maanantai 6. helmikuuta 2017

Kaikki tai ei mitään



Puoli vuotta sitten päätin lopettaa sokerin käytön. Noin niinkun melkein, koska kuohuviiniä ei lasketa.


Monet liputtavat kohtuuden puolesta ja ovat sitä mieltä, että asiat kuten täyssokerittomuus tai vaatteiden ostolakko vuoden ajaksi ovat turhan radikaaleja toimenpiteitä ja moinen äärimmäisyyksiin meneminen ei kyllä ole tervettä.


Me ihmiset olemme erilaisia ja meille sopii erilaiset asiat ja toimimme eri lailla. Itseäni on tavoitteiden saavuttamisessa auttanut aina selkeys. Se, että asetan selkeän tavoitteen, sanon sen ääneen ja toimet päämäärän saavuttamiseksi ovat aika ehdottomia. Kun aloitan juoksuharrastuksen nollasta, päätän jaksaa kolmen kuukauden päästä juosta 10 kilometriä. Kun tahdon selkeyttää tyyliäni, vaatekaappiani, ostokäyttäytymistäni, keventää tekstiilijätekuormaa ja ottaa kantaa kertakäyttökulttuuriin olen vuoden ostamatta uusia vaatteita. Kun tahdon päästä tunteesta, että joku asia säätelee liikaa mielihalujani, lopetan sokerin ja gluteenin käytön kokonaan and so on.


Sen lisäksi, että on hyvin paljon helpompaa ryhtyä aluksi ehdottomaan sokerilakkoon, kuin huijata itseään esimerkiksi karkkilakolla (anteeksi kaikki karkkilakkolaiset) ja samalla vetää kaksin käsin jäätelöä ja leivoksia (sokeri, kuin sokeri), rakastan haastaa itseäni. On asioita, kuten sokerittomuus, joista olen aikaisemmin ajatellut, että arvostan, mutta en ikinä pystyisi itse. Sitten jossain maailmantuskassa/terveysintoiluhetkenä/ hankittuani liikaa informaatiota/ajateltuani asioita liikaa päätän yhtenä hetkenä naps lopettaa ja itsepäinen kun olen, en luovuta.


Siitä voidaan muuten olla montaa mieltä, kumpi on terveempää, ehdottomuus vai syöpä (jos nyt kärjistyslinjalle lähdetään). Sokerin haitoista, jotka lienevät kaikille tuttuja ja joista ei ole kiisteleminen, en lähde sen enempää paasaamaan, mutta sokerittomuudesta voisin sanoa muutaman sanan.


Olen aikaisemmin koittanut karkkipäivän pitoa, herkkuviikonloppua, pidättäytymistä vain yhdessä herkussa ja kaiken muun kieltämistä (kokeile muuten Turkinpippureilla tai Chupa chups-tikkareilla- kohtuullisen toimivaa) ja kaikenlaista muuta kohtuullistamista. Yrityksistä huolimatta kohtuudessa, kuten siinä yhdessä herkkupäivässä viikossa pitäytymisestä ei ole tullut mitään. Näinpä olen pikkuhiljaa alkanut epäillä paheista puhuttaessa, onko puhe kultaisesta keskitiestä vain legendaa. Pahe tai huono tapa, niitä on moneksi. Yhdelle pahe on alkoholi, toiselle sokeri ja kolmannelle kahvi.


Yhtä kaikki, päätin siis puoli vuotta sitten lopettaa sokerin syönnin ja siirtyä samalla gluteenittomalle ruokavaliolle. Tahdoin hallinnan tunnetta, terveyttä ja ennen kaikkea etsin hyvää oloa omaan kroppaani. Vaikka olen hoikka normaalipainoinen, minua ärsytti sokerista ja leivänsyönnistä välittömästi paisuva vatsa, joka sai minut näyttämään ja tuntemaan oloni siltä, kuin olisin raskauden puolivälissä pyöristyneen vatsani kanssa.


Ajattelin gluteenittoman ruokavalion tukevan sokeritonta ruokavaliota. Helpottavan tuosta koukuttavasta aineesta luopumista unohtamatta tietysti gluteenittoman ruokavalion hyötyjä. Ensimmäiset viikot tuntuivat raskailta ja ajatukset pyörivät ruoan ympärillä ja tutuksi tulivat "kyllähän elämässä pitää olla nautintoja" ja "onko elämässä mitään järkeä ilman herkkuja" kelat. Alkuun loivensin teollisista sokeriherkusta luopumista syömällä taateleita ja tekemällä kaikenlaisia luontaisesti sokerittomia raakaleivonnaisia.


Pikkuhiljaa sokerin ja makeanhimo laantui ja tilalle tuli mieliteon mieliteko. Tuo lanseeraamani tila, jossa olet päässyt eron mieliteosta, mutta sinun tekisi mieli sitä, että tuo mieliteko yhä olisi. Varmaan joku ihmisen biologiaan ja historiaan liittyvä ikiaikainen vietti - don't ask.


Vietettyäni monta kuukautta sokeritonta ja gluteenitonta elämää totesin hieman ärsyyntyneenä, etten ole täysin toivomassani tilassa kroppani kanssa. Joulun aikoihin päätin kiristää otetta ja vähentää syömieni hiilihydraattien määrää.


Se, miten siihen asti syömäni banaani, riisi tai gluteeniton kauraleipä ja muut hiilihydraatit käyttytyvät elimistössäni ei juuri eroa tavallisesta sokerista. Elimistölle kaikki hiilihydraatit ovat sokeria ja tämän vuoksi elimistö joutuu todellisuudessa käsittelemään hurjia määriä sokeria päivässä, joka laittaa insuliinituotannon koville. Kun hiilihydraattien aiheuttama nopea verensokerin nousu saa insuliinin erittymään, joka laskee edelleen verensokerin alas, joka saa olon väsyneeksi ja heikoksi ja saa taas haluamaan lisää nopeita hiilihydraatteja, syntyy kierre.


Olin aikaisemminkin kymmenisen vuotta sitten elänyt vähähiilihydraattisemmin, mutta lopettanut kyseisen elämäntavan ehkä rasvapeloissani. Nykytutkimukset ovat kuitenkin sen verran vakuuttavia ja rasvapelko epäloogista, että uskallan hyvin mielin syödä voita ja korvata suurimman osan aikaisemmin saaduista hiilihydraateista rasvalla ja proteiineilla.


Tällä hetkellä ruokavalioni koostuu hyvistä rasvoista, proteiineista ja kasvisten tuomista hiilihydraateista. En syö gluteenia enkä sokeria sisältäviä asioita. Syön täysrasvaisia maitotuotteita, paljon salaatteja ja kasviksia, papuja, linssejä, kalaa, kananmunia, pähkinöitä ja marjoja. Käytän paljon voita sekä oliiviöljyä.


Toisinaan tällainen kaikki tai ei mitään-elämä on hieman rajoittavaa ja vaatii viitseliäisyyttä ja ennakoimista, mutta olo on virkeä, kropassa tuntuu hyvältä, nälkä pysyy loitolla tuntikausia, vatsa pysyy litteänä ja sairaudet poissa. Kaiken vaivan arvoista siis.


Vaikka hieman mustavalkoisella linjalla toisinaan menenkin, niin kyllä "sokerittomaan" puoleen vuoteeni on mahtunut muutama jäätelö, kakkupala synttäreillä ja överit siskon tekemästä voileipäkakusta. Voin kuitenkin todeta, että jäätelö maistui teolliselta hutulta ja sai vatsan sekaisin kahdeksi päiväksi, kakkupala ei aiheuttanut kummempia kiksejä ja voileipäkakku sai vatsani turpoamaan taas raskausvatsaa muistuttavaksi.


Kaikille sokerikoukussa pyöriskeleville ja siitä pois pyristeleville ja herkuttoman elämän elämäntarkoitusta pohtiville voin kertoa; sokerin koukuttavuutta on verrattu tutkimuksissa jopa heroiiniin ja kokaiiniin, ei siis ihme, että tie vie helposti herkkukaapille ja irtokarkeista eroon pääseminen tuntuu toisinaan mahdottomalta. En ole koskaan kuullut sellaisesta, kuin heroiinin kohtuukäyttö. Ehkäpä se kaikki tai ei mitään voisikin sokerista vieroittautumisen kohdalla olla se toimiva konsepti ja kokeilun arvoinen juttu.



P.S. Se sokeriherkkujen ja herkuttelun lumous muuten oikeasti haihtuu ajan kanssa. Usko mua.





Ilona





15 kommenttia:

  1. Olen seurannut näitä ruokavaliokirjoituksiasi mielenkiinnolla. Minulle kultainen keskitie on aidosti olemassa - ja ainoa mahdollinen. Olen elänyt hyperterveellisesti, erittäin korkeahiilihydraattisesti, erittäin vähähiilihydraattisesti ja ehdottoman vegetaristisesti. Näistä opin vuosien kuluessa sen, että ehdottomuus ei minulle sovi. Eikä se, että ruokavaliota pitää erikseen kauheasti ajatella. Eikä se, että jokin on kiellettyä. Voin valita ottaa tai olla ottamatta. Seuraavalla kerralla voin valita toisin. Oman kehoni kanssa elämäntilanne vaikuttaa paljon myös siihen, minkälaista ravintoa tarvitsen. Toisinaan liikun paljon ja ruoassa on oltava puhtia, välillä taas on kausia, jolloin eniten kaipaan hedelmien vitamiineja ja keveyttä.

    Nostan hattua sokerittomasti, vehnättömästi tai täysin vegaanisti eläville! Mutta en kadehdi, koska pystyisin itsekin, sen olen jo itselleni todistanut. Ehdottomuus ei sovi minulle. Kehon kuunteleminen sopii. Säännöt herättävät halun kapinoida, mutta ohjenuoria noudatan mielelläni. Terveellistä ravintoa, mutta vähän löysin rantein. 80 / 20 sopii minulle. Eikä pieni vatsan pyöreyskään itseäni haittaa; minun mahani ei ole oikein millään ruokavaliolla ollut litteä, ja suolistotulehdusdiagnoosin jälkeen en muutenkaan pidä sitä enää hyvinvoinnin mittarina.

    Mutta hienoa, että sinä olet etsinyt ja tunnut löytävän itsellesi sopivan ruokavalion! Itsekin voin muinoin hyvin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla eikä ollut sellainen olo, että olisi pitänyt koko ajan kieltäytyä jostain. Nykyään vaan oma vatsani ei sitä taitaisi kestää.

    P. S. Itse en kuitenkaan luokittelisi sokeria heroiinin rinnakkaistuotteeksi. Kuten sanot, aiemmin puhuttiin kiihkeästi rasvojen haitoista. Nykyään sokerin. Kummankin kanssa uskon kuitenkin itse luonnontuotteiden olevan keinotekoisia terveellisempiä - ja tasapainon saavuttamisen olevan mahdollista. Makoisia hetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei juuri tuo,mitä kirjoitit että voit valita ottaa tai olla ottamatta! Juuri siihen moni varmasti pyrkii, mutta karkki-ja sokerikoukussaan epäonnistuu. Päätös ei siis tavallaan ole omissa, vaan mielihalun käsissä.

      Pitikin jatkaa tuota erään kappaleen aloitusta, kun kirjoitin, että "on hyvin paljon helpompaa ryhtyä aluksi ehdottomaan sokerilakkoon..", mutta teksti on harhaillut muille poluille. Ajattelen, että ensin päästessä itse niskan päälle tilanteessa ja päihitettyä sokerikoukun päädytään mainitsemaasi (ja myös minun tavoittelemaan) tilaan, jossa voi joko ottaa tai olla ottamatta, eikä mikään hallitse tilannetta. Ehkä se on tie kohtuuskäyttöön?

      Minulta kysytään usein, aionko elää loppuelämäni sokerittomasti. Ajattelen, että nyt näin ja ehkä joskus jotenkin muuten. Jos juhlissa tai arjessa tahdon syödä jotain sokerista tai vehnäistä, en tee siitä isoa juttua ja ajattele epäonnistuneeni jossain. Astun vain sivuun polulta ja hetken päästä palaan takaisin. Jos ja kun harha-askelista tulee seurauksia (kuten vatsavaovoistani kerroin), ne pitää vain kestää.

      Kuten todettu, kaikki olemme niin erilaista ja koemme asiat eri lailla ja meille sopii erilaiset jutut. Toisille karkkien ja sokerin kanssa tasapainossa eläminen on mahdollista ja toisia sokeri vie kuin pässiä narussa. Minä kuuntelin taannoin radiosta keskustelua alkoholin tissuttelusta ja siitä, kuinka vaikeaa on olla viikko nollalinjalla, kun saunaoluet ja ruokaviini ja ja.. itselläni hurahtaa toisinaan puoli vuotta täysin ilman alkoholia ihan vahingossa ja huomaamatta. Tuo keskustelu muistuttikin juuri siitä, että me kaikki painiskelemme eri paheiden kanssa ja tässäkin skenessä toisille itsestäänselvät asiat eivät toisille sitä ole.

      Ruoka-ja ruokavaliojutut ja niiden vaikutus oloon kiinnostaa aina ihmisiä ja minulta pyydetään säännöllisin väliajoin raporttia näistä.. pienellä riskillä aina näistä kirjoitan tietäen aiheen olevan herkkä. Omaa tyyliäni kun en osaa kirjoittajana muuttaa, niin aina näistä teksteistä meinaa tulla enemmän tai vähemmän töksähteleviä.

      Poista
    2. Ainiin ja ehdottoman lohduttavaa kuulla, että kultainen keskitie ei ole vain huhupuhetta :) !

      Poista
    3. Eikä tarvitsekaan mitenkään anteeksi pyydellä, kuten sanottua, minusta näitä on mielenkiintoista lukea. :) Ja tosiaan meitä on moneksi ja jokaisen on löydettävä itselleen paras tapa syödä, olla ja elää. Monelle tie kohtuuskäyttöön (oli kyse alkoholista, sokerista, liikunnasta, työnteosta tai shoppailusta) löytyy ääripäiden kokeilemisen kautta. Itselleni se ruoan suhteen löytyi vasta sen kautta, että söin luvan kanssa tarpeeksi kunnon ruokaa, rajoittamatta tai rankaisematta herkuttelusta. Mutta kukin löytää itselleen sopivan polun omalla tyylillään.

      Ja kultainen keskitie on sekin toki veteen piirretty viiva, koska tarkoittaa eri ihmisille varmasti hyvin eri asioita. Olennaisinta lienee, että itsestä tuntuu tasapainoiselta. :)

      Poista
    4. Mulla paras tapa syödä on ehdottomasti sama; syödä tarpeeksi ja rajoittamatta kunnon ruokaa. Kun kroppa saa tarpeekseen muuta, se ei kaipaa sokeria ja näin ollen mieliteot pysyvät poissa. Rankaisuja en ole minäkään koskaan harrastanut.

      Mä olen ehkä sen verran ratkaisukeskeinen, tavoitteellinen ja tykkään haasteista, että teen asioiden suhteen korjausliikkeitä pitkään ennen kuin olen lähelläkään sitä mielestäni negatiivisempaa ääripäätä. Ei minulla esimerkiksi koskaan ole ollut ongelmaa siinä, että ostaisin liikaa ja harkitsematta vaatteita. Päin vastoin, olen ollut hyvin harkitseva ja maltillinen shoppailija. Silti "Vuosi ilman uusia vaatteita"- haaste veti puoleensa ja tartuin siihen.

      Niin. Kultainen keskitie olisi kansankielellä ehkä normaali. Ja se, mikä on normaalia tai normaalin rajoissa on tosiaankin suhteellista ja riippuu siitä, keneltä kysyy.

      Poista
  2. Hei, Hienoa että olet löytänyt oman tiesi, ja osaat kuunnella itseäsi. Itselläni on jostain syystä ajatus siitä, ettei mustavalkoinen ajattelu tee ihmiselle hyvää. Harmaalla alueella on enemmän sävyjä. Mielestäni liika ehdottomuus laittaa mielen tiukille, ja on epäsuorasti tai suorasti yhteydessä myös hyvinvointiin. Tämäkin on kuitenkin vain minun mielipiteeni, ei ehdoton totuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen alkanut paljon miettiä asiaa sitä kautta, miten valtavassa yltäkylläisyydessään nykyään elämme. Valinnanvaraa ruokahyllyillä on loputtomiin. Se, että elän syömättä tiettyjä ruoka-aineita jättää ruokavaliooni silti aivan valtavasti mahdollisuuksia ja elän silti aivan valtavassa yltäkylläisyydessä ja olen etulyöntiasemassa suhteessa moneen muuhun. En osaa selittää..mutta tietynlainen paluu juurille-ja yksinkertaisempaan elämään tässäkin asiassa kiehtoo.

      Itse ajattelen ja uskon, että suorimmin ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavat asiat ovat ravinto ja se, millaisella asenteella ihminen elää ja mitä ajattelee.

      Ei ole muuten missään nimessä tarkoitukseni alleviivata, että minun tapani toimia tai valintani olisivat ainoa oikea tie ja totuus. Toivottavasti ei tule sellainen fiilis.

      Enemmänkin tarkoitus omien kokemusten kautta antaa tietoa sekä näkökulmia ja innoittaa mahdollisesti muita, jotka painivat samojen pulmien kanssa ja etsivät keinoja tai ratkaisuja..

      Poista
  3. Nostan hattua sokerittomuudelle ja muutenkin terveelliselle ruokavaliolle! :) Olen itsekin sitä mieltä, että selkeät rajat ovat tietyllä tapaa melko vapauttavia. Ei tarvitse ajatella niiden ulkopuolella olevia asioita ollenkaan, vaan voi käyttää energiansa muuhun.

    Kuulostat muuten vahvasti "Abstrainer"-tyypiltä (suomeksi muistaakseni pidättäytyjä), jolle toimivat tuollaisen tiukat rajanvedot. Sen toinen ääripää on "Moderator" (kohtuullistaja), jollainen itse olen ainakin ruoan suhteen. Ahdistun siitä, etten saisi syödä halutessani suklaata, mutta mieliteko tulee harvoin ja pystyn hilloamaan avattua suklaalevyä keittiön laatikossa iäisyyden (joka on kavereideni mielestä epänormaalia). :D Tämä kahtiajako on siis Gretchen Rubinin "Tee siitä tapa" -kirjasta, joka on muutenkin todella mielenkiintoinen. Päädyn näköjään aina jakamaan sulle näitä kirjavinkkejä. :)

    - Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjavinkistä :) kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitäis ottaa itseään niskasta kiinni kirjojen lukemisen suhteen. Olen edelleen auttamattoman surkea tarttumaan kirjoihin :(

      Osasit pukea sanoiksi aika hyvin fiiliksen - melko vapauttavaa, ei tarvitse miettiä ja voi käyttää energiansa muuhun (kuten siihen laadukkaan ruoan valmistukseen;) )

      On muuten mullakin kotona kulhossa koko ajan tummaa suklaata (Leaderin 85% minttusuklaa on aika toimivaa). Yksi levy kestää siinä sen pari viikkoa. Aika kivaa.

      Kiva kun kävit lukemassa taas :)

      Poista
    2. Kiitos itsellesi kun postailit! Luen kaikki jutut, vaikken aina kommentoikaan. :)

      Jos kirjaan tarttuminen tuntuu hankalalta, niin Gretchenillä on myös podcast nimeltä Happier. Olen tykännyt ja kuunnellut neulomisen lomassa. Tässä kakkosjaksossa käsiteltiin Abstrainer-Moderator-jakoa (http://gretchenrubin.com/happiness_project/2015/03/podcast-getting-more-sleep-resisting-strong-temptations-and-why-its-ok-to-be-boring/) ja jaksosta 35 alkaa esittelysarja neljästä persoonallisuustyypistä, joka on koko kirjan kuningasajatus (http://gretchenrubin.com/happiness_project/2015/10/podcast-35-upholder/). Monet noista jaotteluista kolahtavat pelottavan hyvin kohdalleen, vaikka ihan kaikkea en allekirjoitakaan.

      - Noora

      Poista
  4. Moi, mua kiinnostaisi tietää, että mihin perustat vertauksen sokerin ja heroiinin välillä? Itse olen viime aikoina törmännyt pikemminkin asiantuntijoiden kommentteihin siitä, kuinka sokeririippuvuus on vain myytti. Esim. Tämä: http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/ruoka/patrik-borg-sokeri-ei-koukuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi!

      Viittaukseni siitä, että sokeria on verrattu koukuttavuudessaan jopa heroiiniin oli tarkoitus olla lohdutuksen sana kaikille, jotka kokevat olevansa koukussa sokeriin. Lohdutuksen sana sillä, että sokeririippuvuus voi oikeasti olla todellinen. Niin kuin kirjoitin, jos sokeri on koukuttavaa ei ole ihme, että tie vie helposti herkkukaapille ja irtokarkeista eroon pääseminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Näin ollen pohdin myös sitä, onko olemassa kohtuukäyttöä. Mutta kuten aktiiviset lukijat jo kommentoivatkin, löytyy sokerin käyttäjistä myös kultaisen keskitien kulkijoita.

      Viittaukseni perustui tunnetun yhdysvaltalaisen tutkijan Robert Lustigin vertaukseen. Hän on verrannut sokeria heroiiniin, koska molemmat ovat myrkkyä ja aiheuttavat ihmiselle riippuvuutta. Sokerihimon sanotaan olevan aivojen kemiaa. Mitä enemmän sokeria syö, sitä enemmän sitä haluaa.

      On tietysti totta, että mistä vain lähtee tietoa hakemaan, löytää tutkimuksia sekä puolesta, että vastaan.

      Itse en ole tutkija, mutta voin kirjoittaa omista kokemuksistani sekä sen tiedon pohjalta, johon itse olen asiaan perehtyessäni törmännyt. Koen, että todella moni ihminen painiskelee samojen asioiden, kuten sokerihimon parissa. Ihmiset kaipaavat kokemuksia, tietoa ja vinkkejä sokerista eroon pääsemiseen ja minä kerroin omani.

      Kiitos linkistä - pitääpä tutustua toiseen näkökulmaan.

      Poista
  5. Heippa Ilona,

    Esitän kainon toiveen: ehtisitkö jossain vaiheessa kirjoitella ylös, mitä teillä syödään. Olisi niin mielenkiintoista tietää, miten yhdistät lapsiperheruokailun vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Täällä on samanlaiset suunnitelmat, mutta ruokien keksiminen ja ideointi tuntuu vaikealta. T. Elena.

    VastaaPoista
  6. Minäpä kirjoittelen tähän heti :)

    No yksinkertaisesti niin, että lapset syövät aika usein eri ruokaa. Lapsille teen aina jonkun perussörsselin, jota on aina valmiina jääkaapissa ja jota syövät monta päivää. Esim. Gluteenitonta pastaa, kanasuikaleita, vihanneksia ja kermaa (=kanapasta). Tai riisiä sekoitettuna paistettuun jauhelihaan ja kasviksiin. Yhteisiä ruokia, jota syömme kaikki ovat keitot ja pataruoat (tietysti kermaiset). Teen kasvissosekeittoja, itämaisesti maustettuja keittoja, linsseistä ja tomaattimurskasta erilaisia keittoja ja patoja. Lisäksi meillä on aina jääkaapissa iso kulho salaattia, jota syödään ruokien seurana ja usein myös iltapalana.

    Lapset syövät hedelmiä ja leipää, mutta maltillisesti..meillä ei kukaan siis elä leivällä. Välipalat/aamupalat/iltapalat ovat lapsilla smoothieita, omenaa, vihanneksia, hapankorppua, turkkilaista jogurttia, salaatteja, kananmunia yms.

    Itse syön noina aikoina rahkasta,kermasta,avocadosta ja pähkinöistä tehtyjä smoothieita (teen aina valmiiksi monta satsia lasipurkkeihin jääkaappiin), kananmunaa eri muodoissa, itse tehtyjä mantelijuustoleipiä, kasviksia, salaatteja, pähkinöitä, marjoja ja turkkilaista jogurttia tai kermavaahtoa tai maitorahkaa yms.

    Jos olet instagramissa, sieltä löytyy inspiraatiota kuvien muodossa siitä, mitä kaikkea lautaselle voisi laittaa. Esim. Lowcarb ja myös paleo (mikä on tietysti vielä eri..mutta vinkkejä löytyy).

    Itselle lämmin ateria on usein paljon kasviksia (salaatteja, voissa paistettua parsakaalia, vihreitä papuja valkosipulissa ja voissa tms. ) ja joku proteiinin lähde (paistettua kalaa, kananmunia tai joku papu-tai linssikastike). Itse en syö lihaa, mutta silloinhan vaihtoehdot ovat tietysti laajemmat.

    Tykkään myös helpoista One pot-ruoista (yhdessä padassa kaikki) ja teenkin paljon kaikenlaisia patoja ja muhennoksia (jonne laitan erilaisia kasviksia, tomaattimurskaa, papuja/kikherneitä/linssejä/kalaa, chiliä, paljon mausteita ja tietysti ranskankermaa).

    Kun homma lähtee käyntiin ja syöt tarpeeksi proteiinia ja rasvaa, pysyy nälkä kauan loitolla ja saatat huomata syöväsi vain kolme kertaa päivässä. Vaikka ruokien valmistus saattaa aluksi tuntua työläältä, syöt siis kohta ehkä harvemmin ja näin ollen ruokia/välipaloja ei kuitenkaan tarvitse miettiä sitä 5-6 kertaa päivässä vaan pääset vähemmällä.

    Leipää jos kaipaa, sen korvikkeeksi tee mantelijauhoista, kananmunasta ja juustoraasteesta superhelppoja ja täyttäviä sämpylöitä.

    Lapset syövät siis kasvisrikasta itse valmistettua perusruokaa joka on tehty aitoja aineksia (voita ja kermaa) käyttäen ja itsellä niistä ruoista vaan uupuu se perus pasta, riisi ja perunat, jotka on korvattu kasviksilla :)

    Kysy ihmeessä lisää jos tulee mieleen tai kysymyksiä.

    VastaaPoista

Kiitos!