torstai 5. maaliskuuta 2015

Raakalaudasta lattia










Raakalaudasta "lankkulattiaksi", sarjassa ekologista remontointia. Sellaista remontointia, jossa pyritään käyttämään ja hyödyntämään mahdollisimman paljon vanhaa jo olemassa olevaa. Ei remontoida uusien kaikkea vain siitä, ilosta, että saisi priimaa. Tyydytään vähempään.


Lähtötilanne talon yläkerrassa oli parkettia leikkivällä muovimatolla verhotut lattiat. Eipä tarvinnut suojata lattiaa kattoa maalatessa. Oli sanomattakin selvää, ettei muovi jäisi lattiaan. Kaino unelmani oli, että muovimaton alta olisi paljastunut täydellinen vanha lankkulattia. Muovimattoa raottamalla näkyi kuitenkin vain rakennuslevyä, plaah! Olisihan se lankkulattia siellä levyn alla kuitenkin? No eipä ollut. Vaan lautaa, raakalautaa. Sitä, joka on lattiassa viimeisenä ennen eristeitä ja kannatinpalkkeja.


Purettavaa pinta-alaa oli noin 50 neliömetriä ja muovimatto-ja levyjätettä kertyi muutaman kuution verran. Kolmesta huoneesta löytyi levyn alta kohtia, joista näkyi purut ja rakenteet, laudoituksen puuttuessa kokonaan. Jouduimme siis paikkaamaan kohtia uusilla laudoituksilla. Lattialaudoitus oli muutenkin melkoista tilkkutäkkiä milloin missäkin eri suuntiin kulkevan laudoituksen ansiosta.


Onneksi satuimme aloittamaan purkamisen aluksi sieltä, mistä vanhaa lattiaa ei löytynyt. Suurempi tyytyväisyys valtasi nimittäin minut, kun sitä alkuperäistä lankkulattiaa sitten löytyikin puolikkaasta yläkerrasta. Löytynyt lankkulattia oli huonohkossa kunnossa, osittain kuin kirveellä pahoinpidelty, maalitahroissa ja kaikin puolin kärsinyt.


Mutta siihen raakalautaan. Koska raakalautapohja ei ole tarkoitettu varsinaiseksi lattiaksi, on laudat lätkitty paikalleen summittain ja lautojen väleissä on erikokoisia rakoja. Rakojen tarkoituksena lienee toki pitää rakenne ilmavana ja tuulettuvana. Suurimmat raot olivat lautojen välissä, no SUURIA. Pohdimme aluksi rakojen täyttämistä, jotta lattiasta saisi tasaisen. Miten raot sitten täytettäisiin? Ensimmäiseksi pohdinnassa oli sekoittaa lattianhiontapölystä ja liimasta seos, rakojen täyttämiseksi. Vai ajaisimmeko puutavarasta kapeita suikaleita, joilla tilkitsisimme suurimmat raot? Entä jos rakoihin tunkisi juuttinarua? 


Eiku ei tehdä mitään. Raot saavat jäädä.


Ylimääräiset naulat nypittiin pois ja irtonaiset laudat kiinnitettiin kunnolla alustaansa ruuveilla.
Lattia hiottiin tasaiseksi parketinhiomakoneella. (Hiomakone vuokrattiin ja päivävuokra kustansi noin 70 euroa.)


Hionnan jälkeen lempipuuhaani, lattioiden maalaukseen. Se vei noin 20 minuuttia/huone, kun ensimmäinen maalikerros oli valmis. Käytin lattian maalauksessa välineenä pensseliä ja maalina Betolux Akvaa.
Kaksi kerrosta maalia riitti ja lopputulos on maalattu tilkkutäkki 
Maalin sävy on yhtä huonetta lukuun ottamatta hailakka mintunvihreä (Tikkurilan TVT X439). Yhteen huoneeseen käytettiin vanhat harmaan (TVT 1944) jämät.


Lopputulokseen olemme varsin tyytyväisiä. Lattioiden raot eivät ole haitanneet käytössä lainkaan eivätkä häiritse silmää. Joten jos olet joskus harkinnut tai harkitset (googlen perusteella aika moni oli asiaa pohtinut) lattian kunnostamista raakalaudasta, niin suositteluni!


Alla (pahoitteluni)pimeässä otettuja huonolaatuisia kuvia kronologisessa järjestyksessä lattiaremontin etenemisestä.







P.S. Ei herkemmille!

Miehen toteamaa lattiasta - On tää kyllä tosi hyvä, mutta toivottavasti kukaan ei oksenna tupaantuliaisissa tänne yläkertaan. Joutuisi varmaan sitten purkamaan lattian, että saisi siivottua.

Että vähän railakkaammat tupaantuliaiset suunnitteilla.





Ilona










19 kommenttia:

  1. Oi kuin ihana lattia! ❤️ Mullakin kyllä ekana tuli mieleen, että mitä jos kaatuu jotain, kuinka saa pestyä ja kuivattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kyse olisi ollut keittiön tai eteisen lattiasta, niin olisi ehkä mullakin tullut mieleen, että mitä jos jotain kaatuu tai miten saa pidettyä siistinä..
      Kun lattia on yläkerrassa, niin ei käynyt edes mielessä :D
      (Tai no kyllä tonne pikkulego poikineen mahtuu tonne lattian alle..)

      Poista
  2. Kiitos tästä! Meillä on landella juurikin muovimaton alla tuollainen raakalautalattia, jonka kunnostamista olen pohtinut. Tästä sai lisäpuhtia ja ajatuksia hommaan. Hienoa ekologista remontointia! Saatte olla itsestänne ylpeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa!
      ..ja riippuen tietysti siitä, kuinka käsittelemätöntä tai käsiteltyä (lue; tuleeko varpaisiin tikkuja) lauta on ja kuinka iso työstettävä alue on, niin jopa käsikäyttöisellä pyöröhiomakoneella voisi pärjätä.

      Poista
  3. Nyt kun sanoit niin meillä taitaa olla lautalattian sijaan raakalautalattia. Eteisessä meinään on lattiassa rako, mistä näkyy aika syvälle ja jotain rakenteita sieltä näkee :-D hmm... onko lautalattia sitten lattia raakalaudan päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis raakalautahan on käsittelemätöntä höyläämätöntä ja hiomatonta lautaa, eli sellaista tikkuista tavaraa.

      Normaalisti lankkulattia tehdään laudasta, joka on hieman pidemmälle käsiteltyä ja jossa on pontit..pontit kun liitetään toisiinsa, saadaan aikaan lattia, jossa ei ole niitä rakoja.

      Oliko tyhjentävä vastaus :) ?

      Lautalattia kun lautalattia. Raoilla tai ilman :D

      Poista
  4. Hohoo ja YÖK nuo tuparimietteet.
    Niin ja lattia on just paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tiedä, vaikka se olisit sinä, joka riehaantuu skumpan kanssa ;)

      Poista
  5. :D:D Tupari-kutsuun lisähuomautus - yläkerran lankkulattialle ei saa oksentaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä..ja portaikkoon kyltti ;
      HUOM! JOS VOIT PAHOIN, OLE YSTÄVÄLLINEN JA PYSYTTELE ALAKERRASSA - KIITOS.

      Poista
  6. Voi miten kiva lopputulos! 💛 Lankkulattiasta minäkin olen haaveillut jo useita vuosia. Uuteen kivitaloon meillä ei vaan ollut aikaa sitä toteuttaa, kun muutto painoi päälle. Pakko kai vielä ostaa joku vanha asunto, jossa seinät olisivat paksua kiveä ja ikkunalaudat leveät. Unohtamatta lattiaa 😉.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leveät ikkunalaudat ja kiviseinät yhdistettynä lankkulattiaan - oih voih. Sama haave. Tosin on sen verran tyyristä hommaa tuo talojen ostelu, että pitää hetkeksi nyt rauhoittua unelmointien suhteen (ja elää hetkessä).

      Poista
  7. Vitsi miten hieno lopputulos! Ihan kauhee ajatus toi ykä lankkujen välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei melkein ällöttävämpää löydy. Ajatusta nimittäin.
      Pakko oli kuitenkin jakaa tuo loppukevennyksenä teille. Tai vertaistukea, mitä mä haen, en tiedä :D

      Poista
  8. Tosi upea tuli! Ne raot ovat kyllä justiinsa persoonalliset lautojen välissä, tulee mummola mieleen. Repesin noille railakkaille tupareille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja kaikkeen tottuu. Oikeastaan niin nopeasti, ettei ole hetkeäkään haitanneet nuo raot. Onneksi.

      Poista
  9. Kaunis lattia ja iso muutos taasen - ilmava tunnelma!

    Meidän torpassa on yhdessä huoneessa samanlainen raakalaudoitus, joka löytyi kolmen muovimaton, yhden korkkimaton ja lastulevyn alta. Naulojen vuoksi en uskaltanut hioa lautoja vuokravälineillä vaan ihan pahimmat tikut käsihiomakoneella ja paksu maali päälle. Muutaman kauniisti patinoituneen laudan jätin maalaamatta. Hyvin on lattia palvellut niinkin muutaman vuoden.

    Oksennustautiset lapset olen kyllä siirtänyt toiseen huoneeseen nukkumaan : )

    VastaaPoista
  10. Voi mikä lattia ! Ja juuri noin, ei mitään tasoituksia, raot juuri tekee lattiasta lautalattian :)
    Ihan alkoi taas omia sormia syyhyttämään remontoinnin kanssa... kun vanhaa remppaa,siihen jää koukkuun !
    Vaikka en ite sitä lankkulattiaa meidän töllistä löytänytkään, niin hirsiseinät esiin kaivettuamme oli itsestäänselvyys, ettei niitä todellakaan peitetä millään :)
    Reipasta remontointia, nauttikaa tekemisestä !

    VastaaPoista
  11. Lattia on kaunis!! Meillähän tyttäreni oksensi kunnon lastillisen erään kerran. Pidin häntä sylissä ja hiuksista ja annoin hänen oksentaa kaiken siihen lattialle, sillä eipä oksentavaa lasta kannata siirrellä. Siinä samalla katsoin kun se oksennus valui listan alle, yäk. Vanhan talon vinot lattiat ja rakoset siellä täällä, ja juuri siihen kohtaan tyttäreni osui :)

    VastaaPoista

Kiitos!