Kun ensimmäinen lapsi ilmoittelee tulostaan, rynnätään autokauppaan ostamaan farmariauto. Vanha kerrostalokaksio ei enää passaa. Pankista hakemaan suurin mahdollinen laina ja muutto rivitalokolmioon. Mieluiten uuteen. Vauvan turvakaukaloksi valitaan ei enempää eikä vähempää kuin 200 euron testivoittaja. Vauvanvaunuista ei neuvotella, uutena tietenkin.
Tuntuu, ettei nykyään vähempi riitä. Vallalla on kaikki mulle heti tänne- kulttuuri. Tämä kulttuuri tuntuu laajenneen joka elämänalueelle. Oli kyseessä sitten perheen perustaminen (vauvalle oma huone on vaan must), painonhallinta (yksi fittnesskroppa kiitos), työnhaku (rahaa tänne! mutta minähän en kaupan kassaksi ryhdy) tai pukeutuminen (viime vuoden talvitakki- yäk).
Alkaa ällöttää. Tuntuu, että elämän arvo ja status on mitattavissa sillä mikä on näkyvillä. Ei muulla. Pitää olla jotain, pitää olla kaikkea.
Ajamme autolla, joka jollekin toiselle olisi kauppakassi. Takakonttiin mahtuu kolme s-marketin ruokakassia, ei muuta. Kolme lasta, kaksi aikuista ja yksi koira. Pärjäämme. Haaveilen muutosta 50 neliön puutaloon, jossa ei ole sisäsuihkua, kodinhoitohuoneesta puhumattakaan. Pärjäisimme. Kävin tänä vuonna koko kodin irtaimiston läpi. Kaappi kaapilta, karsin. Nyt tuntuu, että tarvitsee karsia lisää. Olen tavoitteessa numerolla 73.
Se on vaan jokin vaikeasti selitettävä tunne sisällä. Kun tekee mieli palata elämän perusasioiden ääreen. Sillain ihan huolella.
Ilona
Kun odotin toista vauvaa, kaikki kysyivät: "no kai te NYT jo hankitte isomman asunnon ja muutatte pois kaksiosta?".
VastaaPoistaJust.
Ei muuteta kun viihdytään ja mahdutaan ihan hyvin vielä(kin) 60 neliöön. Ja ollaan tyytyväisiä.
Nyt hankittiin viimeinkin (farmari)auto, ja kaikki taputtivat käsiään ja hurrasivat: viimeinkin päästiin siis siihen ihmeelliseen standardiin.
Vain kulmasohva ja se ISOMPI talo puuttuvat, kyllähän lapsilla pitäis olla omat huoneet jo alle kouluiässä. Öö. Jep.
Standardissa on hyvä olla, niin ihmiset eivät joudu vaivaamaan liikaa mieltään ;)
PoistaHyvä teksti, vaikkakin meillä on omakotitalo maalla ja vanha farmari-auto :D (viisi henkeä ja kolme koiraa.) Minä sisustus/kirppariblogia pitävä olen ehkä huono kirjoittamaan materian turhuudesta, mutta tuo tavaralla onnellisuutta ostaminen alkaa olemaan jo pian kansantauti. Surullista huomata että esimerkiksi parisuhdetta korjaillaan ostamalla uusi sohva.
VastaaPoistaSe on jännä, miten sitä luulee, että jokin asia tekee onnelliseksi. Sitten kun sen tavoittaa, huomaa usein, että samassa sitä ollaan edelleen.
PoistaJos joskus kuitenkin tulen omistamaan omakotitalon, niin toivon, ettei se kuitenkaan ole edellä kuvaamani kaltainen asia. Toivon,että se tekee ihan aidosti onnelliseksi :) Tekeekö?
Arvaa kuinka usein meiltä kysytään, että joko olette muuttamassa? Vielä tää kuuden hengen perhe mahtuu tähän neliöön. Rehellisyyden nimissä haaveilen siitä neljännestä makuuhuoneesta enemmän kuin kovasti. Mutta huomaa, että muut ihmiset "ihmettelevät" länsimaisesta näkökulmasta katsottuna sitä, että miten neljän lapsen kanssa voi asua 87neliön kämpässä. Rehellisyyden nimissä myönnän, että on tää välillä superärsyttävää.
VastaaPoistaFarmari meillä on ollut siitä asti, kun eka lapsi syntyi. Mukavuudenhaluisena se vain on kätevää, kun vaunut mahtuu kokonaisena takaboksiin. Ensimmäinen oli rouhea vm-85 Nissan Sunny. Legendaarisin automme ikinä. :-)
T. Ok:n mama
Joo onhan se ihan totta, että mitä enemmän tilaa, sitä kätevämpää (paitsi siivouspäivän koittaessa ja sähkölaskua maksaessa).
PoistaTässä ensimmäistä lasta odottaessa oon miettinyt samoja juttuja; auto pysyy sedanina, asuntoa ei vaihdeta (toki ei olis tarvettakaan tätä 80neliöistä isompaan muuttaa), rattaat on käytetyt ja moni muukin asia on käytettyä. Pyrin ostamaan kaiken käytettynä, minkä vaan voi ja löytää, tai sitten tekemään itse. Säästetään huomattavasti omia ja luonnon varoja.
VastaaPoistaMullakin on sun innoittamana tavoitteena vähentää tavaraa, varsinkin ''koristeita'' joilla ei ole mitään funktiota. Vielä on petraamista, koska en vaan raaski kaikesta mistä haluaisin, niin luopua. Myönnän olevani hieman materialistinen, mutta toisaalta perustelen materialismiani kierrättämisellä, onhan varmasti puolet tavaroistamme ostettu käytettynä kirppareilta tai omista vanhoista jutuista muokkaamalla tehty uudeksi.
Juuri tässä pimeiden iltojen koittaessa punnitaan minunkin materialismini. Pistääkö kiertoon Aalto-tuikkuja ja Kivi-tuikkuja vai säilyttääkkö?
PoistaVoi kunpa kaikki haluaisivat palata elämän perusasioiden äärelle, väitän, että silloin kaikki olisi varmasti paremmin!
VastaaPoistaTäällä aletaan perkaamaan kaappeja ensiviikolla! Kunpa saisin kassin jos toisenkin veks!
Mä jo suunnittelen kanalaa mun unelmatalon saunarakennukseen ;)
Poista(valitettavasti meidän koira sattuu vaan olemaan metsästyskoira. ja valitettavasti se talo sattuu olemaan vieläkin vain unelma-talo tasolla).
Hyvä perkaukselle! Mä odottelen vielä vähän huonompia ilmoja ja vähän tylsempää arkea, jotta pääsisin oikein kunnolla karsimaan.
Jonkinlaisen häivähdyksen löysin itseäni tästä, aavistuksen vasta :) Tai lähinnäkin tuosta perusasioiden äärelle palaamisesta :)
VastaaPoistaElämä nyky-yhteiskunnassa on aika hankalaa. Joka paikka pursuaa kaikkea visuaalista ja kaunista. Se huomaamattakin asettaa myös itselle tietynlaisia normeja ja tavoittelemisen aiheita. Pois se minusta.
PoistaPerusasioiden äärelle, niinpä. Me asumme kyllä isossa omakotitalossa, mutta lasten ollessa pieniä, meillä oli kaikki käytettynä ostettua. Edelleenkin ostan paljon kierrätettyä, isommille lapsille vaan esim. hyväkuntoisten vaatteiden löytäminen on vaikeaa. Tällä omakotitaloalueella ollaan autottomana aika omituinen perhe. Muissa pihoissa kun on kaksi autoa ja vielä moottoripyöräkin. Ja me vaan sinnikkäästi fillaroidaan kesät-talvet kaikkialle.
VastaaPoistaOlimme juttelemassa pankissa kesällä säästämiseen liittyvistä asioista. Pankkivirkailija kysyi, mihin säästätte. Mökkiin? Veneeseen? Isompaan asuntoon? Autoa varten? Me vastasimme. ei mihinkään noista. Ainut asia, mihin tarvitsen nyt rahaa, on yrityksen perustaminen ja sen alkuaika, kun tuloja ei nyt vielä ole mistään. Mitään ei tarvita, kaikki on jo meillä.
Toi on muuten ihan totta. Isoille lapsille ei kyllä meinaa millään löytyä mitään hyväkuntoista käytettynä. Kertoo tämän ajan vaatteiden laadusta aika paljon.
PoistaHuippu pankitarina. Mekin ollaan menossa pankkiin vähän neuvottelemaan asuntoasioissa. Meidän pankkivirkailija nauraa meidät varmaan pöydän alle. Ollaan ostettu (ja vaihdettu) kolme asuntoa 5 vuoden sisällä. Nyt olisi se neljäs haaveissa ;)
Ehkä minäkin voisin listata asiat josta luovun. Muutamasta kalusteesta luovuin jo :) Yrittänyt vähentää kaikkea ylimääräistä. Kirppispöytä pitäis ottaa.
VastaaPoistaNyt kun muistutit kalusteista luopumisesta.. niin minäkin luovuin tänä vuonna ihanasta vanhasta kansakoulun pulpetista ja kauniista keinutuolistamme. Ja nyt pohtiessani huomasin, etten kummankaan perään ole kertaakaan haikaillut. Vaikka luopumistilanteessa teki tiukkaa.
PoistaHassu juttu muuten, miten muita ihmisiä kiinnostaa kovasti toisten valinnat jos ne poikkeavat vähääkään normista! Meillä on 60 neliötä ja neljä henkeä, ei autoa. Ja voi kuinka monesti meiltä on kyselty milloin muutamme isompaan asuntoon, milloin ostamme auton, miten IHMEESSÄ pärjäämme ilman autoa? Hyvin mahdutaan ja pärjätään! Vaan jännästi ne muiden mielipiteet meinaavat tunkea tuonne alitajuntaan, aina välillä huomaan ajattelevani, että pitäiskö muuttaa, pitäiskö hankkia auto. Mutta sitten tajuan, että ne on jonkun muun ajatuksia, ei minun tai meidän. Ihmiset lähellä toisiaan on hyvä - mieluummin vähemmän tavaraa kuin enemmän neliöitä!
VastaaPoistaTe asutte ja elätte kyllä varsin hienosti ja jätätte jälkeenne vain kevyen hiilijalanjäljen kertomiesi valintojen perusteella. Vau.
PoistaÄläpä. Juuri edellä mainittujen syiden takia olen kohtalaisen vähän kontaktissa ihmisiin, etenkin nuoriin ja vietän mieluiten aikaa niin yksin kuin lasten kanssa perinnetilalla, jossa aika on pysähtynyt sadan vuoden taakse.. :D
VastaaPoistaTuhlattava on, vaikkei rahaa olisikaan. Onneksi itse ei tarvitse. Sitten tullaan perhehoitajalle kertomaan miten hyvätuloisissa hommissa olen, kun on oikein varaa ostaa lapsille käytetyt Ruskovillan villapuvut talveksi. Ajatella nyt.
-Pappadiippa
Mitä sä nyt sellaista syntiä menet palkallasi tekemään, että ihan Ruskovillaa ostat! Siis ihmiset sentään, kyllähän perhehoitajan tuntipalkka on ainakin kaksi euroa, joten kyllä sillä juhlitaan :D
PoistaKiitos taas tästä! Mä olen kamalan onnellinen, että sä muistuttelet mua näistä asioista. Katse kohti käytettyä ja verkkokauppojen kirjanmerkit pois koneelta. Mä ihan tosissaan yritän olla ostamatta. Ainakin vähentää. Muutama asia vaan on hyväksyttävä - uusi kerrasto on ostettava talveksi ja saappaat pitäisi saada. Yritin jo kierrätysryhmistä huudella niitä saappaita - odottelen ihmettä. Sitä joka vuotista uutta takkia en onneksi ole hankkimassa ;)
VastaaPoistaIhmisillä on kyllä kummallisia odotuksia toisten elämäntapojen suhteen. Kun muistaisi pitää silmät ja ajatukset avoinna.
Ei se tarpeeseen ostaminen. Kyllä se on parempi ostaa saappaat, kun palelluttaa jalkansa ja tulla kipeäksi. Ja mitä kauemmin oikeiden saappaiden löytyminen kestää, sitä kauemmin ehdit niiden ostamista harkita. Ja mitä kauemmin ehdit harkita, sitä varmemmin löydät ne juuri sinulle oikeat.
PoistaMutta verkkokauppojen kirjanmerkkien poistaminen kuulostaa hyvältä ;)
Tääläkin on huomattu että se on enemmän muitten ongelma ja pään puhki kuluttamista kun muut miettii mistä teille löydettäis isompi asunto 54 neliöö ja 5ihmistä. Tavaraa oon sitä mukaa heittäny pois/antanu muille jos on alkanu asunnon pienuus ahistaa.
VastaaPoistaNyt sanon kyllä, että vau.
PoistaJos enemmän kiinnostaa niin voit katsoa blogistani annikakertoo.blogspot.com että ei silti niin ahistavaa ole vaikka asutaan pienessä. :)
PoistaVoi että mää tykkäsin tästä jutusta!! Peruasioiden äärelle, niinpä!!
VastaaPoistaJa sää se ossaat nii hyvin kirjottaa :)
Kiitos kaima kauniista sanoista.
Poistatuli halailu- olo lueskellessa, siispä virtuaalihali lähtee...nyt :-) Itse kantapään kautta oppineena tiedän,miten tyhjä se elämä voi olla materian keskellä.Niin fyysisen kuin henkisenkin konkkurssin läpikäyneenä elämä on nyt PALJON antavampaa,ja kyllä, onnellisempaa (niin halailu- olo että käytän tuota outoa sanaa ;) )
VastaaPoistaPerusasioita kohti, ja nauti matkasta.Kohta huomaat kasvattaneesi lapset, joilla on järki päässä ja sydän paikallaan <3
Ihan tunteelliseksi heittäydyt.pus.
PoistaHienoa, että voit kaiken kokemasi jälkeen noin sanoa. Kunpa sitä ihmiset voisivat olla etukäteen viisaita. Eikä jälki. Tosin parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Käyn just läpi kaappeja. On tavaraähky ja hävitysvimma. Jokainen pussi kierrätyskeskuksen laatikkoon keventää oloa. Tämä on huippu teksti!
PoistaKyllä e.h keventää ihan älyttömästi! Samalla pitää vaan muistaa olla hankkimatta lisää tavaraa tilalle.
PoistaPiti tulla ihan vain kertomaan, että sulla on ihanan oloinen blogi! Herranen aika. Nyt vasta löysin tämän. Selasin ja tykkäsin! Niin paljon, että kirjanmerkkeihin meni - aion lukea ajatuksella alusta loppuun.
VastaaPoistaAiheeseen liittyen joudun nolostellen tunnustamaan, että blogi meni kirjanmerkkeihin verkkokauppojen jatkoksi. Mutta lupaan lyhentää listaa :) Itse painiskelen jatkuvasti tavara-ahdistuksen (sen jo olemassa olevan, ja liian, ja turhan...) ja uusista tavaroista innostumisen kanssa. Olin ajatellut itsekin kirjoittaa aiheesta sanasen tai pari, kunhan ensin vähän mielessäni pyörittelen. Sinun kirjoituksesi sai taas palaamaan ajatukseen.
Syksyisin terveisin
Nunu
http://ainalahellani.blogspot.fi/
Mui Nunu, tervetuloa ja kiitos.
PoistaTunnistan tuon uudesta innostumisen. Mutta voin kertoa, että siitä on myös helppo oppia pois. Juuri ajattelemalla hieman kauemmin. Myös siitä tulee hyvä olo, kun oppii jättämään asioita kauppaan/kirpputorille/nettikauppaan.
Voi jukra kun oli hyvä postaus, osui jotenkin naulan kantaan.
VastaaPoistaHuomaan itse jotenkin taistelevani tämän ristiriidan keskellä: toisaalta yleiset odotukset painostavat siihen, että pitäisi olla sitä ja tätä, mutta toisaalta koko ajan huomaan enemmän ja enemmän myös ahdistuvan tavaran määrästä (myönnän, olen myös kovasti kauniiden asioiden perään ja usein houkutus ostaa jotain kivaa ja kaunista pääsee yllättämään). Tänä vuonna jo kaksi muuttoa tehneenä olen kuitenkin oppinut karsimaan, molemmissa muutoissa tuli luovuttua isosta kasasta tavaraa ja eipä niiden perään ole haikailtu. Lähinnä olo on ollut helpottunut aina kun tavaraa on lähtenyt. Toki uuteen kotiin tulee tehtyä joitain hankintojakin, mutta huomaan kuitenkin, että niitäkin harkitaan nykyään tarkemmin. Loppujen lopuksi aika pienelläkin pärjää. Aloitin itse tänä syksynä opiskelun (uudelleen jo aikuisemmalla iällä, uutta alaa opiskellen). Alkuun kynnys opiskelijaksi ryhtymisestä tuntui hurjalta, erityisesti taloudellisesti ajatellen. Minulla ei todellakaan ole varaa kaikkiin samoihin asioihin nyt, kuin olisi jos olisin töissä. Toisaalta luulen, että saan jotain paljon parempaa tilalle. Olen todella innoissani uuden opiskelusta, enkä usko, että olisin yhtään onnellisempi, jos meillä olisi isompi ja hienompi koti, mutta haikailisin edelleen vaikkapa toisenlaisiin töihin tai haluaisin viettää arkeani toisella tapaa.
Eksyin muuten vasta ensimmäistä kertaa blogiisi, mutta olipa niin ajatuksia herättävä postaus, että pitääpähän tutkiskella lisää :)