Pulmakulma

Turhamaista ehkä. Ensimmäiset puoli vuotta tuo keittiökaappien välinen kulma tuotti minulle suunnatonta ärsytystä. Yritän toki parhaani mukaan keskittyä elämässä tärkeisiin asioihin, enkä stressata turhasta. Henkiseen kasvuun ja sillain. Mutta niin se vaan on, että olen visuaalinen ihminen ja yksi tärkeistä asioista elämässäni on se, että elinympäristöni miellyttää silmiäni. Toinen fakta on se, että tuo niin kätevä nykyajan hienous ja arjen helpottaja, mikroaaltouuni ei taas miellytä silmiäni, eikä hivele maisemaa tuvassamme. Tässä kohtaa arvaat varmasti, minne mikro on ollut sijoiteltuna ensimmäiset puoli vuotta täällä asuessamme?

Kun olin tarpeeksi kauan aikaa pähkäillyt tätä kestämätöntä tilannetta, eli mustaa rumaa möhkälettä keittiötasojen risteyksessä, astui peliin kohtalo. Sain ilmaiseksi ja kunnostin tupaamme sopivaksi vitriinikaapin, jonka alakaappiin ajattelin sulloa mikron. No olipa vaan liian suuri tuo möhkäle, eikä mahtunut kaappiin ja näin ollen ajattelin, että sullon sinne lainavauvojen vaatevarastomme. Hienoa, että vauvojen vaatteet löysivät paikan, mutta perimmäinen ongelma ei kuitenkaan poistunut. Olimme edelleen tilanteessa, jossa mikro odottaa pois pääsyä keittiön tasolta. Tai oikeastaan minä odotan, että mikro pääsee pois.

Taisi olla uudestaan kohtalolla sormet pelissä, kun yllättäen puhjennut karsimisvimmani johdatti minut kierrätyskeskukseen viemään pois  kotoa löytyneitä ylimääräisiä tavaroita. En nimittäin voinut samalla reissulla olla käväisemättä huonekaluosastolla.. ihan pikkusen vaan.

Kierrätyskeskuksen huonekaluosastolla pohdittua

* Ai tällainen löytyisi. Hirvee. Mut jos vähän tosta... ja vähän tosta. Ja vähän tonne. Joo. 15 euroa, ei paha. Joo. Mukaan.

Hetken päästä kotona.. * Yäk yäk yäk.

Sirkkeli esiin ja tason sivujen pyöristykset suoriksi. Maalipurkit ja pensselit esiin ja maalia pintaan ja..

* Ei täydellinen, mutta ainakin parempi. Ja mikro, kiitos sinulle- selvästi yrität parhaasi. Et ihan onnistu tekeytyä näkymättömäksi, mutta yritys hyvä 10. Tai ainakin 6.

Ja mitä toteaa mies ja ystävä yhteen ääneen?

- Ihan kauhee toi kulma. Sehän on ihan autio - sinne tarvii ehdottomasti saada jotain. Vaikka mikro!!

Elämä ♥

Ilona

Helposti

Miten onnistuu nelihenkisen perheen muutto kymmenellä muuttolaatikolla ja muita kysymyksiä.

Vastaus Helposti.

Reaaliaikaiset kuvat kotoamme kertovat totuuden minimalistin kaappien sisällöstä. 

Eilen innostuin siivoamaan ullakkoa ja sain hetkittäisen kaaoksen lisäksi aikaan innostuneet karsintatapahtuman. Keskeneräisyyttä kestämätön minäni joutui taas tavaran myymisen sijaan kiikuttamaan puoli kuutiota ylimääräistä sälää kierrätyskeskukseen. Tai yritinhän toki laittaa tavaraa myyntiin nettikirpputorille..mutta.. hiukan kärsimätön minä, poisti tavarat (kierrätyskeskukseen menevään säkkiin) myynnistä 15 minuutin odotuksen jälkeen, mikäli myyntiyritys ei ollut tuottanut tulosta.

Tulosta tuottanut myyntitapahtuma taas jatkui viestittelyn muodossa seuraavasti;

Hei!

Varasit sisustustavaroita minulta. En tiedä milloin olen kotona, mutta jos kiikutan tavarat etupihamme kesäkeittiön pöydälle, niin voit hakea ne sieltä itsellesi sopivan aikataulun mukaan.

Rahat voit jättää pöydälle.

Et ei oo penniikään kii.

Hyvää viikonloppua! 

Pullantuoksuinen äiti tästä kurottautuu uunipeltiä kohti, syö vielä yhden överikanelisen korvapuustin ja lähtee kunnostamaan huonekaluja. 

Huomenna muuten aamuvarhain lähtö ja Loviisan vanhoja taloja katsomaan. Moikataan jos tavataan.

P.S. Meitsin mietteitä aiheesta karsiminen ja minimalistinen elämäntapa löytyy ensi kuussa eräästä lehdestä - pysytään siis tutkalla!

Ilona

Lyhyt kirpaisu

Olen sitä mieltä, että elämässä pitää olla aina jotain projekteja. Sellaisia projekteja, jossa asettaa itselleen jonkinlaisia tavoitteita. Vähän haastaa itseään. Se voi olla toisenlaista ajattelua, toimintaa tai tekoja, mihin on tottunut.


Tämänhetkinen tavoitteeni liittyy karsimiseen ja minimalistiseen ajatteluun. Eräänä päivänä päätin, että opettelen uuden asian. Opettelen päästämään irti vanhoista tärkeistä huonekaluista, mikäli niillä ei enää ole selkeää funktiota kodissamme. Uskon, että tämän talon myötä olemme tulleet kotiin. Muuttaminen kodista toiseen saa loppua. Näin ollen voin lopettaa huonekalujen säästämisen hamaan tulevaan. Se ajatus, kun tärkeälle huonekalulle ei löydy paikkaa eikä käyttöä nykyisestä kodista, mutta ehkä tälle löytyy vielä joskus paikka jostain/jossain. Sen ajatuksen voi nyt unohtaa.


Aloitin varovaisesti maalaamalla isoäidiltä saadun lipaston (ylin kuva), vaikka olin aina ajatellut, että alkuperäiskunnossaan olevaa vanhaa puun väristä lipastoa en mene muuttamaan. Tumman puinen lipasto ei vain yksinkertaisesti sopinut mihinkään meillä ja loppujenlopuksi se joutui tyhjänpantiksi ulkosaunan pukuhuoneeseen. Eräänä päivänä päätin päästää irti ajatuksesta, että lipasto olisi arvokas minulle vain alkuperäisasussaan. Hioin ja maalasin lipaston ja se pääsi olohuoneeseemme. Nyt se on oikeastaan täydellinen.


Jatkoin projektia luopumalla pojan vanhasta rakkaasta Niemen Tehtaiden sängystä. Satuin kesällä löytämään kierrätyskeskuksesta toisen samanlaisen sängyn ja ajattelin, että saisin niistä kerrossängyn. Sängyt olivat kuitenkin hieman eri kokoa, eikä kerrossänky toteutunutkaan. Pojan sänky sai lähteä, koska uusi löytö oli paremman kuntoinen. Tuntui tylyltä.


Seuraavaksi sai lähteä vanha talonpoikaiskehto, joka oli ollut pojan sänkynä hänen vauva-aikanaan. Vauvoille on meillä jo nukkumapaikoiksi pinnasänky, vauvojen riippumatto, pärekorikehto ja vaunujen kantokoppa. Ei meille kaiketi viittä hoitovauvaa tule samaan aikaan, joten jostain on luovuttava ja se sai olla iso ja painava kehto.


Luopumisprojekti jatkui laittamalla myyntiin anopilta saatu musta vitriini, joka tuntuu olevan aina vähän ylimääräinen meillä. Kaunis se on kuin mikä, mutta ei kotiimme niin käytännöllinen. Toivottavasti löytää uuden rakastavan kodin.


Seuraavaksi täytynee alkaa käydä ullakkotilaa läpi. Metrin leveä ja kaksi metriä pitkä ullakkomme kätkee sisälleen kaiken sen, mitä emme arjessa käytä, mutta mitä olen luullut tahtovani säilyttää. Taas on vähän karsimisvimma päällänsä. Katsotaan kumpi voittaa ullakolla, karsimisvimma vai tunnearvo.


Niin. Tavaroista ja huonekaluista luopuminen on vaikeampaa, jos niillä on tunnearvoa. Perinnöksi tai lahjaksi saadut tavarat tai elämässä kauan mukana kulkeneet asiat ovat toisella tavalla tärkeitä, kuin ne, joita saa ostettua kaupasta uutena. Tavarat herättävät tunteita ja muistoja. Miksi kuitenkaan pitää väkisin kiinni tavarasta, kun ei kai muistojen pitäisi järjen mukaan olla yhtä materian kanssa? Tunnearvoa sisältävistä tavaroista luopuminen kuulostaa haastavalta touhulta. Voin kuitenkin kertoa, että kerran se vaan kirpasee. Kokeile vaikka. Kohta jo huomaat, että kodin ja asioiden käytännöllisyys ja tila ovat tärkeämpiä, kuin asioissa kiinni roikkuminen.






P.S. Projekteista puheenollen aikaisemmin olen;
- Hastanut itseäni treenaamaan itseni 10 kilometrin juoksukuntoon nollan kilometrin juoksukunnosta. - Päättänyt lopettaa kaiken turhan ostamisen ja karsinut kodistamme 200 tavaraa, vaikka tavaraa ei alun perinkään järin paljoa ollut.
- Harjoitellut käymään kaupassa vain kerran viikossa ja järkeistämään ruokakuluja tehden kahden viikon ruokalistat kerralla ja noudattamaan niitä.
- Haastanut itseni olemaan ostamatta mitään kahteen kuukauteen.





Ilona

Lyhytlomalainen

Mies lanseerasi kesällä uuden termin. Lyhytlomalainen.


Koska minä olen miehen näkökulmasta lomaillut tammikuusta lähtien, hän laskee lomani kestäneen kahdeksan kuukautta. Tammikuussahan meiltä lähti edellinen kriisisijoitettu vauva uuteen pitkäaikaiseen perheeseensä ja jäin tauolle vastaanottoperhetyöstä. Tämän tauon aikana olen ollut vastuussa vain 9-vuotiaan pojan ja teinin "hoitamisesta". Ja talomme remontoinnista ja kotitöistä, kaupassa käynnistä ja kaikesta, mikä liittyy arjen pyörittämiseen kotona.


Niin no. Olen minä kyllä tainnut lomailla jokaisen mittapuun mukaan. Eipä tämä arjen pyörittäminen tehden asioita, joista tykkää, ole nimittäin kovin kuormittavaa ollut. Ja lomaa tai töitä, ei ne kotityöt siitä paletista katoa.


Joka tapauksessa. Mies normaaleine työkuvioineen vietti kuukauden pituisen kesäloman. Kuukausi lomaa vastaan kahdeksan kuukautta lomaa - kuukauden pituinen lomailija on lyhytlomalainen. Koska lyhytlomalaisen loma on lyhyt, pitää siitä ottaa kaikki irti. Näin ollen lyhytlomalaisen tarpeet saattavat mennä välillä elämäntapalomailijan ohitse.


Mutta niin koitti sekin päivä, kun minun vastaanottoperhetyöhön paluu alkoi häämöttää ja lomaa oli jäljellä enää kuukausi. Kaiken logiikan mukaan siirryin siis lyhytlomalaiseksi. Tähän sellainen kyyneleet silmissä naurava hymiö.


Mitä tekee lyhytlomalainen juhlimisen, rannalla makailun, huonekalujen kunnostuksen ja pihatöiden lisäksi?


Lyhytlomalainen pakkaa makuupussin, ruokaa, marjapoimurin, bikinit ja teltan mukaan ja lähtee yöksi metsään. Kahtena viikonloppuna peräkkäin. Ystävän kanssa, ilman lapsia. Hän keskustelee syvällisiä myöhään yöhön, syö suklaakuorrutettuja kuivahedelmiä, peseytyy järvessä, ui lumpeiden seassa, kuuntelee loputonta hiljaisuutta, vähän jännittää nukkumista keskellä ei mitään, poimii marjoja pimeän tuloon ja aloittaa aamun marjojen poimimisella. Nauttii joka hetkestä ja palaa taas virkistyneenä kotiin.


Ja jos säästä puhutaan, on lyhytlomalaisen säälomat olleet mitä mainioimmat. Aurinko on paistanut noin joka päivä.






Ilona

Kohtalo

"Ehkä se on sitten tarkoitettu niin" - sanonta, on kuulunut pitkin kesää. Sillain eletään hetkessä ja jos jotain tapahtuu, niin näin on tarkoitettu.

Kävipä eräänä päivänä seuraavaa. Aurinko paahtoi tulikuumasti iltapäivällä. En yleensä lähde miehen ja pojan mukana jalkapallotreeneihin. Tänä päivänä päätin kuitenkin lähteä. Mies lupasi poikien valmentamisen sijaan lähteä kanssani lenkille. Valmentajan nakki napsahti kuitenkin tälläkin kertaa miehelle ja hänen päätyessään treeneihin, minä päädyin treenikentän lähipuistoon yksin ottamaan aurinkoa. Juuri tehdessäni lähtöä puistosta, piippasi puhelimeni. Puiston lähistöllä asuva ystäväni oli ilmoittanut alueen facebook-kirpputorille antavansa ilmaiseksi viininpunaisen vitriinikaapin. Ehdin kommentoida ensimmäisenä kuvaa.

Näin oli tarkoitettu. Ihan varmasti. Enhän olisi huomannut ilmoitusta kaapista, ellen olisi lähtenyt sattumalta treeneihin. Ellei mies olisi joutunut sittenkin valmentamaan poikia. Ellei aurinko olisi paistanut. Ellen olisi maannut hiiren hiljaa auringossa ja kuullut puhelimeni piippaavan.

Seuraavana päivänä hioin, maalasin, maalasin ja maalasin kymmenen tuntia putkeen. Värivaihtoehtoina oli valkoinen, haalea minttu ja vaaleanpunainen, koska näitä maaleja löytyi jäminä maalipurkkien pohjilta. Minttu ei olisi sopinut harmaan seinän kaveriksi ja valkoinen olisi ollut liian valju. Niinpä tein itse vaaleanpunaisesta ja valkoisesta sopivan sävyisen sekoituksen. Maali loppui muuten viimeiseen pensselin vetoon juuri kun sain kaapin valmiiksi.

Poika kommentoi - Äiti, miksi meillä on joku neljä kaappia sillain tyhjänä, ettei niissä oo yhtään mitään? 

- Niin no. Äiti on sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ja koska äidillä ei ole paljoa tavaraa, niin kaapit odottavat tyhjillään. 

Vitriiniin pääsivät pyhäastiastot. Vitriinin alakaappi odottaa, että mikro muuttaa sinne. Olen pähkäillyt mikron sijoittamista jonnekin muualle, kuin keittiön työtasolle siitä asti, kun muutimme taloon.

Katsotaan, mitä se kohtalo tuo tullessaan ja miten loput kaapit täyttyvät, kun jatkamme pienen tauon jälkeen vastaanottoperhetöitä syyskuun alussa. J-Ä-N-N-I-T-T-Ä-V-Ä-Ä!

Ilona

Pihasaunalla

Pihamme perällä seisova sauna on vähän hassun näköinen ja littana. Arvottomaksi hökkeliksi se talokaupoissa määriteltiin. Vähän reppanahan tuo oli talon ostohetkellä. Suuria muutoksia emme kuitenkaan tahtoneet tehdä. Pientä ilmeen kohotusta vaan. Löylyhuone ja pesuhuone saivat jäädä vanhan karheaksi lohkeilevine maaleineen ja tummuneine seinineen. Pukuhuoneen seinät raikastin valkoisella maalilla, seinälle pääsi euron peililöytö kierrätyskeskuksesta. Ikkunoihin hankittiin ruudulliset ikkunakalvot verhojen virkaa tekemään.


Ulkoa päin pesin saunarakennuksen seinät. Ylimääräiset mähettyneet terassilaatat purettiin ja terassin lattia, ulko-ovi ja saunapenkit käsiteltiin mustalla Valtti-puuöljyllä. Valokate pestiin ja valkoiset kaiteet ja palkit huoltomaalattiin. Kyllä vain saunamökin ilme piristyi kummasti.


Arvoton hökkeli? Ei ei. Pihasaunastamme on tullut meille äärettömän arvokas ja rakas kuluneen kesän aikana. Eikä pihan perälle saunaan köpöttely kylpytakissa varmasti kurjempaa hommaa ole syksyllä ja talvellakaan.


Meidän saunaan tulee kylmä vesi. Siellä peseydytään pesusaavin ja kauhan avulla. Löylyistä voi juosta uimapuku päällä autoon ja ajaa joen rantaan uimaan kahdessa minuutissa ja palata taas autolla löylyihin. Saunoessa juodaan monta litraa jääkylmää vettä ja se maistuu maailman parhaalta. Löylyjen välissä vilvotellaan terassilla tai kieritään nurmikolla. Saunassa viihtyy vaikka yöhön asti.

P.S. Miksi tehdä muuta, kun voi saunoa?





Ilona

Kesäkaverit

Se hetki, kun on aikaa ajatella itseään. Olla itsekäs ilman, että kukaan joutuu sijaiskärsijäksi. Tämä kesä on ollut minulle se hetki. Ja voi pojat, mikä kesä onkaan ollut. Sellainen ystävyyden ja rakkauden kesä, ettei malttaisi päästää irti. Kesä, jolta halusin kaiken ja sen myös sain.




Olen

-kiivennyt paljain jaloin Kallion kirkon edessä olevaan mäntyyn
-juonut Fisua aamupäivällä Suomenlinnan kallioilla
-löytänyt toisen ihmisen, joka osaa jokaisen Leevi and the Leavingsin kappaleen ulkoa
-tanssinut sen ihmisen kanssa Leevien tahdissa aamukuuteen
-herännyt aamulla syömään metsämansikoita omasta pihasta, kun kaikki muut nukkuvat
-nauranut ei millekään niin kauan, etteivät jalat kanna
-vierinyt nurmimäkeä alas alasti saunan jälkeen keskellä yötä
-hyppinyt Apulannan keikalla pohkeeni monen päivän jumiin
-ollut Kaljakellunnassa selvin päin
-reivannut Birkenstockit jalassa
-saanut lempinimen Ysäri
-kerännyt festareilla minikokoisia ilmaiskarkkipusseja puolen kilon edestä
-syönyt kaksi rasiallista vadelmia lounaaksi ihan yksin
-lähtenyt ostamaan pirtelöä Hesburgerista yöpuvussa saunan jälkeen keskiyöllä





Niin. Kesä, jota miettiessä alkaa väkisinkin soida päässä

Monta kivaa kesäkaverii,
koluttu miljoona terassii,
ja kokeiltu hupina, montako fisua
kannattaa kumota yhdessä illassa.
Tulee pari hyvää ideaa:
nyt jos aamuun asti dokataan,
niin noin puoli seiskalta,
kun aukee stadikka,
me ollaan uimassa bokserit jalassa.

En muista teidän sukunimiä,
voiko silloin sanoa "ystävä"?
Sinä olet sellainen,
ole siinä lähellä, ota mua kädestä,
sinä ymmärrät minua.

P.S. Hymyilyttää.

Ilona