Riittämättömyyden tunnetta, suorituspaineita, stressiä, loputtomalta tuntuvaa työelämän ja arjen keskenään kamppailua ja kilpajuoksua ajan kanssa. Oravanpyöräksikin kutsutaan. Yhteiskunta on muuttunut yhä vaativammaksi. Ihmiset väsyvät työelämässä entistä nuorempina ja ajatus oravan juoksupyörästä pois hyppäämisestä houkuttelee yhä nuorempia. Okei, luvut ja faktatieto puuttuvat, mutta noin mutuna niinku.
Oma elämäni on kaukana oravanpyörästä. En nimittäin osaa enää kuvitella, miltä tuntuu käydä kodin ulkopuolella töissä. Herätä aamuisin ja hoputtaa lapsia aamutoimille, syödä kiireesti aamupala ja juosta bussipysäkille tai istua kohmeiseen autoon ja aloittaa matka kohti työpaikkaa. En oikein muista mitä on kiire, eikä elämä tunnu koskaan kovin hektiseltä.
Käymme aina edellisenä iltana iltapalalla yhdessä istuessamme läpi seuraavan päivän aikataulut ja suunnitelmat. Mies naurahtaa tässä kohdassa usein. Seuraavan päivän agendani saattaa olla auton huoltoon vieminen minuutin ajomatkan päähän, muutaman puhelun soittaminen tai Frozen- prinsessan kuljettaminen tapaamiseen (ja sillä aikaa ajan kuluttaminen Arnoldsissa donitseja syöden).
Normaalisti aamuni alkavat kynttilöitä sytytellen hämärässä kodissa. Herättelen lapset. Kaadan lasten aamupalakulhoihin maustamatonta jogurttia ja itse keitettyä kuningatarhilloa. Napsautan radion päälle ja hääräilen tuvassa, tyhjennän tiskikonetta ja nauran aamulypsyn jutuille. Toivotan hyvät koulupäivät ja huikkaan heipat pyörällä, skootterilla ja taksilla pihasta pois kurvaaville lapsille. Päästän koiran ulko-ovesta itsekseen aamupissalle, jonka koira tekee käskystä ja palaa sisälle. Syön aamupalan rauhassa ja katsahdan kelloa yöpuku päälläni. Mies on ollut töissä viisi tuntia. Tunnen pienen piston. Mikäli omantunnontuskat käyvät ylitsepääsemättömiksi nauttiessani lounasta Nepalilaisessa ravintolassa samaan aikaan, kun mies syö töissä pakastimesta sulatettua makaronilaatikkoa voin onneksi puolustautua metatyöllä, tuolla näkymättömällä kotityöllä, jonka mestari väitän olevani. Ja metatyötähän teen toisinaan jopa öisin, oon ahkera.
Ilona
Se on se asenne.
VastaaPoistaStressitön Stressi-Erkki.
PoistaSamoja ajatuksia täälläkin. En ymmärrä miten aikoinaan selvisin "normaalissa" 8-16 päivätyössä. Enkä kovin hyvin tainnutkaan selvitä. Koko ajan pinna piukeena viemässä tai hakemassa lapsia jostakin, seisomassa ruuhkissa jne. Välillä on tullut mieleen, että pitäisi käydä kiittämässä entistä pomoa, kun ei jatkanut äitiyslomapestiä. Pääsin kauheesta oravanpyörästä. En voisi olla onnellisempi kuin voin nykyään tehdä töitä kotoa käsin. Ehtii viedä lapsia kouluun ja olla laittamassa välipalaa sen jälkeen. Ja poltella kynttilöitä aamupalapöydässä. Se on onnea se :) Ihan mainiolta kuullostaa sunkin elämäsi. Sääli ettet asu lähempänä. Voisin lähteä sun kanssa donitsille :)
VastaaPoistaJoo kauheeta kyllä ;) ja sympatiat kaikille, jotka joutuvat töihinsä aamuisin vastentahtoisesti heräämään :)
PoistaTosin kaikki me olemme omien elämiemme herroja, joten päättäväisesti kohti muutosta vaan jos nykytilanne ja oma elämä ei itseä miellytä.
Arvaa kuin mä taistelin oravanpyörässä juoksua vastaan kun opiskelin amk.issa ja sen jälkeen olin perustöissä?
No junailemalla itselleni aina sellaiset 2-3 kuukauden pituiset kesälomat :)
Mun vakkari-Arnolds löytyy Jumbosta..että vähän syrjässä kyllä. Tai riippuu tietty, mistä katsoo.
Hei,
VastaaPoistaTäällä nyökyttelen :) Hienoa kun kirjoitat rohkeasti aiheesta, jonka luulen herättävän kateuttakin sinua kohtaan. Minulla on arjessani mahdollisuus samaan kuin sinulla, kiireettömyyteen. Arvostan sitä todella paljon. Mukavaa jatkoa sinun arkeesi!
Siru
Kiitos kommentista!
PoistaUskon, että lukijani ovat sen verran fiksua porukkaa, että ymmärtävät kaikella olevan aina puolensa. Yksi näkökulma elämääni on esimerkiksi se, että voin saada " työpestin ", joka kestää vuoden putkeen ja olen töissä 24h / 7vrk.
Tahdon myös tuoda esille erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia ja ajattelutapoja, joiden mukaan elämää voi elää. Pääasia on, että nauttii itse siitä mitä tekee. Kirjoituksillani tahdon näyttää ja rohkaista muita siihen, että kun tahtoa löytyy, voi elämässään päästä sinne minne ikinä tahtoo ja saavuttaa sellaisen tilan, missä tahtoo olla ja elää ♡
Löysin itseni tänne Mrs.Sinn blogin kautta ja jäin lukijaksi. Mielenkiintoinen blogi sulla. :)
VastaaPoistaOlen ollut reilu kolme vuotta nyt kotona lasten kanssa ja paluu päivätyöhön tuntuu aika, noh, kaukaiselta. Ja ahdistavalta. En edes tiedä, miten ikinä kerkiäisin käymään töissä, on niin paljon muutakin tekemistä. ;) Onneksi ollaan avokin kanssa kumpikin sitä mieltä, että olen kotona niin kauan, kun mahdollista. P-a ollaan koko ajan, mut väliäkös sillä. Munia saa kanalasta ja porkkanoita kellarista, jos oikeen paha päivä yllättää.
Samat sanat - kävin Marttilassa vierailemassa, mielenkiintoinen paikka ja jään seuraamaan :)
PoistaHienoa, että olette pystyneet tekemään tuollaisen päätöksen ja olette samoilla linjoilla miehen kanssa. Uskon, että lapsenne muistaa lapsuudestaan ennemmin sen, että vanhemmilla on ollut paljon aikaa ja läsnäoloa kuin sen, että vanhemmilla ei ole ollut paljoa rahaa ♥
Ihania rohkeita ajatuksia! Mielenkiintoinen blogi sinulla !
VastaaPoistaKiitos Tiina :)
Poistano jos kerran se piha nyt on olemassa, niin eikös koirakin siitä pääsisi vaikka kokonaiset kymmenen minuuttia aamuisin haistelemaan.
VastaaPoistaRossu palaa aamuisin ihan omaehtoisesti heti sisään. Pidemmälle ulkoilulle ja lenkkeilemään lähdetään myöhemmin aamulla.
Poista