Semisti fiksumpia valintoja

Sain mainion kommentin (kiitos anonyymi) erääseen kirjoitukseeni, jossa kerroin jokin aika sitten siirtyneeni palasaippuan käyttöön ja hylänneeni shampoopullot sun muut.


Kommentti kuului seuraavasti:

"Jos on laiska ottamaan asioista selvää mut kuitenkin kiinnostaisi oliivisaipppuat ja muut niin mistä helposti oppis perusasiat. Mielellään aika sellaiseen "ei täysin hurahtaneet" tyyliin kun ihan alussa ollaan."


En ollut täysin varma, millaisiin perusasioihin anonyymi viittasi ja mitä hän tahtoisi oppia, mutta aikaisempien kirjoituksieni ja elämänvalintojeni pohjalta (joita tämä tiedonjanoinen anonyymi on mitä ilmeisimmin seurannut) tulkitsin hänen tahtovan löytää oppaan semisti yksinkertaisempaan ja maapalloa semisti kuormittamattomampaan elämään. 


Okei. En tiedä mistä tuollaisen oppaan löytäisi tai mistä tietoa saisi kohdennetusti. Tietoa kun on maailma tulvillaan ja kaikki tietysti keräävät eri paikoista omaan elämäänsä sopivimmat tiedonjyväsensä, joita käyttävät pohjana omia valintojansa tehdessään. 


Anonyymin kommentti laittoi minut kuitenkin pohtimaan omia pieniä valintoja, joita arjessa teen oman ja muiden hyvinvoinnin eteen. Ja maapallon tietty. En väitä, että olisi vain yksi ja ainoa oikea tapa (minun!) tehdä asioita ja valintoja elämässä. Kerron silti mielelläni omista valinnoistani. Ehkä jakamani asiat antavat inspiraatiota, vinkkejä tai kimmoketta jollekin muuttaa omaa katsantokantaansa tai pohtia omia kulutustottumuksiaan. Pienistä puroista kasvaa suuri joki ja niin pois päin.


Ensiksi täytyy sanoa, että jos on olemassa eri asioihin hurahtaneita ihmisiä, niin mä harvoin olen sellainen. Enemmänkin olen sellainen mielenkiintoisista asioista ja ilmiöistä selvää ottava, joka on pikkuhiljaa keräillyt tiedon palasia sieltä täältä ja koonnut niistä omaan elämäänsä sopivan kombon. Vain muutamissa asioista olen ehdoton. Lopuissa pyrin vain omasta mielestäni valitsemaan sen fiksumman vaihtoehdon, jos sellainen on tarjolla ja jos se on minulle toimiva. Erilaisia tutkimuksia ja tietoahan löytyy vaikka mistä ja tavallaan ajattelen niin, että itse täytyy vain pohtia ja punnita, mihin loppujenlopuksi uskoo ja mikä on omasta mielestä pienin paha. Asioillahan on tapana olla aina kaksi puolta. Jokaisen täytyy myös itse punnita, millaisia uhrauksia ja kompromisseja on elämässään valmis tekemään.


Toiseksi täytyy todeta, että ihan alussa sitä ollaan itsekin. Ainahan olisi parantamisen varaa ja kaiken voisi tehdä aina astetta fiksummin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.


Millaisia valintoja minä sitten arjessani ja kaupan hyllyjen ääressä teen suhteessa omaan, luonnon ja maapallon hyvinvointiin?


Mielestäni järkevintä, mitä ihminen voi kulutuksensa suhteen tehdä, on suunnittelu, harkitsevuus, kriittisyys tarvetta kohtaan ja tietysti oman tyylin löytyminen (ja siinä pysyminen). Kun asiat suunnittelee ja tarvetta pohtii tarkkaan, ei hutiostoksia tule, oli kyse sitten uusista vaatteista, kosmetiikasta tai uudesta olohuoneen pöydästä. Olen jo kauan haastanut itseäni pohtimaan asioiden todellista tarvetta. Kun ajattelen tarvitsevani jotain, en juokse päätä pahkaan ostoksille, vaan harkitsen todella, pärjäisinkö ilman (jos en, löytyisikö käytettynä)? Kotimme huonekaluista lähes kaikki on kierrätyslöytöjä, enkä lähtökohtaisesti juokse muuttuvien sisustus-tai vaatetrendien perässä. Uusia asioita tulee siis ostettua hyvin hyvin vähän. Vaatteiden suhteen olen tämän vuoden alussa tehnyt päätöksen, etten osta itselleni yhtäkään uutta vaatetta koko vuonna (muuten helpompaa, kuin uskotkaan!).


Kosmetiikassa vähemmän on  mielestäni enemmän. Hutiostoksia ei tule eikä purnukoita kerry laatikoiden pohjalle, kun harkitsee tarkkaan mitä ostaa ja löytää omalle iholleen ja vartalolleen sopivat tuotteet ja pitäytyy niissä. Pärjään muutamilla tuotteilla ja käytän pääosin luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikka on nykyään laadukasta, toimivaa ja edullista ja sopii minun iholleni, joten en joudu tekemään minkäänlaisia kompromisseja sitä käyttäessäni. Kasvorasvana toimii Madaran Pihlajavoide ja kasvoille sudin Flow.n mineraalipuuteria. Kasvot, hiukset ja vartalon pesen oliivipalasaippualla, joka on helppo, ekologinen, käytännöllinen ja halpa tapa korvata useat hiusten- ja ihonpuhdistuspurnukat. Ihonhoitoon ja syvempään puhdistukseen käytän Konjac-sponge-ihonhoitosientä, joka syväpuhdistaa, rauhoittaa, tasapainottaa ja kirkastaa kasvojen ihoa.
Hampaat pesen fluorittomalla (koska myrkky) hammastahnalla ja uusin vähän ekompi valinta perheeseemme on biohajoavat bambuhammasharjat (kuvassa).


Kaupasta ostetut tiskirätit kierrätetään pesukoneen kautta moneen kertaan uudestaan käyttöön ja lempitiskirättinä (kyllä, ihmisellä voi olla myös lempitiskirätti) toimii antibakteerisesta bambulangasta itse virkkaamani musta tiskirätti. Tiskiaineissa, konetiskiaineissa ja pyykinpesuaineissa valitsen eko-version tai joutsenmerkillä varustetun version riippuen siitä, mitä kaupasta on sillä hetkellä saatavilla. Puhdistusaineita käytän kotona vain paikoissa, jossa on pakko, eli wc.n ja kylpyhuoneen pesussa (uskon, että ylihygienisyys on enemmän haitaksi, kuin hyödyksi).


Noin 20 vuotta sitten lopetin lihansyönnin, koska ajatus lihan syömisestä teki pahaa. Muu perhe syö lihaa ja toki teen liharuokia heille. Lihatiskiltä mukaan lähtee Luomujauhelihaa, mikäli sitä on saatavilla. Mikäli ei, valitsen ei luomua. Kananmunista valitsemme Luomua tai ostamme lähituottajien ulkona vapaana kuopsuttelevien kanojen munia. Leikkeleiden syönnin perheen lihansyöjät lopettivat pienen (kröhöm) painostuksen jälkeen keväällä, eivätkä ole perään huudelleet. Maitoa meidän perheessä ei juo (taas pienen painostuksen jälkeen) enää kukaan, mutta mikäli maitoa ostetaan ruoanlaittoon, on se luomua. Kevyttuotteita meidän perheessä ei käytetä, vaan uskomme, että täysrasvaiset ja mahdollisimman vähän prosessoidut tuotteet ovat ihmiselle se oikea juttu. Sokerihyllyllä valitsen reilun kaupan ruokosokerin ja suolahyllyltä nappaan mukaan Himalajan Ruususuolan (koska terveellisyys, maku ja eettisyys). Myös ruokaostoksiin ja ruoanlaittoon pätee mielestäni sama sääntö kuin muuhun kuluttamiseen; hyvä suunnittelu ja harkitseminen on talouksien järkevän ruokapolitiikan a ja o. Ruokalistojen tekeminen viikoksi tai kahdeksi eteen päin toimii meidän perheessä. Ostetut elintarvikkeet ja tehdyt ruoat syödään aina loppuun (tai viimekädessä syötetään koiralle) ja näin ollen taloutemme ruokahävikki on lähes olematon (veikkaisin muutamaa kiloa vuodessa).


Kerroin olevani ehdoton vain muutamissa asioissa. Yksi niistä on McDonaldsin boikotointi, joka on jatkunut osaltani kymmenisen vuotta (koska Eric Schlosserin Pikaruokakansa , jonka lukemista suosittelen kaikille).






Millaisia vinkkejä sinä antaisit anonyymille, minulle ja muille jotka tahtovat tehdä kulutuksensa suhteen semisti fiksumpia valintoja (sillain  ei niin hurahtaneet-tyyliin )?






♥






Ilona

Pulmakulma

Turhamaista ehkä. Ensimmäiset puoli vuotta tuo keittiökaappien välinen kulma tuotti minulle suunnatonta ärsytystä. Yritän toki parhaani mukaan keskittyä elämässä tärkeisiin asioihin, enkä stressata turhasta. Henkiseen kasvuun ja sillain. Mutta niin se vaan on, että olen visuaalinen ihminen ja yksi tärkeistä asioista elämässäni on se, että elinympäristöni miellyttää silmiäni. Toinen fakta on se, että tuo niin kätevä nykyajan hienous ja arjen helpottaja, mikroaaltouuni ei taas miellytä silmiäni, eikä hivele maisemaa tuvassamme. Tässä kohtaa arvaat varmasti, minne mikro on ollut sijoiteltuna ensimmäiset puoli vuotta täällä asuessamme?

Kun olin tarpeeksi kauan aikaa pähkäillyt tätä kestämätöntä tilannetta, eli mustaa rumaa möhkälettä keittiötasojen risteyksessä, astui peliin kohtalo. Sain ilmaiseksi ja kunnostin tupaamme sopivaksi vitriinikaapin, jonka alakaappiin ajattelin sulloa mikron. No olipa vaan liian suuri tuo möhkäle, eikä mahtunut kaappiin ja näin ollen ajattelin, että sullon sinne lainavauvojen vaatevarastomme. Hienoa, että vauvojen vaatteet löysivät paikan, mutta perimmäinen ongelma ei kuitenkaan poistunut. Olimme edelleen tilanteessa, jossa mikro odottaa pois pääsyä keittiön tasolta. Tai oikeastaan minä odotan, että mikro pääsee pois.

Taisi olla uudestaan kohtalolla sormet pelissä, kun yllättäen puhjennut karsimisvimmani johdatti minut kierrätyskeskukseen viemään pois  kotoa löytyneitä ylimääräisiä tavaroita. En nimittäin voinut samalla reissulla olla käväisemättä huonekaluosastolla.. ihan pikkusen vaan.

Kierrätyskeskuksen huonekaluosastolla pohdittua

* Ai tällainen löytyisi. Hirvee. Mut jos vähän tosta... ja vähän tosta. Ja vähän tonne. Joo. 15 euroa, ei paha. Joo. Mukaan.

Hetken päästä kotona.. * Yäk yäk yäk.

Sirkkeli esiin ja tason sivujen pyöristykset suoriksi. Maalipurkit ja pensselit esiin ja maalia pintaan ja..

* Ei täydellinen, mutta ainakin parempi. Ja mikro, kiitos sinulle- selvästi yrität parhaasi. Et ihan onnistu tekeytyä näkymättömäksi, mutta yritys hyvä 10. Tai ainakin 6.

Ja mitä toteaa mies ja ystävä yhteen ääneen?

- Ihan kauhee toi kulma. Sehän on ihan autio - sinne tarvii ehdottomasti saada jotain. Vaikka mikro!!

Elämä ♥

Ilona

Terveisiä roskalavalta ja roskalavalle

Kevät on roskalavojen kulta-aikaa. Ihmiset yrittävät saada kotinsa kuumeisesti tehokevätsiivottua ja mikä sen helpompaa, kuin kiikuttaa tavarat taloyhtiön pihalle tilaamalle jätelavalle. Luontokaan ei tuota vielä jättimäärää puutarhajätettä, joten ihmiset pyhittävät jätelavat usein huonekaluille ja muulle kodin ylimääräiselle irtaimistolle.


Kun näen roskalavan, kääntyy suu hymyyn ja katsahdan vaistomaisesti ympärilleni - onko lavan hoodeilla muita dyykkaajia, täytyykö toimia nopeasti? Hyppään lavan reunalle ja kartoitan tarjonnan. Usein pikaisella silmäyksellä näkee, onko lavalla mitään potentiaalista. Onko kyydissä vain kaatopaikalle kelpaavaa jätettä vai olisiko seassa edelleen käyttökelpoista tavaraa, kenties löytöjä?


Vaikka roskalavojen reunoilla hengailu saattaa tuntua tökeröltä ja aiheuttaa sitä harrastavalle eikaikukaanvaannähnyt- ajatuksia, kannustan rohkesti toimintaan. Roskalavalta tavaroiden dyykkaaminen on nimittäin kaikki voittaa- tyyppinen ratkaisu. Roskalavan tilaaja saa lavalleen lisätilaa ja mahdollisesti huokeamman jätemaksun, sinä saat kaipaamasi huonekalun tai hyödykkeen ja samalla teet hyvän työn vähentämällä kaatopaikkojen jätemäärää.


Jos oikein analyyttiseksi heittäydytään, voidaan toki pohtia, miksi roskalavoja on edes olemassa? Siis juuri näitä taloyhtiöiden asukkaiden isoja jätteitä varten olevia roskalavoja. Asia on nimittäin niin, etteivät roskalavat oikein perimmäisen käyttötarkoituksensa turvin tue kierrätystä. Onhan se nyt vaan niin, että tilaisuus tekee varkaan ja monessa tilanteessa lavalle päätyy täysin käyttökelpoista ja kierrätykseen kelpaavaa tavaraa. Vain koska laiskuus. Lava nyt sattuu olemaan pihassa ja ajatuksena se on vähän vaivalloista lähteä kiikuttamaan vanhaa sohvaa kierrätykseen (vaikka hei haloo - esimerkiksi Kierrätyskeskuksella on noutopalvelu!). Että eikun ehjä nahkasohva lavalle ja kaatopaikan kukkulaa kasvattamaan. Peace ja please - miettikää nyt vähän ja nähkää vaivaa vähän, ennen kuin annatte tavaroillenne ja huonekaluillenne roskalavatuomion. Onko tämä ihan oikeasti roska? Eikö tästä saa enää hyvällä tahdollakaan käyttökelpoista? Jos vastaus on käsi sydämellä ei, niin nauttikaa helposta taloyhtiöelämästä ja antakaa mennä heittäen roskalavalle.


Liityin taannoin alueemme Roskalava-ryhmään Facebookissa. Ryhmä ei ole järin aktiivinen, mutta seurailen intensiivisesti niitä hiljakseltaan tulevia päivityksiä roskalavabongailijoilta. Ilmoitan toki ryhmään myös itse bongaamiani roskalavoja kuvineen, osoitteineen ja roskalavan sisältölistoineen.


Eräänä sateisena päivänä selailin tylsyyttäni facebookia ja silmääni osui kuva roskalavalta muutaman kilometrin päästä kotoamme. Huomioni kiinnitti keltainen pinnatuoli, jollainen kotimme pinnatuolikokoelmista löytyi jo ennestäänkin. Päätin koittaa onneani. Hyppäsin kiireellä autoon ja hurautin ilmoitettuun osoitteeseen. Siellähän se oli. Märkä, nuhjaantunut, huonossa maalissa oleva kärsinyt tuolireppana. Päätin antaa tuolille mahdollisuuden. Muutaman päivän tuoli sai kuivatella auringossa ulkosaunamme terassilla miehen kotiin kiikuttaman roskalavalöytötuolin kaverina. Sitten hiomakone heilumaan ja uutta arviota tekemään. Miehen löytämä tuoli sai polttotuomion pinnojen ollessa halki ja istuimen vaneriosan vahinkojen ollessa mittavat. Keltaisesta tuolista sen sijaan kuoriutui hionnalla oikein ehjä ja terve puu ja kelpo tuoli. Kierrätyksen nimeen kun nyt vannotaan, olisi ollut synti lähteä maaliostoksille. Niinpä otin riskin ja koitin josko alkujaan komuutin maalaukseen tarkoitettu ja sittemmin myös liinavaatekaapin pintaan päätynyt litran kokoisen maalipurkin anti venyisi vielä pinnatuolin maalaukseen. Ja niinhän siinä kävi, että maali riitti viimeiseen maalisudin viimeistelyvetoon tuolin pinnalla. Näin alkujaan kuolontuomion saanut pinnatuoli sai kenties 50 lisävuotta elämäänsä. The end.

Ilona

Petin

Näin potentiaalin. Tilanne johti toiseen. Vaikka tiesin tekeväni väärin, en voinut vastustaa kiusausta. En pystynyt kieltämään itseltäni houkutusta. En pystynyt pysymään lupauksessani.


Ihan oikeasti me kyllä tarvittiin tämä. Olen katsellut kaappimarkkinoita sillä silmällä jo puolen vuoden ajan, löydettyäni tämän talon. Talon, jossa ei ollut keittiökaappien lisäksi yhtäkään kiinteää kaappia. Ja kun toiveissa on lapsiluvun jopa tuplaantuminen syksyllä, tarvitaan myös säilytystilaa. Tuvan vanhan puusohvan aluslaatikko ei nimittäin esimerkiksi ole maailman kätevin vaatekaappi vauvan vaatteille. Ei kai tässä selittelyt auta, myönnän, menin ja sorruin kauneuden edessä. (No oikeasti ei kyllä edes kaduta.)

Niin ja siihen potentiaaliin..

Tämä seilorityyli ei mielestäni ollut ihan osuvin kaappivanhukselle. Kaapin nähtyäni tiesin kuitenkin heti, mikä helmi tuon kuultovalkoisen purjevenesablonoidun pinnan alla piilotteli. Siinä meni kaksi ja puoli tuntia, kun kaappi oli kotiutumisensa jälkeen uudessa asussaan. Hiottu huolellisesti ja maalattu kahteen otteeseen. Kaapin uusi sävy on Tikkurilan Akvarelli (Y441). Kyseinen maali valikoitui kaapin uudeksi sävyksi ihan säästösyistä. Samaisella maalilla kun maalasin aikaisemmin tuvan puisen komeron.

P.S. Olisitko muka itse pystynyt vastustamaan, jos sinulle olisi tarjoutunut mahdollisuus saada omaksesi tuo 50-lukulainen 61 eurolla?



P.P.S. Yritän kyllä tästä eteen päin pysyä uskollisesti lupauksessani ja olla oikeasti ostamatta enää mitään huhti-ja toukokuun aikana.






Ilona

Designia roskakatoksesta?

Päivittelin eräänä päivänä miehelle ääneen, kuinka sängyn vierusta kaipaisi mustaa pinnatuolia. Ei puisen väristä, eikä valkoista, joita talosta löytyy jo riittämiin. Vaan tummaa. Jotain, jossa olisi särmää. Mies siihen sitten kommentoimaan, kuinka hän näki töissä ollessaan erään kerrostalon roskakatoksessa mustan pinnatuolin.


Ihan liian usein mies aloittaa lauseen - Mä meinasin... 
Niinpä tälläkin kertaa. Mies oli meinannut ottaa tuolista kuvan ja meinannut lähettää sen minulle. Kysyä josko tykkäisin. Tuoli oli kuitenkin kuulemma ihan kulunut ja maalikin lähtenyt.


Minä -Jaa että kaksi päivää sitten!!! Ja että meinasit!? Älä enää koskaan meinaa mitään. Ja nyt kyllä mennään ja heti!


Matkalla slummikerrostaloalueelle satoi vettä. Ensimmäisen kerran moneen viikkoon. Voi, jos se tuoli seisoo siellä sateessa. Mies lohduttamaan, että ei se varmasti enää ole siellä. Siitä on jo kaksi päivää. Samaan hengenvetoon sanoo, ettei tiedä, se saattoi olla joku pahvituolikin. Pahviksi kutsumme Ikean huonekaluja. Minä pidän miehelle luennon siitä, kuinka hänen tulisi jo osata tunnistaa huonekalut, joista minä pidän ja jollaisia meille sopii. Ja kuinka ihmiset saattavat hylätä vaikka monen sadan euron designhuonekaluja tietämättömyyttään roskalavoille.


Saavuimme slummiin. Taivaalta vihmoo jääkylmää vettä ja minä juoksen roskakatokseen. Kaappaan syliini tuolin ja sullon sen kiireenvilkkaa auton takapenkille. Fanett tai ei, juuri täydellinen.





P.S. Eikä siitä mikään maali ollut irtoillut. Löytäjänsä ei vaan tajunnut, että istuinosa voi olla muun tuolin kanssa eri sävyä. Miehet!


P.P.S. Ovaalin muotoinen 60-lukulainen peili on löytö Kontista. Arvoin kauan, että ottaako vai ei. Onneksi otin.


P.P.P.S. Rikkoakseni harmoniaa, joka saattoi syntyä yllä olevista makuuhuoneemme kuvista, on pakko näyttää teille miltä siellä näytti ostohetkellä. Että olkaa hyvät vaan. *Huutonaurua*.

Ilona

Vähän

Muodista en mitään ymmärrä. Enkä koruista. Kumpaakaan edellä mainittua ei myöskään päälläni usein näy.


Ehkä kello- ja korumuodissa on kuitenkin ollut vallalla runsaasti ja isoa?


Minä kaipaan vähän ja pientä. Hentoa, kaunista ja haurasta. Kaivoin taannoin korukätköistä kultaisen Usko, toivo, rakkaus- riipuksen, lahja 14 vuoden takaa. Nyt se on unohtunut kaulaan moneksi viikoksi.


Leijona-kellosta on tullut vakiokaluste. Eikun asuste.





Ilona

Kaksi taloa

Minulla on kaksi taloa. Unelmataloa. Olisi minulla vaikka 100, mutta nämä kaksi ovat erityisiä. Miksi. Siksi, että ne ovat jollain tasolla realistisia, saavutettavissa.


Paitsi että niissä asutaan.


Molemmat ovat vanhoja puutaloja. Keltaisia. Pieniä. Sopivia. Lähellä.


Toisen ohi kävelen päivittäin. Haaveillen. Talo on noin 90-vuotias vanhus. Idylliset viisiruutuiset ikkunat, kaksi pystyssä ja kolme poikittain päällä. Talon harjakatto kaartuu juuri oikeassa kulmassa ja katon vihreä väri ei voisi parempi olla. Tontti on pieni ja sijainti huono. Mutta tunnelma! Ohi kävellessäni kurkin ikkunoista. Seuraan, kuinka suunnilleen talon ikäiset asukkaat juovat yhdessä iltakahvia keittiön ikkunan ääressä. Tai istuvat rollaattorin kanssa pihatiellä nauttien auringonpaisteesta talvisäässä. Sanon kaunis ilma.


Toinen on 50-60-vuotias. Lapsuudenkotini naapurissa. Kiviset ulkoportaat vievät verannalle. Omistaapa talo kiviportailla ja verannalla! Talossa on 7 ikkunaa. Talossa asuu myös noin talon ikäinen rouva. Yksin. Tontti on mukava, mutta avoin.


Asuintilaa? Ehkä 80 neliötä. Tulisijoja? Luultavasti. Lankkulattiat? Vanhemmassa ainakin. Alkuperäiskuntoisia? Melkein. Kuntoluokitus? Remonttitaitoiselle. Kenenkään unelmataloja? Tuskin muiden.


Kauan olin pohtinut ja kerännyt rohkeutta. Kävellä ovelle ja kertoa se. Että teillä on hieno talo. Ottaisitteko yhteyttä, jos aiotte joskus myydä. Tahtoisitteko myydä?


90-vuotiaat luultavasti loukkaantuisivat. Miksi he omasta kodistaan pois lähtisivät ja minne? Nuorempi talo emäntineen huokaisisi varmasti helpotuksesta. Liikaa työtä ja huolenpitoa toisissaan. Olisi jo aika saada uudet intoa puhkuvat asukkaat pitämään huolta.


Sitten tuli päivä, kun kävelin nuoremman talon ovelle. Painoin ovikelloa ja odotin. Ja odotin. Että ovi avattaisiin ja saisin nähdä vilauksen verannasta. Ehkä minä olin tervetullut. Ehkä pääsisin jopa sisään. Ehkä saisin vastauksia. Inspiroituisin lisää. Taskussani oli pahvilappu, johon oli tihrustettu yhteystietoni. Sen ojentaisin.


Ovea ei avattu. Ei se mitään, aion mennä pian uudestaan.





Ilona

Oi oi

Olin jo menettänyt luottamuksen kirpputoreihin ja kierrätyskeskuksiin. Tiedätkö kun kierrät ja kierrät ja kerta toisensa jälkeen aina vain romua ja reissun jälkeen tyhjät kädet. Se ei paljoa kuule inspiroi.


Nyt satuin vahingossa käymään Kontissa ja mitä eteeni tupsahtikaan. Orthexin pyykkikori. Hurjan hyvässä kunnossa ja sopii kuin nakutettu meidän 70-lukulaiseen kylpyhuoneeseen. Ja mikä tärkeintä, se nostalgia! Tästä tulee lapsuus mieleen.





Ilona

Mieskalenteri ja muita

Taannoin, kun minulla ei vielä ollut töitä, minulla oli aikaa. Aikaa järjestellä.

Toisinaan tyhjennän kaikki tasot ja hyllyt, kartoitan kaappien sisältöä ja kaivan muutosta tilalle. Tunti jos toinenkin menee helposti siirrellessä tavaroita uusille paikoilleen. Josko olisi hyvä näin. Ei kun sittenkin näin. Ei kun tuo menee tuonne ja tämä tänne. No nyt.

Mies toi vahingossa mieskalenterin. Ehkä katuu. Kalenteri pääsi nimittäin keittiön hyllylle. Tosin vain puoli miestä näkyy. Eikä kyse ole nyt mun miehestä. Kalenterissa. Hohoo. I am hilarious.

- Richard Huttenin Sininen Dumbo-muki on kirpputorilöytö. Toimii myös hyvin kynätelineenä.

- Mieskalenteri Cosmopolitan- lehti (On muuten surkein lehti ever. Kalenterillaan sai vähän anteeksi.)

- Keltainen kulho on Finelin. Kirpputorilöytö.

- Oranssinpunainaista Arabian kannua ei voinut aikoinaan jättää kirpputorille. Rakastan väriä. Toimii myös kukkamaljakkona.

- Vanha kahvipurkki kirpputorilta.

- Puupalikat Miller Goodmanin Facemakerin osasia

- Muija- peltipurkit ovat perintöä äidiltä ja löytöjä äidinäidin kellarista

- Sininen taalainmaan hevonen- taulu on aikoinaan siskolta saatu

- Iittalan kirkas Vitriini säilöö D-vitamiinit

- Alahyllyllä kirkkaat kannelliset lasitölkit. Hans Nyqvistin Riihimäelle suunnittelemaa Kotilasi-sarjaa. Purkat ja Xylitol-pastillit on helppo napata Kotilasista ruokailun jälkeen

Ilona

Rossun joulumood

Vaikka muu perhe pyristelee vielä joulun tuloa vastaan, on kettuterrieri Roosalla selvästi jo joulumoodi päällänsä. Se on näköjään vaihtanut ruoka-ja juomakuppinsa jouluisen värisiksi. Ja mikäpä sen tunnelmallisempaa kuin ottaa päivätorkut lampaantaljan päällä.

Punaiset kupit ovat Finelin emalia ja Kaj Franckin suunnittelemat. Kaapista löytyy lisää pienempinä, isompina, keltaisina ja sinisinä. 

Finel on tuotemerkki, jota valmistettiin Wärtsilän konserniin kuulunut Järvenpään emali. Suomeen emaliastiat ovat rantautuneet 1900-luvun alussa. Emaliastioiden kulta-aikaa oli kuitenkin 1950- ja 1960-luku, jolloin emalointi kehittyi aiempaa kestävämmäksi. Tuolloin Wärtsilän tytäryhtiö Arabia alkoi palkkaamaan emalisten käyttöesineiden suunnittelijoiksi tunnettuja taiteilijoita. Finelin suunnittelijoina on Kaj Franckin lisäksi toiminut mm. Seppo Mallat, Raija Uosikkinen ja Esteri Tomula.

P.S Tänään tuo tursake pääsi eroon karvoistaan, aamun alkaessa parituntisella trimmaussessiolla. Että se inhoaa sitä. Minä myös. Trimmaan turkin itse ja trimmaus tapahtuu nyppimällä.

Ilona