perjantai 10. huhtikuuta 2015

En osta mitään





Sisäinen älä osta mitään-tyyppini on alkanut nostaa taas päätään. Koko ajan se on toki siellä ollut, välillä vaan uinunut. Pitänyt lepoa ja langennut esimerkiksi kolmekymmentäviisi euroa maksavaan julisteeseen. Kyllä. Sellaiseen, joka kotiin kannettua herättää ihmetystä talon miehissä Mitä toi esittää ja onks tossa jotain järkeä? Niin. Onhan kauniissa asioissa järkeä siinä määrin, että ne näyttävät kauniilta. Ja jos saa valita, niin mieluummin sitä katselee ympärillään kauniita, kuin rumia asioita.


Siihen älä osta mitään-aiheen pariin. Niin sitä vaan aloin taas pohtimaan, josko ryhtyisi ostolakkoon. Ei ostaisi mitään, kun ei tarvitse mitään. Tuo "mitään" on siitä harhaanjohtava sana, että se ei minun tapauksessani toki pidä sisällään kulutushyödykkeitä. Kulutushyödykkeitä, kuten ruoka, bensa, avantosarjaliput ja ehkäpä jopa kalustemaali (on nimittäin muutama maalaamaton kohde vielä jäljellä odottelemassa). Mitään sen sijaan käsittää kaikenlaisen materian, tavaran, vaatteet (jopa jokavuotiset loppukevään uudet bikinihankinnat), huonekalut ja muun turhan sälän, jota ihminen voi harkiten tai harkitsemattomasti ympärilleen haalia.


Hyvin kriittinen ostaja olen nykypäivinä, tuota julistehairahdusta lukuunottamatta, toki ollutkin. Sellainen, joka kirpputorilla jotain löydettyään ja hetken matkaa mukanaan kassalle kantaneena palaakin lähtöruutuun ja palauttaa löytämänsä asian sille kuuluvalle kirpputoripöydälle. Tiedätkö, tulee ostokatumus jo ennen ostotapahtumaa. Kuitenkin eräänä päivänä törmätessäni aitoihin Taalainmaan hevosiin kierrätyskeskuksessa kolmen euron kilohintaan, tiesin heti, että minun pitäisi ostaa ne eräälle kanssaihmiselle. Materian hankkimisesta aiheutunut ahdistus meinasi saada minut jättämään konit alennuslaariin. Päätin kuitenkin voittaa ahdistuksen ja kävelin pollet kainalossa kassalle, jossa pulitin kahdesta puisesta hevospatsaasta kaksikymmentä senttiä. Kotona päihitin Taalainmaan hevoskaupoista aiheutuvan ostomorkkiksen huippuunsa kasvamisen postittamalla ne vielä samana iltana Kuopioon.


Tässä vaiheessa tiesin hetken koittaneen. Olisin kypsä julistamaan ääneen "EN OSTA MITÄÄN".


Eiku hei... meillähän ei ole vielä riippumattoa ...tip tap tip tap... *kävely olohuoneeseen ja katsahdus ikkunasta kohti pihan kahta lähekkäin olevaa omenapuuta. Jep, täydellinen riippumaton paikka.


No jos vielä se riippumatto? Sen jälkeen huhti-ja toukokuun kestävä lakko? Ootko mukana?






Ilona






21 kommenttia:

  1. Onneksi ostit! Ilahduin niiiiiin paljon lähettämästäsi paketista. <3 Tuossa ne nyt jonossa kulkee - kolme ihanaa Taalainmaalaista.

    Ja hei, hieno julle! Välillä voi ostaa, harkiten ja olla sen jälkeen armollinen itselleen. :) Täälläkin ollaan jonkinasteisessa ostolakossa. Tai oikeastaan meikeläisen pyrkimys on hommata mahdollisimman paljon tavaraa käytettynä ja ylipäätään hankkiutua eroon kaikesta turhasta - niin ja olla ostamatta mitään turhaa. Panostan tästedes enemmän laatuun.

    Aika kivannäköisiä riippumattoja voi tehdä itse räsymatoista. Kuten täällä: http://www.meidanmokki.fi/mokkipiha/tee-itse-riippumatto-rasymatosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatuun panostaminen on kyllä hyvä valinta. Mä en ole aikoihin ostanut esimerkiksi mitään pilipalikenkiä, vaan harkiten ja tarkkaan. Kyllä kestävät. Eikä muuten ole kuin keskimäärin yksi pari kenkiä vuodessa, mitä ostan itselleni, jos ottaa vaikka viimeisen viiden vuoden otannan.

      Kiitos räsymattoriippumattovinkistä!
      Mä tosin päätin käytännönsyistä ostaa sellaisen Ticket to the Moon- riippumaton, joka on laskuvarjokankaasta tehty ja näin ollen kevyt ja nopeasti kuivuva. Ei tarvitse kesällä stressata ja juosta ottamaan riippumattoa pois, mikäli sade yllättää. Ja ehkä ihan vähän otin riippumaton ostossa huomioon myös haaveeni päästä ensi talvena intian/thaimaan reppureissulle ;)

      Poista
  2. Jos alan tällaiseen lakkoon, se on varma ettö ostovimma iskee :) Tällä hetkellä olen melko tyytyväinen osteluuni/ostelemattomuuteni. Ai niin, mutta viime yönä tein tilauksen - mutta ihan tarpeellista tavaraa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tykkään haastaa itseäni (ja muita ;) ) sellaisiin asioihin, jotka tuottavat vähän päänvaivaa ja yritystä onnistuakseen. Mulle tuli kanssa heti sata ja yksi asiaa mieleen, jota tarvitsisin. Puutarhaletku, kymmenen litran ämpäri kansineen, pieni puutarhalapio/kuokka, pojan syntymäpäivälahja..
      Mutta yritän nyt luovia jotain ratkaisuja muistaen, että jotkut ovat haastaneet itsensä vuodeksi älä osta mitään-ajatuksella :)

      Poista
  3. Mä lähden messiin! Lupaan ainakin vähentää, harkiten miettiä tulevia ostoksiani. Onnistuin ennen jouluakin! PS. Toi juliste on niin hieno. Jos mun on Dannyn fanijuliste, niin tuo on sitten...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee.
      Mut mennäänks me silti ihastelemaan muiden tavaroita Veturihallin sisustusbloggaajien kirppikselle ja katsomaan, kun muut ostavat :D

      Kai se juliste on kaiken A. O vielä puuttuu.

      Poista
    2. Olisin lähtenyt Veturitallille kiljuen, mutta mähän olinkin varannut samaan ajankohtaan ruotsinristeilyn! Hitsinhitsi! Mitään en toki olisi ostanut :) Paitsi että pienesti sorruin sunnuntaina. Mutta eihän sellaista lasketa, jos on pitkään etsiskellyt ja vielä halvalla sai, eihän? :)

      Poista
  4. Mä lähen mukaan. En oo kuukauteen ostanu mitää turhaa. Rahatilanne ei vaan siedä ylimääräsiä hankintoja. Menee se vielä pari kuukautta helposti ettei osta mitää kun tällä hetkellä ei tarvi muuta ku.... keltasta maalia pikkusen että saan yhen huoneen maalattua loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa!
      Ja siis toihan on ideaali tilanne, ettei oikeasti voi ostaa mitään. Eipähän tule kiusauksia. Ja maailma pelastuu :)

      Poista
  5. No jos ei nyt ihan varsinaisesti ostolakko, niin ainakin yksi tavara kiertoon yhtä uutta, tai "uutta vanhaa" kohden. Oon niin onnellinen kun olen saanut tavaraa kiertoon tori.fissä, että oli pakko palkita itseä ostamalla sieltä jotain tilalle. Vähän lievempää kun ostaa sentään vanhaa, vai onko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. *ankaraa pohdintaa*
      Siis parempihan on toki hankkia käytettyä, mikäli on jotain hankittava. Tosin kirpputorimyyjällä saattaa olla myös ajatus, että hän ostaa uutta, kunhan pääsee eroon vanhasta. Paha kierre ;) No ei, niinhän se maailma toimii. Eikä toimisi, jos kaikki ryhtyisivät ostolakkoon.

      Poista
  6. Hyvä, hyvä, jee! Mä mielenkiinnolla seuraan tätä sun lakkoa ja menen oman lakkoni kanssa eteenpäin sitä tahtia, kun hyvälle tuntuu. Oon muuten jo tuossa vaiheessa, missä kirpparilla viedään kierroksen lopuksi tavaroita takaisin pöytiin. Palautin viikonloppuna kengät ennen kassaa, vaikka hintaa olisi ollut kaksi euroa. Mietin materiaa, enkä finassipuolta ja olin itsestäni vähän ylpeä, vaikka niitä astioita sieltä mun mukaan lähtikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla tulee ihan varmasti luonnollisesti/olosuhteiden pakosta vähennettyä ostamista, kun saatte uuden pienemmän kodin.
      Ja hyvät kirppiskenkien pöytään palautukselle - mitä nainen nyt uusilla kengillä tekisikään :D

      Poista
  7. Täällä ilmenee joka kevät siivousvimma. Nyt askarteluhuone (aka sekatavaravarasto) on erityisen syynäyksen kohteena. Viikonloppuna lensi kolme vaatekassia keräykseen ja nettikirppiksiä päivitän lähes joka päivä. Välillä on tosi ihanaa päästä tavarasta ja ylimääräisesti kuormasta eroon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omistaapa askarteluhuone! Vaikka ylimääräiset huoneet tuppaavat usein juuri varastoitumaan.
      Mun pitää kanssa aloittaa kevätsiivous. Vaatekaappi on ainakin päässyt repsahtamaan sotkuiseksi.

      Poista
  8. Nyt ei pysty lähtemään mukaan,vaikka haluttaiski. Kesän kahdet juhlat vaativat pientä pintaremppaa ja pientä stailaustakin on kotiin tekeillä. Mutta saanko anteeksi kun olen kärrännyt lukuisia Ikean kasseja kamaa kirpparille, kiertoon ja hyväntekeväisyyteen ? :D Talvella ei tullutkaan hankittua juuri mitään.

    Löysin täältä kivan blogin surffaillessa, mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän etsit surffaillessa..kiva kuitenkin kun löysit tänne.

      Kierrätyspuuhasi kuulostavat varsin hyvältä. Eikö vain tulekin hyvä fiilis, kun saa tilaa ympärille tavaroiden karsiutuessa pois. Tilaa hengittää ♡

      Poista
  9. Häh, mun kommenttini on hävinnyt taivaan tuuliin! M

    Ostamatta oleminen kiinnostaa, eilen viimeksi kävin kirpputorilla etsimässä pientä puista penkkiä kylpyhuoneeseemme. En löytänyt, ja onneksi tavarapaljous ahdisti niin, etten ostanut muutakaan.

    Ostolakkoon en kuitenkaan taida pystyä - loppukesästä syntyvä vauva ja esikoinen taitavat tarvita ainakin yhteiset tuplarattaat, minä äitiysliivejä jne.

    Ostatko muuten aikakauslehtiä, lasketko ne kulutushyödykkeiksi ;)? Vaikka kuinka yritän syynätä vain nettiä, lankea marketin kassalla usein lehtiostoksiin.

    Noo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh. Mihinhän se kommentti oli kadonnut:(

      Joku tarkkasilmäinen saattoi bongata kuvan lehtitelineen päälimmäisenä olevan uusimman Fit-lehden :D
      Ei,en ole hurahtanut fittness-buumiin, enkä havittele superkiinteää äässiä. En myöskään tilaa, enkä osta yhtäkään lehteä. Olen liian pihi sellaiseen.
      Meillä sattuu olemaan kotikenttäetu noiden aikakauslehtien suhteen..mies tuo työn kautta :)

      Sinä olet selvästi valveutunut kuluttaja ha hienoa tuollainen täsmäkirpputoreilu (onko toi oikea sana?)
      Ja eihän sitä mitään voi, jos oikeasti on tarve hankkia jotain, kuten tuplarattaat.

      Hyvä on kuitenkin arjessa pohtia ja kyseenalaistaa kulutusvalintojaan ja tottumuksiaan..useimmiten huomaa, että parantaa voi ja paljon :)

      Poista
    2. Jostain syystä Google-tilin kautta kommentointi ei toimi.

      Nääh, täsmäkirpputoreilu ei kyllä yleensä tuota tulosta ;)

      Noo

      Poista
  10. Hyvä sinä! Olisinpa itsekin pihi! :)

    Muuton seurauksena ostoslistalla on viitisen isompaa asiaa. Niitä sellaisia, joista on haaveillut jo pitempään, ja jotka nyt vihdoin olisivat jopa oikeasti tarpeen. Näitä juttuja oikeasti odotan ilolla. Myös remppapuolella annan itselleni luvan laittaa kaapinovia uusiksi mielin määrin. Ympäristön on oltava kunnossa, jos kerran meinaan asua täällä tyytyväisenä. Sellaisena, jolla olisi mahdollisimman vähän niitä suuria ostohimoja. ;)

    Kahden tavarat yhteen lyödessä on kirpputorimyyntiä väistämättä edessä. Aika paljon on liikaa tavaraa, tuplia. Emme aio ostaa uutta kaappia tai lisää varastotilaa - ihanaa vähentää roinan määrää. Lisää ei siis toivottavasti tule ostettua juurikaan niiden viiden jutun lisäksi. Jee. Mutta voi harmi ja itku, miksen tajunnut ottaa vanhasta kodista mukaan sitä bioastiaa, jonka uusi asukas ehkä kuitenkin haluaa heittää menemään? Nyt se on mentävä ostamaan, vaikkei yhtään huvittaisi. Muoviturhiskin vielä!

    VastaaPoista

Kiitos!