keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Päivän supersäästövinkki









Etsimme miehelle laadukasta talvitakkia. Mies asetti takille kolme kriteeriä. Takin tulisi olla lämmin, tummansininen ja siinä pitäisi olla karvareunuksinen huppu (joo o). Kun kaksi pihiä yhdistää viisaat ja pihit päänsä yhteen ja lähtee shoppailemaan, on lopputulos herkästi laiha. Seilasimme paikallisen kauppakeskuksen vaateliikkeet kahteen kertaan läpi ja lähdimme kotiin tyhjin käsin. Ostamattajättämispäätöstä siivitti ajatus "Kyllähän on kuitenkin olemassa se vanha ja kylmä talvitakki."


Ajaessamme kotiin ja pohtiessamme kauppoihin jätettyjä hienoja talvitakkeja, minulle syttyi lamppu ja aloitin miehelle - Hei arvaa mitä. Mullahan on se tummansininen superlämmin untuvatakki, jossa on karvareunuksinen huppu.


Hetken päästä kävelimme koiran kanssa iltalenkillä. Miehellä oli päällään talvitakki, joka pesi mielestämme hienoudessaan ja istuvuudessaan kaikki ne kaupoissa kokeillut ja kauppoihin jätetyt lukuisat takit ja täytti kaikki miehen talvitakille asettamat kriteerit. Totesin takin olevan miehen päällä toki hiukan naisellinen. Mies totesi takaisin, että on käsittänyt metroseksuaalisuuden olevan nykyään ihan normaalia ja hykerteli samaan hengenvetoon, että tuntuu kuin hän olisi juuri saanut jostain ylimääräiset 300 euroa.


Pikku sivuseikaksi jää vielä kysymys, mitä takkia minä käytän kovilla talvipakkasilla.. se jääköön kuitenkin sen ajan murheeksi.


Ja nyt se päivän säästövinkki. No se on tietysti;
Hanki samankokoinen puoliso.




P.S. Eikä tuo takki muuten ole ensimmäinen asia, jonka mies on sosialisoinut tai perinyt minulta.





Ilona




12 kommenttia:

  1. Voi mahdoton; ihan siis paras säästövinkki! Multa tämä neuvo meni ohi, kun etsin puolisoa, mutta minä käytän siskoni vanhat takit ja mies isänsä :D Toimii se niinkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, harmi, ettei tätä vinkkiä ole kirjoitettu aiemmin.. olisi ehkä säästytty monen talvitakin ostolta, kun ihmiset olisi valinneet puolisoitaan eri kriteerein. Koska oon mä varma, että kun joku säästeliäs sinkku tän lukee, niin johan suhteutuu puolisonvalintakriteerit oikeille raiteilleen.

      Ei sillä, teidän meno kuulostaa myös kovin hyvältä ja ekolta!

      Poista
  2. Mutta jos hankkii saman kokoisen puolison niin pitää muistaa, ettei sovi erota. Hirveästi enemmän jaettavaa, kun kengät, villapaidat ja tuulihousutkin pitää puolittaa. Toisaalta se kyllä palkitsee minimalistisuuteen pyrkijää.

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisko tällaisessa tilanteessa soveltaa ja sopia vaikka viikko-viikko-systeemistä?
      Viikon sulla, viikon mulla ja loma-ajat ja pyhät sovitaan erikseen. Koska joka toinen viikonloppu kuulostais vähän kohtuuttomalta :D

      Poista
  3. Oma puoliso on kokoa 185cm ja kengät jotain 46. Kaikkee oon lainannu, paitsi kalsareita. Niitäki melkein kerran. Itehän oon kuitenki 156 ja mono huikee 36. Aika jees. Toistepäin ei kuulemma toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Symppis mini oot ♡

      Sun vaatteet olis miehellesi vähän sellasta slim fit-mallista :D

      Poista
  4. Tuttua juttua. Meillä yleensä menee nii että mä lainaa miehen vaatteita esim. Huppareita ja raskausaikana tpaitoja.

    Bonuksena kantsii myös mallailla josko appivanhemmat ois myäs samaa kokoo. Nimimerkillä meikä veti raskausajan mieheltä lainatuilta ulkohousuilta jotka hän oli saanut isältää. Ja onhan tuota tullu lainattuu myös anopin takkia kerran.

    Ainii talvitakkiongelma ratkes stadiumin mega-alesta ostetulla takilla. Kerrankin tarpeeks lämmin takki. Tosin koko viime talvi tuli hiki kun ei ollu kunnon pakkasia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian lämmin takki on kyllä paha. Tuskanen hiki jossain ruokakaupassa kun kierrät tekemässä viikon ostoksia. Epävakainen Suomen ilmasto ei ole kovin lompakkoystävällinen, kun joutuu melkein väkisin omistamaan muutaman eri lämpöisen talvitakin.

      Poista
  5. Tää oli mainio :) Meillä esi-teini sosialisoi nykyisin kaikki mun vaatteet ja alan olla pulassa. Sitten kun ne vielä kantautuu isän luokse, niin saa viikon painella "nakupellenä". No onneksi ei nyt ihan kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä menee teinin, teinin poikakaverin ja miehen housut kanssa (tosin tahattomasti) sekaisin. Pyykkivastaavana olen jo ensimmäisen nimikoinnin joutunut vaatteisiin tekemään :D

      Poista

Kiitos!