Kevät on roskalavojen kulta-aikaa. Ihmiset yrittävät saada kotinsa kuumeisesti tehokevätsiivottua ja mikä sen helpompaa, kuin kiikuttaa tavarat taloyhtiön pihalle tilaamalle jätelavalle. Luontokaan ei tuota vielä jättimäärää puutarhajätettä, joten ihmiset pyhittävät jätelavat usein huonekaluille ja muulle kodin ylimääräiselle irtaimistolle.
Kun näen roskalavan, kääntyy suu hymyyn ja katsahdan vaistomaisesti ympärilleni - onko lavan hoodeilla muita dyykkaajia, täytyykö toimia nopeasti? Hyppään lavan reunalle ja kartoitan tarjonnan. Usein pikaisella silmäyksellä näkee, onko lavalla mitään potentiaalista. Onko kyydissä vain kaatopaikalle kelpaavaa jätettä vai olisiko seassa edelleen käyttökelpoista tavaraa, kenties löytöjä?
Vaikka roskalavojen reunoilla hengailu saattaa tuntua tökeröltä ja aiheuttaa sitä harrastavalle eikaikukaanvaannähnyt- ajatuksia, kannustan rohkesti toimintaan. Roskalavalta tavaroiden dyykkaaminen on nimittäin kaikki voittaa- tyyppinen ratkaisu. Roskalavan tilaaja saa lavalleen lisätilaa ja mahdollisesti huokeamman jätemaksun, sinä saat kaipaamasi huonekalun tai hyödykkeen ja samalla teet hyvän työn vähentämällä kaatopaikkojen jätemäärää.
Jos oikein analyyttiseksi heittäydytään, voidaan toki pohtia, miksi roskalavoja on edes olemassa? Siis juuri näitä taloyhtiöiden asukkaiden isoja jätteitä varten olevia roskalavoja. Asia on nimittäin niin, etteivät roskalavat oikein perimmäisen käyttötarkoituksensa turvin tue kierrätystä. Onhan se nyt vaan niin, että tilaisuus tekee varkaan ja monessa tilanteessa lavalle päätyy täysin käyttökelpoista ja kierrätykseen kelpaavaa tavaraa. Vain koska laiskuus. Lava nyt sattuu olemaan pihassa ja ajatuksena se on vähän vaivalloista lähteä kiikuttamaan vanhaa sohvaa kierrätykseen (vaikka hei haloo - esimerkiksi Kierrätyskeskuksella on noutopalvelu!). Että eikun ehjä nahkasohva lavalle ja kaatopaikan kukkulaa kasvattamaan. Peace ja please - miettikää nyt vähän ja nähkää vaivaa vähän, ennen kuin annatte tavaroillenne ja huonekaluillenne roskalavatuomion. Onko tämä ihan oikeasti roska? Eikö tästä saa enää hyvällä tahdollakaan käyttökelpoista? Jos vastaus on käsi sydämellä ei, niin nauttikaa helposta taloyhtiöelämästä ja antakaa mennä heittäen roskalavalle.
Liityin taannoin alueemme Roskalava-ryhmään Facebookissa. Ryhmä ei ole järin aktiivinen, mutta seurailen intensiivisesti niitä hiljakseltaan tulevia päivityksiä roskalavabongailijoilta. Ilmoitan toki ryhmään myös itse bongaamiani roskalavoja kuvineen, osoitteineen ja roskalavan sisältölistoineen.
Eräänä sateisena päivänä selailin tylsyyttäni facebookia ja silmääni osui kuva roskalavalta muutaman kilometrin päästä kotoamme. Huomioni kiinnitti keltainen pinnatuoli, jollainen kotimme pinnatuolikokoelmista löytyi jo ennestäänkin. Päätin koittaa onneani. Hyppäsin kiireellä autoon ja hurautin ilmoitettuun osoitteeseen. Siellähän se oli. Märkä, nuhjaantunut, huonossa maalissa oleva kärsinyt tuolireppana. Päätin antaa tuolille mahdollisuuden. Muutaman päivän tuoli sai kuivatella auringossa ulkosaunamme terassilla miehen kotiin kiikuttaman roskalavalöytötuolin kaverina. Sitten hiomakone heilumaan ja uutta arviota tekemään. Miehen löytämä tuoli sai polttotuomion pinnojen ollessa halki ja istuimen vaneriosan vahinkojen ollessa mittavat. Keltaisesta tuolista sen sijaan kuoriutui hionnalla oikein ehjä ja terve puu ja kelpo tuoli. Kierrätyksen nimeen kun nyt vannotaan, olisi ollut synti lähteä maaliostoksille. Niinpä otin riskin ja koitin josko alkujaan komuutin maalaukseen tarkoitettu ja sittemmin myös liinavaatekaapin pintaan päätynyt litran kokoisen maalipurkin anti venyisi vielä pinnatuolin maalaukseen. Ja niinhän siinä kävi, että maali riitti viimeiseen maalisudin viimeistelyvetoon tuolin pinnalla. Näin alkujaan kuolontuomion saanut pinnatuoli sai kenties 50 lisävuotta elämäänsä. The end.
Ilona