Terveisiä roskalavalta ja roskalavalle

Kevät on roskalavojen kulta-aikaa. Ihmiset yrittävät saada kotinsa kuumeisesti tehokevätsiivottua ja mikä sen helpompaa, kuin kiikuttaa tavarat taloyhtiön pihalle tilaamalle jätelavalle. Luontokaan ei tuota vielä jättimäärää puutarhajätettä, joten ihmiset pyhittävät jätelavat usein huonekaluille ja muulle kodin ylimääräiselle irtaimistolle.


Kun näen roskalavan, kääntyy suu hymyyn ja katsahdan vaistomaisesti ympärilleni - onko lavan hoodeilla muita dyykkaajia, täytyykö toimia nopeasti? Hyppään lavan reunalle ja kartoitan tarjonnan. Usein pikaisella silmäyksellä näkee, onko lavalla mitään potentiaalista. Onko kyydissä vain kaatopaikalle kelpaavaa jätettä vai olisiko seassa edelleen käyttökelpoista tavaraa, kenties löytöjä?


Vaikka roskalavojen reunoilla hengailu saattaa tuntua tökeröltä ja aiheuttaa sitä harrastavalle eikaikukaanvaannähnyt- ajatuksia, kannustan rohkesti toimintaan. Roskalavalta tavaroiden dyykkaaminen on nimittäin kaikki voittaa- tyyppinen ratkaisu. Roskalavan tilaaja saa lavalleen lisätilaa ja mahdollisesti huokeamman jätemaksun, sinä saat kaipaamasi huonekalun tai hyödykkeen ja samalla teet hyvän työn vähentämällä kaatopaikkojen jätemäärää.


Jos oikein analyyttiseksi heittäydytään, voidaan toki pohtia, miksi roskalavoja on edes olemassa? Siis juuri näitä taloyhtiöiden asukkaiden isoja jätteitä varten olevia roskalavoja. Asia on nimittäin niin, etteivät roskalavat oikein perimmäisen käyttötarkoituksensa turvin tue kierrätystä. Onhan se nyt vaan niin, että tilaisuus tekee varkaan ja monessa tilanteessa lavalle päätyy täysin käyttökelpoista ja kierrätykseen kelpaavaa tavaraa. Vain koska laiskuus. Lava nyt sattuu olemaan pihassa ja ajatuksena se on vähän vaivalloista lähteä kiikuttamaan vanhaa sohvaa kierrätykseen (vaikka hei haloo - esimerkiksi Kierrätyskeskuksella on noutopalvelu!). Että eikun ehjä nahkasohva lavalle ja kaatopaikan kukkulaa kasvattamaan. Peace ja please - miettikää nyt vähän ja nähkää vaivaa vähän, ennen kuin annatte tavaroillenne ja huonekaluillenne roskalavatuomion. Onko tämä ihan oikeasti roska? Eikö tästä saa enää hyvällä tahdollakaan käyttökelpoista? Jos vastaus on käsi sydämellä ei, niin nauttikaa helposta taloyhtiöelämästä ja antakaa mennä heittäen roskalavalle.


Liityin taannoin alueemme Roskalava-ryhmään Facebookissa. Ryhmä ei ole järin aktiivinen, mutta seurailen intensiivisesti niitä hiljakseltaan tulevia päivityksiä roskalavabongailijoilta. Ilmoitan toki ryhmään myös itse bongaamiani roskalavoja kuvineen, osoitteineen ja roskalavan sisältölistoineen.


Eräänä sateisena päivänä selailin tylsyyttäni facebookia ja silmääni osui kuva roskalavalta muutaman kilometrin päästä kotoamme. Huomioni kiinnitti keltainen pinnatuoli, jollainen kotimme pinnatuolikokoelmista löytyi jo ennestäänkin. Päätin koittaa onneani. Hyppäsin kiireellä autoon ja hurautin ilmoitettuun osoitteeseen. Siellähän se oli. Märkä, nuhjaantunut, huonossa maalissa oleva kärsinyt tuolireppana. Päätin antaa tuolille mahdollisuuden. Muutaman päivän tuoli sai kuivatella auringossa ulkosaunamme terassilla miehen kotiin kiikuttaman roskalavalöytötuolin kaverina. Sitten hiomakone heilumaan ja uutta arviota tekemään. Miehen löytämä tuoli sai polttotuomion pinnojen ollessa halki ja istuimen vaneriosan vahinkojen ollessa mittavat. Keltaisesta tuolista sen sijaan kuoriutui hionnalla oikein ehjä ja terve puu ja kelpo tuoli. Kierrätyksen nimeen kun nyt vannotaan, olisi ollut synti lähteä maaliostoksille. Niinpä otin riskin ja koitin josko alkujaan komuutin maalaukseen tarkoitettu ja sittemmin myös liinavaatekaapin pintaan päätynyt litran kokoisen maalipurkin anti venyisi vielä pinnatuolin maalaukseen. Ja niinhän siinä kävi, että maali riitti viimeiseen maalisudin viimeistelyvetoon tuolin pinnalla. Näin alkujaan kuolontuomion saanut pinnatuoli sai kenties 50 lisävuotta elämäänsä. The end.

Ilona

On siis kevät

Pyöräilen kahdessa minuutissa peltojen keskelle. Maalaismaisemat alkavat puolen kilometrin päästä kotoa. Naapurin tontilla on lampi. Poika löytää pihaltamme kevääseen herääviä vesiliskoja. Tunnen olevani kiireinen. En muista mitä olen tehnyt edellisinä päivinä. Seitsemän aamuherätystä kouluun ennen kesälomaa. En ymmärrä miksi aika juoksee ja mihin sillä on kiire. Teimme teinin kanssa kasvimaan. Luulen, ettei mikään ala kasvamaan siinä, muttei se haittaa. Kotipihalta löytyy satoja kiviä. Mies rakentaa kiviaitaa. Istun joka ilta sohvalla television edessä. En ole avannut televisiota kahteen viikkoon. Syön aamupalaksi kevään ensimmäistä raparperipiirakkaa. Taikinaiseksi jäänyt piirakan keskus maistuu parhaalta.

Ilona

Sisäiset voimat jakoon

Sisäinen voima-kirjat lähtevät uusiin osoitteisiin muutamin saatesanoin.


Arpaonni osui nimimerkin Stellina kohdalle. Stellina kirjoitti;

Täällä yksi stressaaja ja ahdistuja ilmoittautuu. Olen viime aikoina tajunnut, että aiheutin itse itselleni stressin sillä, että vaadin itseltäni liikaa vapaa-ajalla. Töissä on välillä kiire, juu, mutta ei sekää tunnu niin kuormittavan, kun työ on kivaa, mutta se että itseään vaatii supersuorituksiin sitten vapaa-ajalla... Huhhuh! Ei kukaan muu kuin minä niitä to do-listoja laadi ja itse minä itseäni soimaan, kun en suoriudu itselleni asettamassa ajassa noista askareista. Sitten ahdistaa lisää. Että sitä omannäköisen leppoisan elämän opettelua ja noista kauheista vaatimuksista poisoppimista tänne kiitos! Uskon, että tuo kirja auttaisi hurjasti siinä! <3 

Hänelle lähtee ensimmäinen Sisäinen voima kirja, josta tahdoin poimia hänelle ajatuksen;

Vapaus on sitä, että teet asioita, joita haluat tehdä. 
Onnellisuus on sitä, että olet siellä, missä tahdot olla.

____________________________________________

Kuinka kauniita ja koskettavia kommentteja kirjoitittekaan kaikki. Nimimerkki Hurmioitunut kirjoitti kommentissaan ystävästään ja ystävyyssuhteestaan;

Näitä asioita on tullut mietittyä lähiaikoina paljon. Kuinka saada arjesta kaunis ja muuttaa oman elämänsä suuntaa siihen suuntaan kuin itse haluaa? Itse olen opintojeni myötä oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan arjesta. Luulen, että kuvataiteen, taidehistorian ja estetiikan opiskelun myötä olen tullut herkemmäksi ympäristölle ja osaan pysähtyä huomaamaan, huomioimaan ja aistimaan niitä elämän pieniä, hyviä hetkiä. Oma arki ja elämä tuntuvat tällä hetkellä paremmalta kuin koskaan, mutta kuinka opettaa sitä avoimuutta, positiivisuutta, esteettistä herkyyttä ja itseensä luottamista sellaiselle ystävälle, jolle asiat tuntuvat vierailta? Rakastan ystävääni paljon, mutta peruspositiivisen luonteen omaavana on välillä todella raskasta keskustella perusnegatiivisen henkilön kanssa. Kuinka sanoa asioista kauniisti ilman että toinen loukkaantuu: pitäisikö sinun kiinnittää huomiosi valittamisen sijaan päivän hyviin hetkiin? Pitäisikö sinun itse muuttaa elämäsi eikä piiloutua tekosyiden taakse? Vaikeita sanoja lausua, kun tietää että satuttaa toista sanomisillaan. Mikäli voittaisin kirjan, aion lahjoittaa sen ystävälleni saatekirjeen kera. Noiden kuvien perusteella kirjassa on sellaisia sanoja ja ajatuksia, jotka haluaisin itse uskaltaa sanoa. Ehkä hän kirjan luettuaan ymmärtäisi oman ajattelutapansa kuluttavuuden ja minuakin paremmin. Voisimme keskustella aiheesta rakentavasti, kun toiselle saisi vihjattua ystävällisesti, että "tahtoisin sinun muuttavan elämänasennettasi". Isoja ja vaikeita, mutta tärkeitä aiheita. Kiitos.

Hurmioituneelle tahdon antaa toisen kirjan. Toivotaan oivalluksia ystävälle ja hyvää ystävyydelle.
Hurmioituneelle poimin ajatuksen;

Olen rohkea ja otan ensimmäisen askeleen. Näytän itse esimerkkiä ja olen sitä, mitä haluan, kaipaan tai toivon. Jos toinen ei osaa ottaa tunteitani vastaan, annan hänen olla, siirryn eteen päin. Muistan kuitenkin, että se äkäisin ihminen kaipaa eniten huomiota, halauksia ja rakkautta.




P.S. ♥







Ilona

Petin

Näin potentiaalin. Tilanne johti toiseen. Vaikka tiesin tekeväni väärin, en voinut vastustaa kiusausta. En pystynyt kieltämään itseltäni houkutusta. En pystynyt pysymään lupauksessani.


Ihan oikeasti me kyllä tarvittiin tämä. Olen katsellut kaappimarkkinoita sillä silmällä jo puolen vuoden ajan, löydettyäni tämän talon. Talon, jossa ei ollut keittiökaappien lisäksi yhtäkään kiinteää kaappia. Ja kun toiveissa on lapsiluvun jopa tuplaantuminen syksyllä, tarvitaan myös säilytystilaa. Tuvan vanhan puusohvan aluslaatikko ei nimittäin esimerkiksi ole maailman kätevin vaatekaappi vauvan vaatteille. Ei kai tässä selittelyt auta, myönnän, menin ja sorruin kauneuden edessä. (No oikeasti ei kyllä edes kaduta.)

Niin ja siihen potentiaaliin..

Tämä seilorityyli ei mielestäni ollut ihan osuvin kaappivanhukselle. Kaapin nähtyäni tiesin kuitenkin heti, mikä helmi tuon kuultovalkoisen purjevenesablonoidun pinnan alla piilotteli. Siinä meni kaksi ja puoli tuntia, kun kaappi oli kotiutumisensa jälkeen uudessa asussaan. Hiottu huolellisesti ja maalattu kahteen otteeseen. Kaapin uusi sävy on Tikkurilan Akvarelli (Y441). Kyseinen maali valikoitui kaapin uudeksi sävyksi ihan säästösyistä. Samaisella maalilla kun maalasin aikaisemmin tuvan puisen komeron.

P.S. Olisitko muka itse pystynyt vastustamaan, jos sinulle olisi tarjoutunut mahdollisuus saada omaksesi tuo 50-lukulainen 61 eurolla?



P.P.S. Yritän kyllä tästä eteen päin pysyä uskollisesti lupauksessani ja olla oikeasti ostamatta enää mitään huhti-ja toukokuun aikana.






Ilona

Ajattelu uusiksi (sisältää arvonnan)

Usko, että ansaitset kaiken hyvän ja sellaisen elämän, jota oikeasti haluat elää. Sinulla saa olla mahdollisuus sellaiseen arkeen, jota voit elää iloisena, energisenä, onnellisena ja kevyellä mielellä. Sinulla on oikeus ja jopa velvollisuus toteuttaa unelmiasi, itseäsi ja tehdä asioita, joilla on itsellesi merkitystä.

Uskon siihen, että niin kauan kuin mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista. Uskon itseeni ja omiin unelmiini ja haaveisiini ja tavoitteisiini.

-------------------------------------------------------

Joka aamu herättyäni kävelen portaita alas tupaan ja katson tuvan ikkunan edessä seisovaa valtavaa koivua. Joka päivä koivu on eri näköinen. Joka päivä tuo puu pienine avautuvine silmuineen tekee minut onnelliseksi. Onnellisemmaksi. Kyllä puu. Ehkä tuohon puuhun kiteytyy juuri unelmien ja haaveiden toteutumista? Unelmien omasta talosta ja omasta pihasta ja siitä, mitä on tarvittu, jotta tähän on päästy. Seuraava ajatukseni aina on, että onpa hienoa, että puu voikin tehdä ihmisen niin onnelliseksi.

-------------------------------------------------------

Puu kasvaa myös Sisäinen voima 365 ajatusta parempaan arkeen kirjan kannessa. Sisäisen voiman sivuilla päivittäin julkaistavat kirjoitukset herättivät jokin aika sitten huomioni. Kuinka jokaiselle päivälle voi löytyä jotain niin hyvin sanottua, niin montaa erilaista ihmistä ja elämää samaan aikaan koskettavaa ajatusta? 

Noin vuosi sitten päätin elämässäni jotain. En oikein osaa tarkasti määritellä mitä se jotain oli. Ehkä se oli jotain olennaiseen keskittymisen ja turhista asioista stressaamisen lopettamisen välimaastosta. Keskittymistä tietynlaiseen itsekkyyteen ja keskittymistä siedättämään sellainen, joka ei johtaisi mihinkään. 

Päätöksen jälkeen olen keskittynyt keskittymään enemmän ihmisiin ja asioihin, jotka tuovat minulle hyvää oloa. Olen päättänyt tehdä asioita niin, kuin ne tuntuvat minusta hyvältä, en niin, kuin joku muu odottaa minun tekevän. Olen pinnistänyt ja keskittynyt arjessa ja elämässä suodattamaan asioita, jotka ennen ovat saaneet minut provosoitumaan ja ärsyyntymään. Olen satoja kertoja laskenut kymmeneen ja huomannut sen auttavan. Tämän ihmiskokeen jälkeen voin sanoa, että omalla asenteella ja ajatuksilla on valtava merkitys omalle hyvinvoinnille. Voin sanoa, että helpottanut on. Keventynyt. Asennemuutoksen ja sen vaikutuksen arkeen on huomannut myös mies, joka usein kiittelee minua siitä, etten enää provosoidu hänen asioistaan, tekemisistään tai tekemättä jättämisistään, samalla tavalla kuin ennen. Suodatan ja annan mennä.

Oman vuoden takaisen päätökseni ja sen jälkeisen muutoksen havaittuani olen vain nyökytellyt Sisäinen voima- kirjaa lukiessani (ja ahminut kirjaa lisää). Jo kirjan ensimmäisellä sivulla kaikki kiteytyy niin hyvin;

Sinä voit muokata elämääsi tässä ja nyt. Käytännön arkea voi olla vaikea muuttaa, mutta omaan suhtautumiseesi voit vaikuttaa. Sinun on mahdollista oppia olemaan enemmän läsnä omassa elämässäsi. Voit oppia olemaan kiitollinen ja tyytyväinen arjen kaaoksesi keskellä. Et ole täällä raahautumassa elämäsi läpi, vaan nauttimassa olostasi, toisista ihmisistä ja erilaisista kokemuksista.

Sain kirjan kirjoittajalta Jenny Belitz-Henrikssonilta kolme kappaletta Sisäinen voima 365 ajatusta parempaan arkeen kirjoja nimikirjoituksineen. Yhden kirjan pidän itselläni ja lupaan lainata sitä kaikille halukkaille. 

Kaksi Sisäinen voima- kirjaa annan teille tärkeille lukijoille. 

Osallistut arvontaan jättämällä kommentin ja sähköpostiosoitteen tai pelkän sähköpostiosoitteen tähän 14.5 mennessä.

Onnetar saa arpoa ensimmäisen kappaleen saajan ja toisen kappaleen saajan valitsen kommentin perusteella.

Ilona

Hello!

Hello!


Mä oon Ilona ja oon kolkyt vuotias. Ei mun oikee nimi kyl oo Ilona. Mut käytän sitä tässä, koska en tahdo, että mut ja mun elämän löytää ja tunnistaa sekunnissa lukemalla mun blogii. Tai on se mun oikee nimi, mutta ei se eka etunimi, vaan se toka.


Mul ei oo mitään erityisii harrastuxii, mut mä tykkään kirjoittamisesta ja kaikenlaisesta käsillä tekemisestä, niinku vaik remontoimisesta. Tai no kyl mä myös lenkkeilen ja oon aloittanut raudan nostelemisen yhen hyvän kaverin kaa. Mut ei me missään oikeella salilla käydä, yhen taloyhtiön alakerran salilla kolistellaan. Tiiäksä kun sellasella mies-salilla rauta kolisee? No sit se yläkerran mummo tulee aina valittamaan metelistä. Sillain, että hienoa, että jumppaatte, mutta.. Siis ei sen mielestä oikeesti oo yhtään hienoa, että me hikoillaan suoraan sen sohvan alapuolella tuskan ja nautinnon välimaastossa. Oikeesti sitä korpeaa ihan kybällä, kun se ei meinaa pystyä keskittymään Emmerdalen katsomiseen ja puoli seitsemän teehen rauhassa.


Mitäs muuta?
No mulla on Rossu-koira, joka on karkeakarvainen kettuterrieri. Mä en oo ihan varma, kuin vanha se on. Ja se aina vähän hävettää mua, kun joku kysyy. Kai se on kymmenen, ykstoista tai kakstoista. No en mä niin välitä vuosista. Ne on vaan numeroita tiiäksä? Niinku mä olin yhtenä päivänä mun miehelle, joka on oikeestaan poikaystävä, kun ei me olla naimisissa tai kihloissa tai mitään. Niin joka tapauksessa mä olin mun miehelle, että ollaanks me oltu JO KYMMENEN vuotta yhessä? Sit mua vähän alko naurattaa, kun se sano, että no ollaanhan me nyt ainakin viistoista? No kyl mä sit itekki aloin vähän kelailee, että meidän poika on 9-vuotias ja oltiin me hengailtu yhdessä jo hyvän aikaa ennen pojan syntymää, että kymmenen meni vähän alakanttiin. Joo, enivei, ei niillä vuosilla niin väliä.


Niin mitä sulle kuuluu? Ja missä sä muuten asut? Mä asun Vantaalla. Oon asunut koko mun elämän. Ennen saatoin kertoa, että tiiätkö Ankka-Rockin? Melkein naapurissa ollaan. Mut nyt meillä ei oo enää Ankka-Rockia Korsossa. Ne oli aikoja ne. Muistan, kuinka Kossua mini-grip-pusseissa paidan alla päästiin sisään festarialueelle ja ai että, kun oli aina voittajafiilis.


Tykkääksä muuten festareista? Meinaatko mennä tänä kesänä? Mä kyl haluisin hirveesti mennä kesällä jonnekin festareille. Nyt kun ei oo vauvaa, olisi festaroiminen ja muukin meneminen kesällä astetta helpommin toteutettavissa. Oon muuten ainakin kymmenen vuotta suunnitellut, kuinka kivaa olisi tehdä kesällä joku Suomi-road trip. Lähteä tien päälle ja antaa vaan mennä. Nukkua makuupussissa, kävellä suomen pisintä hiekkarantaa, hypätä kalliolta kirkasvetiseen järveen, katsella auton ikkunasta, kun lehmät vilisevät ohi ja sillain. Olla hetken nuori ja vapaa. Tai ainakin vapaa. Sitten se kesä tulee niin nopeasti ja menee ohi myös. Ehkä tänä kesänä?


Mul ei nyt ehkä mitään muuta. Mut skriivaillaan pian!





P.S. Kiva, kun kävit!





Ilona