keskiviikko 9. syyskuuta 2015

20 vinkkiä kohti yksinkertaisempaa elämää









Edellisessä postauksessani kirjoitin siitä, mitä minimalismi tarkoittaa elämässäni. Sen lisäksi, että minimalismi on ajatusmalli, on se suuria ja vähän pienempiä tekoja. Suuremmat teot ovat niitä, kun päätän olla ostamatta mitään kahteen kuukauteen tai käyn läpi koko kodin irtaimiston kahteen kertaan ja karsin karsimistani. Pienemmät teot ovat valintoja, joita arjessa teen ja polkuja, joita pitkin kulutustottumuksiani ohjaan.


Nyt aion jakaa muutaman konkreettisen vinkin, joiden avulla sinun on halutessasi helppoa aloittaa matka kohti yksinkertaisempaa elämää. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea nyt ja heti. Ei Roomaakaa päivässä rakennettu, vai miten se meni. Ota itsellesi aikaa. Ota tavoite tehdä asiat rauhassa yksi kerrallaan. Tee vaikka yksi asia päivässä muutaman viikon ajan.



1. Laita postilaatikkoon tai ulko-oveen EI MAINOKSIA KIITOS - kyltti.

2. Katso lääkekaappiisi ja tyhjennä sieltä pois kaikki turhat, vanhentuneet sekä pilalle menneet asiat pois.

3. Lopeta sanomalehtien ja aikakauslehtien tilaaminen.

4. Laita vaatekaapistasi kierrätykseen kaikki vaatteet, joista et pidä, jotka eivät tunnu hyvältä päälläsi tai joita et muista käyttäneesi viimeisen vuoden aikana.

5. Käy sähköpostisi läpi. Poista turhat. Arkistoi tärkeät. Vastaa niihin, jotka vievät aikaa vain muutaman minuutin. Jätä suurempaa työtä vaativat sähköpostit/asiat odottamaan sitä, että palaat asiaan myöhemmin.

6. Kerää kotoasi kaikki paperisälä nippuun (laskut, lehdet, muistilaput, kirjeet, mainokset yms.). Lajittele paperit luettaviin, työtä vaativiin, arkistoitaviin ja kierrätettäviin.

7. Tyhjennä lompakkosi tyhjäksi kaikesta. Laita lompakkoon takaisin vain ne kortit ja asiat, joita käytät aktiivisesti.

8. Poista puhelimesi yhteystiedoista turhat yhteystiedot ja ne, joita et muista/tunnista.

9. Avaa jääkaappi ja heitä sieltä pois vanhentuneet ja turhat asiat.

10. Älä vastaa sinulle tuntemattomiin numeroihin puhelimesi soidessa, jos ei ole pakko.

11. Sano Ei kiitos erilaisille jäsen- bonus- ja kanta-asiakaskorteille, mikäli niiden omistamisesta/asiakkuudesta ei ole merkittävää hyötyä.

12. Heitä kylpyhuoneestasi kaikki turhat purkit ja purnukat pois.

13. Jos havaitset jonkin asian (vaatemerkin, shampoon, meikin, elintarvikkeen yms.) hyväksi, pitäydy siinä. Kun kyseinen tuote on käytetty loppuun ja tarvitset uuden, osta sama hyväksi havaittu tuote. 

14. Löydä oma pukeutumistyylisi - turhat ostokset loppuvat.

15. Älä mene alennusmyynteihin.

16. Tee ostoslista ruokaostoksia varten ja osta kaupasta vain ostoslistassa olevia asioita.

17. Kun huomaat tarvitsevasi jotain, älä osta sitä, vaan kirjoita asia ylös. Kerää listaan tarvitsemiasi asioita ja yritä odottaa muutama viikko hankkimatta listan asioita. Palaa listaan myöhemmin ja pohdi, onko kyseisten asioiden ostamiseen edelleen tarve.

18. Valitse kirjahyllystäsi kymmenen kirjaa ja lahjoita ne pois tai vie kierrätyskeskukseen.

19. Avaa kodissasin jokin kaappi tai laatikko, johon on kertynyt sekalaista tavaraa. Tyhjennä kaappi tai laatikko kokonaan. Laita turhat tavarat roskiin/kierrätykseen. Jätä kaappiin/laatikkoon vain sinne kuuluvat tarpeelliset tavarat.  Vie muut tarpeelliset tavarat niiden omille paikoilleen. 

20. Tyhjennä työpöytäsi kaikesta tavarasta ja lajittele tärkeät asiat paikoilleen. Ota tavaroita esiin vain sen mukaan, kun niitä tarvitset.





P.S. Okei. Oli toi otsikko aika raflaava ja vähän överi, mutta en muutakaan keksinyt ja pakko siihen oli jotain tuutata kun hoppu tuli. Nyt varaamaan lentolippuja Helsinki-Kambodza, Bangkok-Helsinki. Mulle yksin!


P.P.S. Ti ti tii di dii.




Ilona



19 kommenttia:

  1. Kiitos!
    Meillä pulmia tuottaa vielä lasten vaatehuolto - esikoisen vaatteita on vino pino säilössä kuopukselle. Neljän vuodenajan vaatima ulkoiluarsenaali on jo mittava, nyssäkät ullakolla ahdistavat.

    Lisäksi mulla on työn puolesta hirveä kasa opetusmateriaaleja, joita luulen vielä tarvitsevani. En uskalla heittää pois, koska materiaalin kerääminen on aina hirveän työlästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä tuntea tuskan "nyssäkät ullakolla". Toisaalta pelkän karsimisen takia ei kannata karsia. Tavarat ja asiat, jotka ovat tarpeellisia ovat vain tarpeellisia. Se on vakio, eikä siitä pääse minnrkään. Näin ollen pääsee helpommalla (ja ekologisuuspointsit sulle kierrätyksestä) kun vaan hyväksyy ne nyssäkät :)

      Poista
  2. Eikä mikä reissu tulossa! Olen kateellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kateus ei johda mihinkään. (Ja tiedän, että kirjoitit tuon pilke silmäkulmassa). Niin kyllä mäkin olisin mulle kateellinen, jos olisin joku muu.
      Hohoo. Okei. Myönnän, huono läppä.

      Poista
  3. Heiiiii, tämän listan myötä huomasin ihan konkreettisesti että muutosta omassa kulutuskäyttäytymisessä on tapahtunut valtavasti parissa vuodessa: Kaikki muut kohdat check, paitsi 1. , 17. ja ostoslista hyvin usein unohtuu kotiin... Tänään hipelsin kaupassa sisustuslehteä, en ole ostanut moista vuoteen. Jätin hyllyyn ja ostin suklaapatukan, ihan hyvä korvike vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä!
      Joo eikö lehtihyllyt ole kaupassa sitä varten, että niiden välissä voi käydä vaivihkaa lukemassa parhaat palat ja jättää sen jälkeen lehti ostamatta (ja kävellä karkkihyllyn kautta kassalle).

      Poista
  4. Upeaa. Tekisi mieli tulostaa tämä jääkaapin oveen muistutukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy kurkkimassa täältä yks kerrallaan, niin ei tule lisää ainesta kohtaan 6.
      :D ;)

      Poista
  5. Loistava! Yksi hyvä lisäys olisi Facebook. Deletoi/piilota kaverilistastasi kaikki ne, joita et edes tunne tai ole tavannut, tai joiden statuspäivitykset ärsyttävät kerta kerralta enemmän. Miten vapauttavaa, kun statusfeed ei ole jatkuvasti täynnä turhanpäiväistä natinaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!
      Hyvä lisäys!
      (Kun pystyisi poistamaan koko facebookin.. mutta hieman vielä työstöä vaatii).

      Poista
  6. Edelliseen kommentti lisäisin vielä, mieti tarvitsetko Facebookia, instaa, snäppistä jne. ollenkaan. Tuovatko ne oikeasti jotain hyvää sinun ja perheesi elämään, vai kuluttavatko vain aikaa ja saavatko aikaan ärtymystä? Varsinaiseen tekstiin liittyen alennusmyynneistä olen täysin eri mieltä, varsinkin lastenvaatteiden hankinnan osalta. Ja monesti itsekin ostan alesta paljon sellaista mitä en muuten ostaisi, siis esim. merinovilla ja kasmir neuleet sekä suurimman osan työvaatteista. Ne ovat niin kalliita etten muuten raaski, mutta kun en halua ostaa mitään kertakäyttö viskoosi nukkavieruja, vaan monta vuotta kestäviä laatuvaatteita, niin alet ovat kullanarvoisia. Sama juttu laadukkaiden kenkien kanssa. Hyvä lista ja antaa monelle varmasti ajattelemisen aihetta.

    Tärkein...Ihanaa matkaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet asian ytimessä.
      Itse en ole vielä siinä vaiheessa, että pystyisin poistamaan koko facebookin..
      Mutta tosiaan uusia somekanavia en ole elämääni haalimassa. Ei instaa, snäppistä, twitteriä, tinderiä ;) (!), styleroomia tms.

      Alennusmyyntitorppaus oli tosiaan hieman kapeakatseinen. Ensin listan numero 17. sitten alennusmyynteihin ostoslistan kanssa -eikö :) ?

      Poista
  7. Jottei asia olisi ihan niin joko tai, niin minulle Instagram on myös antanut todella paljon. Kielitaito harjaantuu. Valokuvien maailma on antoisa, ja itsekkin huomaa ympärillään asioita eritavalla kuvaamisen kautta. Facebookia käytän vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioitahan voi juurikin katsoa aina monesta näkökulmasta. Riippuen katsantokannasta, näyttäytyvät eri ilmiöt ja asiat toki erilaisina.

      Jos pohtii somen hyötyjä ajankäytännöllisistä ja minimalistisen elämän näkökulmista on lopputulos toki eri, kuin jos katsantokantana on esimerkiksi huvi, yritysten markkinointi, sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen tai vaikkapa koulukiusaaminen.

      Poista
  8. Äh, kirjoitin pitkän kommentin ja pyyhin sen vahingossa pois. :D Nämä neuvot ovat erittäin hyviä ja olen itsekin noudattanut monia ja pyrin noudattamaan vielä useampia. Olemme nyt asuneet kodissamme puolitoista vuotta ja vaikka neliöt tuplaantuivat muuttaessa, on nyt alkanut tuntumaan vähän tukkoiselta. Kierrätystä ja karsintaa siis tarvitaan. Ja mitä siihen muuhun yksinkertaistamiseen tulee, kaikki sellainen on tervetullutta ja hyväksi pikkulapsiperheessä, jolla vapaa-aika on muutenkin kortilla. Pitää keskittyä olennaiseen.

    VastaaPoista
  9. Oon pitkään pitänyt tämän lukulistalla, nyt luin ja kannatti! Kiitos sinulle ja oikein ihanaa sunnuntaita, nyt rupean hommiin ;)

    VastaaPoista
  10. Hei tää oli aivan mainio! Todella hyvin otettu esiin kaikki se mitä yksinkertaistaminen on. Hymyilytti, kun huomasin, että listan kaikki kohdat on olleet käytössä / tutkinnan alla / huomioitu meilläkin. Yksinkertaistaminen on erittäin hyvää oman elämän helpotusta ja hallintaa. Tykkään!

    Ja tiedoksi jos et oo vielä huomannut - sä oon mun suuridoli! Oikeasti inspiroit kohti hyviä hommia. Ja osaat hemmetin hyvin kirjoittaa asiat auki. Kiitos <3

    VastaaPoista

Kiitos!