee usein juuri kuvailemasi kaltaisesti - räkää hihassa. Se on sitä elämää aika usein ja melkein kaikilla meillä.

      Poista
  12. Ihana kirjoitus! Kauniita kuvia on inspiroivaa katsella ja ne saa hyvälle mielelle. Mutta tuskin se kellään on todellisuutta. Tai jos on, niin elämä on ehkä aika kireetä ja stressaavaa, kun pitää koko ajan hioa niitä puitteita! Joskus olen hektistä (ja sotkuista!!) pikkulapsiarkea eläessäni tuskaillut sen kanssa, kun oma koti ei pysy sekuntiakaan silmiä hivelevässä kunnossa. Mä vaan rakastan siistiä kotia ja sitä, että tavarat on paikallaan! Siivouspäivän jälkeen on niiiin tyytyväinen olo... Sen pari minuuttia! :D Jotenkin siisti ympäristö rentouttaa. Olen jopa pohtinut, että todennäköisesti kaaosta sietävät ihmiset viihtyy pidempään kotona lasten kanssa kuin kaltaiseni visualistit! En ehkä ole siivousfriikki pahimmasta päästä, enkä halua sellaiseksi tullakaan eli kuljeskele pölyhuiska kainalossa, mutta silti haaveilen, että kotona olis tavarat suurinpiirtein järjestyksessä. Sen takia sisustuskuviin on helppo sukeltaa niin unohtaa tämän oman läävän hetkeksi ja saa edes sitä kautta "silmänruokaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla - mä vaan rakastan siistiä kotia!

      Mä olen muuten huomannut, että kodin siistinä pitäminen on aika helppoa, kun tavaraa on vähän. Tiedätkö, kun ei ole niin paljoa, mikä sotkeutuisi :)

      Ihme juttu muuten,olen juuri kotona yksin miehen ja pojan lähdettyä Italiaan ja teinin ollessa yökylässä. Ja arvaa mitä,mun likaiset sukat lattialla eivät haittaa yhtään ;)

      Sisustuskuviin sukeltaminen ja silmänruoka kuulostaa just siltä,että ymmärrät homman pointin.

      Poista
  13. Juurikin näin, heti helpotti :)

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, ettet sortunut hiukkaakaan siihen "kulissien takana on kuitenkin yleensä perin onnettomia ihmisiä" -mantraan, jota usein näkee tätä aihetta käsiteltäessä. Se jos mikä kielii kateudesta. Blogiteksti on aina vain pintaraapaisu, kirjoittaja sen takana voi olla yhtä lailla onnellinen tai onneton tai jotain siltä väliltä. Joskus huomaan kyllä kadehtivani muita, mutta nykyään ymmärrän sen johtuvan omista kriiseistäni, ei siitä, että haluaisin elää jonkun toisen elämää. Ja silloin on aika tarttua toimeen, kuten kehotit! Ihailen kirjoituksiasi, niistä huokuu viisaus ja puuttuu paasaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä.

      Tiedätkö, olin juuri valvonut kahtena yönä varmaan puolet yöstä, kun minua vaivasi eräät ärsyttävät työasiat. Vaikka työjutut eivät liittyneet blogiini suoranaisesti, olin toisena yönä valvoessani päättänyt, että nyt suljen blogini ja lopetan.

      Ajattelin yöllä, että miksi ihmeessä jaan elämääni, näytän siitä juttuja ulkopuolisille ja kirjoitan ajatuksistani ja arjestani, koska on aina ihmisiä jotka voivat halutessaan ymmärtää juttuni väärin ja vääntää ja kääntää kaiken kirjoittamani päälaelleen.

      Kun on vaikeaa tai hektistä ja kirjoitan siitä, voidaan ajatella, etten pärjää tai selviä työtaakastani.
      Kun taas elämä on helppoa ja nautin kiireettömyydestä ja kaikki tuntuu menevän omalla painollaan voidaan ajatella, että kylläpäs tuokin saa palkkansa ja asemansa liian helpolla.
      Saatko kiinni?

      Tuon unettoman yön ja päätöksenteon jälkeisenä aamuna luin kommenttisi ja sain siitä toivoa jatkaa. Kyllä ainakin suurin osa teistä lukijoista ja kommentoijista on ihania ja sydämellisiä ihmisiä ja ymmärtää sen, että tekstit ovat vain pintaraapaisu, hetkiä, eivätkä täysin määritä henkilöä tai elämää kuvien ja tekstien takana. Osaatte lukea juttuja niin kuin ne on tarkoitettu ja tavoitatte niistä ajatukseni.

      Poista
  15. Ymmärrän kyllä... Valitettavasti ne väärinymmärtäjät taitavat olla useammin äänessä kuin ne, jotka pitävät teksteistä ja ymmärtävät niiden pointin. Kehut on liian helppo jättää lausumatta.

    Toivon kovasti, että jatkat kirjoittamista, vaikka se voi välillä tuntua epäkiitolliselta. Ajatuksesi ja näkökulmasi ovat raikas tuulahdus kulutuskeskeisten valtavirtablogien rinnalla, annat lukijoille ajattelun aihetta. Se on virkistävää, sitä "silmänruokaa" kun tulee nykyään joka tuutista. Täältä jää asioita syvemmälle mielen sopukoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja täytyy vielä lisätä, että tykkään kyllä kuvistasikin (kirpputorien koluajana en voi sivuuttaa kaikkia ihania tavaroita, joita kuvissasi vilahtelee), mutta päällimmäisenä tästä blogista jäävät mieleen asiat. Lukisin tätä, vaikka sivuilla olisi pelkkää tekstiä!

      Poista
    2. Mä olen kyllä sillä tavalla hyvässä ja kiitollisessa asemassa tän blogin kanssa, että ikävät ja negatiiviset kommentit on laskettavissa ehkä kahden käden sormilla koko blogihistorian ajalta. En siis ollenkaan valita! Joudun kuitenkin aina pohtimaan sitä, kun työn puolesta elelen aika tulenaralla maaperällä ja tämä on kaikille avoin kanava ja kuka vaan voi tekstejäni lukea, tunnistaa minut ja tahtoessaan ymmärtää asiat täysin eri lailla, miten ne on tarkoitettu. Nähdä asioista vain yhden puolen ja jättää tahallaan ymmärtämättä toisen.

      Esimerkkinä: Sanon toivovani, että saisin hoitoon lainavauvan. Tarkoitan: kun tätä työtä teen ja lapsia hoidan ja lapsia päätty sijoitukseen joka tapauksessa, niin toivoisin tällä hetkellä, että saisin seuraavaksi hoidettavakseni vauvaikäisen.
      En tarkoita: olisipa jollain vanhemmalla asiat niin huonosti, että hän menettäisi oman vauvansa, jotta minä saisin töitä ja pääsisin fiilistelemään vauva-arkea.

      Luulen, että tavoitit..

      Poista

Kiitos!