perjantai 27. helmikuuta 2015

Iholla





Tiesittekö, että jäämies Ötzilläkin oli?
Muistatteko tuon 90-luvun alussa Alpeilta löytyneen yli 5000 vuotta vanhan hyvin säilyneen ihmisruumiin?
Joka tapauksessa. Kivikautisella jäämiehellä oli ihossaan taidetta.


Suunpieleni nousivat hymyyn, kun syntymäpäivänäni avasin läheisteni minulle ojentaman kirjekuoren. Täydellinen ja toivottu lahja ihmiselle, joka on mieleltään minimalisti, eikä kaipaa elämäänsä uusia tavaroita.


Kuva oli päätetty vuosia sitten. Tyyli hioutunut matkan varrella. Istuessani tatuoijan eteen, minulla oli täysi luotto päällä. Taiteilija tajusi heti, mitä tahdoin ja meillä oli tekemisen suhteen selvät sävelet ja yhteinen linja. Tatuointikoneen suristessa minä hymyilin ja hykertelin ääneen ti ti dii, jee ja jihuu. Sessio oli kerrassaan miellyttävä. Viimeisen tunnin aikana hykertelu tosin muuttui -Voiksä yrittää puhua jotain, että unohtaisin edes hetkeksi tän kivun- tyyppiseksi aneluksi.


No nyt se on siinä. Ja pysyy.





P.S. Teinpä muuten päivän hyvän työn paljastamalla maestrolle, että heidän studiollaan olevat nojatuolit, "parin kympin kirppislöydöt", ovat tosiaan löytöjä ja tuolien realisointiarvo sattuu huitelemaan kolmissa tuhansissa.






Ilona





18 kommenttia:

  1. <3 <3 <3 Kaunis. Todella kauniisti tehdyt noi lehdet.

    Mä olen myös miettinyt mustaa kukkaatatuointia vasempaan käsivarteen, kyynerpäästä alaspäin. Olisi hyvä vastapaino tuolle oikeassa kädessä olevalle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      No sehän se paha on, kun aina vois vähän tasapainottaa kokonaisuutta :D Helposti.

      Poista
  2. Hyvä synttärilahjaidea tosiaan! Miulla on antilooppi vasemman säären sivussa, heti polven alapuolella. Semmoinen vähän luolamaalaustyylinen tms. Se on ollut siinä loikkaamassa kanssani elämässä eteenpäin jo pian 14vuotta. Ajoittain mietin samankaltaisen kissaeläinhahmon ottamista oikeaan jalkaan samaan kohtaan... Joskos vaikka pyytäisinkin lahjakorttia kun oma seuraava vuosikymmen lähestyy täyttymistään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta kuvalta! Ja sehän on suunnitelma sitten valmis, ikääntymistä odottottaessa siis!

      Poista
  3. Niin kaunis <33 Täältäkin löytyy kukkasia kädestä, myöhemmin niitä tulee myös oikeaan lapaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura.
      Mä luulen, että tämäkin kukkatarha leviää ajan kanssa jonnekin suuntaan :)

      Poista
  4. Tosi hieno!!:)
    Kuka kuvan teki?
    Pakko myös kysyä mitkä tuolit olivat kyseessä??:)
    S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Kuvan teki Olli Ruikka..hänellä on tilat Tikkurilan vanhalla silkkitehtaalla.

      Ja tuolit olivat Chaise Lounge ja Wassily <3

      Poista
  5. Se on upea.
    Mulla on kukkaa jalassa ja selässä, ja nyt tais taas tulla tatuointikuume. Kaunis on käsi ja kuva ja kantajansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kuumeet on pahoja. Ei ne lähde kuin saamalla se kuumeilun kohde.
      (Ja tatuointien kohdalla, mikä pahinta, kuume ei oikeastaan edes hellitä tatuointipenkissä.. pahenee vaan.)
      Mutta suosittelen jatkamaan kukkatarhaa :)

      Poista
  6. Upea kuva, tykkään erityisesti tuosta tatuoijan neulanjäljestä. Muistan aina, kun otin salaa äidiltä ekan tatskan 17-vuotiaana. Hän kauhisteli ja varoitteli, että vanhempana kaduttaa. Noh, nyt on äidilläkin jo kolme kuvaa ja tyttärelle tulee kohta kiire neulan alle kun äippä menee pian tatskojen määrässä ohi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuollaista "viivatyyliä" tahdoin ja myös sain. Työn tekijällekin oli ihan uusi aluevaltaus tämä tyyli, mutta onnistui kyllä kertaheitolla.

      Heh. No ei kun kiireesti vaan aikaa varaamaan, ettei äippä pääse ohi!

      Poista
  7. Todella kaunis kuva. Mullakin on edelleen unelmissa tatuointi, olisiko se tämän vuoden juttu sitten. Kerrotko, että miten valitsit taitelijan? Minäkin tiedän jo kuvan ja mihin sen haluan, mutta toteuttajaa en ole vielä etsinyt. Nyt olisi varoja käyttää tuollaiseen taiteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina!

      No ensinnäkin ajattelin, ettei huonolla tekijällä voi olla työhuonetta niin upeassa paikassa ;) (vanha silkkitehdas), tekijä oli lähiseudulta (eikä tarvinnut lähteä ihan keskustaan asti..siis Helsinkiin), eli lähiyrittäjyyttä tukemalla.. katselin hänen tekemiään kuvia ja huomasin, että homma voisi olla hallussa.
      Näin ollen ehdotin tällaista viivatyyliä. Tatuoija innostui ajatuksesta, joten luottamus syntyi :)

      Nyt jo mietin, että mitä seuraavaksi.

      Nyt kun toimit, ehdit saada vielä kesäksi kuvan iholle! Go girl!

      Poista

Kiitos!