Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihana elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihana elämä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kaikki tai ei mitään



Puoli vuotta sitten päätin lopettaa sokerin käytön. Noin niinkun melkein, koska kuohuviiniä ei lasketa.


Monet liputtavat kohtuuden puolesta ja ovat sitä mieltä, että asiat kuten täyssokerittomuus tai vaatteiden ostolakko vuoden ajaksi ovat turhan radikaaleja toimenpiteitä ja moinen äärimmäisyyksiin meneminen ei kyllä ole tervettä.


Me ihmiset olemme erilaisia ja meille sopii erilaiset asiat ja toimimme eri lailla. Itseäni on tavoitteiden saavuttamisessa auttanut aina selkeys. Se, että asetan selkeän tavoitteen, sanon sen ääneen ja toimet päämäärän saavuttamiseksi ovat aika ehdottomia. Kun aloitan juoksuharrastuksen nollasta, päätän jaksaa kolmen kuukauden päästä juosta 10 kilometriä. Kun tahdon selkeyttää tyyliäni, vaatekaappiani, ostokäyttäytymistäni, keventää tekstiilijätekuormaa ja ottaa kantaa kertakäyttökulttuuriin olen vuoden ostamatta uusia vaatteita. Kun tahdon päästä tunteesta, että joku asia säätelee liikaa mielihalujani, lopetan sokerin ja gluteenin käytön kokonaan and so on.


Sen lisäksi, että on hyvin paljon helpompaa ryhtyä aluksi ehdottomaan sokerilakkoon, kuin huijata itseään esimerkiksi karkkilakolla (anteeksi kaikki karkkilakkolaiset) ja samalla vetää kaksin käsin jäätelöä ja leivoksia (sokeri, kuin sokeri), rakastan haastaa itseäni. On asioita, kuten sokerittomuus, joista olen aikaisemmin ajatellut, että arvostan, mutta en ikinä pystyisi itse. Sitten jossain maailmantuskassa/terveysintoiluhetkenä/ hankittuani liikaa informaatiota/ajateltuani asioita liikaa päätän yhtenä hetkenä naps lopettaa ja itsepäinen kun olen, en luovuta.


Siitä voidaan muuten olla montaa mieltä, kumpi on terveempää, ehdottomuus vai syöpä (jos nyt kärjistyslinjalle lähdetään). Sokerin haitoista, jotka lienevät kaikille tuttuja ja joista ei ole kiisteleminen, en lähde sen enempää paasaamaan, mutta sokerittomuudesta voisin sanoa muutaman sanan.


Olen aikaisemmin koittanut karkkipäivän pitoa, herkkuviikonloppua, pidättäytymistä vain yhdessä herkussa ja kaiken muun kieltämistä (kokeile muuten Turkinpippureilla tai Chupa chups-tikkareilla- kohtuullisen toimivaa) ja kaikenlaista muuta kohtuullistamista. Yrityksistä huolimatta kohtuudessa, kuten siinä yhdessä herkkupäivässä viikossa pitäytymisestä ei ole tullut mitään. Näinpä olen pikkuhiljaa alkanut epäillä paheista puhuttaessa, onko puhe kultaisesta keskitiestä vain legendaa. Pahe tai huono tapa, niitä on moneksi. Yhdelle pahe on alkoholi, toiselle sokeri ja kolmannelle kahvi.


Yhtä kaikki, päätin siis puoli vuotta sitten lopettaa sokerin syönnin ja siirtyä samalla gluteenittomalle ruokavaliolle. Tahdoin hallinnan tunnetta, terveyttä ja ennen kaikkea etsin hyvää oloa omaan kroppaani. Vaikka olen hoikka normaalipainoinen, minua ärsytti sokerista ja leivänsyönnistä välittömästi paisuva vatsa, joka sai minut näyttämään ja tuntemaan oloni siltä, kuin olisin raskauden puolivälissä pyöristyneen vatsani kanssa.


Ajattelin gluteenittoman ruokavalion tukevan sokeritonta ruokavaliota. Helpottavan tuosta koukuttavasta aineesta luopumista unohtamatta tietysti gluteenittoman ruokavalion hyötyjä. Ensimmäiset viikot tuntuivat raskailta ja ajatukset pyörivät ruoan ympärillä ja tutuksi tulivat "kyllähän elämässä pitää olla nautintoja" ja "onko elämässä mitään järkeä ilman herkkuja" kelat. Alkuun loivensin teollisista sokeriherkusta luopumista syömällä taateleita ja tekemällä kaikenlaisia luontaisesti sokerittomia raakaleivonnaisia.


Pikkuhiljaa sokerin ja makeanhimo laantui ja tilalle tuli mieliteon mieliteko. Tuo lanseeraamani tila, jossa olet päässyt eron mieliteosta, mutta sinun tekisi mieli sitä, että tuo mieliteko yhä olisi. Varmaan joku ihmisen biologiaan ja historiaan liittyvä ikiaikainen vietti - don't ask.


Vietettyäni monta kuukautta sokeritonta ja gluteenitonta elämää totesin hieman ärsyyntyneenä, etten ole täysin toivomassani tilassa kroppani kanssa. Joulun aikoihin päätin kiristää otetta ja vähentää syömieni hiilihydraattien määrää.


Se, miten siihen asti syömäni banaani, riisi tai gluteeniton kauraleipä ja muut hiilihydraatit käyttytyvät elimistössäni ei juuri eroa tavallisesta sokerista. Elimistölle kaikki hiilihydraatit ovat sokeria ja tämän vuoksi elimistö joutuu todellisuudessa käsittelemään hurjia määriä sokeria päivässä, joka laittaa insuliinituotannon koville. Kun hiilihydraattien aiheuttama nopea verensokerin nousu saa insuliinin erittymään, joka laskee edelleen verensokerin alas, joka saa olon väsyneeksi ja heikoksi ja saa taas haluamaan lisää nopeita hiilihydraatteja, syntyy kierre.


Olin aikaisemminkin kymmenisen vuotta sitten elänyt vähähiilihydraattisemmin, mutta lopettanut kyseisen elämäntavan ehkä rasvapeloissani. Nykytutkimukset ovat kuitenkin sen verran vakuuttavia ja rasvapelko epäloogista, että uskallan hyvin mielin syödä voita ja korvata suurimman osan aikaisemmin saaduista hiilihydraateista rasvalla ja proteiineilla.


Tällä hetkellä ruokavalioni koostuu hyvistä rasvoista, proteiineista ja kasvisten tuomista hiilihydraateista. En syö gluteenia enkä sokeria sisältäviä asioita. Syön täysrasvaisia maitotuotteita, paljon salaatteja ja kasviksia, papuja, linssejä, kalaa, kananmunia, pähkinöitä ja marjoja. Käytän paljon voita sekä oliiviöljyä.


Toisinaan tällainen kaikki tai ei mitään-elämä on hieman rajoittavaa ja vaatii viitseliäisyyttä ja ennakoimista, mutta olo on virkeä, kropassa tuntuu hyvältä, nälkä pysyy loitolla tuntikausia, vatsa pysyy litteänä ja sairaudet poissa. Kaiken vaivan arvoista siis.


Vaikka hieman mustavalkoisella linjalla toisinaan menenkin, niin kyllä "sokerittomaan" puoleen vuoteeni on mahtunut muutama jäätelö, kakkupala synttäreillä ja överit siskon tekemästä voileipäkakusta. Voin kuitenkin todeta, että jäätelö maistui teolliselta hutulta ja sai vatsan sekaisin kahdeksi päiväksi, kakkupala ei aiheuttanut kummempia kiksejä ja voileipäkakku sai vatsani turpoamaan taas raskausvatsaa muistuttavaksi.


Kaikille sokerikoukussa pyöriskeleville ja siitä pois pyristeleville ja herkuttoman elämän elämäntarkoitusta pohtiville voin kertoa; sokerin koukuttavuutta on verrattu tutkimuksissa jopa heroiiniin ja kokaiiniin, ei siis ihme, että tie vie helposti herkkukaapille ja irtokarkeista eroon pääseminen tuntuu toisinaan mahdottomalta. En ole koskaan kuullut sellaisesta, kuin heroiinin kohtuukäyttö. Ehkäpä se kaikki tai ei mitään voisikin sokerista vieroittautumisen kohdalla olla se toimiva konsepti ja kokeilun arvoinen juttu.



P.S. Se sokeriherkkujen ja herkuttelun lumous muuten oikeasti haihtuu ajan kanssa. Usko mua.





Ilona





maanantai 8. elokuuta 2016

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa




Ajelin yksin autolla kirpputorille ja radiosta pauhasi November rain. Hymyilin itsekseni ja mietin, että hemmetti mä tykkään. Tästä elämästä, jota elän.


Teini tiedusteli eräänä päivänä vienosti, mitä tekisin sitten kun he lähtevät pojan kanssa kouluun?


Noo.. jos ei tule muita hoitolapsia, niin mun päivät kuluu siivoillen, sisustaen, ruokaa tehden ja kaupassa käyden. Ja kyllä mä aina jotain projekteja keksin (ja viittasin sillä hetkellä maalauksen alla oleviin ikkunalautoihin). Ja mussa on se hyvä puoli, että mä viihdyn myös yksin. Rakastan yksin olemista...


Nopeasti jatkaen - Niin siis mä tykkään kaikesta. Yksin oleminen on kivaa, mutta tykkään olla myös näin. Porukassa ja kun on sutinaa.


Takana on paikoitellen raskas kesä hieman haastavine Tirppa-hetkineen (miten mä tän muotoilisin; leikki-ikäiset ei vaan oo ihan mun juttu.).
Mutta takana on myös ihana kesä, josta muistan päällimmäisenä auringon ja ihanat päivät meren rannalla ja ystävän kanssa kahdestaan mökkeillen. Mansikat, päivittäin ostetut vadelmalaatikot, metsät, jotka ovat olleet täynnä mustikkaa ja lähijoen rannan, jossa olemme lämpiminä päivinä lähes asuneet. 


Kesää on ahmittu nyt kroppa täyteen ja mä olen ihan valmis vastaanottamaan syksyn. Pienen pieni toive syksylle lähetetty, että voisinkohan seuraavaksi saada jonkun pikkiriikkisen hoitovauvan. Tähän hetkeen ja meidän tämänhetkiseen porukkaan sopisi pieni tuhisija niiiiiiin hyvin. Kiitos. 





Ilona














lauantai 11. kesäkuuta 2016

On niin helppoo olla onnellinen





Mitä siihen sanomaan, kun toinen kysyy mistä päin voisi käydä poimimassa minulle kieloja, kun ensimmäinen kielonkeruuyritys ei tuottanut tulosta, eikä kieloja löytynyt. Että kukat eivät ehkä ole hänen juttunsa, joten miten se kimppu kootaan kauniiksi. Laitetaanko kukkia kimpun keskelle ja lehtiä reunoille?


Kuinka kiitollinen sitä voikaan olla toisen sanoessa kuinka hyvä on, että hän ehti nähdä äidin mallia. Sitä, kuinka olla äiti omille lapsilleen sitten joskus. Kun ei sitä ole koskaan nähnyt eikä saanut kokea.


Miten sitä hymyilyttääkin huomatessaan toisen elämän havainnoinnin ja haaveiden olevan kuin samasta puusta veistetty omien kanssa. Erilaiset elämäntarinat ja vuosia välissä, toinen vasta aikuisuuden kynnyksellä, toisella takana kolme vuosikymmentä.


Kuinka liikuttunut sitä onkaan toisen liimautuessa illalla kainaloon ja tarrautuessa kiinni sanoen, silitä vielä muutama minuutti, jooko?


Mikä nauru siitä syntyykään, kun vertaillaan aikoja. Kerron lankapuhelimesta, hän kertoo tubettajista.


Millaiselta luottamuksenosoitukselta se tuntuukaan, kun hän kysyy kammatessani hänen hiuksiaan, voisinko sitten tehdä hänelle vanhojentanssikampauksen?





Ilona




maanantai 9. toukokuuta 2016

Olen





- purkanut pinnasängyn ja pedannut ison sängyn yhdelle uudelle ehkä-tulijalle. Oikeastaan tulijoita saattaa olla kaksi,mutta toinen ei ole ihminen

- ihmetellyt, miksi,  oi miksi ihmiset hankkivat sellaisia mini segway.ta jälkikasvulleen? Että pullamössöytyvän sukupolven lapset ja nuoret liikkuisivat entistä vähemmän? 

- muistanut nauttia ihan jokaisesta hetkestä, kun aurinko paistaa ja viettänyt hirmuisen monta päivää ulkona bikinit päällä

- hypännyt laiturilta järveen uppeluksiin joutuneen lapsen perässä, jonka vanhemmat yrittivät estää 2-vuotiastaan joutumasta veden varaan raivoten lapselleen rannalta käsin

- fiilistellyt löylyjä ulkosaunassa ja unelmoinut naapurin mummon pihalammen ostamisesta. Ei mulla oikeesti olis siihen tietysti varaa, mutta mieti nyt - että olisi oma uimapaikka ulkosaunan takana!

- kummastellut sitä, kuinka vapaalta nyt taas tuntuu taaperon muutettua uuteen kotiin. Ihmetystä herättää esimerkiksi se, että voin käydä lenkillä ilman, että pohdin kenenkään päivärytmejä ja ruoka-aikoja

- haaveillut taas vähän aasin omistamisesta

- päättänyt maalata tuvan katon vasta, kun on sateinen päivä ja on tylsää

- kaivanut pihalta sammaleen ja mullan alta kalliota esiin. Mulla on kotipihalla oma auringonottokallio!

- odottanut kielojen puhkeamista kukkaan. Rakastan kieloja ja niiden tuoksua. Rakastan!

- pohtinut pojan kanssa, jos jätettäisiinkin perinteinen alkukesän Kreikanmatka väliin ja säästettäisiin rahaa talveksi yhteiselle reppureissulle

- syönyt munkin kävelylenkillä

- katsonut jokaisen jakson bachelorin ja temptation islandin suomiversioita ja pohtinut, että aika viihdyttävää viihdettä, mutta ovatkohan osallistujat tajunneet olevansa viihdettä


Semmoisia asioita viime aikoina.



Ilona




maanantai 22. helmikuuta 2016

Elämyksiä











Lähetin eräänä päivänä kirjeen.



" Dear Brother Christmas!


Oon seukannut kohta 15 vuotta yhden tyypin kanssa. Ylämäki alamäki yhdessä kulkien näes.

On meille tän seurustelun aikana siunaantunut yksi rakkauden hedelmä, 9-vuotias poikamme. Yhteinen talolainakin on ja 100-vuotias hirsitalo.

Minun päähänpinttymästäni aloitimme noin 4 vuotta sitten toimimaan lastensuojelun vastaanottoperheenä. Näin ollen kotiimme sijoitetaan lyhyellä varoitusajalla kriisistä tulevia lapsia, jotka asuvat ja elävät kotonamme noin päivästä vuoteen. Kokopäiväinen työni on siis toimia äitinä ja huolehtia näistä lapsista.

No. Sainpa erään kerran toisenkin päähänpinttymän. Tahtoisin lähteä ystävieni kanssa reppureissulle maailman toiselle puolen.

Niin palataan tähän tyyppiin, kenen kanssa seukkaan. Niin veli, arvaapa mitä tää tyyppi sit teki?
Se otti vapaata omasta työstään ja jäi kuukaudeksi kotiin, niin, että mä pääsin mun reissulle. Se hoiti mun reissun ajan yksin arjen pyörityksen ja tavallaan mun työt. Se hoiti kuukauden kotona kolmea lasta.. meidän oman pojan lisäksi meille sijoitettua teiniä ja vauvaa.

Aika pyyteetöntä ja ehdottomasti mun mittakaavassa vuoden paras työ."


Brother Christmas oli ihan samaa mieltä kanssani. Niinpä hän päätti palkita tarinan ja miehen teon viikon hyvänä tekona ja lähettää miehelle Kouvolan Lakritsin kanssa yhteistyössä postipaketillisen tuoretta lakua. Olipas muuten kivaa yllättää mies tällaisella julkisella kiitoksella. Eikä sillä, saatan mä odottaa itsekin saavani muutaman lakupalan lempparilakuani tulevina karkkipäivinä.

 Ehdottomasti tykkäämisen arvoinen homma muuten tuo Brother Christmas ja hänen pyyteetön auttamis-ja hyväntekoprojektinsa.


P.S. Tyhjennellessäni matkakuvia kamerastani. Ääääh, haluu paratiisiin! 

P.P.S. Kuvia katsellessa arvatkaa onko vaikeuksia miettiä, mitä varten sitä rahojaan tulevaisuudessa taas säästää? Vastaus: Ei.



Ilona



keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Liekeissä









+ Käytiin viikonloppuna vähän treffeillä isolla kirkolla (Paino sanalla vähän, koska hyydyttiin parin tunnin jälkeen ja palattiin iltakymmeneltä kotiin lämmittämään saunaa. Mutta yö ja aamu kahdestaan kotona ilman lapsia, koska sellasta on? Vastaus: No nyt oli.)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Käänsin tuvan suuren maton (Ja nyt on niin puhdasta, että häikäsee.)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Mulla on kestopigmentoidut kulmat (Älynväläys + Bangkok = kestopigmentointi)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Vauva on oppinut nukkumaan täysiä öitä ja herää aamuisin klo.8 (Hyvin opetettu.)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Ympäri kotia on 5 maljakkoa leikkokukkia (Uuh!)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Aamuiset pitkät vaunulenkit aurinkoisessa kevätsäässä peltojen reunustamien teiden varsilla on vaan jotain niin ♥ (On siellä jo kevät- oikeesti on!)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Jääkaapissa on hirveä kasa susheja (Eilen tein samalla, kun valmistin kanakiusausta ja tyhjensin kauppakasseja ja poika pelasi ulkona jääkiekkoa selostaen pelin tapahtumia menoa vieressä vaunuissa seuraavalle vauvalle.)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Nyt just tuntuu tosi etuoikeutetulta saada olla kotona ja tehdä sitä, mistä nauttii (tuli akuutti paniikki, kun mies ehdotti, että hän voisi siirtyä vuorostaan minun paikalleni ja minä voisin etsiä töitä kodin ulkopuolelta. Iiik ja ei ei ei.)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Rakennettiin lasten kanssa monta tuntia lumilinnaa ja nautin touhusta oikeasti (En ole niin kovin leikkijätyyppiä.)

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Niin hyvä boogi päällänsä, että hymyilyttää (Ei lisättävää).

+ Ulkona paistaa aurinko

+ Taas on keskiviikko ja ihan kohta on taas viikonloppu (Meidän viikonloput on muuten vauvavapaita tällä hetkellä,mikä on superoutoa ja toisaalta aika superletkeetä.)

+ Ulkona paistaa aurinko

- Ikkunat on likaiset ja ulkona paistaa aurinko




Aika paljon jäätiin plussan puolelle.




Ilona




torstai 11. helmikuuta 2016

Vastalause








Löhöilemme miehen ja vauvan kanssa uimahallissa vauvojen lämmitetyssä matalassa altaassa.


Aloitan miehelle - Miks meillä ei näytä olevan kovin kivaa? Mehän sovittiin, että sitten kun olen kotona, niin nautitaan ja ollaan sillain, että..no että on aina kivaa.


Mies tuntuu olevan omissa maailmoissaan, eikä juttelu tunnu kiinnostavan. Saan kuitenkin vastauksen - No ei aina voi olla vaan kivaa. Nyt on vähän sellanen kausi, ettei ole aina kivaa. Ei jaksa.


Ärsyynnyn vähän ja alan (mahdollisesti ärsyttävään tyyliin) jauhamaan - No ei kai, jos on tollanen asenne. Kaikkihan lähtee omasta asenteesta. Sä voit päättää, että sulla on nyt sellainen kausi, että v****aa tai sä voit päättää, että sulla on kivaa. Ja niin se menee ja toteutuu. Kaikki on kiinni omasta päästä ja mielestä. Vai että kausi. Eikö nyt kuitenkin vois yrittää olla positiivinen?


- Ei se mee niin, että jos sä oot nyt liekeissä ja jaksava, niin että mä olisin kanssa. Sehän menee sellasta aaltoliikettä.



Vastalause.


Mielen voima on valtava. Tietoisesti tai tiedostamatta vedämme puoleemme niitä asioita, minkä parissa ajatuksemme askartelevat.


Oletko huomannut, kuinka huonosti alkaneena päivänä usein huono fiilis lähtee lumipallon lailla moninkertaistumaan? Kun aamulla toteat olevasi väsynyt eikä mikään kiinnosta, kananmunat paloivat pannulle, ulkona sataa, tukka on huonosti ja kiirekin on, ei päivä jatku todennäköisesti kovin positiivisissa merkeissä. Luultavasti töihin lähtiessäsi toteat, että on kylmä, että työmotivaatio on hukassa ja että illaksi suunnitellut menotkaan eivät oikeastaan kiinnosta sinua. Alat kiertää kehää negatiivisten ajatusen ympärillä. Keskität kaiken energiasi negatiivisiin ajatuksiin ja asioihin ja lopulta alat vetämään ikäviä asioita puoleesi.


Tutkimusten mukaan positiivisesti elämään suhtautuvat ihmiset ovat terveempiä, onnellisempia ja varakkaampia. Ihminen voi parantua lumelääkkeellä. Lumelääke itsessään ei paranna ihmistä, vaan ajatuksen voima, usko parantumiseen.


Kaikissa nykyajan self help-oppaissa toitotetaan positiivisesta ajattelusta ja sen voimasta. Positiivinen ajattelu kuulostaa kyllä ihan järkevältä, kukapa ei haluaisi, että aina olisi kivaa? Toisaalta kuka vaan, joka on viettänyt hetkiään masentuneena, ajattelee varmasti, ettei positiiviset lausahdukset ja ajatukset nosta ylös pohjamudista vaan yltiöpäinen mukapositiivinen ajattelu saa aikaan vain enemmän ärsytystä. Positiivinen ajattelu onkin tavallaan työläämpää ja vaatii enemmän, kuin negatiivinen ajattelu. Silti positiivinen ajattelu kannattaa aina.


Toiset ihmiset tuntuvat saavan kaiken helpommin ja heitä tuntuu lykäsevän onni asiassa kuin asiassa. Oli kyse työpaikan tai opiskelupaikan saamisesta, unelmakodin hankkimisesta tai puolison löytämisestä, tietty tyyppi onnistuu kaikessa, mihin ryhtyy. Hän tuntuu aina olevan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että osa meistä olisi syntynyt onnekkaampien tähtien alla tai Hannu-hanhiksi toisin kuin muut. Kyse on siitä, että toiset ihmiset asennoituvat oikein.


Omalla toiminnallasi voit ohjata todellisuutta siihen suuntaan, kuin haluat. Negatiivinen ajattelu synnyttää negatiivista todellisuutta ja optimismi synnyttää positiivista todellisuutta.



Näinpä todettakoon, että onneksi omistamme kumisaappaat ja sateenvarjon.





Ilona




maanantai 25. tammikuuta 2016

Kuitti









Kimeä-äänisten miesten kiljahtelut kuuluivat kadulta ylös hostellin huoneeseen, jossa yksi väsynyt matkustaja istui viileällä laattalattialla ja kuivatteli valkoista lakkaa kynsissään. Hän oli juuri hyvästellyt vielä toisen kuukauden reissua jatkavat ystävänsä iltajunalle ja oli tästä hetkestä eteen päin oman onnensa nojassa. Edessä oli 24 tuntia matkustamista kohti
kotia. Ajatukset harhailivat elämän kunnioittamisessa. Väsynyt matkustaja oli juuri kävellyt ympäri Bangkokin katuja ja todistanut vieressään tapahtunutta onnettomuutta, jossa ihminen levisi märäksi läntiksi kadulle.


Koti-ikävä iski juuri oikeaan aikaan.


Birckenstokit oli pakattu rinkkaan, likapyykit sullottu muovipussiin ja viimeiset roposet käytetty Tiikeribalsamiin. Matkalle mukaan pakatuista neljästäkymmenestä käsien tehopuhdistuspyyhkeestä oli jäljellä kolme. Väsynyt matkustaja oli välttynyt matkallaan sairauksilta ja taudeilta, mistä hän oli erityisen kiitollinen.


Takana oli muistorikas reissu. Kuusi täysin erilaista paikkaa. Alkeellisia oloja, turistien kansoittama ranta, letkeä paratiisi reggaebaareineen, yltiörauhallinen piskuinen saari häikäisevine rantoineen, kulunut pikkukaupunki vähäisine turisteineen ja viimeiseksi viehättävä miljoonakaupunki käsittämättömine temppeleineen, paahteisine katuineen, valtavine kauppakeskuksineen ja ylellisine pilvenpiirtäjäbaareineen.


Kuukausi intensiivistä aikaa ystävien kanssa. Yksin olo tuntui yhtäkkiä kovin yksinäiseltä. Hostellihuoneen ovi kävi. Uudet reissaajat astuivat huoneeseen ja alkoivat jakaa sänkypaikkoja keskenään. Väsynyt matkustaja palasi ajatuksistaan tähän hetkeen, katsoi kelloa, toivotti reissaajille hyvät matkan jatkot ja kirjautui ulos hostellista.


Kotimatka oli alkanut.




Ilona