maanantai 9. toukokuuta 2016

Olen





- purkanut pinnasängyn ja pedannut ison sängyn yhdelle uudelle ehkä-tulijalle. Oikeastaan tulijoita saattaa olla kaksi,mutta toinen ei ole ihminen

- ihmetellyt, miksi,  oi miksi ihmiset hankkivat sellaisia mini segway.ta jälkikasvulleen? Että pullamössöytyvän sukupolven lapset ja nuoret liikkuisivat entistä vähemmän? 

- muistanut nauttia ihan jokaisesta hetkestä, kun aurinko paistaa ja viettänyt hirmuisen monta päivää ulkona bikinit päällä

- hypännyt laiturilta järveen uppeluksiin joutuneen lapsen perässä, jonka vanhemmat yrittivät estää 2-vuotiastaan joutumasta veden varaan raivoten lapselleen rannalta käsin

- fiilistellyt löylyjä ulkosaunassa ja unelmoinut naapurin mummon pihalammen ostamisesta. Ei mulla oikeesti olis siihen tietysti varaa, mutta mieti nyt - että olisi oma uimapaikka ulkosaunan takana!

- kummastellut sitä, kuinka vapaalta nyt taas tuntuu taaperon muutettua uuteen kotiin. Ihmetystä herättää esimerkiksi se, että voin käydä lenkillä ilman, että pohdin kenenkään päivärytmejä ja ruoka-aikoja

- haaveillut taas vähän aasin omistamisesta

- päättänyt maalata tuvan katon vasta, kun on sateinen päivä ja on tylsää

- kaivanut pihalta sammaleen ja mullan alta kalliota esiin. Mulla on kotipihalla oma auringonottokallio!

- odottanut kielojen puhkeamista kukkaan. Rakastan kieloja ja niiden tuoksua. Rakastan!

- pohtinut pojan kanssa, jos jätettäisiinkin perinteinen alkukesän Kreikanmatka väliin ja säästettäisiin rahaa talveksi yhteiselle reppureissulle

- syönyt munkin kävelylenkillä

- katsonut jokaisen jakson bachelorin ja temptation islandin suomiversioita ja pohtinut, että aika viihdyttävää viihdettä, mutta ovatkohan osallistujat tajunneet olevansa viihdettä


Semmoisia asioita viime aikoina.



Ilona




9 kommenttia:

  1. Hauskoja juttuja, ja sitten vähän hurjiakin juttuja, mm. tuo järveen hyppääminen ja 2 v lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä katsellessa joitain vanhempia lapsineen, tulee mieleen, että vanhemmuuteen olisi hyvä olla joku ajokortti-tyyppinen ratkaisu. Sillain teoriaa, koeajoja ja loppukoe ennen vanhemmaksi hyväksymistä ;)

      Poista
  2. Mä vaihtaisin ton pihalätäkkömme heti auringonottokallioon!
    Aasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, onko teillä pihalutakkolätäkkö uimalampi!?

      Kun pääsisi talvella avantoon pihasaunasta omaan pihalampeen. En mä kyllä paljoa parempaa keksis.

      Poista
  3. Aikamoisia juttuja! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! En yhtään muista mikä päivä tänään on, mutta tosi hyvä viikko kyllä ollut. Ja huomenna aamulla se muuttuu vielä heittäen paremmaksi, kun kauan odotettu hetki koittaa ja matonpesupaikka aukeaa! Pääsen siis aamuvarhain jynssäämään räsymattoja (okei, eka meinasin kyllä huoltomaalata eteisen lattian). Mutta kohta meillä tuoksuu puhtaat matot!!!

      Poista
  4. Seurailen sun blogia säännöllisin väliajoin ja nautin niin sun yksinkertaisen kauniista kuvista ja mukavista jutuista! Tulee jotenkin rauhoittava ja hyvä mieli, kun sun kirjoituksia lukee. Plus että mulle tulee aina ihan kamala talon osto- ja remppauskuume, kun katselen kuvia kodistanne, heh! Niin ja sitten vielä lisänä tulee se, että on kiinnostavaa lukea noita sun vauvajuttuja - siis toisin sanoen sun työstä - koska on itekin miehen kanssa tullut mietittyä (joskaan ei vielä vakavasti), että joskus ruvettais jonkinlaiseksi tukiperheeksi. Tuntuu tärkeältä hommalta.

    Kiitos siis kiinnostavasta blogista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, tuleepa teiltä ihania palautteita aina. Kiitos ♡

      Arvaa mitä mä oon huomannut erilaisissa kuumeissa? Oli se sitten talokuume, hoitovauvakuume tai remppakuume. No sen, että se kuume lähtee aina tehokkaasti hankkimalla sen kuumeilun kohteen ;)
      (Paitsi öö.. Tää ei sittenkään päde remppakuumeeseen. Se on usein kerran tultuaan krooninen ja parantumatonta laatua oleva.)

      Poista

Kiitos!