Opetus

Pidän kovasti opetuksista. No koska ne nyt sattuvat olemaan opettavaisia. Ja koska poikani sattuu olemaan sen ikäinen, että ymmärtää jo paljon, on minusta mukavaa välillä päästä toteamaan - Mitähän se äiti sanoi?

Eräänä päivänä äiti ja poika olivat viettämässä äiti-poika-laatuaikaa. Odotellessaan sirkuksen alkamista, pyörähtivät he pienessä putiikissa. Poika näki putiikissa tiimalasin, jolla voisi mitata yhden tunnin kestoisen ajan. Poika pyysi saada tiimalasin.

Tuo linjakas kaunis esine miellytti toki myös äidin silmää, mutta turha mikä turha, joten - Ei.

Poika pohti josko hän voisi ostaa tiimalasin omilla rahoillaan, kun on säästänyt aina saamansa rahat eikä ole ostanut rahoillaan itse mitään. Mutta - Ei. Et sä tarvitse sitä kulta.

Poika jatkaa pohtimista ja kertoo kuinka kovasti hän kuitenkin tahtoisi ostaa tiimalasin. - Ei. Ei osteta sitä ainakaan nyt. Voidaan pohtia asiaa ja tulla sitten tänne vaikka takaisin vielä.. 

Äiti tiesi, etteivät he tulisi enää takaisin samaiseen kauppaan. Niin tiesi poikakin. Niin he jatkoivat matkaa, unohtivat tiimalasin ja viettivät mukavan illan sirkuksessa.

Kaksi päivää myöhemmin äiti avasi keskustelun pojalle - Muistatko sen tiimalasin? Tahtoisitko sen vielä? Olisiko kannattanut ostaa se?
Poika vastaa hetkeäkään empimättä ei. Äiti pörröttää pojan päätä ja jatkaa tiskikoneen tyhjentämistä.

Ilona

Rajanvetoa

Lasten kasvattamista voisi toisaalta luonnehtia yhtä helpoksi ja yksinkertaiseksi, kuin koirien kouluttamista. Kun kiistaton laumanjohtaja on kaikkien tiedossa, on lapsilla (koirien lisäksi) turvallista olla. Kun hoivaa, huolenpitoa, rakkautta ja kuria on sopivassa suhteessa, voivat niin lapset, kuin koiratkin hyvin.


Kasvatuksessa rajojen asettaminen ei aina kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Ei varsinkaan silloin, kun pidät huolta ja kasvatat kotonasi jonkun muun synnyttämää ja kasvattamaa teini-ikäistä. Silloin kun et ole alusta alkaen ollut hänen elämässään. Et ole vauvana  kieltänyt häntä heittämästä lusikkaa syöttötuolista lattialle kymmenennettä kertaa. Et ole taaperona napannut hänen kädestään kiinni estääksesi häntä juoksemasta autotielle. Et ole ekaluokkalaisena kertonut hänelle, että varastaminen on väärin. Etkä ole yläasteelle mentäessä saarnannut hänelle tupakan vaaroista.


Ei se ole yksinkertaista silloinkaan, kun yrität kunnioittaa nuorta ja tämän iän mukanaan tuomaa itsenäistymisvaihetta. Ei silloin, kun yrität kunnioittaa nuoren toisia vanhempia ja heidän toiveitaan. Ei silloin, kun tahdot samalla olla reilu nuorta kohtaan ja samalla yrität olla menettämättä järkeäsi pohtiessasi pahaa maailmaa ja kantaessasi huolta tärkeästä ihmisestä.


Niin ja ei tietysti silloin, kun et ole koskaan kasvattanut omaakaan lastasi teini-ikäisenä.


Siinä sitä sitten pohtii, mitä itse teki 15-kesäisenä tyttönä ja millainen varaäiti sitä tahtoo olla 15-kesäiselle tytölle. Vetää rajoja jonnekin reiluuden ja turvallisuuden välimaastoon ja toivoo, että kesästä tulee nuorelle ikimuistoinen muutenkin, kuin epäreiluilta tuntuvien kotiintuloaikojen suhteen.




P.S. Olinko se minä 13-vuotiaasta lähtien festarireissuilla kavereiden kanssa kaksi yötä putkeen? Tuntien matkustamisen päässä kotoa? Ilman kännykkää? Taisin olla. Toisinaan loppui rahat kesken reissun, toisinaan nukuttiin yö makuupussissa kuolleella junaseisakkeella ja toisinaan istuttiin sukujuhlissa naama kalpeana oksennusta pidätellen, kun reissu huipentui sunnuntaiaamuisiin serkun ristiäisiin, joihin matkustettiin suoraan festarijunalla.





Ilona

Valitut palat

Minä pojalle lempeästi - Voisit tyhjentää tiskikoneen.

Poika rauhallisesti - Eiku menisin nyt leikkimään.

Minä päättäväisesti - Eikun tyhjentäisit nyt tiskikoneen.

Poika virnuillen - Leikkiminen kehittää aivoja.

Minä hymyillen - Mistä hemmetistä sä nyt ton tähän vetäsit?

Poika nauraen - No sä oot sanonut niin.

Minä myöntyvästi  - Niin olen tainnut. No tyhjennetään yhdessä.





Ilona

Satasesta vetoo (ongelmanratkaisua suhteessa kuukausittaisiin ruokamenoihin)

Miehen ollessa reissussa kävi pieni vahinko. Menin nimittäin sekaantumaan raha-asioihimme. Normaalistihan en jaksa katsella tilin saldoa. Tienaan, kulutan ja annan miehen pitää huolen siitä, että käyttötilimme ja säästötilimme välinen suhde pysyy tasaisen varmana.


Mitä menin tekemään? No menin miehen reissun aikana siirtämään liikaa rahaa säästötilille. Se taisi olla kuukauden 13. päivä, kun siirsin ylimääräisen rahan säästöön ja jätin käyttötilille 700 euroa loppukuukauden varalle. Tein tietysti väärin, koska miehellä on kuulemma olemassa tietynlainen kaava siihen, kuinka lasketaan kuukauden käyttövarat ja minkä verran voi siirtää rahaa säästötilille. Minä siihen, että - Herttinen, kyllähän nyt 700 euroa riittää loppukuulle!! Lyödään vaikka satasesta vetoa! Ja niin löimme 100 eurosta vetoa, riittäisikö kyseinen summa loppukuun menoihin. Me, joilla on yhteiset rahat ja yhteiset tilit.


Päivien ja viikkojen kuluessa mies naureskeli minulle, koska eihän tuo summa vaan millään riittäisi. Minä yritin sinnikkäästi, että kyllä kuule riittää. Niin vaan kävi, että tili huusi tyhjyyttään ennen kuukauden loppua ja jouduin nielemään tappioni. Minähän en mitään purematta niele, joten seuraa pohdintaa missä mennään vikaan.


Emme tilaa lehtiä, harrastamme ilmaiseksi tai hyvin halvalla, ostamme vähän tavaraa tai uusia vaatteita. Käymme harvakseltaan ulkona syömässä, eikä kummallakaan tule kuluja työmatkoista. Ruoka. Sen täytyy olla se kallis ruoka! Syydämme varmasti suurimman osan käyttövaroistamme ruokakauppaan.


Käyn noin kerran viikossa isommilla ruokaostoksilla, jolloin täytän koko jääkaapin. Tämän lisäksi kaupassa tulee käytyä useasti pienemmillä täydennysostoksilla. Usein iltalenkillä ollessani tulee mieleen  maustamaton jogurtti on loppu tai käynpä ostamassa hedelmiä. Nuo extempore-ostoskerrat taitavat olla ensimmäinen ongelmakohta, kun tarkastelee kuukausittaisia ruokamenoja. Harvoin nimittäin jää kauppareissu satsumapussiin tai litraan A-jogurttia. Kummasti sitä vaan pienessä nälässä poimii ostoskoriin milloin mitäkin täytettä. Useimmiten tuo satsumanhakureissu päättyykin noin 25 euron loppusummaan kassalla.


Toinen ongelmakohta meidän ruokalaskun muodostamisessa on varmasti pitkäjänteisyyden ja suunnitelmallisuuden puuttuminen ruokalistan laatimisessa. Muutaman päivän ruokalistan laatiminen ja kaupassa käynti sitä varten kerryttää helposti ison summan kuukaudessa.


Kolmas syyllinen ruokalaskun kerryttäjänä on ehdottomasti se, että kokkaan usein "kertaluonteisesti". Valmistan ruokia, jotka tulee syötyä yhdellä kerralla. Jääkaappiin ei jää ruokaa, vaan seuraavana päivänä on edessä taas uusi ruoanvalmistus. Pitää pohtia mitä kokkaisi ja käydä mahdollisesti kaupassa hakemassa lisää tarvikkeita. On sanomattakin selvää, että tällä tyylillä kauppaan syytää ylimääräistä rahaa.


Syöminen on mukavaa ja hyvä ruoka vielä mukavampaa. Jokapäiväinen ruoanvalmistus alkaa kuitenkin pidemmänpäälle nyppiä kuukausittaisesta ruokalaskusta puhumattakaan. Niukalle linjalle tai säästökuurille ei ole tarvis lähteä, mutta voisiko vähän skarpata? Voisi. Niinpä:


Ongelmat ja ratkaisuehdotukset (yritykset) ongelmiin

1. Kaupassa käynti useasti viikossa   >   ruokaostosten suunnittelu ja kaupassa käynti vain kerran viikossa
2. Lyhytjänteinen ruokalistan suunnittelu   >   ruokalistan suunnittelu kerralla seuraavaksi kahdeksi viikoksi
3. Ruoanvalmistus päivittäin   >   valmista ruokia, joista riittää useaksi päiväksi

Kuulostaa tylsältä, mutta saattaisi toimia. Pistetään siis täytäntöön. Seuraavan kuukauden aikana kerään jokaisen kuitin talteen ja kuukauden lopussa katson mitä olen saanut aikaiseksi. Suunnittelen kahden viikon ruokalistat kerralla. Käyn jokaisen viikon maanantaina kaupassa ja ostan tulevalle viikolle vain tarkkaan harkitut ainekset ja tarvikkeet, enkä tee extempore-kaupassa käyntejä. Arkena teen ruokia, joista riittää myös seuraavalle päivälle.

Huomenna jaan kanssanne tulevan kahden viikon setin. Eli mitä meillä syödään seuraavan kahden viikon aikana.

P.S. Kuvassa pojan apuja sinulle, mikäli mielikuvituksenpuute iskee ja kaipaat ruokavinkkejä (ja tahdot kokata aika usein).





Ilona

Natsiäitivaimokkeen tuliaismanipulointiaikaansaannos

Mies teki pari viikkoa sitten lähtöä lomamatkalle. Kyllä, ilman perhettä. Sehän passasi kaikille ja viihdyttiin.

Ennen reissua käytiin keskusteluja tuliaisista. Mies valitti, kuinka minulle on mahdoton tuoda mitään tuliaisia. Kuinka hän lannistuu, kun kerta toisensa jälkeen epäonnistuu. Minä siihen, että eikö hän minua yli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen sen vertaa tunne, että olisi jättänyt sen mummohajuveden sinne Egyptiin, tai sen keltaisen matkamuistoturistipaidan sinne Tunisiaan?


Entä lapset? - Pojalle et kyllä tuo mitään turhaa ja jos lainateinille ostat jotain, niin osta jo Suomen päästä lentokentältä, ettei tule mitään feikkiä.


Niin sitä mies soitteli minulle jo lentokentällä ahdistuksissaan, kuinka hän ei osaa ostaa mitään teinille - Korujen ostaminen on mahdotonta! Onko täällä edes mitään koruliikettä!??
Oiskohan tää hyvä?


Reissun aikana tasaisin väliajoin mies lähettää ahdistuneita viestejä siitä, kuinka hän on kiertänyt useita kertoja ja useita tunteja lomakohteessa etsien pojalle tuliaisia - Se kyllä tykkäis jostain pelipaidasta vai ostaisinko mä sille jonkun jalkapallojoukkueen pyyhkeen? Nää on kyllä kaikki feikkejä. - Enkä haluis ostaa mitään karkkia, kun en oikeen tue sellaista.


Minä vastaan vuoropäivinä
- Et kyllä osta mitään turhaa halpatyövoimalla teetettyä krääsää.
- Minä täällä yritän karsia ja päästä eroon kaikesta turhasta, että et varmasti osta. 
- Mitä sitten jos poika pettyy, kun ei saa peliasua, kyllä elämässä täytyy oppia pettymään.
- Kyllä se tietysti tykkäisi fudispyyhkeestä, mutta EI SE TARVII!
- Osta vaikka lentokentältä karkkia. Voi sitten karkkipäivinä syödä vähitellen.


Mies palaa valehtelematta viikon jokaisena päivänä samaan tuliaisasiaan ja minä alan jo ahdistua, että keskittyisi hemmetti olennaiseen - lomailuun!


Viimeisenä lomapäivänä mies lähettää viestin - Mä en sitten tuo pojalle mitään ja sä saat selittää sille.


Ja niin koitti lauantai ja miehen kotiinpaluupäivä. Poika sai tuliaisiksi jättimäisen tikkarin, vaimoke sai ison valkoisen Tobleronen ja lainateini sai arvokkaan Guessin hopeakorun. Tasan meni onnen lahjat, kaikki olivat tyytyväisiä eikä kukaan joutunut selittelemään kenellekään enää yhtään mitään.


Mitä tästä opimme?
Olisit kuunnellut mua heti kättelyssä. 
Nainen on aina oikeassa.





Ilona

Natsiäidin mediasäännöt

Olin kerran eräässä koulutuksessa, jossa esitettiin väittämä - Lapsi voi katsoa televisiosta uutisia. Ryhmän piti jakaantua eri puolelle tilaa riippuen siitä, oliko samaa vai eri mieltä. Jäin yksin toiselle puolelle muiden ryhmän jäsenten siirtyessä toiselle. Ryhmän muut aikuiset olivat sitä mieltä, että lapsi voi katsoa uutisia, koska ei ymmärrä niitä. Minä olin sitä mieltä, että lapsi ei voi katsoa uutisia, koska lapsi ei ymmärrä niitä.


Pojan ollessa pieni olin todella ehdoton. En avannut televisiota pojan ollessa hereillä. En tahtonut, että taustalla olisi joku. Joku, joka häiritsisi vuorovaikutusta ja keskittymistä. Joku, joka toisi jotain ylimääräistä, mikä ei siihen hetkeen kuulu.


Tutkimusten mukaan pienten lasten digitaalisella ja audiovisuaalisella mediankäytöllä ei ole myönteistä annettavaa lapsen kehitykselle. Pienten lasten televisionkatselu voi aiheuttaa mm. kohonnutta verenpainetta, aiheuttaa puhe-ja uniongelmia ja heikentää aivojen kehitystä. Lapsen harjoitellessa vasta käden, silmän ja kehon koordinaatiota, on television katselu riski. Alle 1-vuotiaan ei pitäisi katsella televisiota ollenkaan. Se aika, jonka lapset käyttävät katsellen tv.tä on pois vuorovaikutuksesta ja luovan leikin parissa vietetystä ajasta. Lisäksi leikki-ja kouluikäisten televisionkatselun on huomattu olevan yhteyksissä ylipainoisuuteen ja aggressiiviseen käytökseen.


Pojan kasvaessa aloin pehmetä hiukan ja 3-vuotiaana poika sai katsoa puolisen tuntia päivässä Pikku Kakkosta. Nyt poika on 8-vuotias ja kysyy edelleenkin äidiltä ensin lupaa, voiko katsoa televisiota. Tv.tä katsotaan hallitusti. Tallennettuja ohjelmia digiboksilta. Luontodokumentteja, Ruohonjuuritasolla, Vaaleanpunainen pantteri, Muumit, Dinojuna, Paavo Pesusieni. Pojan lempiohjelma taitaa olla Maantiekiitäjä, tuo loistava animaatio 1960-luvulta. Vanhat animaatiot ovat äidinkin mielestä nerokkaita. Katsojalle annetaan tilaa pohtia ja oivaltaa, kaikkea ei ole pureskeltu valmiiksi.


Tietokoneelta poika katselee Google Mapsin Earth view.iä ja saa pelata könkösti animoituja autopelejä toisinaan (mikä tarkoittaa ei edes viikoittain). Älypuhelinta poika ei omista. Ja talosta löytyy muuten huisin hieno, tosin ei ihan uusinta tekniikkaa oleva pelikone, 8 bittinen Nintendo. Tuo 80-luvun nostalginen harmaa laatikko.


Edelleenkään ei televisio ole päällä taustalla, eikä uutisia katsota yhdessä. Tiukkis mikä tiukkis.





P.S. Myöhemmin ehtii varmasti tarpeeksi.


P.P.S. Liian natsi?




Ilona

Paskapää, not (yet)

Ripustan pyykkejä väsyneenä pitkän päivän päätteeksi. Poika ja mies makaavat sohvalla. Poika katsoo minua ja tokaisee - Äiti ei koskaan valita. Poika pelleilee ja keikkuu tuolilla, eikä lopeta vaikka kehotan lopettamaan. Kerron, että minulla menee kohta hermo ja suutun. - Äiti ei koskaan suutu, sanoo poika. Vien talkoojuomia taloyhtiön kahdelle vanhalle herralle, jotka ovat kenenkään muun apua pyytämättä leikkaamassa yhteistä orapihlaja-aitaa. Poika katsoo ihmetellen ja toteaa - Äiti on liian kiltti.


Ja minä nautin. Siitä, etten ole pojan silmissä ja puheissa paska äiti. Siitä, ettei poika suutuspäissäänkään hauku minua tai uhkaa muuttaa pois kotoa. En kuule olevani tyhmä tai epäreilu. En kuule olevani nipottaja enkä maailman kauhein ihminen. Nimittäin tiedän. Se aika on vielä edessä.


Se, kuinka monta (tuhatta) kertaa minun täytyy nalkuttaa lattialle jätetyistä kalsareista, ennen kuin tuo paskaäitiaika koittaa, jää nähtäväksi. Taidan olla vielä liian lähellä. Suurempaa irrottautumista äidin helmoista ei ole vielä tarvinnut tehdä.





Ilona

Valpurin aatto

Poika valtuutti äidin valitsemaan vappupallon. Ei Hello Kittya, poneja eikä Muumeja sai äiti ohjeeksi. Ja osti kaupan hienoimman.


Sammakkonaamarin poika askarteli elämänkatsomustiedon tunnilla. Äidin mielestä se ei voisi sammakommalta näyttää. Eikä hellyyttävämmältä.



Hyvää työväen juhlaa! Täällä sitä vietetään töitä tehden, munkkeja sokeroiden ja illalla ehkä Cantina Westissa ruokaa nauttien/masu ähkyyn.





Ilona

1/5

Poika puristaa äidin pääsiäispupua sormella niin kovasti, että siihen tulee reikä.

Äiti harmistuu ensin - Mitäs nyt tehdään?

Ja poika hakee äidille kourallisen suklaisia virpomispalkkojaan - Riittäisivätkö nämä tilalle?

Äiti leppyi jo. -Ei sinun tarvitse. Käännetään se toisin päin.

Se on vain utelias lapsi.

Arki lapsen kanssa. Täynnä kokeilua, havainnointia, ihmettelyä, iloa, vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja anteeksiantoa.

Ilona

Sain Lauralta haasteen. Ajatuksena on julkaista viitenä päivänä kuva omasta arjesta ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku muu tekemään sama. Tämä on päivä numero 1.

En haasta ketään henkilökohtaisesti. Haasteen saa napata jos siltä tuntuu. Ota koppi!

Säästä

Nyt en puhu ilmasta. Vaan rahasta. Onko sinulla tapana laittaa rahaa säästöön? Miten?
Säästötilille? Sukanvarteen? Rahastoon? Asuntosäästötilille? Toimiiko säästäminen vai tuleeko säästöt käytettyä loppujenlopuksi johonkin muuhun kuin aluksi oli tarkoitus?


Minulla tulot eivät ole huimat, mutta eivät kyllä ole menotkaan. Minä en ole tarkka rahasta, olen vain pihi(hkö). Mies on supertarkka ja superpihi. Kun palkat ovat tulleet ja laskut on maksettu, siirtää hän heti kaiken ylimääräisen säästötilille. Toki hän ensin budjetoi kuukauden menot ja jättää käyttötilille rahaa elämiseen. Säästötili on meillä sellaista isompaa säästämistä varten.


Kuinka minä säästän?


Minulla on sukanvarsi nimeltä Kreikkakassa. Konkreettisesti se on Marimekon oranssinkeltainen kukkaro.
Vuodesta toiseen olen säästänyt rahaa Kreikan matkaa varten laittamalla kaiken pienen ja vähän isommankin ylimääräisen sivuun. Lahjarahat, kirpputorimyynnit ja käteinen raha lompakosta siirtyvät aina Kreikkakassaan.


Paras tyylini, jota mies tosin välillä kritisoi, on nostaa tililtä käteistä rahaa ja siirtää se sukanvarteen. Logiikkani on, ettei sitä kuukausimenoissa huomaa, jos tililtä häviää 50 euroa. Johonkin se kuitenkin menisi. Tällä tavalla raha on kuluvinaan, mutta hups se onkin Kreikkakassa, joka paisuu paisumistaan. Vuoden aikana rahaa kertyy usein noin tuhat euroa. Sillä syö jo aika monet salaatit paratiisissa.






P.S. Enää 49 yötä ja tää niin lähtee Pargaan !!

Ilona

Leikkiin järjesty!

Arvatkaa millä meillä leikitään?


Poika sai ensimmäiset Legonsa 2-vuotiaana. Tuolloin pop olivat myös autoleikit. Legoja on kerrytetty vuosien varrella ostamalla ja saamalla niitä uusina, käytettyinä ja lahjoiksi. Siinä sivussa on leikitty välillä puisella junaradalla ja autoilla.


Olemme pyrkineet välttämään kaikenlaista lelukrääsää ja sälää. Kuinka kauan lapsi jaksaa leikkiä Fisher Price-merirosvolaivalla, jossa on muutama iso ukkeli ja irrotettavat purjeet? Niinpä - ei kauaa. Ja minne lelu päätyy? Niinpä - eri osaset päätyvät eri lelulaatikoihin ja aina se iso ruskea muoviköntti (laiva) on tiellä joka paikassa. Tai entä se lelukori, joka on täynnä erinäistä muovilelumössöä, jota lapset niin innokkaasti aina levittävät ja siihen se leikki sitten jääkin. Siivoajana äiti. Ei kiitos!


Kun lelut ovat selkeitä ja niille on oma selkeä paikkansa, homma toimii ja lapsi oppii pitämään huolen omistaan. Kun tavaraa ei ole röykkiöittäin joka paikassa ja leluja on kohtuullinen määrä, jaksaa leikki motivoida ja lapsi jaksaa keskittyä olennaiseen. Eli leikkiin.


Meillä Legoista pidetään hyvä huoli. Kaikelle on oma paikkansa ja järjestyksensä. Näin on hyvä.


- Keltainen peltitynnyri on täynnä peruslegoja ja rakennuslevyjä

- Stuva-kaapiston toinen puoli on pyhitetty valmiiksi kasatuille Legoille. Siellä ne odottavat leikkijäänsä. Pojalla on aina erilaisia teemoja Lego-leikeissä ja sen mukaan hän ottaa valmiiksi koottuja legoja kaapista ja laittaa niitä kaappiin säilöön.

- Värikkäisiin muovirasioihin on jaoteltu Legoja teemoittain "Ukkelit ja asusteet", "Renkaat", "Kotijutut" ja "Puutarha"

- Marimekon Kanteleen kutsu-peltipurkkiin on kerätty Legojen kasausohjeita ja seteistä tulleita varaosia

- Isommat kasausohjeet löytyvät kaapin päällä olevista lehtikoteloista

- Mustassa Palaset-laatikossa on edelleen järjestelty Legoja teemoittan : "Ukkelit", "Aseet, valot ja sälä" sekä "Pieni rakennussälä". Laatikko sisältöineen on koko ajan pojalla ahkerassa käytössä kun hän rakentaa uutta.

- Pojan huoneessa on pyöreä keittiönpöytä, johon mahtuu kunnon Lego-kaupunki, läksykirjat eivät.





Mitä muuta sitä lapsi leikkiinsä tarvitsee? Äidin mielestä ei mitään. Lapsen mielestä ehkä vähän lisää "kun on taas tullut se magee Lego-uutuus ja kaikkea."  Isän mielestä ei missään nimessä lisää.





Miten teillä? Mikä on lelumaailmassa in ja mikä out? Onko järjestystä vai pitäisi taas karsia ja järjestää ?





Ilona

Lapsityövoimasta

Mitä mieltä olet lapsityövoiman käytöstä? Minä sallin. Itse asiassa olen koko yhden lapsityöläisen käsittävän puljun johtaja.


Näin se käy.


Minä - Voisitko viedä koiran ulos?

Poika - Minulla on nälkä. Saisinko välipalaa. En jaksa nyt viedä.

Minä - Saat välipalaa jos viet koiran ulos. Muuten ei tipu.

Poika nauraen - Kauheaa

Minä nauraen - Niin on. 


Ja niin lähti poika koiran kanssa lenkille.


....................


Meillä on sovittu pojan kanssa, että joka päivälle hänelle on jokin kotityö. Hän saa päättää minkä tekee. Vaihtoehdot ovat usein vakiot; koiran vienti ulos, roskiksen vienti tai tiskikoneen tyhjennys. Usein tehdään diili, että äiti tyhjentää tiskikoneen ja poika vie koiran. Tai toisin päin.


Minä olen sitä mieltä, että jokainen saa tehdä kotona jotain. Se kuuluu pakettiin. Siihen, että ollaan perhe. Koti on yhteinen. Kotia hoidetaan yhdessä.


......................


Miten teillä? Minkä ikäiset lapset joutuvat kotihommiin? Minkälaisia hommia (vinkkejä jakoon)? Saavatko lapset kotitöiden tekemisestä jotain vai kuuluvatko kotityöt pakettiin, kaikki tekevät jotain? Toimiiko?





Ilona

Poika nimeltä Sara-Sofia

Kukaan ei koskaan yllätä. Olettamalla pojan olevan poika. Eivät lapset, eivätkä aikuiset. Ei edes lääkäri. Ei edes silloin kun huoneeseen astutaan varatulla ajalla.


Vuodesta toiseen jatkuu sama meno. Onhan sillä pitkät hiukset ja punaisia vaatteita.
Onneksi poika ei ole lähtenyt mukaan ahdasmielisyyteen ja viis veisaa ihmisten sanomisista. Ei kauaa, kun ilmoitti kasvattavansa viisimetriset hiukset.




Näin se menee:


Koulussa tyttöjä ja poikia eroteltaessa omiin jonoihinsa
- Toihan kuuluu tyttöjen jonoon. SEHÄN on tyttö.


Koululääkärin vastaanotolla
- Sanotaanko sinua Saraksi vai Sara-Sofiaksi?
(Ja oli lääkärillä kuulemma avoinna koneella meidän pojankin tiedot. Mutta kun ei vaan kasvot täsmänneet.)


Kesällä uima-altaalla (pelkät vihreät löysät rantashortsit jalassa)
- Kylläpä on reipas prinsessa!


Uimahallissa pojan kävellessä miesten pukuhuoneeseen
- Miksi hän menee tuonne kun hän on tyttö?


Nainen katsoo vauvaa ja sitten häntä
- Ihana vauva ja ylpeä isosisko se siinä




Ja. Mitäs tyttö, se oli tytön paikka, anna tytön mennä ensin, tyttökin on menossa sinne, tyttö ottaa nyt, mitäs tytölle laitetaan..
..it goes on and on.


Ahdasmieliset ja putkinäköiset ihmiset.




P.S. On se kyllä ihan nätti. Ihminen. Lapsi.




Ilona

Nalkuttava akka

-Istu nätisti pöydässä, jalat alas tuolilta!

-Sohvalla ei syödä.

-Nyt on tiistai, ei nyt syödä karkkia.

-Ruutuaikaa on tunti päivässä, nyt riittää tv.n katselu - tv kiinni!

-Pese kädet ennen kuin tulet ruokapöytään.

-Älä kaiva nenää!

Ja välillä pysähdyn miettimään. Hirveästi sääntöjä ja ohjeita miehelle ja pojalle. Elänkö itse niin kuin opetan? Myös silloin, kun muut eivät ole näkemässä? Voisinko joskus höllätä, vähän löysätä narua? Ehkä on vakavimpiakin asioita. Kyllä on.


Niin.

Olen lapsesta asti tottunut istumaan tuolilla (ruokapöydässä) jalkojeni päällä. Toinen jalka takapuolen alle taitettuna. Äitini huomautteli lapsena asiasta. Jalkapöytiini kovettui sellaiset kovat kohdat, vähän kuin panssarit. Siinä ovat vieläkin. En ole koskaan oppinut tuosta tavasta pois. Silti olen huomautellut lapselle, kuinka pöydässä pitäisi istua. Jalat alas, istu nätisti. Nyttemmin olen muuttanut nalkutustani. En huomauta istuma-asennosta. Huomautan vain, jos pöydässä ei osata käyttäytyä kunnolla.

Ruoka syödään ruokapöydässä. Ei sohvalla. Näin meillä opetetaan.

Onhan se selvä, että pöydässä syöminen koko perheen kanssa on hyvä tapa. Samalla kun syödään, opitaan sosiaalisia taitoja ja tapahtuu kanssakäymistä ihmisten kesken.

Kun lapsi menee nukkumaan tai olen yksin kotona päivisin, syön poikkeuksetta sohvalla. Mutta minä, aikuinen, osaan syödä sohvalla nätisti ja sotkematta. Kyllä osaan!

Poika sai ensimmäisen kerran karkkia 3-vuotiaana. Yritettiin pitää mahdollisimman kauan erossa herkuista. Välillä pidetään tiukasti kiinni siitä, että karkkipäivä on lapsella vain kerran viikossa. Välillä kuitenkin pohdin, millaisia vaikutuksia tiukka karkkipolitiikka lapselle tekee. Käykö niin, että mitä enemmän asioita kieltää, sitä houkuttelevimmiksi ne muuttuvat? Toimisiko kuitenkin paremmin, jos lapsi saisi vaikka päivittäin ruoan jälkeen muutaman karkin? Karkista ei muodostuisi sitä jotain suurenmoista ja ihanaa?

Itse syön karkkia vähintään kolmena päivänä viikossa. Lapsen mentyä nukkumaan rapisee aina jokin.

Ruutuaika on tietysti perusteltua pitää lapsella mahdollisimman vähäisenä. Ruudun ääressä vietetty aika on pois leikiltä ja liikunnalta. Ruudusta lapsi voi nähdä jotain sopimatonta.

Itse en kyllä pysty pitämään päivittäistä ruutuaikaani kurissa. Tv ja tietokone nuo iltojeni valot.

Onneksi meillä ei ole käytössä kuin yksi tietokone ja yksi tv.

Itse asiassa meillä ei edellytetä, että kädet pestään ennen ruokailua. Eri asia koulussa, päiväkodissa ja vierailla. Ja toki kädet pestään kun tullaan ulkoa, koulusta tai kaupasta. Kotona on kuitenkin kodin pöpöt, eikä meillä olla pöpökammoisia. Perushygieniasta täytyy toki pitää huoli, mutta hysteriaan ei ole tarvetta.

Entä se nenän kaivaminen?

Kysyn korkeintaan - Mitä löytyy?

Muita tiukkiksia?

P.S. Hampaiden pesusta meillä ei höllätä. Nalkutetaan kylläkin.




Ilona

Enkeli kokkaa

Ensin hän paistoi palottelemansa pekonit ja sekoitti ne jauhelihan sekaan. Lisäsi kananmunan, korppujauhoa, paprikajauhetta, chiliä, suolaa ja pippuria. Antoi taikinan seistä hetken.


Sitten hän pyöritteli keskittyneesti ja hartaudella 17 tasakokoista lihapullaa, yhden ison ja nauroi.


Äidillä ja pojalla on tapana käydä kaksin ruokaostoksilla. Äiti tahtoo opettaa pojalle. Asiat eivät ilmesty jääkaappiin itsestään. Ruoka maksaa ja usein aika paljon. Jonkun täytyy suunnitella ja tehdä. Myös sillä on merkitystä, missä jäjestyksessä tavarat kassahihnalle ja kauppakasseihin asetellaan. Poika seuraa, kyselee ja sisäistää.


Nykyään pojasta on oikeasti apua. Kotona hän kirjoittaa kauppalistan. Kaupassa punnitsee hedelmät ja vihannekset. Ja muistuttaa äitiä, mitä kauppalistassa lukee. Äiti kun unohtaa aina lukea listaa (vaikka liimaakin post it-kauppalistansa aina ostoskärryn laitaan kiinni).


Poika katseli tv.stä intensiivisesti Junior MasterChef- ja Koko Suomi leipoo- ohjelmia. Jotain jäi käteen. Nimittäin innostus ja rohkeus tehdä itse. Siispä nykyään poika pohtii kaupassa myös mitä voisi valmistaa ruoaksi. Tämä tapahtuu aina lihaosastolla ja erityisesti jauhelihahyllyn kohdalla. Ja omaan kysymykseensä hän löytää aina vastauksen. Lihapullia.


Äiti halaa ja sanoo ihanaksi pikku enkeliksi. Ja poika antaa äidin tehdä niin.




Ilona