lauantai 29. marraskuuta 2014

Tiukille veti





Vuosi sitten. En tehnyt lupauksia tulevalle vuodelle. Lupausten sijaan toivoin. Koko toivelista jäi pitkäksi aikaa unholaan, kunnes eräänä yönä vauvan kanssa valvoessani se muistui taas mieleeni. Mutta mitä listassa luki, sitä en muistanut.


Aamulla kaivoin vanhan kirjoituksen esiin. En voinut muuta, kuin hämmästellä. Näytti toimineen.


Toiveet menivät näin:

- Löytyisi pitkä projekti (kesämökki tai talo)
- Olisi riittävästi töitä (jotta tätä työtä ja elämäntapaa olisi edelleen mahdollista jatkaa)
- Jaksaisin keväällä juosta 10 kilometriä (nyt menee murto-osa)
- Pääsisin Kreikkaan (Parga touko-kesäkuun vaihteessa alkaa olla jo perinne)
- Säästäisin ahkerasti (olen kovaa vauhtia matkalla älä osta mitään- elämään)
- Kesä olisi pitkä (olisipa se!)



Täytyy sanoa, että tiukille veti, mutta muutaman viikon päästä meillä on kuitenkin avaimet kädessä. Löytyi nimittäin pitkä projekti. Kyllä, me ostetaan talo! Talo on 1800-luvun lopulla rakennettu ja vuosien saatossa aivan liikaa remontoitu. Alkaa siis armoton vanhan hengen takaisin palauttelu. Harkiten remontoiden.


Kyllä. Töitäkin on ollut riittävästi. Vauvaa tulee hoidettua tämän vuoden puolella yhteensä 11 kuukautta kolmen eri vauvan muodossa. Teinejä yhteensä 6 kuukautta ja kahtena eri kappaleena. Työtöntä aikaa minulla on ollut tämän vuoden puolella kokonaiset yksi päivää!


Jaksoin! Yllätin nimittäin itseni ja kymmenen kilometriä meni tunnin aikaan joskus alkukeväällä. Loppukeväällä juoksurupeamaa juhlistettiin juoksemalla Naisten kymppi tyttöporukalla.


Saimme järjestettyä lomaa ja olimme kuin olimmekin kaksi viikkoa Pargassa kesäkuun alussa. Parhautta.


Turhia ei ole osteltu ja aika armoton säästölinja on ollut päällänsä koko vuoden. Ostamattomuuden lisäksi olen karsinut ja karsinut. Elämästäni ylimääräistä tavaraa. On tuntunut hyvältä. Säästäminen on huipentunut loppuvuonna siihen, että ruokakaupassakin tarvitsee käydä enää vain kerran viikossa. Kun säästötilin saldo alkoi marraskuussa kakkosella ja numeroita oli yhteensä viisi, päätin palkita itseni ja odotuksen. Ostin sohvan, joka oli mielestäni kaupan kaunein. Sohva odottaa nyt tehtaalla valmiina lupaa kuljettaa se uuteen kotiinsa. Maltan kuitenkin vielä hetken (ja toivon samalla, että se saadaan muutaman viikon päästä mahdutettua uuden talon ulko-ovesta sisään).


Ja kesä. Se oli pitkä ja kuuma. Muistan jossain vaiheessa kesää jo pohtineeni, että koska tämä lämpö oikein loppuu. Tyhmä minä.




P.S. Pitää harkita näköjään tarkkaan, mitä sitä ensi vuodelta toivoisi.






Ilona





26 kommenttia:

  1. Ihania toiveita ❤ vielä ihanampaa että ne ovat toteutuneet!

    Onnea talosta! Ja voi mikä säästöpotti. Pystyisimpä samaan.

    Tämän minäkin teen. Ensi vuodelle toiveita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän pitkää Kreikanmatkaa sitä uskaltais toivoa ensi vuodeksi :D ? Niinku missähän menee se raja, että joku toteaa, että överiksi meni ja ei varmasti toteuteta yhtäkään?

      Poista
  2. Ihana!! Olet saanut mitä olet toivonut! Ja huippu taloprojekti alkamassa.innolla jään odottamaan lisää juttua ja kuvia uudesta projektista. Tsemppiä sinne!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et usko kuinka innoissani minä olen taloprojektista! En vaan vielä ole keksinyt, miten yhdistäisi haastavan vauvan + remontin. Kai se on vaan odotettava, että syli tyhjenee. Odottaminen on vaan aika piinaavaa. Varsinkin kun sormet syyhyää ja pää on pullollaan suunnitelmia.

      Poista
  3. Onnea toiveiden touteutumisesta ! Iloitsen puolestasi ♥

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa! Etenkin talosta suuret onnittelut! En uskalla edes toivoa, tuskin kuitenkaan onnistuisin :D

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on juuri se usko asiaan ja itseen, joka laittaa ne pyörät pyörimään. Eli toivo ja sano, että onnistun varmasti!

      Poista
  5. Onnea onnea! Minä en ole koskaan oikein vuodenvaihteessa toivonut tai luvannut mitään. Pitäisiköhän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kanssa perinteisiä uudenvuodenlupauksia ole tehnyt. Blogilupaukset toimii muuten paljon paremmin (moneskohan karkiton kuukausi mulla on menossa..en edes ole laskenut).

      Poista
  6. Ihanat toiveet ja mikä parasta ne ovat toteutuneet. Mutta näinhän se yleensä meneekin; kun toivoo jotain oikein kovasti niin se toteutuu. Minä tein joskus aarrekartan ja laitoin siihen kolme asiaa. Kaksi ensimmäistä on toteutunut, kolmas ei. Mutta tuo kolmas olikin sellainen extra jonka toteutumista en aivan heti oikeastaan toivokaan. Ehkä sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarrekartta kuulostaa ihanalta. Ehkä se extratoive sieltä jossain vaiheessa pölähtää toteutuen.

      Poista
  7. Onnea uusista avaimista. :) Mä olen toivonut uutta asuntoa vuosikaudet, mutta ehkä en sitten riittävästi? ;) No onneksi monet muut toiveet on elämässä toteutuneet ja niistä pitää olla kiitollinen. Tässä mun nykyisessä "sivubisneksessä" en varmaan, koskaan totu millaisista asioista ihmiset rutisee. Onnekkaita ovat, jos elämän romahduttaa se, että ei löydy oikeanlaisia sukkahousuja lapsille yms. Tässä kun itse läheisesti seuraan parhaan ystävän taistelua vakavaa sairautta vastaan, niin aika kovasti miettii, että jo on ihmisillä murheet. Tuleehan sitä itsekin muristua ja nuristua, mutta tuota kaikki on huonosti asennetta en vaan ymmärrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tiedätkö mitä, mä tunnistan jo sun kirjoitustyylin :) eli arvasin, kuka anonyymi se siellä.

      Tottavie se on kriisin paikka, jos sukkahousuissa on väärän väriset raidat :D - not!

      Ja voimia.

      Poista
    2. Mut totisesti tunnistaa ainakin pilkkuvirheistä. :) Tässä puhelimessa välilyönnin vieressä oleva näppäin on pilkku. Siihen se sormi sitten aina vahingossa osuu. Persoonallista pilkutusta. ;))

      Poista
  8. Mä oon niin onnellinen sun puolesta <3 Tuntuu hyvälle lukea, että olet saanut mitä olet halunnut. Siispä mieti joo todella tarkkaan mitä ens vuodelle tilaat, ennenku kirjoitat sen ylös ;)

    Hitsit. Pitäiskö yrittää kahvitella joku päivä. Mä tahtoisin tietää tuosta taloprojektista yhtä sun toista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin, että *ittuileeko joku mulle, kun toivoin töitä ja sain sitten 364 päivää töitä vuoteen ;) Että siinä on sitten, kerta halusit :D

      Ja joo, kahvittelu olis eri jees. Tosin juoma saattaa hieman läikkyä, kun sen nauttii jumppapallon päällä samanaikaisesti pomppien. Laita viestiä/ehdotuksia!

      Poista
  9. Ihanaa :) <3 Sitä saa mitä tilaa - tämä oli oiva osoitus <3

    VastaaPoista
  10. Onnea toteutuneista toiveista! :)

    VastaaPoista
  11. Hienot toiveet ja onnea saavutuksista! Se on kiva nähdä vuoden päätteeksi, että pienistä jutuista kertyy jopa "saavutuksia" tai virstanpylväitä.

    VastaaPoista
  12. Tulin erityisesti kurkkaamaan noista talojutuista ja kyllä! Niin ne toiveet pukkaavat toteutua!

    VastaaPoista
  13. Huippua! Onnea uudesta kodista! Ja vielä just sellainen kuin ootte etsineet. Vitsit, taidanpa kirjoittaa minäkin listani tulevan vuoden toiveista. Ehkä vain pöytälaatikkoon, mutta kuitenkin. Musta kyllä tuntuu, että tämän vuoden toiveet kun sekaisesta lipastostaan löytäisi, voisi niistäkin muutama olla hoitunut kuntoon vuoden aikana. Kannattaa toivoa. Tai laittaa tavoitteita. Mitä ne nyt on. Pus!

    VastaaPoista

Kiitos!