tiistai 24. toukokuuta 2016

Ja universumi vastasi





Lähtiköhän kaikki siitä, kun ajattelin, että voisin luopua lainavauvoillemme tarkoitetuista vaunuista. Jotenkin ikiliikkujataaperon lähtiessä oli sellainen olo, että jotain ihan muuta on nyt tulossa. Ei ollut sellainen olo, että puhelin soisi ja meille tarjottaisi lähiaikoina uutta hoitovauvaa. Ei vaan ollut.


Niinpä myin vaunut. En tiedä mitä ajattelin. Jos puhelin olisikin heti soinut ja lopputulos olisi ollut uusi vauva? Kai mun back up plan oli, että vauva voisi matkustaa Manducassa. Tui tui ja silleen.


Mutta se olo. Oli myös sellainen olo, että tekisi ihan hyvää olla ja elää pari viikkoa vauvatonta elämää. Taas vähän erilaista elämää. Sellaista aikatauluttomampaa ja spontaanimpaa. Tehdä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä. Purkaa näkymätöntä, mutta takaraivossa kolkuttelevaa tekemättömien töiden listaa. Olla hetki itselle.


Universumi otti kai kopin mun ajatuksista, vaikka en ollut edes suoranaisesti pyytänyt. Kun uuden lainavauvan sijaan taloon tuli uusi lainateini on elämänmeno luonnollisesti aivan erilaista. Voin pyhittää kokonaisen päivän räsymattojen pesulle ja niiden kuivumisen odottelulle. Voin keikkua aamulla kolme tuntia keittiöjakkaroiden varassa maalaten tuvan kattoa syöden samalla karkkia. Voin maalata eteisen lautalattian, keittiöpöydän ja wc.n oven. Voin pelata pesäpalloa illalla niin kauan, kuin jaksan. Voin ajaa polkupyörällä rannalle ja nukahtaa viltille. Voin istua hiljaa paikallaan ja ihmetellä omenapuun kukkia. Voin pysähtyä iltalenkillä 15 minuutiksi keräämään kieloja. Voin ja jaksan trimmata koiran aamuseitsemältä. Ja tämän kaiken jälkeen voin todeta, että voisihan sitä taas kohta hoitaa mielellään uutta vauvaa. Sitten voin katsoa lämpömittariin, joka näyttää 24 astetta ja muistuttaa itselleni  Elä tässä hetkessä, nyt ja nauti. 






Ilona






9 kommenttia:

  1. Se on ihanaa miten universumi poimii ne hiljaisetkin pyynnöt, nekin joita ei aina itse tajua pyytäneensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää olla tarkkana, millaisia viboja sitä eteen päin lähettelee ;)

      Poista
  2. Eilen kädet kyynärpäitä myöten silikonimössössä takapuolipystyssä vessanpöntön ja seinän välissä olin oikein onnellinen, että lapseni tuli alakertaan ilmoittamaan pyyhkineensä pyllynsä itse ja onnistuneensakin siinä. Kaikelle on aikansa. Uudelle lainavauvallekin vielä. Odotas vaan, kun katto on maalattu ja viltillä makoilu alkaa kyllästyttää ;)

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kaikelle on aikansa ja niissä jokaisessa ajassa on hyvä pysähtyä pohtimaan ja nautiskelemaan elämän pienistä iloista. Vaikka juurikin siitä lapsen itsenäisesti suorittamasta pyllyn pyyhkimisestä.

      Itse asiassa nyt ei kyllä ole päässyt kyllästymään. Uuden teinin kanssa mennä touhotetaan, jutellaan ja hengaillaan niin, että päivät täyttyvät touhusta ja illalla olen ihan kuitti :)

      Poista
  3. En tiedä, johtuuko se tästä ihanasta vauvavuodesta vai vastoinkäymisistä vai jatkuvasta rakentamisesta ja kiireestä vai mistä, mutta sitä on oppinut NAUTTIMAAN ihan eritavalla asioista, kuin vaikka 10 vuotta sitten. Siis oikeasti nauttimaan. Pienistä jutuista. Ja sehän on ihan parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Joku saattais ihmetellä, että mitä ihmeellistä on mattopyykillä olemisessa tai rauhallisessa lattianmaalaushetkessä. Mä oon ihan fiiliksissä moisista hommista!

      Poista

Kiitos!