Jännän äärellä

Torstaina klo.12.42. sain mieheltä viestin, että hän lähtisi ajelemaan kotiin päin töistä. Miehen kuukauden mittainen kesäloma oli virallisesti alkanut.

Klo.12.47. sain puhelun vastaanottoperheyksikön työntekijältä.

Klo.12.49 soitin miehelle (joka oli töistä matkalla kotiin)  -"Tulisi vähän töitä".

Klo.13.20 olin veivannut kodin sisustuksen uusiksi ja sisustanut huoneen kahdelle pienelle tulijalle. 

Klo.13.30 sain työntekijältä puhelun, että voisin hakea lapset vasta juhannuksen jälkeen maanantaina.

Saatoin vahingossa huokaista ääneen. Ei siinä mitään, uudet lapset ovat oikein tervetulleita ja on mukavaa saada taas vähän erilaista sutinaa torppaan. Mutta kyllä minulla oli kaikki sympatiat miehen puolella (puhumattakaan omantunnontuskistani), joka on jo tovin kaivannut hetken lomaa tai hengähdystaukoa töistä ja sijaislapsista käytettyään talvilomansa "hoitaakseen työni" tammikuisen reppureissuni ajan. 

Juhannuksen kiireettömät päivät ilman velvollisuuksia ja aikatauluja tulivat siis tarpeeseen. Olemme syöneet hyvin, saunoneet yömyöhään, nauttineet kuohuviiniä, poimineet mansikoita sateessa, köllötelleet aamulla sängyssä (syöden mansikoita) ja maanneet rauhassa rannalla. Viimeisenä vapaapäivänämme (teiniähän ei lasketa töiksi) aiomme laittaa herätyskellon aikaisin soimaan ja ajamme uudet perunat ja savulohi kainalossa ystävien mökille aikomuksena saunoa ja uida koko päivän.

Maanantaina olemme taas valmiina uusiin haasteisiin, joista emme tiedä vielä mitään. Paitsi iän ja sukupuolen. Korjaan iät ja sukupuolet.

Ilona

Rakkautta ensisilmäyksellä

Meidän pyyhearsenaali on ollut vuosikausia kertakaikkisen retuperällä. Siellä ne on olleet kirjavat Marimekot, kiinteistövälittäjän vaaleansiniset talokauppalahjukset ja kymmenen vuoden takaiset keltaiset froteepyyhkeet kaikki sulassa eri värien ja kuosien sekamelskassa keskenään.

Mitä sitä uusia pyyhkeitä hankkimaan, kun vanhatkin menettelevät, ajatteli pihi kriittinen kuluttaja vuosien ajan ja jatkoi yhteiselämää iloa tuottamattomien pyyhkeiden kanssa. Välillä selaili armeijan ylijäämävarastoja ja haaveili ohuista pellavapyyhkeistä.

Sitten eräänä päivänä törmäsi johonkin ohittamattomaan. Kauniisti kudotut kankaat, huolella suunnitellut kuosit ja raikkaat sävyt. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Mutta mihin?

Kyseessä olivat Hamam- pyyhkeet.

Tahdoin ehdottomasti tietää lisää noista kauniista kankaista ja päädyin Linan verkkokauppaan . Otin yhteyttä pyyhkeiden maahantuojaan ja näkemäni lisäksi viimeistään kuulemani ja lukemani vakuutti minut. Tässä olisi meidän perheen tulevat pyyhkeet. 

Hamam- pyyhkeitä on käytetty vuosisatojen ajan turkkilaisissa kylpylöissä. Pyyhkeet ovat erittäin imukykyisiä, ohuita, kevyitä ja nopeasti kuivuvia. Pyyhkeet menevät pieneen tilaan ja siksi ne onkin helppo ottaa mukaan reissuun, mökille, treeneihin ja rannalle. Ja kuinka vähän ne vievätkään tilaa liinavaatekaapissa. Keksin heti näille superkauniille kankaille meidän perheessä lukuisia käyttötarkoituksia. Piknik-vilttinä, pöytäliinoina, laudeliinoina, rantavilttinä niin ja no tietysti pyyhkeinä. 

Lina Hamam-pyyhkeissä yhdistyy tuhansien vuosien takainen turkkilainen kutomisperinne, kokemus, laadukkaat raaka-aineet ja eettisyys. Lina- tuotteiden maahantuoja työskentelee suoraa kutomojen kanssa ja tuntee kaikki tuottajansa. Suurin osa valmistajista on pieniä perheyrityksiä maaseudun pienissä kylissä, jossa tekstiilikudonta on pääelinkeino. Lapsityövoimaa ei käytetä.

Vietin valehtelematta monta tuntia selaillen pyyhevalikoimaa, ihaillen pyyhkeiden kuoseja ja pohtien, mitkä pyyhkeet sopisivat meille. Ihastuin sinivalkoisiin ja punavalkoisiin pyyhkeisiin. Ne toivat mieleeni jotain niin perisuomalaista, vanhan ajan, saunan ja suomifilmien maisemat ja samalla mielikuvia beduiineista kameleineen aavikolla vaeltamassa paahteisessa auringossa. Meidän liinavaatekaappiimme valikoitui siis vaaleansinisen, punaisen ja tummansinisen värisiä Kala - kuosisia Hamam-pyyhkeitä sekä tummansininen ja punainen Purje- pyyhe. Kuten kuvista näkee, pyykeet ovat i-h-a-n-i-a ja niiden kuosit ja värimaailmat sopivat yhteen paremmin kuin hyvin. Ja se pyyhkeiden kankaan tuntu! Juhannussaunaa odotellessa.

Tästä lähin olen valmis jakamaan iloa tuottavien pyyhkeiden sanomaa. On nimittäin aika ihanaa luksusta kääriytyä jokaisen päivän päätteeksi maailman kauneimpiin pyyhkeisiin.

Pyyherakkaustarina saa jatkoa, kun palaan asiaan myöhemmin ja laitetaan teille arvontaan ihana setti ihanaisia pyyhkeitä. Pysykää kanavalla siis.

P.S. Vanhojen pyyhkeidemme tarinakaan ei muuten päättynyt vielä. Pyyhkeiden elämä jatkuu, kun hoitoteinimme aikanaan muuttaa meiltä omaan kotiinsa ja vie mukanaan kasan hänelle mieluisia pyyhkeitä.

Yhteistyössä www.lina.fi / Mickan trade Oy.

Ilona

Mutterin tarina

Lopetin shampoiden, hoitoaineiden, kasvojenpesuaineiden ja muiden muovipulloissa olevien pesuaineiden käytön viime vuonna. Olin valmistautumassa Kambodza-Thaimaa-reppureissulle ja päätin säästää tilaa rinkasta pakkaamalla useiden purnukoiden sijaan reppuun mukaan vain palasaippuan. Oliiviöljypalasaippuoita olin toki kantanut Kreikasta kotiin aikaisemminkin joka ikisenä vuonna, kun olin siellä reissannut, mutta olin käyttänyt niiden ohella nestemäisiä pesuaineita hiusten ja kasvojen pesuun.

Mitä ikinä keksinkään (usein ruokavalioihin, arjen käytännöntoteutuksiin ja valintoihin liittyviä asioita), yritän tietysti aivopestä  hellävaraisesti myydä ideoitani myös miehelleni ja saada hänet vakuuttuneeksi uusimmista aivoituksistani. Niin kävi myös palasaippuan kanssa.

Mutta miettikää nyt kuinka kätevää! Yksi palanen, esteettisesti miellyttävä, ei pakkausjätettä, ei muovia, käy kaikille ja kaikkeen, ei kuormita luontoa, vie vähän tilaa, maksaa kaksi euroa ja kestää kuukausia.

Mies lähti taas kerran kelkkaani ja aloitti palasaippuan käytön. Vaikka yritin väittää, että palasaippua on superkätevä all-in-one- tuote, alkoi mies kuitenkin pikkuhiljaa kaivata nestemäisiä saippuoita. Olivat hänen mielestään (muka) kätevämpiä.

Niinpä kerran käydessämme Tarjoustalon perillisessä, älkää kysykö mitä siellä teimme, enkä aio sanoa sen kaupan nimeä (koska Stockmann on Stockmann ja miksi halpahallin pitää vääntää oma nimensä Suomen vanhimman ja varmasti myös arvostetuimman tavaratalon nimestä? Ois pysynyt vaan Tarjoustalona). No joka tapauksessa kävelimme tuon T-alkuisen halpahallin läpi ja kassalle päästyämme mies esitteli minulle ylpeänä löytämänsä mies-suihkusaippuan. Inhosin sitä heti. Sillä hetkellä päätin kuitenkin olla hiljaa. Tiedätkö, antaa miehen tehdä valintansa. Nielaisin siis sanani ja laitoin kassahihnalle tuon euron maksavan litran vetoisen harmaan suihkusaippuapullon, joka toi mieleeni autokorjaamon. Koneöljypullon. Mutterin. Mitä näitä nyt on.

Kotona asettelin Mutterin suihkunurkkauksessa olevaan telineeseen ja inhosin sitä. Tuona hetkenä saatoin ryöpsähtää suustani jotain miehelle jotain päätit sitten ostaa valtavan, harmaan, ruman, varmasti iholle ja ympäristölle haitallisen mutterilta näyttävän suihkusaippuan, jota käytät vain sinä ja joka kestää varmaan puol vuotta- tyyppisen vuodatuksen. Mies hymyili vastaukseksi ja oli edelleen ylpeä mies-suihkusaippuastaan.

Joidenkin mies-suihkusaippuan käyttökertojen jälkeen mies alkoi valittelemaan sitä, kuinka vaikeaa Mutterin käyttäminen oli. Valtavaa suihkusaippuapulloa oli vaikea pitää kädessä ja puristaa ja saippuan annostelu oli hankalaa. Ei mies sitä myöntänyt, mutta taisi hänkin alkaa vihaamaan Mutteria. Pyysin annostella aina paljon saippuaa. Kuluisi nopeammin.

Onneksi koiramme kahlasi eräänä päivänä mutaturveojassa ja koiran valkoinen turkki muuttui mustaksi. Pesin koiran kolmeen kertaan peräkkäin valtavalla määrällä mies-suihkusaippuaa. Koirasta tuli taas valkoinen ja Mutteri tyhjeni.

Nykyään mies ei osallistu saippuoiden valintaan, mutta toivoo, että suihkunurkkauksesta löytyisi nestesaippuoita. Minä käytän edelleen itseni ja hiusteni pesuun ainoastaan oliiviöljysaippuaa ja aina kaupan saippuaosastolla valitessani muulle perheelle shampoopulloja toivon hiljaa, että muutkin vielä joskus taipuisivat palasaippuaelämään. Mutta en pakota.

The End

Ilona

On niin helppoo olla onnellinen

Mitä siihen sanomaan, kun toinen kysyy mistä päin voisi käydä poimimassa minulle kieloja, kun ensimmäinen kielonkeruuyritys ei tuottanut tulosta, eikä kieloja löytynyt. Että kukat eivät ehkä ole hänen juttunsa, joten miten se kimppu kootaan kauniiksi. Laitetaanko kukkia kimpun keskelle ja lehtiä reunoille?

Kuinka kiitollinen sitä voikaan olla toisen sanoessa kuinka hyvä on, että hän ehti nähdä äidin mallia. Sitä, kuinka olla äiti omille lapsilleen sitten joskus. Kun ei sitä ole koskaan nähnyt eikä saanut kokea.

Miten sitä hymyilyttääkin huomatessaan toisen elämän havainnoinnin ja haaveiden olevan kuin samasta puusta veistetty omien kanssa. Erilaiset elämäntarinat ja vuosia välissä, toinen vasta aikuisuuden kynnyksellä, toisella takana kolme vuosikymmentä.

Kuinka liikuttunut sitä onkaan toisen liimautuessa illalla kainaloon ja tarrautuessa kiinni sanoen, silitä vielä muutama minuutti, jooko?

Mikä nauru siitä syntyykään, kun vertaillaan aikoja. Kerron lankapuhelimesta, hän kertoo tubettajista.

Millaiselta luottamuksenosoitukselta se tuntuukaan, kun hän kysyy kammatessani hänen hiuksiaan, voisinko sitten tehdä hänelle vanhojentanssikampauksen?

Ilona

Turvallista matkaa

Istun aamulla keittiön pöydän ääressä ja syön eilistä kakkua. Läksiäiskakkua. Olen laittanut pyykkikoneen pyörimään. Pesen lakanoita. Peitot ja tyynyt on kannettu ulos tuulettumaan. Viimeiset muuttokuormat tungettiin illalla pieneen autoomme ja ajettiin pois. Huone on imuroitu ja lattiat pesty.


Muutamien sanojen saattelemana mukaan lähtee vaaleanpunainen muumimuki kulhoineen. Se, jossa muumipeikko halaa niiskuneitiä. Läksiäislahja haettiin viimeisenä iltana lähimmästä supermarketista. Samana päivänä, jona varmuus asiaan oltiin saatu.


Yksi oli odottanut tätä hetkeä kaksi vuotta. Elänyt kiltisti ja kärsivällisesti. Muut olivat toivoneet hänen puolestaan hetken koittavan. Eivät olleet varmoja koska hetki koittaisi tai koittaisiko se koskaan. Mutta toivoivat silti.


Oltiin eletty toimivaa  yhteiseloa. Joustettu, ymmärretty, asetettu rajoja, tarjottu koti ja perhe. Sen verran oli saanut tulla osaksi meitä, meidän perhettä, kun oli tuntunut hyvältä ja luontevalta. Sen verran ottaa ja antaa, kun oli osannut ja tarvinnut. Nyt oli tullut aika. Aika sanoa heiheit ja toivottaa turvallista matkaa.


Kakkulautanen on tyhjä, kävelen yläkertaan, katson melkein tyhjää huonetta, jonka pöydälle on aseteltu taulu. Taulussa lukee Every cloud has a silver lining. Nyökkään mielessäni taululle.





Ilona

Ja universumi vastasi

Lähtiköhän kaikki siitä, kun ajattelin, että voisin luopua lainavauvoillemme tarkoitetuista vaunuista. Jotenkin ikiliikkujataaperon lähtiessä oli sellainen olo, että jotain ihan muuta on nyt tulossa. Ei ollut sellainen olo, että puhelin soisi ja meille tarjottaisi lähiaikoina uutta hoitovauvaa. Ei vaan ollut.

Niinpä myin vaunut. En tiedä mitä ajattelin. Jos puhelin olisikin heti soinut ja lopputulos olisi ollut uusi vauva? Kai mun back up plan oli, että vauva voisi matkustaa Manducassa. Tui tui ja silleen.

Mutta se olo. Oli myös sellainen olo, että tekisi ihan hyvää olla ja elää pari viikkoa vauvatonta elämää. Taas vähän erilaista elämää. Sellaista aikatauluttomampaa ja spontaanimpaa. Tehdä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä. Purkaa näkymätöntä, mutta takaraivossa kolkuttelevaa tekemättömien töiden listaa. Olla hetki itselle.

Universumi otti kai kopin mun ajatuksista, vaikka en ollut edes suoranaisesti pyytänyt. Kun uuden lainavauvan sijaan taloon tuli uusi lainateini on elämänmeno luonnollisesti aivan erilaista. Voin pyhittää kokonaisen päivän räsymattojen pesulle ja niiden kuivumisen odottelulle. Voin keikkua aamulla kolme tuntia keittiöjakkaroiden varassa maalaten tuvan kattoa syöden samalla karkkia. Voin maalata eteisen lautalattian, keittiöpöydän ja wc.n oven. Voin pelata pesäpalloa illalla niin kauan, kuin jaksan. Voin ajaa polkupyörällä rannalle ja nukahtaa viltille. Voin istua hiljaa paikallaan ja ihmetellä omenapuun kukkia. Voin pysähtyä iltalenkillä 15 minuutiksi keräämään kieloja. Voin ja jaksan trimmata koiran aamuseitsemältä. Ja tämän kaiken jälkeen voin todeta, että voisihan sitä taas kohta hoitaa mielellään uutta vauvaa. Sitten voin katsoa lämpömittariin, joka näyttää 24 astetta ja muistuttaa itselleni  Elä tässä hetkessä, nyt ja nauti. 

Ilona

Tsägää ja swägää

Niin tää veti yhtenä aurinkoisena päivänä aidot (koska äidin vanhat housut) äitifarkkushortsit jalkaan ja lähti hakemaan perheeseen toista teiniä. Tää rakastaa noita supermukavia ja ehkä semisti lyhyitä shortseja. Tälle on oikeesti ihan sama, jos joku ajattelee, että on olemassa joku 25-25-25 sääntö (ikä, rasvaprosentti ja painoindeksi alle 25), jonka raameissa ihminen voi laittaa jalkaansa lyhyet shortsit. Tää pukee päälleen mitä tahtoo.


Ja..?


No teini osoittautui ihanaksi. Me täällä taivastellaan meidän tuuria. Sitä, kuinka hyvä tsägä voi olla, että meille muuttaa aina vain ihania lapsia ja nuoria. Kuinka kaikki menee niin luonnollisesti ja omalla painollaan. Ja miten voi muutaman päivän jälkeen tuntua siltä, kuin näin olisi oltu jo kauemminkin?


Joo. Ja sit kun me oltiin teinin kanssa shoppailemassa, niin hän tahtoi Birkenstock look alike - sandaalit ja kehui meitsin tyylisilmää. Niin. Ja arvatkaa minkä ikäiseksi hän tämän äiti-ihmisen arvioi ensi näkemältä?
Vastaus: 24-vuotiaaksi.
(Niinpä, hän on I-h-a-n-a!)



Okei, toi vika oli vitsi ja aika huonokin vielä. Sillä oikeesti toi ikäjutska on ihan toissijainen suhteessa siihen, onks swägää vai eiks oo.




P.S. Vastapainoksi kaikelle, myyjä yritti pakkomyydä mulle silmänympärysvoidetta ollessani ripsiväriostoksilla. Sanoin sille, et oon kolkytyks, enkä oo koskaan käyttänyt.

Ilona