tiistai 31. toukokuuta 2016

Turvallista matkaa






Istun aamulla keittiön pöydän ääressä ja syön eilistä kakkua. Läksiäiskakkua. Olen laittanut pyykkikoneen pyörimään. Pesen lakanoita. Peitot ja tyynyt on kannettu ulos tuulettumaan. Viimeiset muuttokuormat tungettiin illalla pieneen autoomme ja ajettiin pois. Huone on imuroitu ja lattiat pesty.


Muutamien sanojen saattelemana mukaan lähtee vaaleanpunainen muumimuki kulhoineen. Se, jossa muumipeikko halaa niiskuneitiä. Läksiäislahja haettiin viimeisenä iltana lähimmästä supermarketista. Samana päivänä, jona varmuus asiaan oltiin saatu.


Yksi oli odottanut tätä hetkeä kaksi vuotta. Elänyt kiltisti ja kärsivällisesti. Muut olivat toivoneet hänen puolestaan hetken koittavan. Eivät olleet varmoja koska hetki koittaisi tai koittaisiko se koskaan. Mutta toivoivat silti.


Oltiin eletty toimivaa  yhteiseloa. Joustettu, ymmärretty, asetettu rajoja, tarjottu koti ja perhe. Sen verran oli saanut tulla osaksi meitä, meidän perhettä, kun oli tuntunut hyvältä ja luontevalta. Sen verran ottaa ja antaa, kun oli osannut ja tarvinnut. Nyt oli tullut aika. Aika sanoa heiheit ja toivottaa turvallista matkaa.


Kakkulautanen on tyhjä, kävelen yläkertaan, katson melkein tyhjää huonetta, jonka pöydälle on aseteltu taulu. Taulussa lukee Every cloud has a silver lining. Nyökkään mielessäni taululle.





Ilona




29 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää lähteneelle <3. Ja teidän perheelle <3<3. Olette kyllä ainutlaatuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiiviset lähdöt ovat no, positiivisia :)
      Ja ihan perus-pertsoja me ollaan - vähän erilaisella perhetyypillä varustettuna vain.

      Poista
  2. Tällaisia tarinoita on hyvä lukea. Ja miettiä omaa elämää ja tarinaa. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ja haikeaa yhtäaikaa <3

    VastaaPoista
  4. Oi sentään <3
    Ja niin hienoa yhtälailla.

    Tämmöisenä tulevana, mahdollisesti jo heinäkuussa(!)vastaanottoäitinä jännittää tietysti ne omatkin fiilikset noissa tilanteissa. Mikä mieli siellä? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on h-hetket lähellä!

      Kiitos kysymästä, hyvä mieli. Irti päästäminen ja ero lapsista ja nuorista on aina helpompaa, kun on varmuus siitä, että elämä kyllä kannattelee lähtijää eikä ole mitään hätää.

      Poista
  5. ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa <3

    VastaaPoista
  6. Oi sentään. Liikutuin, sniff! Kaikkea hyvää teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  7. Voi, taas minua itkettää. Ja vielä avokonttorissa. Kaikkea hyvää hänelle! Olen onnellinen hänen puolestaan. Ja ajatus teidän tekemästänne työstä lämmittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälomalle sieltä konttorista ja pian :) !

      Poista
    2. Ja hetkinen. Työajallako sitä hillutaan täällä ;)

      Poista
    3. Hehe :D Pitäähän sitä nyt päivän uutiset tarkistaa aamukahvin kanssa. ;)

      Poista
    4. Hehe :D Pitäähän sitä nyt päivän uutiset tarkistaa aamukahvin kanssa. ;)

      Poista
  8. Ihana blogi! Meillä on paljon samanlaisia ajatuksia. Eksyin tänne ensimmäistä kertaa eilen illalla ja nyt olen lukenut kaikki sun kevään postaukset. Tämä tuorein kirjoitus sai liikutuksen kyyneleet silmiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa - kiva kun eksyit ja olet ahkerasti tutustunut Keskeneräiseen :)

      Poista
  9. Kirjoitat niin kauniisti. <3 Ihania olette. -M

    VastaaPoista

Kiitos!