perjantai 10. maaliskuuta 2017

Onko ok?




Onko ok

- ettei aina kiinnosta istua jalkapallokentän laidalla lapsen harrastaessa

- rakastaa yksinoloa

- jättää lapset kotiin ja lähteä elokuviin

- odottaa viikonlopun jälkeen maanantaiaamuja

- katsoa tv.stä jotain muuta kuin mitä lapsi tahtoo katsoa

- syödä olohuoneessa, kun muut ovat poissa

- lähteä yksin kuntosalille, vaikka voisi tehdä jotain yhdessä perheen kanssa

- olla jouten toisten ollessa töissä ja koulussa

- huokaista helpotuksesta lasten hiihtoloman päättyessä

- nauttia ajasta ilman lapsia

- lähteä matkalle ilman muuta perhettä ?


Kyllä on. Oma hyvinvointisi on ihan yhtä tärkeää kuin lastesi hyvinvointi. Ei ole itsekästä laittaa välillä myös itseä ja omaa hyvinvointia lasten asioiden edelle. Sinun ei tarvitse alituiseen uhrautua lastesi vuoksi eikä unohtaa sitä, että myös sinä olet tärkeä. Rakkautesi yksin olemista kohtaan ei ole pois rakkaudestasi lapsiasi kohtaan.


Kun pidät hyvinvoinnistasi huolen ja näytät sen myös lapsillesi, näytät samalla heille esimerkkiä. Esimerkkiä siitä, että itseä pitää muistaa kunnioittaa ja rakastaa ja itsestä täytyy pitää hyvä huoli. Itseä ei pidä unohtaa, eikä omaa elämää pidä uhrata kenenkään muun vuoksi. Mikä muu arvomaailma olisikaan parempi kasvualusta lapsen terveen itsetunnon kehitykselle.

Ihanaa ja nautinnontäyteistä viikonloppua sinulle ♡




Ilona





14 kommenttia:

  1. Ja kun ensin huolehtii itsestään, jaksaa huolehtia myös lapsistaan (ja puolisostaan) hymyssäsuin!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, näin homma toimii joka suuntaan.

      Se oma henkinen hyvinvointi takaa sen, että jaksaa huolehtia muista ja että pysyy muutenkin rauha torpassa ;)

      Poista
  2. Viisaita sanoja! Ja toisaalta itsestäänselviä, mutta välillä liian helppo unohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä. Usein lapsiperheissä ja varsinkin lasten ollessa pieniä se tietynlainen arki imaisee niin vietäväkseen, että siinä unohtaa usein itsensä.

      Nurinkurista sikäli, että silloin kun arki ja elämä lasten kanssa on rankimmillaan, niin silloinhan juuri tarvitsisi eniten sitä vastapainoa sille rankkuudelle. Vastapainoa=ikiomia hyviä juttuja.

      Poista
  3. Viisaita sanoja! Ja toisaalta itsestäänselviä, mutta välillä liian helppo unohtaa.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Takasin ♡ ja kiva kun jätit jäljen käynnistäsi :)

      Poista
  5. Hear hear! Tässä kevään valon melankoliassa ja taaperon ja neljävuotiaan tarpeita täyttäessä koen aika usein olevani tyly ja ulottumattomissa. Mutta kun mun on pakko hengittää, lukea kirjaa, käydä elokuvissa, olla minä ihan yksin. Imetän vielä aamuöisinkin vajaata parivuotiasta, teen lyhennettyä työaikaa (kun pääsen töistä keitän kahvit, luen hetken ja vasta sitten haen lapset päiväkodista klo 14:30. Olen usein iltaisinkin yksin lasten kanssa enkä voisi heitä hakea kesken päiväunien, ennen niitä en ehtisi.) On pakko saada lataushetkiä, koska töissä olen myös saatavilla jokaikinen sekunti.

    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän hiljaisuutta tarvitsen. Olenkohan aika erakko kahdenkymmenen vuoden päästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tästä mieleen, että silloin kun poika oli päivähoitoiässä ja opiskelin täyspäiväisesti, vein poikaa päiväkotiin lyhyemmiksi päiviksi myös etäopiskelupäivinä. Tein kotona opiskeluja päivällä lapsen ollessa hoidossa vrt että olisin pitänyt lapsen kotona ja vetänyt kaiken omasta selkänahasta opiskelemalla iltaisin ja öisin vasta lapsen nukkuessa.

      Mä olen miettinyt ihan samaa! Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän hiljaisuutta ja rauhaa kaipaan. Tuntuu, että olen sielultani jo puoliksi erakko. No, eipä kai tuo vaatallista ole, jos viihtyy yksin ja hiljaa :D

      Poista
  6. hyvä postaus ja myös tuo edellinen sokeriton-postaus, jota en ennättänyt kommentoida ajallaan. Minulla lapset alkavat olla isoja eivätkä tarvitse enää välitöntä huolenpitoa, mutta eivät he pienenä siitä kieroonkaan kasvaneet, että äiti pisti välillä, edes pienesti, itsensä joskus etusijalle. Velvollisuudentuntoinen ja huolehtivainen kun on, kyllä sitä pitää edelleen itselleen toitottaa, että on ok laittaa itsensä joskus etusijalle. Nyt kun lapset kasvavat, sitä ihan opettelee uudenlaista huolettomuutta, mutta voi että, kun se tuntuu kivalta! Paljon tsemppiä sinulle arkeen ja niin omiin kuin yhteisiin hetkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vaan tunnukin kivalta!

      Meillä vaikka välillä (kuten nytkin) on ihan isoja hoitolapsia, tuntuu silti, että elämme tämän työmme kanssa tietyllä tapaa koko ajan pikkulapsivaihetta. Oma kohta 11-vuotias poika osaa hoitaa omat juttunsa vastuullisesti ja itsenäisesti. Sijoitetuilla on kuitenkin niin paljon haasteita elämän eri alueilla, että henkinen ja taidollinen ikä voi usein laahata viisikin vuotta jäljessä sitä oikeaa ikää. Niinpä sitä on aina aika kiinni näissä ja niin pitää myös muistaa pitää kiinni niistä omista jutuista.

      Poista
  7. Juuri näin! Toivottavasti muistaisin tämän myös tulevaisuudessa ja sitten kun niitä lapsia on itsellänikin. Aurinkoa alkavaan viikkoosi Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) ja tärkeintähän on tietenkin löytää se itselle oikea tie ja tasapaino tehdä asioita. Se tyyli olla, joka tuo itselle sen hyvän fyysisen ja henkisen balanssin.

      Poista

Kiitos!