keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Armahda vaan









Eräänä päivänä istahdin sohvalle. Olin päiväkausia tohottanut menemään aamusta iltaan. 


Aamupäivät siivosin, kävin kaupassa, pesin pyykkiä, hoidin juoksevia asioita, vastasin puhelimeen, hoidin työasioita, tein päivän ruoat valmiiksi ja pidin kotia järjestyksessä. 

Puolesta päivästä alkaen tein lasten kanssa läksyjä, kuulustelin kokeisiin, pyöräiltiin, pelattiin pesäpalloa, pelattiin jalkapalloa, haravoitiin, pyöräiltiin taas ja leivottiin yhdessä.

Illalla väsytti, yöllä ei nukuttanut.


Sohvalla istuessani tajusin, että voin katsoa lainalapsen kanssa elokuvan. Ihan noin vain keskellä päivää. Istua kaksi tuntia ja pistää välillä vaikka silmät kiinni.


Illalla nauttiessamme ulkosaunan löylyistä syyssään viiletessä tajusin, että voin jäädä saunaan muiden lähtiessä iltapalalle. Voin istua löylyissä ihan yksin ja kuunnella hiljaisuutta.


Aamupalalla muistin siskon sanat - Kyllä puuroon voi laittaa voita ja sokeria samaan aikaan. Siitä syntyy kiva suolaisen ja makean rapsahteleva yhdistelmä. 
Niinpä söin yön yli uunissa hautuneen ohrapuuron voilla ja sokerilla.





Ilona





perjantai 25. syyskuuta 2015

Uudet










Ruokapöydän ympärille on jäädytetty taas yksi uusi paikka. Kylpyhuoneen peilikaappiin on ilmestynyt taas yksi uusi hammasharja. Puhelimessa piippaa taas yhdet uudet Wilma-viestit. Kenkähyllyssä on taas yhdet uudet kengät. 


Arki on hypännyt uusiin uomiin ja on opeteltu uudet rytmit ja uudet rutiinit. Uusi tilanne vaatii vanhoilta tyypeiltä veronsa. Ottaa koville sille yhdelle alkuperäiselle tuo uuden tulo liian lähelle liian nopeasti. Uusi tilanne vaatii kaikilta uudenlaista suhtautumista ja uudenlaista panostusta. 


Uusi tuntuu kotiutuneen uuteen paikkaansa ennätysvauhtia. 


Mitä tekee uuden kokoonpanon äiti? Tuntee itsensä suurtalouskokiksi. On vähän väsynyt. Herää taas herätyskellon avulla. On kantanut viikon aikana ennätysmäärän ruokaa kaupasta. Yrittää tasapainoilla ja huomioida vanhoja ja uutta samalla intensiteetillä. Joutuu kirjoittamaan asioita muistilapuille. Lakaisee eteisen lattian monta kertaa päivässä. Juttelee, lohduttaa, silittää, halaa.
Ja toteaa miehelleen  -Kyllä tänne vielä yksi vauva mahtuisi.





Ilona





tiistai 15. syyskuuta 2015

Ihan oikeesti










Ihan oikeesti en tiedä mistä se lähti. Ehkä siitä keväisestä tulppaanikimpusta tuvan hyllyllä? Tai siitä päähänpistosta hankkia vähän erivärisiä koristetyynynpäällisiä kuin aiemmin? Joka tapauksessa kesällä maalikaupassa se lähti viimeistään käsistä. Eikä sille näkynyt muuten syksyn huonekalunmaalausvimmoissakaan tulevan loppua.


Joo o. Siis meidänhän ulko-ovi on nykyään vaaleanpunainen..
..ja tuvan vitriinikaappi ja keittiönpöytä ja perintösenkki ja tuvan sivupöytä.




P.S. Mut se on loppu nyt. Nimittäin se yksi litran purkki ällöpurkkahattaranvaaleanpunaista maalia, joka oli alkujaa virhevalinta teinin huoneen seinään ja jota en raaskinut kuitenkaan heittää pois. Valkoisella huonekalumaalilla laimennettuna se on saanut jopa onnistuneita sävyvivahteita ja päätynyt jos jonkinlaisen meille muuttaneen kierrätyshuonekalun pintaan.


P.P.S. Ja minkä väristä maalia mulla on kolme litraa ylimääräisenä varastossa?  - Mintunvihreää.
*Virnistys.





Ilona





keskiviikko 9. syyskuuta 2015

20 vinkkiä kohti yksinkertaisempaa elämää









Edellisessä postauksessani kirjoitin siitä, mitä minimalismi tarkoittaa elämässäni. Sen lisäksi, että minimalismi on ajatusmalli, on se suuria ja vähän pienempiä tekoja. Suuremmat teot ovat niitä, kun päätän olla ostamatta mitään kahteen kuukauteen tai käyn läpi koko kodin irtaimiston kahteen kertaan ja karsin karsimistani. Pienemmät teot ovat valintoja, joita arjessa teen ja polkuja, joita pitkin kulutustottumuksiani ohjaan.


Nyt aion jakaa muutaman konkreettisen vinkin, joiden avulla sinun on halutessasi helppoa aloittaa matka kohti yksinkertaisempaa elämää. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea nyt ja heti. Ei Roomaakaa päivässä rakennettu, vai miten se meni. Ota itsellesi aikaa. Ota tavoite tehdä asiat rauhassa yksi kerrallaan. Tee vaikka yksi asia päivässä muutaman viikon ajan.



1. Laita postilaatikkoon tai ulko-oveen EI MAINOKSIA KIITOS - kyltti.

2. Katso lääkekaappiisi ja tyhjennä sieltä pois kaikki turhat, vanhentuneet sekä pilalle menneet asiat pois.

3. Lopeta sanomalehtien ja aikakauslehtien tilaaminen.

4. Laita vaatekaapistasi kierrätykseen kaikki vaatteet, joista et pidä, jotka eivät tunnu hyvältä päälläsi tai joita et muista käyttäneesi viimeisen vuoden aikana.

5. Käy sähköpostisi läpi. Poista turhat. Arkistoi tärkeät. Vastaa niihin, jotka vievät aikaa vain muutaman minuutin. Jätä suurempaa työtä vaativat sähköpostit/asiat odottamaan sitä, että palaat asiaan myöhemmin.

6. Kerää kotoasi kaikki paperisälä nippuun (laskut, lehdet, muistilaput, kirjeet, mainokset yms.). Lajittele paperit luettaviin, työtä vaativiin, arkistoitaviin ja kierrätettäviin.

7. Tyhjennä lompakkosi tyhjäksi kaikesta. Laita lompakkoon takaisin vain ne kortit ja asiat, joita käytät aktiivisesti.

8. Poista puhelimesi yhteystiedoista turhat yhteystiedot ja ne, joita et muista/tunnista.

9. Avaa jääkaappi ja heitä sieltä pois vanhentuneet ja turhat asiat.

10. Älä vastaa sinulle tuntemattomiin numeroihin puhelimesi soidessa, jos ei ole pakko.

11. Sano Ei kiitos erilaisille jäsen- bonus- ja kanta-asiakaskorteille, mikäli niiden omistamisesta/asiakkuudesta ei ole merkittävää hyötyä.

12. Heitä kylpyhuoneestasi kaikki turhat purkit ja purnukat pois.

13. Jos havaitset jonkin asian (vaatemerkin, shampoon, meikin, elintarvikkeen yms.) hyväksi, pitäydy siinä. Kun kyseinen tuote on käytetty loppuun ja tarvitset uuden, osta sama hyväksi havaittu tuote. 

14. Löydä oma pukeutumistyylisi - turhat ostokset loppuvat.

15. Älä mene alennusmyynteihin.

16. Tee ostoslista ruokaostoksia varten ja osta kaupasta vain ostoslistassa olevia asioita.

17. Kun huomaat tarvitsevasi jotain, älä osta sitä, vaan kirjoita asia ylös. Kerää listaan tarvitsemiasi asioita ja yritä odottaa muutama viikko hankkimatta listan asioita. Palaa listaan myöhemmin ja pohdi, onko kyseisten asioiden ostamiseen edelleen tarve.

18. Valitse kirjahyllystäsi kymmenen kirjaa ja lahjoita ne pois tai vie kierrätyskeskukseen.

19. Avaa kodissasin jokin kaappi tai laatikko, johon on kertynyt sekalaista tavaraa. Tyhjennä kaappi tai laatikko kokonaan. Laita turhat tavarat roskiin/kierrätykseen. Jätä kaappiin/laatikkoon vain sinne kuuluvat tarpeelliset tavarat.  Vie muut tarpeelliset tavarat niiden omille paikoilleen. 

20. Tyhjennä työpöytäsi kaikesta tavarasta ja lajittele tärkeät asiat paikoilleen. Ota tavaroita esiin vain sen mukaan, kun niitä tarvitset.





P.S. Okei. Oli toi otsikko aika raflaava ja vähän överi, mutta en muutakaan keksinyt ja pakko siihen oli jotain tuutata kun hoppu tuli. Nyt varaamaan lentolippuja Helsinki-Kambodza, Bangkok-Helsinki. Mulle yksin!


P.P.S. Ti ti tii di dii.




Ilona



tiistai 8. syyskuuta 2015

Minun minimalismini









Puhun (kirjoitan) paljon tavaroiden karsimisesta ja harkitusta ostamisesta. Välillä lauseiden välissä vilahtaa sana minimalismi. Mitä minimalismi sitten on, mitä se on minulle?


Minimalismista saattaa helposti saada kuvan, että se on pelkkää tavaroiden karsimista ja elämää vähemmän maallisen omaisuuden siivittämänä. Toivottavasti en ole antanut aiheesta niin yksinkertaista ja suppeaa kuvaa. Toivottavasti edes joku on nähnyt ehkä hieman tylsän ja yksitoikkoisen Älä osta mitään- paasaukseni takaa jotain laajempaa ja isompaa. Napannut kiinni ajatuksistani ja löytänyt sen kuuluisan punaisen langan. Jos punainen lanka on edelleen karkuteillä, yritän nyt auttaa löytämään sen.


Mitä se minimalismi sitten on?
Se on minulle tapa elää. Se on ajattelumalli, joka helpottaa ja selkeyttää elämääni. Vie kohti tietynlaista lopputulosta. Auttaa toteuttamaan niitä arvoja elämässä, joiden mukaan tahdon todella elää. Minimalismi olisi siis tavallaan vastaus nykypäivän ihmisten melko yleiseen arjen ongelmaan - kun aika ei riitä eikä saa aikaiseksi niitä asioita, joita todella pitäisi saada aikaiseksi?


Minimalismi muotoutuu oikeastaan kolmesta asiasta.


Ensimmäinen on vähentäminen ja karsiminen. Tarvitsemme tavaroita, mutta tarvitsemme huomattavasti vähemmän tavaroita, kuin omistamme. Kun pyrimme karsimaan turhaa tavaraa ympäriltämme, muuttuu elämämme helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi.


Toinen minimalismin periaate on olla hankkimatta lisää turhaa tavaraa. Ensimmäinen periaate (karsiminen) vesittyy, mikäli hankit tai otat vastaan lisää tavaraa.


Kolmas periaate on laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Mitä elämältäsi tahdot? Mitä arjeltasi tahdot? Kenen kanssa tahdot viettää aikasi? Ja mihin tahdot aikasi kuluvan?
Pelkkä asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen ei auta, vaan sen lisäksi tarvitaan myös tekoja. Jos priorisoit esimerkiksi läheisten kanssa vietetyn ajan listasi kärkeen, mutta puhelimesi näyttö snäpchatteineen ja instagrameineen varastavat kaiken aikasi perheeltäsi, tiedät, että toteutus mättää.





Hyvää alkanutta viikkoa! Lähden tästä haravoimaan pihamaalle pudonneita keltaisia koivun lehtiä. Sen jälkeen kerään maahan pudonneet omenat ja vien ne läheiselle hevostallille herkkupaloiksi.





Ilona




tiistai 1. syyskuuta 2015

Pikkuhuone minibudjetilla








Yläkerran yksi neljästä makuuhuoneesta kantaa nimeä pikkuhuone. Pikkuhuone on nimensä mukaisesti pikkuruinen. Vino katto ei luonnollisesti lisää huoneen tilan tuntua, vaan tekee huoneen koon entistä pienemmäksi ja sisustamisen entistä haastavammaksi.


Remontin aikaan pikkuhuoneessa oli muovimattolattia, puinen ruskea katto ja vaaleanvihreät ysäritapetit. Huonejako talossamme on tehty jossain vaiheessa entisten asukkaiden aikaan uudestaan. Tämä huone on selvästi kaivettu käyttöön talon lappeet/sivu-ullakot hyödyntäen.


Remontissamme muovimatot revittiin irti ja niiden alta löytyi osittain alkuperäistä lautalattiaa. Nykyisessä nukkumasyvennyksessä muovimaton alta löytyi epämääräistä levyä, jonka päälle laitettiin uusi siisti vaneri. Lautalattia ja vanerilattia maalattiin haalealla mintunvihreällä. Katot ja seinät maalattiin valkoisella maalilla ja oven takana, työpöydän vieressä oleva muuri maalattiin vaaleanharmaalla.


Huone on ollut remontin jälkeen oman onnensa nojassa, kunnes nyt syksyn lähestyessä päätin sisustaa huoneen kouluikäisiä lainalapsia varten.


- Huoneen säilytysjärjestelmänä toimii Ikean Stuva-sarjan kaapit, jotka on hankittu edellistä edelliseen kotiimme pojan parvisänkyä varten. Kaappien päälle on kiinnitetty jämävaneri tekemään kaapeille yhtenäisen ilmeen. 
- Pyöreä vanha peili on 15 euron löytö kierrätyskeskuksesta. 
- Peilin alla olevat koukut on purettu talostamme remontin aikana ja löytäneet uuden paikan pikkuhuoneesta. 
- Koukuissa roikkuva nahkakassi saa toimia lelu/tavarasäilytyspaikkana. Kassi on vuosien takainen euron maksava löytö Oriveden ostosta ja myynnistä.
- Karttapallo, Kaivo-pussilakanat ja sininen räsymatto on saatu anopilta
- Työpisteen pöydän rakensin 40 cm leveästä liimapuulevystä ja kahdesta hyllynkannattimesta (Bauhaus, yhteensä noin 20 euroa). Työpöydän maalasin valkoiseksi.
- Työpöydän päällä oleva hyllynä toimiva laatikko on vanha viinilaatikko (saatu ilmaiseksi Alkosta). Laatikon maalasin valkoiseksi.
- Työtuoli on kierrätyskeskuslöytö kymmenellä eurolla
- Keltaisen lampun pelastin taannoin sukulaisen vintiltä, hänen laittaessaan tavaroita kaatopaikalle
- Richard Huttenin sininen Dumbo-muki toimii kynätelineenä ja on 4 euron löytö kirpputorilta vuosien takaa
- Julisteena ovessa toimii Pore Helsingistä ostettu Englantilainen lahjapaperi
- Peikonlehden ruukkuna on vanha Arabian tummansininen ruukku, jonka kotiutin vuosi sitten Loviisan Wanhojen talojen Antiikkimarkkinoilta 15 eurolla


Aika halpaa sanoisin.





Ilona