Yhtä

Kerroin viime vuoden puolella tehneeni elämäni arvokkaimman huonekaluostoksen. Siinähän kävi niin, että hetki tuon huonekaluostoksen jälkeen teimme sitten elämämme suurimman ja arvokkaimman ostoksen niinkun ever. Jos olisin ensimmäisen arvokkaan ostoksen yhteydessä tiennyt, että teemme tuon toisen arvokkaan ostoksen, olisin saattanut odottaa vielä hetken. Se hetki olisi ollut ratkaiseva suhteessa työn ja vaivan määrään, jonka kohtasimme, koska tuota hetkeä ei ollut.

Jottei liian filosofiseksi ja monimutkaiseksi heittäydytä, niin nimettäköön hankintamme sohva ja talo.

Kerrottakoon myös, että nykyään ne ovat yhtä.

Toimitettiinpa muhkea 240-senttinen Suomessa valmistettu harmaalla vintagedenim-kankaalla varustettu sohva sitten talolle. Tiesimme jo katsomattakin, ettei se tule mahtumaan ovesta sisään. Liian tiukka mutka sisääntuloaulassa liian pitkälle sohvalle. Voisitteko kuitenkin yrittää, kaino pyyntö postimiehille. Ei auttanut itku markkinoilla. Eikä muuten naurattanut. Joulukuu, mustaakin mustempi ilta, uusi sohva taivasalla ja sohvankuljetusauto kurvaa pihasta takavalot vilkkuen. Tulisiko sohvasta sittenkin arvokkain puutarhakalustehankintani?

Onneksi saimme pelastettua sohvan isän pakettiautoon ja saimme samalla tuumaustauon. Seuraavana viikonloppuna rautasahan, tikapuiden, vanerilevyjen ja lihasvoiman siivittämänä uudella puhdilla eteen päin. Niin purettiin ulkona muutaman metrin korkeudella sijaitsevan tuvan ikkuna, josta sohva tungettiin sisään tikapuiden päällä työntämällä. Ikkunan korjaus entiselleen ja sohva paikalleen. That's it! Eiku ei! Siitä alkoikin seuraava koettelemus mulle-tänne-heti-kaikki-mentaliteetilla varustetun minän kanssa. Ei nimittäin ollut helppoa säilöä avaamatta uutta sohvaa paketissaan muutamaa kuukautta, kunnes remontti ja muutto olisivat ohitse. 

Niin pärjäsin kuitenkin ja nykyään nautiskelen sohvastani ja talostani. Enkä muuten aio luopua niistä erikseen. Ei sitten mennyt kuitenkaan ihan hukkaan sohva remontinkaan aikana remonttikoira Rossun nauttiessa remonttipäiväuniaan paraatipaikalla (kuva alla).

Ilona

Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri

Kuinka hyvää tekeekään välillä päästä maalta kaupunkiin. Ihan asioikseen lähteä.
Koluttiin porukalla Korkeavuorenkatu. Pientä, kaunista, palvelualtista, tyylikästä ja sydämellistä. Sadekaan ei haitannut.




Kiitos!


Järjestäjät
Mintunmustaa
Sateenkaaria ja serpentiiniä

Seuralaiset
Auringonkerääjä
Aniliini
Retromoderni
Pisaroita
Villa Lumi
Sula mahdollisuus
Muotoseikka
Tekemisenmaku
Cirkus

Kanssamatkaajat
Succès
Pore Helsinki
Latva
Designmuseo

 Ilona

Pihi, pihimpi, digiboksiton

Rakastin ennen digiboksiamme. Sitä, kuinka kolmea kanavaa yht aikaa nauhoittava masiina piti huolen, ettei tv-tylsyys päässyt iskemään. Jos olin yksin ja oli tylsää, löytyi boksista aina seuraa. Iltaisin oli mukava maata sohvalla ja nollata päivä katsomalla valikoitua tositeeveehömppää.


Muuttaessamme uuteen kotiin, vaihtui tv-talous kaapelista antenniin ja uuden digiboksin hankinta olisi ollut edessä. Katselin kaupasta. Katselin kierrätyskeskuksesta. Kalliita ja ääh, tarviiko sitä edes?
Niinpä olemme eläneet alkuvuoden ilman digiboksia (Netflixeistä sun muista palveluista puhumattakaan).


Enköhän sitten mennyt mainitsemaan ylpeänä ääneen, kuinka hyvin olen päässyt eroon televisiosta.
Kuinka sitä ei oikeastaan tarvitse enää kuin keskiviikko-ja tortai-iltaisin yhdeksältä (Liv-kanava, joo o - vähemmän ylpeänä). Niinpä seuraavana päivänä makasin kuumeessa sohvalla peiton alla ja surffailin Hulppeiden hääkakkujen, Tiedä ja voitan, Lääkäreiden, Sarahin sisustusvinkkien ja Teiniäitien välillä. Karma is a bitch.





P.S. Hyviä kuumeenlaskuvinkkejä? Huomenna olisi nykyään tyhjääkin tyhjemmän kalenterini ainoa täysi päivä.





Ilona

Tuvan nurkassa

Talon ostohetkellä tuvan nurkassa olisi ollut ne talon ainoat järkevän kokoiset kaapit. (Niin nuo tuolla alhaalla, julkaisukelvottomassa kännykkäkameran kuvassa.) Olisi ollut liinavaatekaappi. Olisi ollut siivouskomero.


Mutta mitä meninkään tekemään?


Purin ensitöikseni ja ilmoitin paikallisella facebook-kirpputorilla, että nopein hakija saa omakseen, kun vie pois heti. Tilalle tuli tilaa. Ihanaa avaraa tilaa! Lisää hengittävyyttä. (Ja tietysti kaappien alta paljastuva käsittelemätön/puuvalmis lankkulattian pätkä.)


Ei se ole tupa eikä mikään, jos ei sohvaa ole. Niinpä teinin sänkynä toiminut vanha puusohva löysi täydellisen paikkansa uudesta kodista. Valkoiset hyllyt ja hyllylevyt ovat Bauhausista puuvalmiina ostettu ja valkoiseksi maalattu. Hinta muutaman kympin luokkaa kaikkinensa.


Hyllyiltä löytyy Marimekon Muija-purkeissa pastat ja myslit. Sipulien säilyttimenä toimii nurinperin käännetty pahvinen biopussi. Punnukset ovat löytö paikallisesta osto-ja myyntiliikkeestä. Arabian voipytyt ennakkoperintöä anopilta ja lasitölkit isoäidiltä. Alimpaan kuvaan tupsahtanut viherkasviamppeli on mustasta narusta itse solmimani.





P.S. Ja kyllä - meillä on vaaleanpunaisia tyynyjä!




Ilona

Muuttunut nainen

Huomasin taannoin eriskummallisen asian - en ollut nähnyt imuria puoleentoista viikkoon. Ei niin, että imuri olisi ottanut ja kadonnut. Tiesin, että kyllä se siellä verhon takana rappusten alla omalla paikallaan edelleen on.


Mutta mitä? Minä, joka hetki sitten imuroin ja pesin lattiat vielä päivittäin, en ollut kaivanut imuria esiin KYMMENEEN PÄIVÄÄN! En vaan yksinkertaisesti ollut kokenut tarvetta imurin esiin kaivamiselle. Tuntui varsin hyvältä tuon havainnon jälkeen.


Johti pohdintaa siitä, miten tähän on tultu? Pohdinnan tuloksena erinäisiä vaihtoehtoja ratkaisuiksi.

Joko
- olen ottanut downshiftauksen todella kirjaimellisesti
- pöly jakautuu tasaisemmin isompaan tilaan
- elämäni prioriteetit ovat muuttuneet
- perinteinen harja-ja rikkalapio- yhdistelmä toimii sittenkin

tai kaikkein todennäköisin
- kaikkia edellä mainittuja yhtaikaa





P.S. Tuvassa tietokoneen ääressä istuessani käänsin päätäni aurinkoa tulvivan ikkunan suuntaan. Auringon säteet paljastivat hämähäkinseitin, joka kipusi ikkunasta puusohvan kulmaan. Jääköön siihen.





Ilona

Selfie

Huutonaurut.
Kai sä oot jo kuullut tämän  ?





Ilona

Mieluummin överit, kuin vajarit

Kotimme yläkertaan vievän portaikon päässä sijaitseva aula kantaa nimeä puuluola. Puuluola on sellainen mitä et voi kätkeä, korosta- tyyppinen ratkaisu. Vanhaa ovea ja kauniita puulattioita emme toki tahtoneetkaan kätkeä. Ja vaikka kodin muissa huoneissa olevat mäntykätot saivat alta aikayksikön kyytiä ja jäivät valkoisen maalin alle, tässä tilassa päätimme korostaa. Niinpä puinen katto sai luvan jäädä.

Kun katto päätettiin jättää puiseksi, oli seuraava ajatus, että tähän tilaan ei sitten tuoda mitään muuta kuin puisen värisiä kalusteita! Vähän on lipsuttu, mutta kokonaisuus on silti mieluisan överi.

Puiset jumpparenkaat ovat koko perheen yhteinen joululahja. Puun värinen tuoli on kierrätyskeskuslöytö kympillä. Puulaveri on ystävällisen ystävän mummolta saatu ja laverin päällä olevan patjan peitteenä toimii anopilta peritty räsymatto. Puinen sängynaluslaatikko on muutaman euron kirppislöytö. Musta rottinkituoli Ikeasta. Tyynyt on itse tehtyjä, Ikeasta, Annon sekä uuden sohvamme ylimääräisiä selkänojatyynyjä.

Ilona

Suunnilleen OK

Välillä on hyvä kysyä mitä itselle kuuluu. 

Kiitos ihan hyvää. 

Vastaisin automaattisesti.

Mutta miltä musta tuntuu? Mitä kuuluu ihan oikeasti? 

Ehkä on vähän haikeaa. Mietteliästä. Sillain mitä tahdon loppuelämältäni-tyylisesti. Millaisessa elämässä tahdon elää? En oo varma, onko mun pään sisällä joku kolmenkympin kriisi.

Ihan hyvältä tuntuu myös. Yritän elää suurimmaksi osaksi hetkessä. Harjoittelen hengittämään oikein. Keskityn. Sisään. Ulos. Sisään.

Odotustakin on ilmassa. Viime vuosi oli pitkä. Irtiottoja perhearjesta ei ole liiemmin ollut. Vihdoin tohdin kysyä, josko saisi yhdeksi yöksi talon tyhjäksi lapsista. Uinuva absolutisti, minä, aikoo ostaa talon täyteen skumppaa ja juhlistaa uutta kotia ja uutta vuosikymmentä elämässä sillain huolella.

Ja kyllä mä haaveilen. Suurimmaksi osaksi siitä, että olisin hyvässä seurassa avannossa ja savusaunassa. Mutku ei sielläkään voi koko aikaa olla.

Kevään tuleminen tekee hyvää. Se on aina uusi alku jollekin.

Ilona

Parisuhdetapetointia

Tapetointi paperitapetilla perinteisin menetelmin, yksi huone, tapettia 500 euron arvosta, remontointitilanteissa määräileväksi muuttuva nainen ja remontointitilanteissa hermostuneen epävarma ja pettymyksiä sietämätön mies.


Tapetti valittiin ja hankittiin hyvissä ajoin. Hieman päätä pahkaa, ajatuksella tällaista on saatava. Odotti ostettuna muutaman kuukauden. Kun ei uskaltanut pelottelujen jälkeen mies ja nainen tarttua toimeen. Kukaan muu, kuin tapettikaupan henkilökunta ei suositellut aloittamaan tapentointiuraa harjoittelemalla paperitapetilla. Ei onnistu, menee pilalle, en suosittele, hommatkaa työmies, neuvottiin rautakaupassa ja keskustelupalstoilla. Tapettitalon ihanat sanoivat, että moni ihastuu perinnetapetointiin kunhan vaan aloittaa.


Muuttopäivä sovittu ja kolme yötä aikaisemmin aloitettiin pakon sanelemana perinneliisterin valmistus. Siitä se lähti, kun mies vispasi kymmenen lirtaa liisteriä vauvan pesuammeeseen ja paakut olivat isompia, kuin ala-asteen keittäjän mannapuurossa konsanaan. - Anna mä, sanoi nainen. Ja uusi sangollinen täydellistä liisteriä - smuutimpaa saa hakea.


Seuraavana aamuna työmaalla saatiin tavarat esiin. Nainen veti seinään luotisuoran viivan, avasi tapettirullan, mittasi tapetin kuviokohdistuksen, leikkasi tapetista oikean pituisen vuodan ja liisteröi vuodan. Nainen sanoi -Vettymisaika päälle! Joku kuuli pettymisaika. - Nii in. Petytään jo ennen kuin ollaan ensimmäinen vuota saatu seinälle. Mies laittaa kellon tikittämään, jotta tapetti vettyisi oikean ajan. Nainen nosti tapetin seinälle, mies sai kannatella. Nainen asetteli tapetin, harjasi sen tapettiharjalla kiinni seinään ja katsoi, ettei tule kupruja.


Homma on aloittelijoille hidasta. Työ eteni kuitenkin ilman virheitä tasasen tappavaan tunti per metri tapetoitua seinää-vauhtia. Mies manasi - Mitä mä sanoin, ei me saada tätä seinää tänään valmiiksi! Ei tää valmistu koskaan. Nainen oli hiljaa ja nautiskeli työskentelystä. Ei jaksanut kuunnella negatiivista asennetta, kun oli löytänyt mielekästä puuhaa. Illalla nainen ei malttanut mennä nukkumaan, kun olisi tahtonut jo seuraavan päivän tulevan, että pääsisi tapetoimaan.


Aamulla työt jatkuvat. Mittaus, leikkaus, seinälle nosto, asettelu ja harjaus. Perfektionisti nainen miehelle - Älä nyt tee noin, tee näin. Anna se harja. Nyt. Mies seisoo ja katselee naisen menoa -Tähänkö tää on nyt mennyt, kelpaan enää tän tapettiharjan telineeksi? Kai sä olisit tämänkin homman tehnyt paremmin ja nopeammin ilman mua. Nainen miettii tekemistään ja katuu hieman määräilevää käytöstään. On perusremonttinegatiivisen miehen ironiseksi tarkoitetun kommentin kanssa silti samaa mieltä ja sanoo myötätunnosta- No älä nyt. Kyllä säkin olet ollut hyödyksi. Mietti silti samalla, että miten?


Tapetti loppuu kesken, juuri ennen viimeistä seinää. Perhe muuttaa uuteen taloon. Nainen saa viikkoa myöhemmin yhden rullan tapettia lisää ja tapetoi huoneen loppuun yksin miehen työpäivän aikana. Tyytyväisenä myhäillen ja ilman virheitä.


Mitä tästä opimme?


Älä luota rautakaupan työntekijöihin. Älä luota keskustelupalstoihin. Älä pelkää. Luota itseesi. Jos luotat itseesi tarpeeksi, pärjäät yksin. Kun olet yksin, kukaan ei valita. Ja mitä näitä nyt on?
(No varmaan se, että mä olen karmea remonttikumppani.)





P.S. Se on Tapettitehdas Pihlgren & Ritolan sininen Lukko.




P.P.S. Ja kyllä! On kerrassaan outoa nähdä oman kodin seinällä romanttista vaaleansinistä höttöä.





Ilona

Hidasta elämää

Avaan aamulla silmät. Katson kelloa. Se näyttää 7.10. Katsahdan ulos. Vaihdan asentoa. Katselen kattoa. Mietin. Tai sitten en mieti. Kuluu puoli tuntia. Vaihdan asentoa. Avaan puhelimen ja katselen kuvia vanhoista ikkunoista ja ikkunaremonteista. Kuluu tunti. Käännän kylkeä, vedän peittoa paremmin ja suljen silmäni. Kuluu puoli tuntia. Kuulen kuinka joku kipuaa portaita yläkertaan ja avaa varovasti huoneeni oven. Avaan silmäni. Poika hyppää viereen ja kömpii peittoni alle. Makailemme vierekkäin ja höpisemme omiamme. Kuluu 40 minuuttia. Pojalle tulee nälkä. - Nouse vaan. Äiti tulee kohta perässä. Poika lähtee alakertaan ja katselen vielä hetken kattoa ja hymyilen.

Alan keittämään puuroa. Poika tulee viereeni - Äiti on niin ahkera. Äidille pitäisi antaa kuukausirahaa.

Okei, näkökulma se on tuokin ja kuukausiraha olis ihan jees.

Hidas elämä tekee hyvää. Hitaat päivät ja hitaat viikot.

Päätin remontin tehtyäni, että seuraava missioni on ruisleivän valmistaminen hapanjuureen. Alkaisin valmistaa leipää perheelle. Koko koti tuoksuisi hyvältä. 

Koti on ollut valmis yli kuukauden. Leivän aika ei ole vielä ollut. 

Hitaasti hyvä tulee.

Ilona

Raakalaudasta lattia

Raakalaudasta "lankkulattiaksi", sarjassa ekologista remontointia. Sellaista remontointia, jossa pyritään käyttämään ja hyödyntämään mahdollisimman paljon vanhaa jo olemassa olevaa. Ei remontoida uusien kaikkea vain siitä, ilosta, että saisi priimaa. Tyydytään vähempään.

Lähtötilanne talon yläkerrassa oli parkettia leikkivällä muovimatolla verhotut lattiat. Eipä tarvinnut suojata lattiaa kattoa maalatessa. Oli sanomattakin selvää, ettei muovi jäisi lattiaan. Kaino unelmani oli, että muovimaton alta olisi paljastunut täydellinen vanha lankkulattia. Muovimattoa raottamalla näkyi kuitenkin vain rakennuslevyä, plaah! Olisihan se lankkulattia siellä levyn alla kuitenkin? No eipä ollut. Vaan lautaa, raakalautaa. Sitä, joka on lattiassa viimeisenä ennen eristeitä ja kannatinpalkkeja.

Purettavaa pinta-alaa oli noin 50 neliömetriä ja muovimatto-ja levyjätettä kertyi muutaman kuution verran. Kolmesta huoneesta löytyi levyn alta kohtia, joista näkyi purut ja rakenteet, laudoituksen puuttuessa kokonaan. Jouduimme siis paikkaamaan kohtia uusilla laudoituksilla. Lattialaudoitus oli muutenkin melkoista tilkkutäkkiä milloin missäkin eri suuntiin kulkevan laudoituksen ansiosta.

Onneksi satuimme aloittamaan purkamisen aluksi sieltä, mistä vanhaa lattiaa ei löytynyt. Suurempi tyytyväisyys valtasi nimittäin minut, kun sitä alkuperäistä lankkulattiaa sitten löytyikin puolikkaasta yläkerrasta. Löytynyt lankkulattia oli huonohkossa kunnossa, osittain kuin kirveellä pahoinpidelty, maalitahroissa ja kaikin puolin kärsinyt.

Mutta siihen raakalautaan. Koska raakalautapohja ei ole tarkoitettu varsinaiseksi lattiaksi, on laudat lätkitty paikalleen summittain ja lautojen väleissä on erikokoisia rakoja. Rakojen tarkoituksena lienee toki pitää rakenne ilmavana ja tuulettuvana. Suurimmat raot olivat lautojen välissä, no SUURIA. Pohdimme aluksi rakojen täyttämistä, jotta lattiasta saisi tasaisen. Miten raot sitten täytettäisiin? Ensimmäiseksi pohdinnassa oli sekoittaa lattianhiontapölystä ja liimasta seos, rakojen täyttämiseksi. Vai ajaisimmeko puutavarasta kapeita suikaleita, joilla tilkitsisimme suurimmat raot? Entä jos rakoihin tunkisi juuttinarua? 

Eiku ei tehdä mitään. Raot saavat jäädä.

Ylimääräiset naulat nypittiin pois ja irtonaiset laudat kiinnitettiin kunnolla alustaansa ruuveilla.
Lattia hiottiin tasaiseksi parketinhiomakoneella. (Hiomakone vuokrattiin ja päivävuokra kustansi noin 70 euroa.)

Hionnan jälkeen lempipuuhaani, lattioiden maalaukseen. Se vei noin 20 minuuttia/huone, kun ensimmäinen maalikerros oli valmis. Käytin lattian maalauksessa välineenä pensseliä ja maalina Betolux Akvaa.

Kaksi kerrosta maalia riitti ja lopputulos on maalattu tilkkutäkki ♥
Maalin sävy on yhtä huonetta lukuun ottamatta hailakka mintunvihreä (Tikkurilan TVT X439). Yhteen huoneeseen käytettiin vanhat harmaan (TVT 1944) jämät.


Lopputulokseen olemme varsin tyytyväisiä. Lattioiden raot eivät ole haitanneet käytössä lainkaan eivätkä häiritse silmää. Joten jos olet joskus harkinnut tai harkitset (googlen perusteella aika moni oli asiaa pohtinut) lattian kunnostamista raakalaudasta, niin suositteluni!

Alla (pahoitteluni)pimeässä otettuja huonolaatuisia kuvia kronologisessa järjestyksessä lattiaremontin etenemisestä.

P.S. Ei herkemmille!

Miehen toteamaa lattiasta - On tää kyllä tosi hyvä, mutta toivottavasti kukaan ei oksenna tupaantuliaisissa tänne yläkertaan. Joutuisi varmaan sitten purkamaan lattian, että saisi siivottua.

Että vähän railakkaammat tupaantuliaiset suunnitteilla.





Ilona