keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tiimi





Poika paistaa itselleen kananmunia aamupalaksi. Minä häärään olohuoneessa vauva sylissäni.


 -Äiti, voitsä tulla auttamaan, kun en saa käännettyä tätä ilman että se hajoaa.
- Voi pieni. Tottakai voin auttaa.


Kävelen vauva sylissäni keittiöön. Mitään sanomatta poika ojentaa kätensä minua ja vauvaa kohti, ottaa vauvan syliinsä ja alkaa jutella -On hieno paita. On sulla hieno paita. On hieno. Voi että. Onko hieno paita?

Tällä välin olen kääntänyt kananmunan ja sirotellut sen päälle suolaa.

Poika ojentaa vauvan takaisin, kippaa kananmunan lautaselleen ja syö aamupalansa.






Ilona





24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan mahtiapu täällä kotona. Pitäs ohjata osa palkasta pojan tilille :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nää on näitä hyviä hetkiä. Nyt isomman tyypin tultua taloon on poikakin alkanut hieman enemmän kokeilla rajojaan ja protestoida.. koittaa miltä tuntuis olla teini.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tulee kyllä hyvin luonnostaa osa asioista. Vaikka nykyinen baby onkin sen verran kookkaampi tapaus, ettei poika häntä niin paljoa kantele ympäriinsä..

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tää on muuten aika hyvä tapa kerätä näitä muistoja. Ei ilman blogia tulisi kirjoitettua tällaista arjen menoa ylös.

      Poista
  5. Ihana poika sinulla!

    Lastenkodilla on myös mahtava huomata se, kun kriisinä meille tulee välillä näitä pieniä ja isommat ottavat heti ne omikseen. Seuraavat ohjaajia tosi tarkkaan - kuinka pienille puhutaan ja miten niitä hoidetaan. Osaavat olla apuna, hoitaa ja voi miten empaattisesti he suhtautuvat pienen kohtaloon, vaikka itsellä tilanne on kutakuinkin sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihan mahtavaa, kuinka juuri kuuntelevat kuinka pienille puhutaan ja omaksuvat itse saman tavan.

      Poista
  6. Ihana tosissaan! Lasten huolenpito vielä pienemmistään on kyllä todella hellyyttävää. Tai se, kun näkee jonkun todella koviksen teinin sulavan vaikka pikkusisaruksensa kanssa hoivaavaksi ja herkäksi. Hellyys ja sen tarve asuvat meissä kaikissa. Hienoa työtä teette sinä ja muut, jotka tarjoavat sitä niille, joilta hellyyttä ja huolenpitoa on jäänyt puuttumaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten ihan totta. Kuinka kova lapsi/teini voi sulaa pienen kanssa ja muuttua aina hetkellisesti helläksi ja hoivaavaksi tyypiksi.

      Kiitos Riimi.

      Poista
  7. Oi miten ihanan reipas poika teillä onkaan. Meillä nää isoveljet saisivat välillä olla omatoimisempia, mutta on heistä iso apu silti. Itse voi viedä, vaikka pyykit kuivumaan je he katsovat Onnenkeksin perään. Kananmunan paisto heiltä ei kyllä onnistu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä kätevää, jos on aina apujoukkoja lähellä.. ja just voi hetkeksi kääntää selkänsä pienimmälle tehdäkseen itse jotain mikä vauvan kanssa/vauva sylissä tuottaisi hankaluutta.

      Poista
  8. Äääää mikä ihana poika sulla on!

    VastaaPoista
  9. Noin luonnikkaasti ne hommat hoituu :). Ihana poika.

    En ehtinyt vielä montaa tarinaa taaksepäin lukea, mutta nyökyttelin kun kirjoitit, että se riittää, kun vanhemmat on johdonmukaisia ja rauhallisia ja rajojen veto on loogista. Olen niin samaa mieltä. Koskaan ei ole tullut sen kummempaa ongelmaa mistään, kun on näinkin yksinkertaisista asioista pitänyt kiinni. Välillä sitä oikein on pitänyt miettiä, että kävikö kaikki tosiaan niin helposti. (Meidän pojat on jo täysi-ikäisiä, vaikka tuntuukin, että vasta syntyivät)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis - Annukka!
      Lasten kasvatus on yhtä yksinkertaista kuin koirien kasvatus ;)
      Johdonmukaisuudella pääsee pitkälle. Ja sillä, että koulutettava tietää kuka on laumanjohtaja :D

      Ihan mielenkiinnolla odottaa jo sitä, mitä oman lapsen teini-ikä tuo tullessaan. No tietty elän tässä hetkessä, mutta välillä sitä välttämättäkin miettii jo tulevaisuutta.

      Poista
    2. No vielä pakko tulla lisäämään tähän, että itsekin mielenkiinnolla odotin, millainen poikien murros-/teini-iästä tulee, mutta jouduin (onnekseni) toteamaan, että eipä juurikaan poikennut aiemmasta tasaisesta elämästä. Johdonmukaisuuden perua varmasti sekin. Enkä siis todellakaan valita :).
      (Jos olis ollut perheessä tyttöjä, olisin saattanut olla enempi pulassa, mutta jotenkin noitten poikien kanssa näyttää pärjäävän hirmu hyvin)

      Poista

Kiitos!