lauantai 31. joulukuuta 2016
Ohi on
Vuoden ensimmäisenä päivänä julistin omalta osaltani haasteen alkaneeksi. Aioin olla koko vuoden ostamatta uusia vaatteita.
Kertakäyttökulttuuri on valloillaan, vaatteita saa muutamalla eurolla ja uusien muotivirtausten pyyhkäistessä ohi tasaiseen tahtiin vanhenee myös vaatekaapin sisältö, mikäli mielii pysyä mukana virrassa. Vaatteiden ollessa halpoja, ei vaatteita tarvitse kunnioittaa eikä vaatekaapin sisältöä tarvitse vaalia. Nyppyyntyneen paidan voi korvata uudella ja muodista pois menneen vaatteen voi unohtaa kaapin pohjalle. Ihmiset ovat välinpitämättömiä luonnon ja maapallon suhteen eivätkä ajattele yltäkylläisyydessään omaa napaansa ja vaatekaappiaan pidemmälle.
Olen useamman vuoden ollut matkalla kohti kapselivaatekaappiajatusta. Omistaa tietty tarkasti valikoitu määrä vaatteita, jotka sopivat kaikki toistensa kanssa keskenään yhteen. Kuinka helppoa pukeutuminen ja vaatteiden hankinta olisikaan. Rahat, aika ja luonto säästyvät, kun ostaisi ja pukisi ylleen vain tarkkaan harkittua ja laadukasta omalle tyylilleen sopivaa, eikä tyylillisiä tai taloudellisia hairahduksia pääsisi näin käymään. Olen vuosien aikana poistanut vaatekaapistani vaatteita, jotka eivät jostain syystä kuulu sinne. Vaatteet eivät sovi minulle, eivät tunnu joltain osin hyviltä päällä, jäävät käyttämättä vaikka tykkään niistä, ovat ihania, mutta tyylillisesti kaukana minusta, ärsyttävät, ovat huonokuntoisia tai ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Olen viimeisien vuosien aikana ollut tarkkana sen kanssa, mitä vaatekappaleita suppeaan vaatekaappiini päästän. Silti kaapissani on ollut ja kaappiini on eksynyt vaatteita, jotka sinne eivät jostain edellä mainituista syistä sovi.
Ajattelin, että Vuosi ilman uusia vaatteita- haaste saisi siis olla minulle sysäys entistä harkitsevampaan kuluttamiseen. Vuoden jälkeen tietäisin entistä paremmin, mitä tahdon päälleni laittaa ja vaatekaappiini päästää. Vuosi osoittaisi minulle, kuinka hyvässä ja etuoikeutetussa asemassa olemme saadessamme valita. Oikeastihan meidän hyvinvointiyhteiskunnassa eläjien vaatekaapit ovat usein runsaudessaan sitä luokkaa, että niiden sisällön turvin eläisi vuosia herroiksi ostamatta yhtään mitään uutta. Tai vaihtoehtoisesti vaatettaisi yhden pienen kylän. Vuoden aikana minulle tarkentuisi tyyli ja tarpeet, se, mitä tuleva kapselivaatekaappini tulisi sisältämään ja mitä hankintoja minun tulisi vaatekaappiini tehdä.
Vuosi on ohi. Vuoden aikana en ostanut yhtäkään uutta vaatetta alusvaatteet ja sukat lukuunottamatta. Kengät olivat kompastuskiveni. Thaimaassa reppureissatessamme päätimme päästä Bangkokin yhteen luksuspilvenpiirtäjien kattoterassiravintoloista. Nuhjuisilla terveyssandaaleilla sisään yrittäjä olisi käännytetty jo hissin ovelta takaisin nuhjuisen hotellihuoneen yhteismajoitustilan kerrossängyn yläpetiin. Niinpä mukaani lähti monituhatliikkeisen kauppakeskuksen ehkä ainoat 41 koon jalkaani mahtuvat korkokengät. Kaduin aavistuksen hankintaani jo hipsutellessani luksuspilvenpiirtäjään korkeissa pilvenpiirtäjän korkuisissa hiukan epämukavissa, mutta ah niin kauniissa koroissa. Maisemat yli suurkaupungin yön antoivat kuitenkin hankintani anteeksi.
Vuoden toinen hairahdus oli kauan hakusessa olleet yleispätevät jalkaan täydellisen tuntuiset tossut, joilla voi mennä niin lenkille kuin kauppaankin. Jotka sopivat niin mekkojen, farkkujen kuin verkkareidenkin pariksi. Taas kerran löytö oli ainoa laatuaan, koska harvinaista kyllä, koon 41 kenkä mahtui jalkaani puristamatta mistään. Tämä melkein once in a lifetime- kokemus unelmatossut jalassani kenkäkaupassa sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kengät ovat minun poikkeukseni haasteessa.
Vuosi on lyhyt, mutta pitkä aika. Vuoden aikana olen tuntenut itseni kummajaiseksi vaatekaupassa, olen huomannut tipahtaneeni kärryiltä viimeisimpien muotivirtausten suhteen, olen käynyt useita kertoja mieheni vaatekaapilla, olen tuntenut useita kertoja mullaeioomitäänpäällepantavaa-fiiliksiä, olen käynyt vaatekaappini sisällön kriittisesti läpi kahteen kertaan ja poistanut kaiken sinne kuulumattoman ja olen tuntenut toisaalta elämän olevan valtavan yksinkertaista. Vuosi ilman uusien vaatteiden ostoa on ollut helppo ja mennyt nopeasti. Vuosi on tähdentänyt minulle juuri niitä asioita, joita olin sen ajatellutkin tähdentävän ja nyt olen matkalla kohti superkriittistä ja aika ostamatonta kapselivaatekaappielämää, kunhan vain ensin saan kapselini koottua. Vuoden aikana minulle on kertynyt ostoslistaa ja vuoden päätteeksi löydyin alennusmyynneistä aikuisten naisten vaatekaupasta (sellainenhan Nanso on) ostamasta suomalaisia trikoovaatteita mummojen keskeltä. Tyylilleni uskollisena ja tulevan kapselipuvustoni kulmakiviksi - mustan ja harmaan sävyissä -tietty.
P.S. Aikaisemmin vaatekaappiini on päässyt kurkistamaan ja olen kirjoittanut kapselivaatekaappisuunnitelmistani täällä .
P.P.S. Jos olet pohtinut hypätä vuonna 2017 mukaan Vuosi ilman uusia vaatteita-haasteeseen, suositteluni. Tulet yllättymään ja onnistumaan!
Ilona
keskiviikko 21. joulukuuta 2016
Tuleeko pukki
Esiteini-iässä (ja sen kyllä huomaa) oleva poika yllätti minut eräänä päivänä kysymyksellä - Tuleeko pukki?
Meillä ei olla koskaan varsinaisesti puhuttu pojalle joulupukista totena. Kukaan lähipiiristämme ei ole yhtenäkään jouluna sonnustautunut tekopartaan ja punaisiin vaatteisiin, emmekä ole yhtenäkään jouluna repäisseet lähikaupan ilmoitustaululta tuntemattoman sedän numeroa. Joululahjoista olemme aina puhuneet avoimesti ja perinteenä onkin ollut laittaa ne yhdet lahjat, jotka meidän perheessä jokainen saa, kuusen alle odottamaan aattoaamua, jolloin ne avaamme.
Ei meillä ole kyllä joulupukkia ja joulun taikaa kiellettykään, enemmän jätetty lapsen itsensä päätettäväksi, mihin uskoo. Täytyy tunnustaa, että välillä olemme kyllä ihmetelleet ääneen aattona automatkalla muutaman kilometrin säteellä näkemiämme kolmea joulupukkia, joista yksi kävelee, toinen kulkee autolla toiseen suuntaan ja kolmas vastakkaiseen suuntaan - mutta huumorilla kuinkas muutenkaan.
Koko joulupukki-juttu meidän perheessä on mennyt hirmuisen omalla painollaan. Ei sitä ole taidettu pojan ollessa pieni edes miettiä, mikä linja sitä nyt asian suhteen otettaisiin ja tulisiko pukki vai ei. Ehkä suhtautuminen on ollut luonnollista jatkumoa ajatukseen kirkosta ja kasteesta, siitä, että poika saa itse päättää mihin uskoo ja tahtooko isona kuulua kirkkoon tai johonkin muuhun uskonnolliseen yhteisöön tai olla kuulumatta. Valmiita vastauksia ei tarvitse olla, ei tarvitse olla totuuksia, mutta asioita ei tarvitse myöskään kieltää. Ehkä me ollaan agnostikkoja myös joulupukin suhteen.
Esitin pojan pukintulokysymykseen vastakysymyksen - No tuleekohan se? Keskustelu jatkui pojan pohtimalla huonoa käytöstään ja minun paikkaillessa, että kyllä hän ihan kiltti on ollut. Joskus pitäisi vaan kuunnella äitiä paremmin ja toimia reippaammin.
Meillä joulun aika kuluu rauhallisin merkein (ellei nyt puhelin soi tässä muutaman päivän ennen joulua ja lisää lapsia satu tulemaan taloon). Joulustressistä ei tänäkään vuonna tietoa ja lahjahommat tänäkin vuonna hoidettu hyvissä ajoin. Läheiset saavat joulupaketeista itse kutomiani ekologisia tiskirättejä ja erilaisia itse valmistettuja sokerittomia (kuinkas muutenkaan) jouluherkkuja sekä itse valmistettuja ekologisia ihonhoitotuotteita. Teini saa tulevaan omaan kotiinsa keittiötarvikkeita, mies tarvitsemansa partatrimmerin ja poika uuden puhelimen vanhan rikkinäisen puhelimen tilalle.
Aion syödä taas kilokaupalla itse tehtyä rosollia ja olen päättänyt poiketa viisi kuukautta kestäneestä sokerittomasta elämästä syömällä joulun aikaa ainakin yhden suklaakonvehdin.
Näihin tunnelmiin kiitän teitä kaikkia kuluneena vuonna lähettämistänne kauniista kommenteista, sähköposteista ja mukana elämisestä. Toivotan sinulle ja läheisillesi lämpöistä, rauhallista ja stressitöntä joulun aikaa tulipa pukki tai ei.
XOXO
Ilona
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Kiitollisuudesta
Keskustelimme teinin kanssa ihmiselämän koukeroista ja siitä, kuinka välillä on vaikeaa ja välillä vaikeampaa. Voi tuntua siltä, että vain minun elämäni on paskaa eikä kukaan muu ole kokenut samoja asioita. Koetut asiat vaikuttavat elämään, asenteeseen sekä käytökseen. Siihen, kuinka suhtautuu elämään ja millaisena sen näkee. Tahtoisi nähdä toisin, valoisammin, mutta ajatusmaailman muuttaminen tuntuu vaikealta. Mieli vetää helposti näkemään ne negatiiviset puolet, vaikka positiivisiakin löytyisi roppakaupalla.
Pohdin asiaa hetken ja päädyin taas yhteen lempiaiheeseeni - kiitollisuuteen. Miltä kuulostaisi kiitollisuusharjoitukset? Ei vie montaa minuuttia päivästä, kun pohtii illan päätteeksi muutaman asian, joista on kiitollinen tänään. Aluksi homma voi olla hieman mekaanista ja kiitollisuuden aiheet voivat kuulostaa väkisin väännetyiltä, itsestäänselvyyksiltä. Idea onkin se, että päivittäin kiitollisuuden aiheita pohtiessa ja etsiessä huomaa ehkä jossain vaiheessa pientä ajattelutavan muutosta. Itsestäänselvyydet muuttuvat arvokkaimmiksi ja asioita alkaa näkemään uudessa positiivisemmassa valossa.
Muutama päivä keskustelumme jälkeen teini ilmotti minulle aloittaneensa lukemaan Sisäinen voima- kirjaa, jonka löysi kirjahyllystämme ja tämän lisäksi listaa päivittäin kolme kiitollisuuden aihetta päivästään tai elämästään. Puhuimme kiitollisuus- aiheesta myös pojan kanssa. Nykyään iltarutiineihimme kuuluukin kaikkien perheenjäsenten ääneen muille kertomat omat kiitollisuuden aiheensa. Tämä tapa lähti lasten aloitteesta ja joka ilta jompi kumpi lapsista muistuttaakin "Kerrotaan kiitollisuudet". Meillä ollaan oltu kiitollisia mm. treeneihin kuljettamisesta, siitä, että ruoka oli valmiina kun oli nälkä, siitä, että sai rauhallisen aamun, siitä, että on ollut kirkas päivä ja siitä, että ollaan saatu viettää rauhallinen päivä perheen kesken ilman yhtiäkään harrastusmenoja tai muita häslinkejä.
Kiitollisuuden aiheiden ääneen sanominen on niin lapsille kuin aikuisillekin opettavaista. Kenenkään vastaus ei ole väärä tai hölmö, kiitollisuus muistuttaa kiittämisestä, itsestäänselviltä tuntuvat asiat muuttuvat asioiksi joista muistaa iloita ja ajatukset kääntyvät pakostakin positiivisempaan suuntaan.
Mistä sinä olet tänään kiitollinen?
P.S. Pahoitteluni viimeaikaisista kuvistani ja kuvanlaadusta. Olen totaalisen kyllästynyt tietokoneisiin, enkä jaksa käyttää aikaani koneella puljaamiseen. Tietokone ei tuota minulle tällä hetkellä iloa. Niinpä olen napsinut kuvia puhelimella ja kirjoittanut tekstejä puhelimella näpytellen. Ajatellut, että parempi tuottaa kakkaa laatua, kuin ei ollenkaan. Tiedä häntä sitten ;)
Ilona
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)