Ei helpottanut

Jos potee vanhojen talojen talokuumetta, ei se varsinaisesti helpotu käymällä vanhoissa taloissa. Suosittelen kyllä silti visiittiä Loviisaan (sunnuntaina ehtii vielä). 

Itse aion jatkaa kuumeilua ja viettää huomisen alkuiltani taas asuntonäytössä siinä unelmatalossani (ole tuleva kotini- ole!). Sormet syyhyäisi päästä remontoimaan.

Ilona

Hei, relaa ees

Olin suunnitellut kirjoittavani siitä, kuinka olen hieman rauhoittunut siivousintoilijana. Enää kaiken ei tarvitse olla ihan niin justiinsa. Välillä on vauvankakkaa lavuaarin reunassa ilman, että olen heti harjan ja pesuaineen kanssa paikalla. Toisinaan hallin matolla saattaa olla koiranruokamuruja ja maalatulla lattialla näkyy koivunsiemeniä ilman, että imuri heiluu välittömästi.


Kävi kuitenkin seuraavaa. Olimme aamulla lähdössä kierrätyskeskukseen ja avasin olohuoneen kaapin, jossa säilytän kaikenlaista koristesälää. Kynttilätuikkuja, kipsiveistoksia, erinäisiä koristekäyttöön tarkoitettuja kulhoja ynnä muuta. Ajattelin nappaavani nopeasti muutaman esineen kiertoon. Pasmat menivät kuitenkin täysin sekaisin ja kierrätysasiat unohtuivat. Katseeni kiinnittyi nimittäin miehen partakoneen käyttöohjeisiin ja puhdistusharjaan. What the hell..!!?


Ja miehelle tekstari
Hohoo. Ajatteletko sä tosiaan, että sun partakoneen käyttöohjeet kuuluvat meidän koriste-esinekaappiin, eivätkä esimerkiksi kodinkansioon käyttöohjeet ja takuut- kohdalle?


Ja niin tajusin, että työnsarkaa on edelleen. Mutta kummassa, miehen koulutuksessa vai minun relaamisessa kodin siisteyden suhteen ?





Ilona

Unohdin

Kävin eräänä päivänä poliisilaitoksella hoitamassa passiasioita. Tapasin eräänä päivänä sivuhommien tiimoilta ihmisiä. Vein eräänä päivänä teinin terveyskeskukseen. Mutta mitä yhteistä tapauksiin liittyy?


Jossain vaiheessa tulee hieman kummallinen olo. Unohtuiko minulta jotain? Onko puhelin, rahat ja avaimet mukana? On. Silti tässä on nyt jotain omituista, mutta mitä? Eikun hetkinen... Auton häikäisysuoja alas ja katsahdus peiliin. Enää ei ole todellakaan epäselvää, mitä olen unohtanut. Olen unohtanut meikata!


Kirjoitin jokin aika sitten ulkonäöstä. En kuitenkaan olisi uskonut, että tähän pisteeseen päädytään ja näin nopeasti. Ei se mitään, kyllä mä kestän. Nimittäin sen, että herättyä menee 5 minuuttia vähemmän aikaa omiin aamutoimiin. Ja kyllä rehellisyyden nimissä aion edelleenkin nähdä (toisinaan) vaivaa ulkonäköni eteen. On kuitenkin erittäin vapauttavaa, että jokin minussa on muuttunut. Ilman meikkiä ei nimittäin tunnu enää alastomalta.



P.S. Tästä tuli muuten mieleen, että pitää joku päivä kirjoittaa peilikaapista.




Ilona

Kun vähempikin riittäis

Kun ensimmäinen lapsi ilmoittelee tulostaan, rynnätään autokauppaan ostamaan farmariauto. Vanha kerrostalokaksio ei enää passaa. Pankista hakemaan suurin mahdollinen laina ja muutto rivitalokolmioon. Mieluiten uuteen. Vauvan turvakaukaloksi valitaan ei enempää eikä vähempää kuin 200 euron testivoittaja. Vauvanvaunuista ei neuvotella, uutena tietenkin.

Tuntuu, ettei nykyään vähempi riitä. Vallalla on kaikki mulle heti tänne- kulttuuri. Tämä kulttuuri tuntuu laajenneen joka elämänalueelle. Oli kyseessä sitten perheen perustaminen (vauvalle oma huone on vaan must), painonhallinta (yksi fittnesskroppa kiitos), työnhaku (rahaa tänne! mutta minähän en kaupan kassaksi ryhdy) tai pukeutuminen (viime vuoden talvitakki- yäk).

Alkaa ällöttää. Tuntuu, että elämän arvo ja status on mitattavissa sillä mikä on näkyvillä. Ei muulla. Pitää olla jotain, pitää olla kaikkea.

Ajamme autolla, joka jollekin toiselle olisi kauppakassi. Takakonttiin mahtuu kolme s-marketin ruokakassia, ei muuta. Kolme lasta, kaksi aikuista ja yksi koira. Pärjäämme. Haaveilen muutosta 50 neliön puutaloon, jossa ei ole sisäsuihkua, kodinhoitohuoneesta puhumattakaan. Pärjäisimme. Kävin tänä vuonna koko kodin irtaimiston läpi. Kaappi kaapilta, karsin. Nyt tuntuu, että tarvitsee karsia lisää. Olen tavoitteessa numerolla 73. 

Se on vaan jokin vaikeasti selitettävä tunne sisällä. Kun tekee mieli palata elämän perusasioiden ääreen. Sillain ihan huolella. 

Ilona

Kyllä kelpasi

Asiat eivät mene aina suunnitelmien mukaan. Mitä enemmän suunnittelet, sitä metsempään menet.


Ei tullut keväällä taukoa töistä. Edellisen lainavauvan lähdettyä tuli seuraava vauva samalla ovenavauksella. Ei tullut mahdollisuutta suunniteltuun virkistyshetkeen. Siihen, jonka olisimme rankan talven ja työrupeaman jälkeen viettäneet perheen kesken voitettuani yön Aallonkotien Finlandia Penthouseen.


Kevät meni. Kesä tuli. Josko syksyllä vauva olisi jatkanut matkaansa ja olisi aika vapaalle? Yö täytyy nyt varata, ettei jää unholaan. Se olisi perjantai keskellä elokuuta. Elokuu tuli ja vauva oli ja pysyi. Alkoi vapaayöperjantaita edeltävä viikko. Ja mitä vielä, tuli teini.  Äsh, peli menetetty ja tonnin kattohuoneistoyö luisuu vessanpöntöstä alas? En enää ikinä suunnittele mitään!


Perjantai koitti ja pakkailujen lomassa kirjoitan kotoa miehelle tekstiviestin Vaimoehdokas se täällä keittelee miehelle lihakeittoa kauden juureksilla. Illalla katselemme salamoita kattohuoneiston saunasta. Poika, minä ja hyvä ystävä. Aikuiset nauttivat kuplivaa korkeista laseista ja poika saa syödä karkkia saunassa. Terassin takassa palaa tuli ja taivas muuttaa koko ajan väriään. Kello on huomaamatta ehtinyt puolille öin, mutta ei se haittaa, nyt on vapaayö. Mennään vielä kerran löylyihin. Kietoudumme maailman muhkeimpiin ja lämpimimpiin peittoihin terassituolien uumeniin ja juttelemme syvällisiä Helsingin yllä, taivasalla. Niin kauan, että silmät painuvat kiinni.


Hitaan aamun jälkeen mies tulee juna-asemalle vastaan. Väsyneenä, mutta virkistyneenä halaan miestä ja vauvaa. Kävelemme ostamaan kennollisen luomukananmunia torimyyjältä.





Kiitos Varpunen voitosta. Kiitos Aallonkodit täydellisestä palvelusta. Kiitos ystävä ja poika parhaasta seurasta. Kiitos mies vilpittömyydestä. Ja kiitos siitä, että meillä on töinä ihania lainalapsia, joita en vapauteen vaihtaisi.



P.S. Suosittelen.





Ilona

Jämähdä mieluummin

Päätät kerrankin repäistä oikein kunnolla ja valita tutussa ravintolassa jotain ihan muuta kuin sen tutun ja turvallisen. Se tuttu ja turvallinenhan on paras, eikä petä koskaan. Se on juuri sinulle se juuri oikea ja täydellinen. Tilatessasi jotain muuta, odotat kuitenkin, että rohkeutesi ja kokeilunhalusi palkitaan. Odotat, että voisit löytää jotain uutta, mutta jotain  tutun ja turvallisen veroista. Saat eteesi herkullisen näköisen annoksen ja vesi herahtaa kielelle. Kun laitat ensimmäisen haarukallisen suuhusi, tiedät sekunnin sadasosassa tehneesi pahan virheen. Hemmetti! Miksi, oi miksi hairahdin?


Syöt annoksesi kuitenkin kiltisti loppuun ja päätät, ettet tee samaa virhettä enään ikinä.




P.S. Teksti olisi voinut olla kuvaannollinen ja kertoa jostain ihan muusta. Ota teksti miten otat. Minä en kuitenkaan suosittele kokeilemaan uutuuksia, vaan pysymään parhaaksi havaitussa.


P.P.S. Olen tainnut melkein huomaamatta olla 17 päivää syömättä karkkia. Ja muutamasta Arnoldsista huolimatta päässyt kesäpöhöstä normaalipöhön tasolle.





Ilona

Mistä tietää?

Kun istuu sohvalla Pepsi Max-tölkki kädessä hiljaisessa talossa, mistä tietää olevansa töissä?
No tietenkin Pepsi maxista.


EMT, FYI, LOL, EVM, ugu bre, YOLO. Arvatkaa mikä meillä on talossa?




Ilona

Näillä mennään

Suoriuduin tänään omista ja vauvan aamutoimista, sekä työmaalle siirtymisestä vauvan kanssa 20 minuutin kuluessa aamuherätyksestä. Töiden jälkeen ostin kesän neljännen laatikollisen vadelmia ja totesin pakkasen olevan vihdoin täynnä marjoja. Jalat tuntuivat spagetilta. Suoriuduin hädin tuskin puolentoista kilometrin hitaasta vaunukävelystä siskon kanssa. Tavaroiden karsimisessa pääsin lukuun 46. Kävin asuntonäytössä katsomassa yli 100 000 euroa ajateltua talobudjettiamme kalliimpaa taloa ja ihastuin. Meinasin leipoa pullia, mutta tulin järkiini. Leikkasin pojan ihanista enkelihiuksista aivan liian lyhyet ja sain pojan itkemään vuolaasti. Ennen nukkumaanmenoa kuulin pojalta kysymyksen - Onko minulla kynä huomiseksi? Ja kaivoin viime vuonna ompelemani farkkupenaalin esille ja teroitin vanhan kynän terävämmäksi.


Tänään oli kesäloman viimeinen päivä.




Ilona

Vähän

Muodista en mitään ymmärrä. Enkä koruista. Kumpaakaan edellä mainittua ei myöskään päälläni usein näy.


Ehkä kello- ja korumuodissa on kuitenkin ollut vallalla runsaasti ja isoa?


Minä kaipaan vähän ja pientä. Hentoa, kaunista ja haurasta. Kaivoin taannoin korukätköistä kultaisen Usko, toivo, rakkaus- riipuksen, lahja 14 vuoden takaa. Nyt se on unohtunut kaulaan moneksi viikoksi.


Leijona-kellosta on tullut vakiokaluste. Eikun asuste.





Ilona

Älä osta mitään

En ole koskaan ollut mikään varsinainen ostelija. Luokittelisin ostostottumukseni enemmänkin harkitsevaksi kuluttamiseksi. Vanhojen kauniiden tavaroiden ja kirpputorilöytöjen kanssa on kyllä joskus mennyt överiksi, myönnän. Alkoi kuitenkin ahistaa toden teolla jo aikaisemmin. Tavarat ja ostaminen. Sellainen kaikki turha. Ahdistus kasvaa hetki hetkeltä ja on alkanut muuttumaan sellaiseksi möykyksi. Jonka tekee Stockmannin yläkerrassa mieli räjähtää ja huutaa, että -Mitä ihmettä tää kaikki on. Hemmetin pintaa! Lopettakaa hyvät ihmiset.


Nykyään ihmiset hankkivat asioita jotenkin no.. niin kuin pitäisi omistaa. -On niin in ja monissa blogeissa ja sisustuslehdissäkin näkyy. No vitsit, eihän siinä sitten mitään, kai se on pakko ostaa ja omistaa, ettei olisi paskempi kuin kaveri. Entä sitten ostaminen tottumuksesta tai tavan vuoksi? Joulut, syntymäpäivät, tuliaiset -must. Uusi koulureppu joka syksy? Juu ei voi poiketa totutusta. Kuulin erään suusta puolison syntymäpäivien lähestyessä -Mä en tiedä mitä mä voisin sille ostaa, kun sillä on jo kaikkea, eikä se tarvitse mitään. Mielestäni tuo järjetön lausahdus oli jo vastaus itseensä. -Älä sitten osta mitään!


Ei tarpeesta ostaminen ahdista. Ei pojan tarvitse kulkea liian lyhyissä lahkeissa. Kyllä me talokin yritettiin juuri ostaa. Ja toden totta miehen superostamaton elämänote alkaa naurattaa minuakin (ahdistui taannoin saadessaan jalkaan syvän haavan ja ostaessaan siihen 8 euron erikoislaastareita). 


Joka tapauksessa nyt on käynyt niin, että se ostamisahdistusmöykky on alkanut laajentua ja kasvaa pahemmanlaatuiseksi tavara-ahdistusmöykyksi. Vaikka meillä on kotona monia tyhjiä kaappeja. Vaikka olen puolen vuoden sisällä käynyt koko kodin irtaimiston läpi ja laittanut kiertoon ylimääräiset. Vaikka sisustus alkaa muistuttaa minimalistista. On minulla silti kova tarve päästä eroon. Turhasta. Kaikesta turhasta. Käyn päivittäin mielessäni läpi kaappeja ja vaatehuonetta. Mitä olen tarvinnut lähiaikoina. Mitä en tarvitse. Mitä tarvitsen. Miksi säästäisin. Miksi en luopuisi.


Sanotaan, että 200 tavaraa tai asiaa, josta luovun. Jotka kierrätän.
Enkä osta mitään. Turhaa.
Se on tämän vuoden tavoite.




Mitä sinä lupaat tehdä, jotta emme hautautuisi kaatopaikkojen alle?





P.S. Ei oo poika todellakaan saamassa. Uutta penaalia tai koulureppua tulevaa tiistaita silmälläpitäen. Ja kynäthän saa koulusta, eikö?




Amen
Ilona

Tottumuksesta

Hampaiden pesu, vauvan yösetti (tuttipullo, maito, vaippa ja puhdistuspyyhkeet) keittiönpöydän reunalle valmiiksi, makuuhuoneen ikkunan avaus, vauvan siirtäminen kantokopassaan makuuhuoneesta olohuoneeseen nukkumaan, seinäkellon nostaminen pois huoneesta, vesilasi yöpöydälle ja puhelin latautumaan.

Jokailtaiset rutiinit. Kulkevat tottumuksesta illasta toiseen samassa järjestyksessä. Jotenkin turvallista ja helppoa tehdä asiat aina samalla tavalla. Mieli valmistautuu tulevaan ja pää tietää, että kohta on unen aika.

Naureskelin ennen miehelle, kun hän ei osaa nukkua samassa huoneessa seinäkellojemme kanssa. Joka ilta mies kampeaa kellon alas seinältä ja vie sen makuuhuoneesta pois. Mahdollisimman kauas, sillä tikitys kuuluu (muka) oven ja korvatulppien läpi viereiseen huoneeseen. 

Enää ei tätä naurata seinäkellojen siirtelyt. Mies nimittäin tartutti tavan minulle. Nykyään kello siirtyy tottumuksesta yön ajaksi toiseen huoneeseen. Mutta miksi seinäkelloja on aamulla keittiönpöydällä kolme kappaletta? Siksi, että kaikki ovat eri olosuhteiden takia tottuneet nukkumaan eri huoneissa. Ja siksi, että mies nostaa nykyään pojankin huoneesta kellon pois yöksi. Tottumuksesta. 

P.S. Tiedän!

P.P.S. Onneksi tarvittaessa voi tottua myös takaisin vanhaan.

Ilona

11 väriä

Meidän 11- väriä projekti on meinannut jäädä ihan unholaan. Ei anneta näin tapahtua, joten:

Ruskea (Miten sitäkin löytyy meiltä?)

- Ruskeaa vanhaa lasia. Paitsi Mariskooli. Kirpputoreilta.

-  Maatuska on kirpputorilöytö 8 vuoden takaa. Krista kertoi meillä käydessään sen olevan Tšeburaška, venäläinen piirroshahmo. Suomalaisittain Muksis.

 - Ruskeat Marimekon Kaivo-pussilakanat. Lahja anopilta.

- Pyykkikori. Kuuden euron löytö Kontti-kierrätyskeskuksesta.
- Laatat Abl-laattojen Red quarry.

 - Body Shopin käsivoide. Muistaminen minulta miehelle, joka tekee fyysistä ja käsiä kuormittavaa työtä.

 - Talvinen pötkylä ja Marimekon Unikko-tuttipullo.

- Yhdet silmälaseistani.




P.S. Sarjan edelliset osat löytyy tuosta blogin oikeasta sivupalkista kohdalta Tunnisteet ja sieltä 11 väriä.




Ilona