torstai 21. marraskuuta 2013

Rossun joulumood





Vaikka muu perhe pyristelee vielä joulun tuloa vastaan, on kettuterrieri Roosalla selvästi jo joulumoodi päällänsä. Se on näköjään vaihtanut ruoka-ja juomakuppinsa jouluisen värisiksi. Ja mikäpä sen tunnelmallisempaa kuin ottaa päivätorkut lampaantaljan päällä.

Punaiset kupit ovat Finelin emalia ja Kaj Franckin suunnittelemat. Kaapista löytyy lisää pienempinä, isompina, keltaisina ja sinisinä. 

Finel on tuotemerkki, jota valmistettiin Wärtsilän konserniin kuulunut Järvenpään emali. Suomeen emaliastiat ovat rantautuneet 1900-luvun alussa. Emaliastioiden kulta-aikaa oli kuitenkin 1950- ja 1960-luku, jolloin emalointi kehittyi aiempaa kestävämmäksi. Tuolloin Wärtsilän tytäryhtiö Arabia alkoi palkkaamaan emalisten käyttöesineiden suunnittelijoiksi tunnettuja taiteilijoita. Finelin suunnittelijoina on Kaj Franckin lisäksi toiminut mm. Seppo Mallat, Raija Uosikkinen ja Esteri Tomula.




P.S Tänään tuo tursake pääsi eroon karvoistaan, aamun alkaessa parituntisella trimmaussessiolla. Että se inhoaa sitä. Minä myös. Trimmaan turkin itse ja trimmaus tapahtuu nyppimällä.




Ilona




9 kommenttia:

  1. Ihana ihana karvakasa <3 <3 ja aika kivasti maastoutuu karvaiseen taustaansa. Meillä on myös noita Franckin punaisia emalikulhoja koko setti, ja vitsi että ne on käteviä ihan mihin tahansa. Eilen tein yhdessä isossa makaroonilaatikkoa. Ja tutulta kuulostaa myös toi trimmaaminen, siitä meillä ei kukaan tykkää vaan pakko se on tehdä jos ei halua mäyräkoiran muistuttavan metsänpeikkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin maastoutuu juu :)
      Nuo emaliastiat ovat kyllä ihania. Muotoilu ja värit ovat jotenkin niin täydellisiä. Valkoisen kun vielä saisi!

      Oi mäyräkoira, sellaisen joskus tahtoisin vielä omistaa.

      Poista
  2. Voi Rossu :) Näyttää ihan sellaiselta 'terapiakoiraksi' sopivalta tyypiltä.
    Voisin tulla joskus pimeinä päivinä rapsuttelemaan :)

    Mä hipelöin eilen Finelin ihania kippoja siellä Retro&Romun Pop Up- kaupassa.
    Kävin pöytäni noutamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Rossu on kyllä loistava terapiakoira aikuisille. Vieraista lapsista ei niin välitä. Mummon hoivokodissa kun kävi joskus, niin viihtyi loistavasti vanhuksien kanssa ja vanhukset nauttivat, heräsivät "eloon" ja suut hymyyn.

      Tänne vaan - tervetuloa.

      Ainiin sait uuden pöydän. Meillä on kanssa vähän saman tyylinen tuolla vaatehuoneen perällä kasassa, kun ei tällä hetkellä käy niin mihinkään.

      Poista
    2. Älä vaan luovu pöydästä. Varmaan löytää paikkansa jossain vaiheessa :)
      Se mun on ihana. Ja käytännöllinen meillä. Blogissa pian.
      Terveisiä Tyynelästä ja rentoa viikonvaihdetta <3

      Poista
    3. Joo en luovu. On kyllä ihana.
      Odotelaan, että nähdään sinun versio kotonanne.

      Kiitos samoin ja muistetaan tsempata lenkille ;)

      Poista
    4. Muistetaan! Yritän hoitaa jonkun pituisen tuossa saunaa ennen. Raportoin sitten siellä sivulla miten käy ;) Nyt ei malta kovin kauaa pysyä noista maalipurkeista ja puupalikoista erossa. Hirvee tohina päällä :)

      Poista
  3. Voi tota kiharakasaa <3 Miten paljon sitä trimmasit, kysyy tää, jolla 2 puolipitkäkarvakissaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se muistuttaa puoliksi Perun karvatonta koiraa ;) No ei. Kyllä siitä tulee ihan lyhytkarvainen kun sen trimmaa.
      Oletko koittanut kissojen turkkiin sellaista harjaa kuin furminator? On ihan superhyvä, kun ottaa ylimääräiset karvat ihan eri tavalla kuin mikään muu harja. Karvanlähtö rauhoittuu tosi paljon. (Tosin ei meidän koirasta lähde karvoja, kun on karkeakarvainen..mutta vanhemmilla on kaksi isoa koiraa ja ennen joutuivat imuroimaan joka päivä..furminaattori auttoi ja nyt karvaa ei lähde enää samalla tavalla.)

      Poista

Kiitos!