Uusi vanha huone

Yläkerrasta vapautui yksi ylimääräinen huone hoitolasten käyttöön, kun siirsimme tästä masterbedroomista parisängyn olohuoneeseen. Sisustin huoneen uuteen käyttötarkoitukseensa isompien lasten neutraaliksi huoneeksi, johon mahtuisi kaksi kouluikäistä lasta. Huoneen valmistuttua meille muutti kuitenkin hoitovauva, joten kokosin huoneeseen vielä pinnasängyn. Tällä hetkellä isoin makuuhuoneemme on siis vauvan valtakuntaa.


Huoneen kalusteet, esineet ja tekstiilit ovat kierrätyslöytöjä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Mintunvihreäksi maalattu lautalattia löytyi taloa remontoidessa muovimaton alta ja oli tuolloin ruskea. Seinät on maalattu myös haalealla mintunvihreällä, katto valkoisella kalkkimaalilla ja huoneeseen on asennettu uudet jalkalistat.


- Kaapin/säilytysjärjestelmän (120 x 100cm) kokosin ikean keittiökaapeista. Kaappien alle ostin jalat Bauhausista ja maalasin jalat mintunvihreällä lattiamaalilla.

- Kaapin päällä olevat eläin-maatuskat ovat hahmoja ilmeisesti Venäläisestä lasten sarjasta 70-luvulta?

- Niemen tehtaiden nuorisosänky on 20 euron löytö Kontti-kierrätyskeskuksesta.
Sängyn Lomaruutu-pussilakanat ovat Annon mallistoa parin vuoden takaa.

- Pyöreä vanha tiikkipuinen pöytä on kierrätyslöytö, joka on seurannut mukanamme kodista toiseen. Pinnatuolit on ostettu kirpputorilta yli 12 vuotta sitten ensimmäiseen vuokra-asuntoomme.

- Laverisänky ja sängynaluslaatikko ovat kierrätyskeskuksesta ja päiväpeittona toimiva räsymatto anopilta.

- Nahkainen pyöreä rahi on anopin lahjoittama ja väriltään aika täydellinen.

- Ovaalin muotoinen peili on mitä ilmeisimmin 50-lukulainen. Sitä ei voinut kertakaikkisesti jättää kierrätyskeskukseen siihen siellä erään kerran törmätessä.

- 60-70-luvulta oleva pinnasänky on ostettu käytettynä omalle pojalle. Sängyn eläinlakana on kirpputorilöytö eurolla. Herkkä sinikukallinen pussilakana kotiutui kirpputorilta 20 sentillä.

Ilona

Porraskäytävässä

Yläkerran portaikon ja aulan järjestys vaihtuu tiuhaan tahtiin. Tuo puuvoittoinen alue on vähän ylimääräinen ja joutuu usein sijaiskärsijäksi, kun rymsteeraan kotia. Aulaan päätyy aina huonekalut, jotka eivät muihin huoneisiin sillä hetkellä mahdu tai jotka odottavat pääsyään jonnekin.

Vaikka tuossa tilassa on puuta enemmän, kuin harmoniaa hakeva värisilmäni sallii, niin silti tykkään tilasta aivan älyttömästi.

Tällä hetkellä yläaulasta löytyy Ikean musta rottinkituoli, ompelemiani lattiatyynyjä, miehen vaatesäilytysjärjestelmänä toimiva valkoinen lipasto (kierrätyslöytö), voimistelurenkaat, perintölasilintuja ja yksi aika loukkaantuneen oloinen orkidea. Porraskäytävää koristaa Tommi Jäkön vuosikalenterijulisteet. Odotankin jännityksellä, onko julisteille tulossa seuraajaa vuodelle 2016.

Yläaulan puisen oven takaa löytyy toinen pieni aulatila, josta löytyy ovet ja kulku yläkertamme neljään makuuhuoneeseen.

Moro sano poro.

Ihan pihalla

Aikanaan (okei, se aika päättyi vasta reilu puoli vuotta sitten) katsellessamme taloja, harmittelin aina tonttien pientä kokoa. Tai ei oikeastaan se pieni koko, vaan se, että täällä päin kauniit vanhat tontit on lähes poikkeuksetta lohkottu osiin ja osaset myyty eteen päin. Kaikkeahan ei voi kuitenkaan saada. Ainakaan halvalla ja pääkaupunkiseudulla. Eihän?

Rakastan vanhoja kauniiksi kuluneita ja muotutuneita pihapiirejä. Kaikelle on oma paikkansa ja kaikki tuntuu olevan niin luonnollisessa harmoniassa keskenään. Lohkottujen tonttien osalta käy usein niin, että tonteille rakennetut uudet talot näyttävät väkisin paikalleen tungetuilta ja kantatilalla oleva vanha talo menettää lohkotulla tontilla osan kauneudestaan.

Törmästessäni kotimme myynti-ilmoitukseen viime vuoden lopulla, huokasin syvään. Lähes 2000 neliön tontti - mitä kaikkea tuonne tekisikään! Ja sen jälkeen mielen valtasi epäusko, eikö myyjä ole tosiaan lohkomassa tonttia? Tilaa myi kuitenkin eteen päin perikunta, jolla oli hoppu saada kaupat tehtyä. Tämän takia tontti jäi lohkomatta. Ensimmäisen näytön jälkeen alakanttiin tekemämme tarjous meni kertaheitolla läpi ja iiik - me ostetetaan talo ja saadaan oma piha!

Talven pimeimpään ja karuimpaan aikaan tehdyissä talokaupoissa ostat pihan kuin sian säkissä. Kevään koittaessa samalla, kun lumi suli, olikin mielenkiintoista seurata, mitä sitä on tullut hankittua. No hankittu oli mm. sadoittain ylimääräisiä puiden taimia, kuutiotolkulla mädäntyneitä lehtiä, risuja ja omenoita, sadoittain suuria kiviä, sammaleinen piha ja vuosien haravoimattomat pensaiden ja puiden alustat.

Mutta vastapainoksi kaikelle tuolle, joka on ollut raivattavissa ja siivottavissa, olemme saaneet myös paljon hyvää. Pihalla kasvaa kaksi isoa omenapuuta, valtavasti metsämansikoita, sadoittain ja sadoittain valkovuokkoja ja kieloja, raparperia, pioneja ja monia lapsuudesta mummolan pihalta tuttuja kukkia ja pensaita. Pihalla on myös vanha sauna, varmasti sata vuotta sitten kauniisti kaareen ladotut koristekivetykset sammalineen ja valtavat kuuset. Talo on korkealla paikalla ja iltaisin istumme rappusten edustalla keltaisilla puutuoleilla ja katsomme, kun aurinko laskee ja maalaa taivaan eri väreillä.

P.S. Niin ja onhan meidänkin tontti lohkottu. Talo on kylän vanhimpien talojen joukossa ja lääniä on aikanaan ollut vaikka muille jakaa. Lienee siis kaikkien rajanaapureidemme (joita on peräti 6) tontit olleet alkujaan yhtä tämän kantatilan kanssa.

P.P.S. Meidän minikasvimaalla kasvaa kuin kasvaakin!!

Ilona

Muuttunut nainen

Huomasin taannoin eriskummallisen asian - en ollut nähnyt imuria puoleentoista viikkoon. Ei niin, että imuri olisi ottanut ja kadonnut. Tiesin, että kyllä se siellä verhon takana rappusten alla omalla paikallaan edelleen on.


Mutta mitä? Minä, joka hetki sitten imuroin ja pesin lattiat vielä päivittäin, en ollut kaivanut imuria esiin KYMMENEEN PÄIVÄÄN! En vaan yksinkertaisesti ollut kokenut tarvetta imurin esiin kaivamiselle. Tuntui varsin hyvältä tuon havainnon jälkeen.


Johti pohdintaa siitä, miten tähän on tultu? Pohdinnan tuloksena erinäisiä vaihtoehtoja ratkaisuiksi.

Joko
- olen ottanut downshiftauksen todella kirjaimellisesti
- pöly jakautuu tasaisemmin isompaan tilaan
- elämäni prioriteetit ovat muuttuneet
- perinteinen harja-ja rikkalapio- yhdistelmä toimii sittenkin

tai kaikkein todennäköisin
- kaikkia edellä mainittuja yhtaikaa





P.S. Tuvassa tietokoneen ääressä istuessani käänsin päätäni aurinkoa tulvivan ikkunan suuntaan. Auringon säteet paljastivat hämähäkinseitin, joka kipusi ikkunasta puusohvan kulmaan. Jääköön siihen.





Ilona

Mieluummin överit, kuin vajarit

Kotimme yläkertaan vievän portaikon päässä sijaitseva aula kantaa nimeä puuluola. Puuluola on sellainen mitä et voi kätkeä, korosta- tyyppinen ratkaisu. Vanhaa ovea ja kauniita puulattioita emme toki tahtoneetkaan kätkeä. Ja vaikka kodin muissa huoneissa olevat mäntykätot saivat alta aikayksikön kyytiä ja jäivät valkoisen maalin alle, tässä tilassa päätimme korostaa. Niinpä puinen katto sai luvan jäädä.

Kun katto päätettiin jättää puiseksi, oli seuraava ajatus, että tähän tilaan ei sitten tuoda mitään muuta kuin puisen värisiä kalusteita! Vähän on lipsuttu, mutta kokonaisuus on silti mieluisan överi.

Puiset jumpparenkaat ovat koko perheen yhteinen joululahja. Puun värinen tuoli on kierrätyskeskuslöytö kympillä. Puulaveri on ystävällisen ystävän mummolta saatu ja laverin päällä olevan patjan peitteenä toimii anopilta peritty räsymatto. Puinen sängynaluslaatikko on muutaman euron kirppislöytö. Musta rottinkituoli Ikeasta. Tyynyt on itse tehtyjä, Ikeasta, Annon sekä uuden sohvamme ylimääräisiä selkänojatyynyjä.

Ilona

Muutto kymmenellä laatikolla

Taisin käydä viime vuonna 92-neliöisen kotimme irtaimiston kahteen kertaan läpi. Ei meillä koskaan ole kovia hamstraajia oltu, mutta tarve vähentämiselle oli. Ainakin pään sisällä.


Ajattelin, ettei meillä ole enää muuton koitettua paljoa tavaraa. Sen jälkeen karsin vielä muutaman jätesäkillisen kierrätyskeskukseen ja päätin, että meidän nelihenkinen porukka, plus koira, saa pärjätä muuton kymmenellä muuttolaatikolla.


Vaikka tavaran määrä yllättää jokaisessa muutossa ja sitä tavaraa ON, ei ongelmaksi muodostunut pakkaaminen tai tavaroiden mahduttaminen muuttolaatikoihin vanhassa kodissa. Mutta kylläpä tuli minimalistillekin tenkka poo uudessa paikassa. Talovanhuksessa ei nimittäin ole kaappeja. Paitsi ne keittiön. Ei vaatekaappeja, ei eteisen kaappeja, ei siivouskaappia, ei kodinhoitohuoneen kaappeja (no ei kyllä ole kodinhoitohuonettakaan). Ei kaappeja! Eikä muuten kellariakaan.


Lopputulos on niinkin kätevä, kuin lakanoita keittiökaapeissa, imuri portaiden alla, vauvanvaatteita vanhan puusohvan sisällä ja kausivaatteet lämminvesivaraajan suojaksi rakennetun komuutin yläkerrassa. En ole tullut siihen päätelmään, että säilytystilaa tarvittaisiin enemmän. Olen tullut siihen päätelmään, että tavaraa pitää karsia lisää. Näin ollen kerään tylsyyttä vielä tovin, jonka jälkeen tartun toimeen ja sitten saa tavara kyytiä.





P.S. Säilytystilanpuutteen ja pihiyden vuoksi siellä ne elelevät sulassa sovussa lukottomassa ulkorakennuksessa Arabian kukkaruukkukokoelma, Niemen tehtaiden lastensänky, Lundiat ja ylimääräiset pinnatuolit ystävineen. Toivottavasti täällä päin ei käyskentele varkaita, joilla sattuisi olemaan kanssani samanlainen sisustusmaku. Toisaalta, jos käyskentelee, niin eipähän tarvitse itse karsia kaikkea.



P.P.S. Eikä toki nykyään kokonaan kaapitonta ja säilytystilatonta elämää eletä. Kyllä mukanamme muutama kaappi ja lipasto vanhasta kodista uuteen muutti.






Ilona

Hei hei

Minun tulee ikävä. Valoisuutta. Isoja huoneita. Muurattuja ikkunalautoja. Suuria ikkunoita. Kylpyhuoneen lattiaa. 70-luvun vaatekaappeja. Avaraa tilaa. Silti sanon hyvillä mielin heiheit.

Talokuumeilu on siis virallisesti päättynyt. Toivottavasti on. Tai soisi olevan.


Uudella talolla viimeksi käydessäni (no siis eilen, koska käytännössä olen ollut talolla remontoiden sitä aamusta iltaan 19 päivää putkeen) että tässä meillä on koti. Tässä meillä on perintö lapsellemme.


Katsotaan.




Ilona