torstai 31. joulukuuta 2015

Käsi ylös!










Olen haudutellut mielessäni jonkin aikaa ajatusta lupauksesta. Tai oikeastaan päätöksestä.


Minulla on kaikkea. En tarvitse mitään. Toiset elävät yltäkylläisyydessä, joka raastetaan toisten selkänahasta. Maapallo hukkuu moskaan, jonka teettämiseen käytetään maapallon ehtyviä luonnonvaroja.


Vuosi 2016 ilman uusia vaatteita.  Olen valmis. Oletko sinä?





Ilona




sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kerro terveiset lapsille









Alkukesällä se oli vielä etäinen ja saavuttamaton. -Voisinkohan mä?


Kesällä siitä naljailtiin ystävän kanssa miehelle -Joo sitten me vaan mennään.


Loppukesää kohden ääni muuttui hieman vakavamman tiedustelevaksi -Voisinkohan mä oikeesti?


Alkusyksystä neuvoteltiin jo varovaisesti -Kaksi viikkoa on ihan liian lyhyt..olisko kuukausi paha?


Syyskuussa klikkasin itselleni lennot Siem Reapiin ja paluulennon 23 päivän päästä yksin kotiin Bangkokista. Päätin alkaa käyttää hiusten, kasvojen ja vartalon pesuun yhtä ja samaa palasaippuaa.


Marraskuun alussa istuin sairaanhoitajan vastaanotolla ja jännitin neuloja. Minulle annettiin Hepatiitti-yhdistelmärokotteen ensimmäinen osa.


Kaksi kuukautta ennen lähtöpäivää ilmoitin reissuaikeistani sosiaalityöntekijöillemme. Miehelle luvattiin töistä palkatonta vapaata, jotta hän voisi tarvittaessa hoitaa matkani ajan meille sijoitettuja lapsia. Mikäli sellaisia silloin olisi.


Muistilistallani luki:
- Passikuvat viisumia varten
- Wilma-tunnukset miehelle
- Hanki luottokortti


Marraskuisena iltana olimme päättäneet tavata ystävien kanssa matkan suunnittelun merkeissä. Iltapäivällä lähetin whatsapp-ryhmäämme viestin - Tuli vauva. Mut ei se haittaa. Nähdään silti - tervetuloa meille! Edellisen hoitolapsen lähdöstä oli muutama päivä ja olin nyt viimeistään ajatellut alkaa toden teolla paneutumaan matkan suunnitteluun ja matkavarusteiden pohtimiseen. Niinhän luulin.


Joulukuussa kolme viikkoa ennen lähtöä löysin vihdoin omaan selkääni sopivalta tuntuvan rinkan. Rinkka oli viininpunainen ja alennuksessa puoleen hintaan.


Hoitovauva ei ollut hetkeäkään paikallaan. Tein pakastimeen valmiiksi yhdeksän rasiallista nakkikastiketta, viisi rasiallista jauhelihakastiketta, litran pinaattikeittoa ja kolme tomaattikastikerasiaa. Mies sanoi - Hyvin sä vedät.


Ostin rautakaupasta kuusi metriä narua, jolle voisi ripustaa pyykkejä kuivamaan. Sitten rannalla. Pohdin tarvitaanko moskiittoverkkoa, linkkuveistä ja vaijerilukkoa rinkalle? Entä henkivakuutusta?


Kaksi viikkoa ennen matkaa kävelin vakuutusyhtiön konttoriin ja hankin matkavakuutuksen.


Kaksitoista päivää ennen lähtöä kuulimme, että vauva olisi meillä varmuudella vielä tammikuussa.


Viikko ennen matkaa kirjoitin muistilistan, jossa luki:

MUISTA OSTAA
- linkkupuukko
- rahavyö
- 18 in 1 - saippua
- semmonen superohut matkapyyhe
- niskatyyny/puhallettava


MUISTA PAKATA
- lippis
- kuumemittari, laastareita, särkylääkettä
- taskulamppu
- kamera ja laturi
- pikkupuhelin + laturi
- älypuhelin + laturi
- aurinkolasit
- muutamat piilolinssit
- korvatulpat
- vakuutuspaperi
- lentoliput
- passikopiot
- pesulappu
- palasaippua
- konjac sponge
- kynä
- käsidesi, puhdistuspyyhekitä
- snorkkelit ja räpylät?
- kangastossut?


MUISTA KOPIOIDA SÄHKÖPOSTIIN
- kuvat matkustusdokumenteista
- puhelinnumerot
- vakuutuspaperit
- kuva passista


Mies seuraili pakkaussuunnitelmiani ja totesi - Rambo lähti viidakkoon pelkän veitsen kanssa. Et sä tarvii muuta, kuin veitsen.


Kuusi päivää ennen lähtöä heräsin aamulla aikaisin pojan kömpiessä kainalooni. Selasimme aamuhämärässä puhelimen näytöltä linkkuveitsiä ja retkityynyjä. Poika kysyi - Miks sä äiti lähdet? Vastasin, että joskus äitienkin pitää päästä ja silitin pojan päätä.


Ostin ruokakaupasta kaksi paketillista wc-paperia, 30 äidinmaidonkorvike-tetraa ja 40 hedelmäsosepurkkia, jotka järjestelin kauniisiin riveihin tuvan kaappiin. Siirsin miehen puhelimeen vauvan äidin ja mummien sekä työntekijöidemme puhelinnumerot.





Kuusi yötä lähtöön
Ilona







keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Ihminen on sitä mitä hän syö









Äiti, eiks meille tuu tänäkään vuonna kinkkua, kun sä et tykkää, kun kinkku on eläintä? Onks toi kuusi toispuoleinen - onko se alennuksessa? Minä päivänä se vauva nyt lähti mummolle? Äiti, oottekste ostaneet mulle tänä jouluna lahjaa? Olisko meidän panos joulupöytään rosollin teko? Äiti, laitetaanks me taas se riikinkukko joulukuusen latvaan? Etteks te oo äiti avanneet teidän joulukalenterista melkein yhtään luukkua? Tuleeko teini laivalta kotiin joulupäivänä?


Kyllä. Toispuoleisen rujon alennuskuusemme latvassa on tänäkin vuonna riikinkukko. Emme ole koskaan paistaneet joulukinkkua, eikä tämäkään joulu näyttäisi olevan poikkeus. Meidän porukka on ripoteltu joulunviettoon kuka mihinkin ja palailevat kotiin kuka milloinkin. Otamme tänä vuonna miehen kanssa ensimmäisen kerran kokonaisvastuun rosollin valmistuksesta perheiden joulupöytiin. Aiotaan valmistaa sitä vähintään kymmenen litraa. Joulukalenterin luukkuja muistimme miehen kanssa avata yhteisestä suklaakalenteristamme kahtena ensimmäisenä joulukuun päivänä. Kyllä, ostamme lapsille joululahjat. Teinille ostin vaaleanpunaiset pussilakanasetit (eikö kohta 16-vuotiaalle ole hyvä alkaa jo keräämään sitku sä joskus muutat pois kotoa- settii?), vauvalle nokkamukin ja pojalle rakennusalustoja legoleikkeihin.




P.S. Ja tänäkin jouluna joulumielen tuo Juice Leskisen Sika.




Ihan ihanaa joulunaikaa myös sinulle. Juuri sinulle!



XOXO
Ilona




keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Porraskäytävässä











Yläkerran portaikon ja aulan järjestys vaihtuu tiuhaan tahtiin. Tuo puuvoittoinen alue on vähän ylimääräinen ja joutuu usein sijaiskärsijäksi, kun rymsteeraan kotia. Aulaan päätyy aina huonekalut, jotka eivät muihin huoneisiin sillä hetkellä mahdu tai jotka odottavat pääsyään jonnekin.


Vaikka tuossa tilassa on puuta enemmän, kuin harmoniaa hakeva värisilmäni sallii, niin silti tykkään tilasta aivan älyttömästi.


Tällä hetkellä yläaulasta löytyy Ikean musta rottinkituoli, ompelemiani lattiatyynyjä, miehen vaatesäilytysjärjestelmänä toimiva valkoinen lipasto (kierrätyslöytö), voimistelurenkaat, perintölasilintuja ja yksi aika loukkaantuneen oloinen orkidea. Porraskäytävää koristaa Tommi Jäkön vuosikalenterijulisteet. Odotankin jännityksellä, onko julisteille tulossa seuraajaa vuodelle 2016.


Yläaulan puisen oven takaa löytyy toinen pieni aulatila, josta löytyy ovet ja kulku yläkertamme neljään makuuhuoneeseen.




Moro sano poro.





keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Seisovassa pöydässä








 - Onks sun elämä niin kiireistä, ettet ehdi pöytään istua? Kysyi mies, kun pistelin menemään lounasta kello kolmen aikaan murokulhosta seisaaltani.


Aamut alkavat edelleen kynttilöitä sytytellen.  Rauhallinen ja rentoileva ote aamuisin on tosin vaihtunut multitaskaamiseksi. Sellaiseksi, jos voit kuvitella päässäsi ihmiselle muutaman lisäkäden. Ja sitten ne neljä tai kuusi kättä pyörivät vimmatusti, mutta hallitusti sun ympärillä, kun teet yhtäaikaa vähintään kolmea askaretta, jota normaalisti suoritetaan yksi kerrallaan.


Aamulla huomasin imuroivani, tekeväni kanakastiketta, pissattavani koiraa ja vahtivani ympäri taloa paikasta toiseen konttaavaa vauvaa yhtä aikaa.


Piparkakkutalon rakentaminen teinien ja pojan kanssa, samalla pizzan leipominen ja uusia hampaita tekevän kitisevän vauvan rauhoittelu ja vauvan iltatoimien hoitaminen. Been there, done that.


Vauvan syöttäminen, vaipan vaihto, ulkovaatteiden pukeminen itselle ja vauvalle, ulkosaunalle siirtyminen ja saunan sekä vesipadan lämpeämään laittaminen 15 minuutissa. Hoituu.





P.S. Tää jäi nyt vähän lyhyeksi.. mutta..




Ilona





lauantai 5. joulukuuta 2015

Siitä se ajatus sitten lähti








Maalatessani olohuoneemme kattoa tuli mies kotiin töistä ja kysyi minulta (joko tietämättömyyttään, osoittaen sympatiaa tai vinoillen..en ole varma hänen silloisestaan äänensävystä ja tunnetilastaan ollessani itse niin ärsyyntynyt ja hikipäissäni tuskaillessani epäergonomisimman maalausasennon kanssa, mitä maa päällään kantaa) - Onks kivaa?


Vastaukseni miehen kysymykseen on painokelvotonta tavaraa, mutta meni kutakuinkin näin - Joo. Tää on maailman v****maisinta hommaa. 


Vaikka tiesinhän mä, ettei se edes ollut. Nimittäin vielä *****maisempaa hommaa olisi ollut katon maalaaminen löysällä litkumaalilla, joka olisi valunut katosta alas maahan ja päälleni. Kalkkimaalin kanssa tätä ongelmaa ei ole ja koko 30-neliöisen kattopinta-alan maalauksessa sain tiputettua maalia maahan tasan kaksi pisaraa.


Kiitos seisoi muutaman tunnin päässä ja katosta tuli erittäin kelpo.


Siitä se ajatus sitten lähti. Joulu on tulossa. Siskoni makuuhuoneen katto kaipaisi myös maalausta. Katon maalaus on kakkamaista hommaa. Siskoni on viimeisillään raskaana. Vastustan ylimateriahömpöttävää joulua. Siskollani on kohta nelilapsisen perheen äitinä paljon tekemistä. Minulla on aikaa.
Laskin jotain 1+1+1+1+1+.... On yhtäkuin, että siskon katon maalaus olisi loistava joululahja.


Eikun viestiä, että Hyvää joulua, hankkikaa maalia. Maalaan huomenna teidän katon. Jos ette tartu tilaisuuteen nyt, voi tarjous mennä ohi, jos mulle tulee töitä. (Tämä sattui olemaan päivää ennen tätä päivää).


Niin siskon entinen kuultobeigen värinen paneelikatto on nyt valkoinen ja sisko perheineen voi viettää jouluillan makaillen sängyssään tuijotellen joululahjaansa.





Ilona






maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulutraditioista se ainoa









Kolme kiloa piparkakkutaikinaa, puoli kiloa ranskanpastilleja, kynttilänvalo ja jouluradio. Puolikas päivä rauhallista aikaa. Useimmiten ei. Lainavauva. Vesisade. Jostain syystä vaatetuksena juoksutrikoot ja toppi. Viimeisten jääpuikkojen pursotus puolilta öin koko muun talon nukkuessa.


Niistä on vuotuinen joulutraditiomme tehty.


Tänä vuonna poika pohti - Luuletsä äiti, että me tehdään piparkakkutalo vielä muka kun mä oon jollain ysiluokalla?


Perinteeseen kuuluu tietysti myös se, kun saan koputtaa pojan luokan ovea ja viedä piparkakkutalon lapsille kiitokseksi kuluneesta vuodesta ja hyvän joulun toivotukseksi. Ne lasten ilmeet!


On muuten varsin kätevä keksintö (ihan itse keksin) ja oivallinen toteutus (isä) tuo piparkakkutalon ikkunaruuduntekijä-muotti. Säästää nimittäin aikaa (joka tällä hetkellä on hieman kortilla tuon pienen uuden konttaavan tulokkaan ansiosta) ja hermoja (jotka tosin ovat piparkakkutalosaralla vuosien varrella varsin rautaiseksi koulittu).








Ilona



lauantai 28. marraskuuta 2015

Ei niin surkeiden sattumusten ei niin surkea summa









Eräänä päivänä.. Miten musta tuntuu, että mä aloitan aina juttuni "Eräänä päivänä.." ?


No joka tapauksessa eräänä päivänä olin maalannut olohuoneemme katon. Seuraavana päivänä maalasin siskoni makuuuhuoneen katon. Ja sitä seuraavana päivänä aloitin maalaamaan kuvassa näkyviä puusepältä tilaamiamme pariovia. Aika ihanat. Pitääkö tässä kohdassa sanoa - vaikka itse sanonkin?


Samana aamuna olin naputellut viestiä pojan opettajalle, voisimmeko jatkaa jokavuotista joulutraditiotamme ja saisinko leipoa ja viedä pojan luokalle piparkakkutalon hyvän joulun toivotukseksi?


Olimme sopineet illaksi Kambodza-Thaimaa-reissun, joka on muuten jo kuukauden päästä (iik!), suunnitteluillan ja seuraavaksi illaksi pienimuotoiset aikuisten pikkujouluistujaiset.


Olen aina sanonut, että tarpeeksi kun touhuaa ja vähiten kun odottaa, niin johan alkaa tapahtua. Sutinaa nääs.


Takaisin pariovien maalaushetkeen. Puhelimen soidessa tiesin jo katsomattakin, mitä puhelu koskisi.
Puhelu meni puolestani jotakuinkin seuraavanlaisesti;
- Mitä joo. Oon maalaamassa ovia. Ai otetaanko? No tietysti. Tervetuloa vaan. Ai millon syntynyt? Mikä kuu nyt on? Joo mä pistän pensselit viuhumaan vähän nopeammin. Kiitos. Moimoi.


Sen verran rutiinilla mennään, että en viitsinyt keskeyttää ovien maalausta, vaan sudin projektin rauhallisesti loppuun asti. Pestessäni mintunvihreää lattiajämämaalia pensselistä pois, kurvasi taksi pihaan ja sosiaalityöntekijät kantoivat sisälle unessa tuhisevan vauvan.





Ilona




perjantai 20. marraskuuta 2015

Korkkarit kattoon










Niin se vaan talo tyhjeni yhtä nopeasti, kuin hetki sitten täyttynytkin. Frozen-prinsessa jatkoi matkaansa (ikävä tulee) ja pöytään katetaan taas vain neljä lautasta.


Talo on siivottu lattiasta kattoon (yksi lainalapsenlähtötraditioista), lakanat vaihdettu ja skumppa on kylmässä. Koska kodin nurkat ovat viimeisen muutaman kuukauden aikana alkaneet tulla taas vähän liian tutuiksi ja lempihumpan kajahtaessa radiosta alkaa tanssijalka vipattamaan hallitsemattomasti, tiedän ajan koittaneen.


Tämän illan aion pyhittää ystävyydelle, kuohuviinille ja naurulle. Taidan siis vetäistä jalkaani ainoat omistamani korkokengät, suunnistaa laivasimulaattoriin ja tanssia pääni pyörälle. Vai laittaisko sittenkin tennarit.


Ihanaa viikonloppua sinullekin!




 Ilona






tiistai 17. marraskuuta 2015

Antioravanpyörässä









Riittämättömyyden tunnetta, suorituspaineita, stressiä, loputtomalta tuntuvaa työelämän ja arjen keskenään kamppailua ja kilpajuoksua ajan kanssa. Oravanpyöräksikin kutsutaan. Yhteiskunta on muuttunut yhä vaativammaksi. Ihmiset väsyvät työelämässä entistä nuorempina ja ajatus oravan juoksupyörästä pois hyppäämisestä houkuttelee yhä nuorempia. Okei, luvut ja faktatieto puuttuvat, mutta noin mutuna niinku.


Oma elämäni on kaukana oravanpyörästä. En nimittäin osaa enää kuvitella, miltä tuntuu käydä kodin ulkopuolella töissä. Herätä aamuisin ja hoputtaa lapsia aamutoimille, syödä kiireesti aamupala ja juosta bussipysäkille tai istua kohmeiseen autoon ja aloittaa matka kohti työpaikkaa. En oikein muista mitä on kiire, eikä elämä tunnu koskaan kovin hektiseltä.


Käymme aina edellisenä iltana iltapalalla yhdessä istuessamme läpi seuraavan päivän aikataulut ja suunnitelmat. Mies naurahtaa tässä kohdassa usein. Seuraavan päivän agendani saattaa olla auton huoltoon vieminen minuutin ajomatkan päähän, muutaman puhelun soittaminen tai Frozen- prinsessan kuljettaminen tapaamiseen (ja sillä aikaa ajan kuluttaminen Arnoldsissa donitseja syöden).


Normaalisti aamuni alkavat kynttilöitä sytytellen hämärässä kodissa. Herättelen lapset. Kaadan lasten aamupalakulhoihin maustamatonta jogurttia ja itse keitettyä kuningatarhilloa. Napsautan radion päälle ja hääräilen tuvassa, tyhjennän tiskikonetta ja nauran aamulypsyn jutuille. Toivotan hyvät koulupäivät ja huikkaan heipat pyörällä, skootterilla ja taksilla pihasta pois kurvaaville lapsille. Päästän koiran ulko-ovesta itsekseen aamupissalle, jonka koira tekee käskystä ja palaa sisälle. Syön aamupalan rauhassa ja katsahdan kelloa yöpuku päälläni. Mies on ollut töissä viisi tuntia. Tunnen pienen piston. Mikäli omantunnontuskat käyvät ylitsepääsemättömiksi nauttiessani lounasta Nepalilaisessa ravintolassa samaan aikaan, kun mies syö töissä pakastimesta sulatettua makaronilaatikkoa voin onneksi puolustautua metatyöllä, tuolla näkymättömällä kotityöllä, jonka mestari väitän olevani. Ja metatyötähän teen toisinaan jopa öisin, oon ahkera.





Ilona




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Perusarkea - Elämää sijaisperheen isän näkökulmasta








Sateisen isänpäivän aamuna katselin ikkunasta, kun mies pyöritti ulkona autonhinausköyttä hyppynaruna lapsille. Itseäni ei olisi tuona hetkenä voinut vähempää kiinnostaa seistä tihkusateessa. Mies näytti kuitenkin nauttivat hetkestä. Siinä lämpimässä ja kuivassa sisällä seistessäni pohdinkin kuinka hyvä, että meitä on kaksi. Taidamme täydentää toisiamme aika hyvin.


Isänpäivän innoittamana päätin haastatella miestä ja kertoa siitä, mitä mies ajattelee elämästämme sijaisperheenä, perheen isänä ja sijaisisänä.



Käsitys vanhemmuudesta on muuttunut sen jälkeen, kuin aloitimme työn (ja elämäntavan) vastaanottoperheenä ja sijaisperheenä. Aikaisemmin ajattelin, että pitäisi olla tosi erityinen perhe, että pystyisi tekemään tätä. Että elämä olisi tosi haastavaa ja rankkaa. Nykyään ajattelen, ettei elämä oikeastaan ole lainalasten kanssa sen kummoisempaa, kuin omankaan lapsen, ihan perusarkea. Toki sijaisvanhempana eteen tulee enemmän asioita, joita pitää funtsia, mutta kaikesta on selvitty. Mikään eteen tullut asia ei ole tuntunut ylitsepääsemättömältä, eikä hajottavalta. Toisinaan mietin jos perheeseemme muuttaisi todella haastava lapsi, kuinka pärjäisimme ja kuinka se vaikuttaisi meidän perheeseen ja omaan lapseen.


Vanhemmuus vaatii paljon. On hienoa, että ollaan yhdessä luotu perheen säännöt ja linjat. Olen oppinut paljon rajanvetoa ja ymmärrän nykyään paljon enemmän lapsista. Olen huomannut, että lapset eivät kärsi siitä, että heille asettaa rajoja. Kun on selkeät säännöt, on hyvä olla. Vanhemmuuteen sisältyy valtava vastuu. Omalla esimerkillä voi ohjata lasta hänen olemisessaan oikeille tai väärille raiteille. 


Aikaisemmin ajattelin, ettei muihin kuin omiin biologisiin lapsiin voisi kiintyä. Vastaanottoperhetyö osoitti kuitenkin nopeasti, että olin väärässä. Lainavauvojen kanssa ei tarvitse kuin sen muutama kuukausi ja on jo ihan kiintynyt vauvaan, eikä mitään väliä olis, onko oma vai ei. 


Vaikeinta tässä työssä onkin se irti päästäminen. Kun vauva, joka on ollut tosi kauan, muuttaa pois. Toisaalta antoisaa on se, että tietää antaneensa hyvän alun pienelle, on tehnyt jotain merkityksellistä.
On ollut myös hienoa, että on miehenä voinut osoittaa joillekin lapsille sen, ettei miehet ole vain kovia eivätkä kaikki miehet ole pelottavia.


Tää homma vaatii kyllä molemmilta aikamoista sitoutumista. Mun mielestä meidän parisuhde on vaan parantunut.. pitää pohtia asioita yhdessä eikä voi todellakaan sooloilla. Joutuu ottamaan toista vielä enemmän huomioon ja puhaltaa yhteen hiileen. Yhdessä on helpompi kohdata ne hyvät ja huonot asiat. Kun on perusjutut ja arvot kunnossa, niin pärjää.


Toisinaan kaipaan enemmän omaa aikaa... jos on vaikka joku tosi raskas vauva. Mutta sitten kun vauvoja ei ole tai on liikaa omaa aikaa, niin ei sekään kyllä tunnu miltään.




Tällaisia mietteitä mieheltä. Aikaisemmin olen kirjoittanut siitä, millainen oli matkamme vastaanottoperheeksi ja mitä sijaissisaruus on lapsemme kokemana. Muita sijaisperhe - ja vastaanottoperhe- teeman alle liittyviä juttuja ja fiiliksiä löytyy töitä- tunnisteen alta.





Ilona




torstai 29. lokakuuta 2015

Hirveen rankkaa tää










Toinen puoli perheestä lensi Afrikkaan. Kyllä, näin sijaisperheen lomailut hoituvat smootheimmin. Se menee ken pääsee- periaatteella.


Reissua on kestänyt puolitoista vuorokautta ja mies lähettää toiselta mantereelta tekstiviestejä Jaksamisia ja Pärjäile. 


Kiitos myötätuntoyrityksestä, mutta ei hemmetti. Kyllähän mä pärjään. Jos ei lasketa sitä, että meinaan maantua sohvalle. Siis samalla tavalla, kun lehdet maantuvat, jos makaavat liian kauan maassa paikallaan.


Illalla luettuani Frozen-prinsessalle pitkän iltasadun (tällä hetkellä luvun alla Supermarsu lentää Intiaan, joten menee monesti lukijalla iltasatu hihittelyksi), pääsen jonottamatta suihkuun ja sen jälkeen voin rauhassa katsoa Hottiksia, Paratiisihotellia tai jotain muuta laadukasta ajankohtaisohjelmaa. Kun miehiä ei ole talossa, on ruoan kulutus minimissään, tiskikonetta ei tarvitse pyörittää edes kerran päivässä, eikä pyykkivuori kasva normaaliin tahtiin. Koira nauttii siis aivan kohta hänen mittakaavassaan gourmet-tason päivällisen, kun valmistamani kanaperunakiusaus ei ota millään loppuakseen muilla keinoin. Itsehän en syö lihaa, joten nautin tänään lounaaksi kaksi Bebe-leivosta. Eikun ainiin, kyllähän kävin lounaallakin yksin ulkona syömässä. Sen lisäksi olen kävellyt paikallisessa kauppakeskuksessa päästä päähän aina välillä heräten ajatuksistani. Ainiin se himalajan kristallisuola! ..mutta tää on vaatekauppa! Eikun käännös ympäri ja uusi yritys.



Että ihan hirveen rankkaa.





Ilona





maanantai 26. lokakuuta 2015

Kriisistä kriisiin









Edellinen lainalapsi on saateltu pois ja seuraava jo muuttanut taloon. Pikkuruiset vauvanvaatteet niin odottivat valmiiksi viikattuina kaapissa uutta käyttäjää ja minä malttamattomana odotin, että pääsisin lepertelemään jollekin minityypille tuituitui ja nuuskuttelemaan tuoreen vauvan tuoksua.


Mies yrittää aina kovasti tiputella minua alas vaaleanpunaisista lainavauvakuumehöyryistä - Miten sä hullu haluat vapaaehtoisesti pilata yöunesi? Miten sä niitä vauvoja aina vaan haluaisit, kun nehän on hullun vaikeita? Sanokoon mitä sanoo, olen parantumaton vauvanarkkari (suomenna: voisin hoitaa lainavauvoja vaikka aina ja koko ajan. Ja tui tui vielä päälle.)


Niin soi kuitenkin eräänä päivänä puhelin pullan leivonnan tiimellyksessä. Vielä samana iltana meille tupsahti Frozen-prinsessa. Tiiätkö on pinkkii, glitterii ja Frozenii.


Aina jaksan hämmästellä sitä, kuinka nopeasti kriisissä tulevat lapset omaksuvat olon ja elon uudessa perheessä. Kuinka sana koti voi saada uusia merkityksiä muutamassa päivässä, kuinka uni voi tulla niin nopeasti illalla ja kuinka täpäkästi omat mielipiteet osataan ja uskalletaan uusille aikuisille kertoa. Urheita tyyppejä.





Ilona





keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Päivän supersäästövinkki









Etsimme miehelle laadukasta talvitakkia. Mies asetti takille kolme kriteeriä. Takin tulisi olla lämmin, tummansininen ja siinä pitäisi olla karvareunuksinen huppu (joo o). Kun kaksi pihiä yhdistää viisaat ja pihit päänsä yhteen ja lähtee shoppailemaan, on lopputulos herkästi laiha. Seilasimme paikallisen kauppakeskuksen vaateliikkeet kahteen kertaan läpi ja lähdimme kotiin tyhjin käsin. Ostamattajättämispäätöstä siivitti ajatus "Kyllähän on kuitenkin olemassa se vanha ja kylmä talvitakki."


Ajaessamme kotiin ja pohtiessamme kauppoihin jätettyjä hienoja talvitakkeja, minulle syttyi lamppu ja aloitin miehelle - Hei arvaa mitä. Mullahan on se tummansininen superlämmin untuvatakki, jossa on karvareunuksinen huppu.


Hetken päästä kävelimme koiran kanssa iltalenkillä. Miehellä oli päällään talvitakki, joka pesi mielestämme hienoudessaan ja istuvuudessaan kaikki ne kaupoissa kokeillut ja kauppoihin jätetyt lukuisat takit ja täytti kaikki miehen talvitakille asettamat kriteerit. Totesin takin olevan miehen päällä toki hiukan naisellinen. Mies totesi takaisin, että on käsittänyt metroseksuaalisuuden olevan nykyään ihan normaalia ja hykerteli samaan hengenvetoon, että tuntuu kuin hän olisi juuri saanut jostain ylimääräiset 300 euroa.


Pikku sivuseikaksi jää vielä kysymys, mitä takkia minä käytän kovilla talvipakkasilla.. se jääköön kuitenkin sen ajan murheeksi.


Ja nyt se päivän säästövinkki. No se on tietysti;
Hanki samankokoinen puoliso.




P.S. Eikä tuo takki muuten ole ensimmäinen asia, jonka mies on sosialisoinut tai perinyt minulta.





Ilona




tiistai 13. lokakuuta 2015

Hanki unelma








Olin erään ystäväni tukena mukana hänen ensimmäisellä psykologikäynnillään. Käytyämme pikakelauksella läpi hänen elämässään koetut haasteet ja pulmien paikat käänsi psykologi keskustelun aika pian unelmiin. Hän esitti ystävälleni kysymyksen -  Onko sinulla unelmia?


Niin. Unelmathan vievät ihmistä eteen päin. Kun on unelmia, on jotain, mitä tavoitella. Kun on jotain mitä tavoitella, on jotain minkä vuoksi elää.


Toiset unelmat ovat realistisia ja toiset taas epärealistisia. Ne realistisemmat ja jossain määrin tavoiteltavissa olevat unelmat ovat niitä, joita kohti kannattaa puskea. Voit toki unelmoida lottovoitosta, mutta luultavasti viikko toisensa jälkeen petyt tarkistaessasi lottorivin. Loppujen lopuksi koko touhu käy lannistavaksi ja haistatat pitkät unelmallesi miljoonien voittamisesta.


Kun unelmat ovat konkreettisempia ja hieman helpommin saavuteltavissa olevia, on niiden tavoitteleminen elämässäsi eteen päin vievä voima. Näinpä jos joskus unohdut pyörimään kehää ympäri tai suunta on kadoksissa, voit palauttaa mieleesi unelmasi ja lähteä kulkemaan kohti niitä.


Psykologilla ystäväni tajusi, että hänen elämästään on jäänyt kokonaan puuttumaan unelmat. Minä taas tajusin, että minulla on elämässäni ollut useampiakin isoja unelmia, jotka ovat pikkuhiljaa yksi kerrallaan toteutuneet. Olen saanut lapsen. Olen omistanut kodin useista eri osoitteista, joissa olen aikanani haaveillut asuvani. Teen työtä ja elän elämää, jollaisesta haaveilin varovaisesti jo vuosia ennen oman lapseni syntymää. Asun omassa puutalossa, josta olen haaveillut luultavasti koko elämäni.


Monta vuotta olen unelmoinut pidemmästä irtiotosta, reissusta jonnekin kauas. Lentoliput talveksi on jo ostettu ja reppureissu ystävän matkassa on siis vihdoin toteutumassa.


Yksi on näköjään vielä toteutumatta. No kaikki aikanaan.





Ilona




perjantai 9. lokakuuta 2015

Opetus









Pidän kovasti opetuksista. No koska ne nyt sattuvat olemaan opettavaisia. Ja koska poikani sattuu olemaan sen ikäinen, että ymmärtää jo paljon, on minusta mukavaa välillä päästä toteamaan - Mitähän se äiti sanoi?




Eräänä päivänä äiti ja poika olivat viettämässä äiti-poika-laatuaikaa. Odotellessaan sirkuksen alkamista, pyörähtivät he pienessä putiikissa. Poika näki putiikissa tiimalasin, jolla voisi mitata yhden tunnin kestoisen ajan. Poika pyysi saada tiimalasin.

Tuo linjakas kaunis esine miellytti toki myös äidin silmää, mutta turha mikä turha, joten - Ei.

Poika pohti josko hän voisi ostaa tiimalasin omilla rahoillaan, kun on säästänyt aina saamansa rahat eikä ole ostanut rahoillaan itse mitään. Mutta - Ei. Et sä tarvitse sitä kulta.

Poika jatkaa pohtimista ja kertoo kuinka kovasti hän kuitenkin tahtoisi ostaa tiimalasin. - Ei. Ei osteta sitä ainakaan nyt. Voidaan pohtia asiaa ja tulla sitten tänne vaikka takaisin vielä.. 

Äiti tiesi, etteivät he tulisi enää takaisin samaiseen kauppaan. Niin tiesi poikakin. Niin he jatkoivat matkaa, unohtivat tiimalasin ja viettivät mukavan illan sirkuksessa.




Kaksi päivää myöhemmin äiti avasi keskustelun pojalle - Muistatko sen tiimalasin? Tahtoisitko sen vielä? Olisiko kannattanut ostaa se?
Poika vastaa hetkeäkään empimättä ei. Äiti pörröttää pojan päätä ja jatkaa tiskikoneen tyhjentämistä.






Ilona





perjantai 2. lokakuuta 2015

Överit (Banoffee- ohje)









Perjantain kunniaksi Banoffee-ohje tuosta nuin. Tässä kehittelemässäni ohjeessa kondensoitua maitoa ei tarvitse keitellä tuntitolkulla, vaan toffee on valmis 15 minuutissa.



Pohja:
- 15 kpl Digestive- keksejä
- n. 70 grammaa sulatettua voita

Täyte:
- 1 purkki kondensoitua maitoa
- 1 dl sokeria
- 4 dl kuohukermaa
- 3 banaania

Koristeeksi:
- suklaarouhetta, keksimuruja tai banaania (kanelia)


1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 
2. Laita leivinpaperi irtopohjavuokaan. Murenna keksit (esim. irtopohjavuoassa juomalasin pohjaa avulla käyttäen). Sekoita keksien sekaan sulatettu voi ja painele keksi-voi-seos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
3. Paista keksipohjaa uunissa 5 minuutin ajan. Jäähdytä.
4. Sekoita purkillinen kondensoitua maitoa ja 1dl sokeria paistinpannulla. Keitä toffeeseosta paistinpannulla 10-15minuuttia koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee ja paksunee. Anna jäähtyä hiukan ja kaada toffee keksipohjan päälle. Anna jäähtyä kunnolla.
5. Leikkaa banaanit viipaleiksi ja vaahdota ja mausta kerma sokerilla.
6. Lado ensin kerros banaaneja jäähtyneen toffeen päälle. Levitä seuraavaksi puolet kermasta banaanien päälle. Lado kerman päälle kerros banaaneja ja levitä tämän jälkeen loput kermat kuorrutteeksi.
7. Koristele suklaalla, banaaneilla tai keksinmuruilla ja kanelilla.







P.S. Tänään sattuu olemaan onneksi viikon paras päivä ja PPP, eli Perjantain Perinteinen Pesis. Ryhmärämä painaa pelaten pari tuntia Korson hoodeilla. Nuorin kentällä olija on 3-vuotias ja vanhin taitaa olla ylittänyt 65 vuoden iän. Täysillä tietty eikä armoa anneta.

Kyllä luulisi jalan nousevan muutaman kakkupalan energiamäärällä. Oho. Ja taitaa olla karkkipäiväkin.


Ihkuu ja makeeta viikonloppuu sullekin! 





Ilona