maanantai 9. maaliskuuta 2015

Parisuhdetapetointia





Tapetointi paperitapetilla perinteisin menetelmin, yksi huone, tapettia 500 euron arvosta, remontointitilanteissa määräileväksi muuttuva nainen ja remontointitilanteissa hermostuneen epävarma ja pettymyksiä sietämätön mies.


Tapetti valittiin ja hankittiin hyvissä ajoin. Hieman päätä pahkaa, ajatuksella tällaista on saatava. Odotti ostettuna muutaman kuukauden. Kun ei uskaltanut pelottelujen jälkeen mies ja nainen tarttua toimeen. Kukaan muu, kuin tapettikaupan henkilökunta ei suositellut aloittamaan tapentointiuraa harjoittelemalla paperitapetilla. Ei onnistu, menee pilalle, en suosittele, hommatkaa työmies, neuvottiin rautakaupassa ja keskustelupalstoilla. Tapettitalon ihanat sanoivat, että moni ihastuu perinnetapetointiin kunhan vaan aloittaa.


Muuttopäivä sovittu ja kolme yötä aikaisemmin aloitettiin pakon sanelemana perinneliisterin valmistus. Siitä se lähti, kun mies vispasi kymmenen lirtaa liisteriä vauvan pesuammeeseen ja paakut olivat isompia, kuin ala-asteen keittäjän mannapuurossa konsanaan. - Anna mä, sanoi nainen. Ja uusi sangollinen täydellistä liisteriä - smuutimpaa saa hakea.


Seuraavana aamuna työmaalla saatiin tavarat esiin. Nainen veti seinään luotisuoran viivan, avasi tapettirullan, mittasi tapetin kuviokohdistuksen, leikkasi tapetista oikean pituisen vuodan ja liisteröi vuodan. Nainen sanoi -Vettymisaika päälle! Joku kuuli pettymisaika. - Nii in. Petytään jo ennen kuin ollaan ensimmäinen vuota saatu seinälle. Mies laittaa kellon tikittämään, jotta tapetti vettyisi oikean ajan. Nainen nosti tapetin seinälle, mies sai kannatella. Nainen asetteli tapetin, harjasi sen tapettiharjalla kiinni seinään ja katsoi, ettei tule kupruja.


Homma on aloittelijoille hidasta. Työ eteni kuitenkin ilman virheitä tasasen tappavaan tunti per metri tapetoitua seinää-vauhtia. Mies manasi - Mitä mä sanoin, ei me saada tätä seinää tänään valmiiksi! Ei tää valmistu koskaan. Nainen oli hiljaa ja nautiskeli työskentelystä. Ei jaksanut kuunnella negatiivista asennetta, kun oli löytänyt mielekästä puuhaa. Illalla nainen ei malttanut mennä nukkumaan, kun olisi tahtonut jo seuraavan päivän tulevan, että pääsisi tapetoimaan.


Aamulla työt jatkuvat. Mittaus, leikkaus, seinälle nosto, asettelu ja harjaus. Perfektionisti nainen miehelle - Älä nyt tee noin, tee näin. Anna se harja. Nyt. Mies seisoo ja katselee naisen menoa -Tähänkö tää on nyt mennyt, kelpaan enää tän tapettiharjan telineeksi? Kai sä olisit tämänkin homman tehnyt paremmin ja nopeammin ilman mua. Nainen miettii tekemistään ja katuu hieman määräilevää käytöstään. On perusremonttinegatiivisen miehen ironiseksi tarkoitetun kommentin kanssa silti samaa mieltä ja sanoo myötätunnosta- No älä nyt. Kyllä säkin olet ollut hyödyksi. Mietti silti samalla, että miten?


Tapetti loppuu kesken, juuri ennen viimeistä seinää. Perhe muuttaa uuteen taloon. Nainen saa viikkoa myöhemmin yhden rullan tapettia lisää ja tapetoi huoneen loppuun yksin miehen työpäivän aikana. Tyytyväisenä myhäillen ja ilman virheitä.


Mitä tästä opimme?


Älä luota rautakaupan työntekijöihin. Älä luota keskustelupalstoihin. Älä pelkää. Luota itseesi. Jos luotat itseesi tarpeeksi, pärjäät yksin. Kun olet yksin, kukaan ei valita. Ja mitä näitä nyt on?
(No varmaan se, että mä olen karmea remonttikumppani.)





P.S. Se on Tapettitehdas Pihlgren & Ritolan sininen Lukko.




P.P.S. Ja kyllä! On kerrassaan outoa nähdä oman kodin seinällä romanttista vaaleansinistä höttöä.





Ilona




15 kommenttia:

  1. Tuttu tunne. Niin tuttu. Kaikki alkaa hyvin ja noin sekunti kun rulla/paketti/pönttö/pensseli/rensseli/saha mikä lie on avattu ja käynnistetty, astuu N E I T I N Ä I N kehiin. Tadaa. Ja kaikilla oli niiiiiiiin muuukaaavaaaaaaaa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. oi jospa oisin saanut olla muukaanaa :D

      Lohduttavaa kuullla, että en oo ainoa remonttikaverihirviö ;)

      Poista
  2. Myönnän, että järkytyin nähdessäni teidän seinällä moista höttöä. Kaunis se on silti, mutta yllättävä!

    "Yksin" elellessä nautin juuri siitä, että kukaan tai mikään ei neuvo, jäkätä, sotke, kiristä hermoja, aiheuta raivareita yms. Siis kukaan aikuinen ja niin mahdottoman viisas ja tietävä ihminen. Asia omanaan on keskenkasvuiset yksilöt.. Oikeastaan en ole koskaan edes tykännyt asua kenenkään aikuisen kanssa, koska sillonhan en voi päättää kaikista asioista itse :D

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yllätyin itsekin. No ei, pitäähän se ottaa vähän talon tyyli ja aikakausi huomioon valittaessa materiaaleja.

      Hyvä asenne ja oikeastaan aika ihanteellista. Itsehän sitä on kuitenkin aina oikeassa, joten mitä sitä muiden näkemyksiä ja apuaja päätöksentekoon tarvitse :D :D :D

      Poista
  3. Tämä nosti lempeän virneen suupieleen. Tällaista se on välillä meilläkin, kun rempan tarkat hommat nostavat itse kunkin kierroksia. Minä olen helposti kiihtyvä keskittyjä, joka tekee tarkat työt mieluiten yksin. Valitettavasti monessa asiassa en selviä ilman miestäni, jonka taidot, pitkä pinna ja harkitsevuus tasapainottavat hätäilevää luonnettani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä. Siis, että nosti lempeän virneen. Hienoa, että luette tekstejäni pilke silmäkulmassa. Otsa rypyssä lukien voisi saada käsityksen, että olen täysi tyranni ;)

      Poista
  4. Ei voi muuta kuin hiljaa mielessään nyökytellä tälle tarinalle :). On niin tismalleen samanlainen kokemus takana (tosin siitä on jo kohta 22 vuotta aikaa, mutta koska se oli ensimmäinen (ja viimeinen) yhteistapetointiprojekti miehen kanssa, se ei hevin unohdu :)).

    Tuntuu, että jotenkin tällaisissa tilanteissa, kun toinen on epävarma ja epäileväinen ja negatiivinen, sitä itse pysyy jotenkin korostetun rauhallisena ja päättäväisenä, koska eihän se nyt oikeasti voi olla niin vaikeaa kuin koko muu maailma väittää. Ja jesss, mikä hiljainen voittajafiilis, kun se tapetti on virheettömänä siinä seinällä. Ei tarvi sanoa ääneen, että "mitäs mää sanoin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa :D

      Toi Mitä mä sanoin/ Mähän sanoin on kyllä mainio ja sellainen ärsyttävä, mutta välillä vähän pakko käyttää- tyylinen fraasi. Korostaa sopivasti sitä, kuinka oikeassa me naiset usein ollaan ;)

      Poista
  5. Vähän sama vika täälläkin :) ei olla vielä edes uskallettu tapetoida..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetointi oli itsessään kyllä ihan supermukavaa hommaa. Sellaista sopivan tarkkaa, mutta samalla hommaa, jossa saa nopeasti/pienellä vaivalla aikaiseksi jotain aivan uutta. Jos on suunnitelmissa tapetoiminen, niin suosittelen vaan tarttumaan toimeen rohkeasti. Sellaisella hetkellä, kun ei ole kiire, ei liiemmin väsymystä, eikä mikään asia stressaa. Silloin lopputulos on suurimmalla todennäköisyydellä hyvä.

      Poista
  6. Voisin kuvitella meillä touhun olevan samanmoista, ja me kun ollaan uuteen kotiin suunniteltu tapettia yhteen huoneeseen. Uskaltaakohan sitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskaltaa! (Tapetointi on sellaista, että se ottaa oman aikansa ja vaatii keskittymistä. Suosittelen siis etsimään vauvalle tapetoinnin ajaksi hoitajan).

      Poista
  7. Tapetti on kaunis ♥

    Ja kyllä - tapetoidessa parisuhde punnitaan :D Meillä vaan tekemisestä ei varsinaisesti nauti kumpikaan ja napinaa tulee aina. Lopputulos on kuitenkin sellainen mitä yhdessä ihastellaan ja hehkutetaan, että me tehtiin se. Oppimisen paikka ois olla joskus jotain sanomatta, mutta näin pikkutarkalle se on melko haasteellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Eli meidän parisuhde on tuomittu tuhoon :D :D :D

      Joo ei sitä voi ihan olla sanomatta jos se sanominen pulppuaa sieltä vaan ulos.

      Poista
  8. Juuri kävi tuolla myymälässä. Rakastan noita tapetteja mutta en halua menettää hermojani niiden kanssa. Me ollaan pariskuntana saatu kaksi pientä seinää tapetoitua ja se saa riittää tämän elämän aikana ;D Vielä ollaan yhdessä silti, mutta erinomainen parisuhdepuntari tuo kyllä on. Maalaaminen on ihan eri juttu, sen teen minä yksin..

    VastaaPoista

Kiitos!