Lohturuokaa

Mies soitti minulle töistä kotiin. Aloitti vähän vienosti ja kysyi kuulumisia. Jatkoi - Mikä kotona on ruokatilanne? Mä oon jotenkin vähän väsynyt ja kaipaisin nyt sellaista lohturuokaa.


Minä - Ööö..?


- Niin siis älä yhtään ymmärrä väärin. Mä kyllä arvostan tosi paljon niitä sun laadukkaita kasvismössöjä, joita olet lähiaikoina meille niin antaumuksella tehnyt. Mut tieksä kun joskus kaipaa sellasta lohturuokaa?


Minä - Ööö.. No mä otin just tänään teille pakkasesta sitä jauhelihakastiketta sulamaan, että saatte välillä liharuokaakin.


- Jauhelihakastiketta!!!Joo, joo, joooo! Se on hyvää lohturuokaa!!! Kiitos!



Ennen jauhelihakastiketta on kyllä kutsuttu meillä ihan perusruoaksi. Lohturuoaksi mä saattaisin itse määritellä jonkun hieman..no..lohduttavamman. Ja ei ehkä niin ruokaisan? Vaikka niinkuin purkillisen Ben&Jerrys-jäätelöä tai pussillisen juustonaksuja.


Ei siinä mitään, lohdullista, että pakastimesta sattui löytymään juuri tänään vanha jauhelihakastikkeen jämä. Ja ei siinä myöskään mitään - lohturuokansa kullakin.





Ilona

Mutterin tarina

Lopetin shampoiden, hoitoaineiden, kasvojenpesuaineiden ja muiden muovipulloissa olevien pesuaineiden käytön viime vuonna. Olin valmistautumassa Kambodza-Thaimaa-reppureissulle ja päätin säästää tilaa rinkasta pakkaamalla useiden purnukoiden sijaan reppuun mukaan vain palasaippuan. Oliiviöljypalasaippuoita olin toki kantanut Kreikasta kotiin aikaisemminkin joka ikisenä vuonna, kun olin siellä reissannut, mutta olin käyttänyt niiden ohella nestemäisiä pesuaineita hiusten ja kasvojen pesuun.

Mitä ikinä keksinkään (usein ruokavalioihin, arjen käytännöntoteutuksiin ja valintoihin liittyviä asioita), yritän tietysti aivopestä  hellävaraisesti myydä ideoitani myös miehelleni ja saada hänet vakuuttuneeksi uusimmista aivoituksistani. Niin kävi myös palasaippuan kanssa.

Mutta miettikää nyt kuinka kätevää! Yksi palanen, esteettisesti miellyttävä, ei pakkausjätettä, ei muovia, käy kaikille ja kaikkeen, ei kuormita luontoa, vie vähän tilaa, maksaa kaksi euroa ja kestää kuukausia.

Mies lähti taas kerran kelkkaani ja aloitti palasaippuan käytön. Vaikka yritin väittää, että palasaippua on superkätevä all-in-one- tuote, alkoi mies kuitenkin pikkuhiljaa kaivata nestemäisiä saippuoita. Olivat hänen mielestään (muka) kätevämpiä.

Niinpä kerran käydessämme Tarjoustalon perillisessä, älkää kysykö mitä siellä teimme, enkä aio sanoa sen kaupan nimeä (koska Stockmann on Stockmann ja miksi halpahallin pitää vääntää oma nimensä Suomen vanhimman ja varmasti myös arvostetuimman tavaratalon nimestä? Ois pysynyt vaan Tarjoustalona). No joka tapauksessa kävelimme tuon T-alkuisen halpahallin läpi ja kassalle päästyämme mies esitteli minulle ylpeänä löytämänsä mies-suihkusaippuan. Inhosin sitä heti. Sillä hetkellä päätin kuitenkin olla hiljaa. Tiedätkö, antaa miehen tehdä valintansa. Nielaisin siis sanani ja laitoin kassahihnalle tuon euron maksavan litran vetoisen harmaan suihkusaippuapullon, joka toi mieleeni autokorjaamon. Koneöljypullon. Mutterin. Mitä näitä nyt on.

Kotona asettelin Mutterin suihkunurkkauksessa olevaan telineeseen ja inhosin sitä. Tuona hetkenä saatoin ryöpsähtää suustani jotain miehelle jotain päätit sitten ostaa valtavan, harmaan, ruman, varmasti iholle ja ympäristölle haitallisen mutterilta näyttävän suihkusaippuan, jota käytät vain sinä ja joka kestää varmaan puol vuotta- tyyppisen vuodatuksen. Mies hymyili vastaukseksi ja oli edelleen ylpeä mies-suihkusaippuastaan.

Joidenkin mies-suihkusaippuan käyttökertojen jälkeen mies alkoi valittelemaan sitä, kuinka vaikeaa Mutterin käyttäminen oli. Valtavaa suihkusaippuapulloa oli vaikea pitää kädessä ja puristaa ja saippuan annostelu oli hankalaa. Ei mies sitä myöntänyt, mutta taisi hänkin alkaa vihaamaan Mutteria. Pyysin annostella aina paljon saippuaa. Kuluisi nopeammin.

Onneksi koiramme kahlasi eräänä päivänä mutaturveojassa ja koiran valkoinen turkki muuttui mustaksi. Pesin koiran kolmeen kertaan peräkkäin valtavalla määrällä mies-suihkusaippuaa. Koirasta tuli taas valkoinen ja Mutteri tyhjeni.

Nykyään mies ei osallistu saippuoiden valintaan, mutta toivoo, että suihkunurkkauksesta löytyisi nestesaippuoita. Minä käytän edelleen itseni ja hiusteni pesuun ainoastaan oliiviöljysaippuaa ja aina kaupan saippuaosastolla valitessani muulle perheelle shampoopulloja toivon hiljaa, että muutkin vielä joskus taipuisivat palasaippuaelämään. Mutta en pakota.

The End

Ilona

Nyt puhuu mies

Eräänä lauantaiaamuna tajusin olevani seuraavan kuukauden ajan kolmen lapsen yh. Nyt joutuu ehkä vähän venyy, mietin. Hieman peloissani, mutta mukavasti jännittyneenä.

Onneksi olin ehtinyt tutustua vauvaan jo muutaman kuukauden ajan ennen tulevaa koitosta ja pystyin luottamaan siihen, että kaikki menee hyvin ja pärjäämme. Omasta työstä pois jääminen tuntui hyvältä. Olin loman (vai sanoisko tauon) tarpeessa.

Ensimmäiset pari päivää tuntuivat melko pitkiltä ja tuntui, että ei oikein ehdi mitään. Ensimmäinen viikko oli raskaampi. Havahduin öisin vauvan ääniin, enkä nukkunut hyvin. Pakkanen paukkui -30 asteessa ja yhtäkkiä kaikki oli vastuullani. Päivä kerrallaan mentiin ja aina vauvan päiväunien aikaan lösähdin sohvalle kaikkeni antaneena. Kropaltakin näköjään ottaa aikansa tottua uuteen tilanteeseen.

Nyt 2 viikkoa myöhemmin huomaan, että hommat ovat rullanneet mukavasti ja viikko mennyt loistavasti. Ihanat aamut takkatulen ääressä. Minulla kahvimuki kädessä,  vauvalla purulelu suussa hymyilemme toisillemme. Päivällä rauhalliset kävelylenkit ja illalla muutama tunti omaa aikaa. Tähänhän voisi oikeastaan tottua.


Muiden lasten apu on ollut arjessa korvaamatonta minun hoitaessa vauvaa. Täytyy toki myöntää, että vaimoehdokkaan pakkaseen valmistamat ruoat ovat jeesanneet myös paljon. Ei tarvitse olla koko aikaa vääntämässä ruokaa.

Se, että vaimoehdokas lähti reissuun pitkäksi aikaa. Olin vain iloinen hänen puolestaan..että pääsi muihin maisemiin vähäksi aikaa.

Omalta osalta on tuntunut,  että alkoi nauttia arjesta ja sen tuomista jutuista eri tavalla,  kuin ennen. Toisaalta olen tajunnut että omakin työ on aika rankkaa. On ollut kiva olla kotona pidemmän aikaa. Vauva on helppo tapaus ja kaikki sujuu niin hyvin että omat voimavarat eivät joudu koetukselle. Hienoa tehdä hommaa, jolla on merkitystä ja joka palkitsee. Omassa työssä ei aina tunnu samalta. On jännä nähdä kun palaa takaisin leipätyöhön, minkälaisia ajatuksia syntyy - tuleeko kaipuu päästä pois?

Kaiken kaikkiaan on ollut hienoa oppia ihan perusarjen pyörittämistä yksin. Monissa jutuissa auttaa hyvä ennakointi ja organisointi.


Ikävä meillä on tietenkin kova, mutta terkkuja vaimoehdokkaalle: voit jatkaa matkaasi vielä toisen kuukauden. Hyvin me täällä vedetään.




Mies

Hirveen rankkaa tää

Toinen puoli perheestä lensi Afrikkaan. Kyllä, näin sijaisperheen lomailut hoituvat smootheimmin. Se menee ken pääsee- periaatteella.


Reissua on kestänyt puolitoista vuorokautta ja mies lähettää toiselta mantereelta tekstiviestejä Jaksamisia ja Pärjäile. 


Kiitos myötätuntoyrityksestä, mutta ei hemmetti. Kyllähän mä pärjään. Jos ei lasketa sitä, että meinaan maantua sohvalle. Siis samalla tavalla, kun lehdet maantuvat, jos makaavat liian kauan maassa paikallaan.


Illalla luettuani Frozen-prinsessalle pitkän iltasadun (tällä hetkellä luvun alla Supermarsu lentää Intiaan, joten menee monesti lukijalla iltasatu hihittelyksi), pääsen jonottamatta suihkuun ja sen jälkeen voin rauhassa katsoa Hottiksia, Paratiisihotellia tai jotain muuta laadukasta ajankohtaisohjelmaa. Kun miehiä ei ole talossa, on ruoan kulutus minimissään, tiskikonetta ei tarvitse pyörittää edes kerran päivässä, eikä pyykkivuori kasva normaaliin tahtiin. Koira nauttii siis aivan kohta hänen mittakaavassaan gourmet-tason päivällisen, kun valmistamani kanaperunakiusaus ei ota millään loppuakseen muilla keinoin. Itsehän en syö lihaa, joten nautin tänään lounaaksi kaksi Bebe-leivosta. Eikun ainiin, kyllähän kävin lounaallakin yksin ulkona syömässä. Sen lisäksi olen kävellyt paikallisessa kauppakeskuksessa päästä päähän aina välillä heräten ajatuksistani. Ainiin se himalajan kristallisuola! ..mutta tää on vaatekauppa! Eikun käännös ympäri ja uusi yritys.



Että ihan hirveen rankkaa.





Ilona

Lyhytlomalainen

Mies lanseerasi kesällä uuden termin. Lyhytlomalainen.


Koska minä olen miehen näkökulmasta lomaillut tammikuusta lähtien, hän laskee lomani kestäneen kahdeksan kuukautta. Tammikuussahan meiltä lähti edellinen kriisisijoitettu vauva uuteen pitkäaikaiseen perheeseensä ja jäin tauolle vastaanottoperhetyöstä. Tämän tauon aikana olen ollut vastuussa vain 9-vuotiaan pojan ja teinin "hoitamisesta". Ja talomme remontoinnista ja kotitöistä, kaupassa käynnistä ja kaikesta, mikä liittyy arjen pyörittämiseen kotona.


Niin no. Olen minä kyllä tainnut lomailla jokaisen mittapuun mukaan. Eipä tämä arjen pyörittäminen tehden asioita, joista tykkää, ole nimittäin kovin kuormittavaa ollut. Ja lomaa tai töitä, ei ne kotityöt siitä paletista katoa.


Joka tapauksessa. Mies normaaleine työkuvioineen vietti kuukauden pituisen kesäloman. Kuukausi lomaa vastaan kahdeksan kuukautta lomaa - kuukauden pituinen lomailija on lyhytlomalainen. Koska lyhytlomalaisen loma on lyhyt, pitää siitä ottaa kaikki irti. Näin ollen lyhytlomalaisen tarpeet saattavat mennä välillä elämäntapalomailijan ohitse.


Mutta niin koitti sekin päivä, kun minun vastaanottoperhetyöhön paluu alkoi häämöttää ja lomaa oli jäljellä enää kuukausi. Kaiken logiikan mukaan siirryin siis lyhytlomalaiseksi. Tähän sellainen kyyneleet silmissä naurava hymiö.


Mitä tekee lyhytlomalainen juhlimisen, rannalla makailun, huonekalujen kunnostuksen ja pihatöiden lisäksi?


Lyhytlomalainen pakkaa makuupussin, ruokaa, marjapoimurin, bikinit ja teltan mukaan ja lähtee yöksi metsään. Kahtena viikonloppuna peräkkäin. Ystävän kanssa, ilman lapsia. Hän keskustelee syvällisiä myöhään yöhön, syö suklaakuorrutettuja kuivahedelmiä, peseytyy järvessä, ui lumpeiden seassa, kuuntelee loputonta hiljaisuutta, vähän jännittää nukkumista keskellä ei mitään, poimii marjoja pimeän tuloon ja aloittaa aamun marjojen poimimisella. Nauttii joka hetkestä ja palaa taas virkistyneenä kotiin.


Ja jos säästä puhutaan, on lyhytlomalaisen säälomat olleet mitä mainioimmat. Aurinko on paistanut noin joka päivä.






Ilona

Miehet ovat Marsista

Jos miehesi ei ole kukkia ostavaa tyyppiä ja sinä halajat toisinaan erityishuomiota, niin paras tapahan yrittää saada tilanteeseen muutosta on kuittailla miehelle siitä, kuinka hän on noin kaksi kertaa elämässään ostanut sinulle kukkia, vaikka oikeasti niitä saisi olla maljakossa vähintään kuukausittain. Ainoa erityishuomion osoituksen tapahan tosiaan on se kukkapuska. (Not).

No otinpa eräänä päivänä sen ainaisen valituksen sijaan hieman uudenlaisen lähestymistavan kokeiluun. Niinpä autossa istuessamme lauloin dramaattisin elkein vieressä istuvalle miehelleni suoraan Bruno Marsin kynästä

I should've bought you flovers

And held your hand

Should've gave you all my hours

When I had the change

Kun ensimmäinen laulukerta ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota miehessä, jatkoin entistä kovaäänisemmin - I should've bought you flovers.. 

Tällä kertaa sain aikaan reaktion. Se kuului vähintään yhtä dramaattisesti ja teatraalisesti kuin aloittaneella - Mutta säästin ne rahat asuntolainaaaaan..

Aloittanut jatkoi lauluaan -And held your hand.. 

Vastaus -Mutta olin tekemässä puuhommiaaaaa..

Jatkui -Should've gave you all my hours. When I had the change.

Vastaus viereiseltä penkiltä - Päätin kuitenkin tyhjentää vesikouruista lehtiäääää... jotta homma toimiiiiiii...

Taisin hävitä tän erän. Ei sillä, on Brunokin mielestäni kyllä ihan oikeassa. Kantsii panostaa ja huomioida sillon, kun on mahdollisuus. Rakastakaa toisianne. Pus.

P.S.

P.P.S. Ja naiset Venuksesta

Ilona

Parisuhdetapetointia

Tapetointi paperitapetilla perinteisin menetelmin, yksi huone, tapettia 500 euron arvosta, remontointitilanteissa määräileväksi muuttuva nainen ja remontointitilanteissa hermostuneen epävarma ja pettymyksiä sietämätön mies.


Tapetti valittiin ja hankittiin hyvissä ajoin. Hieman päätä pahkaa, ajatuksella tällaista on saatava. Odotti ostettuna muutaman kuukauden. Kun ei uskaltanut pelottelujen jälkeen mies ja nainen tarttua toimeen. Kukaan muu, kuin tapettikaupan henkilökunta ei suositellut aloittamaan tapentointiuraa harjoittelemalla paperitapetilla. Ei onnistu, menee pilalle, en suosittele, hommatkaa työmies, neuvottiin rautakaupassa ja keskustelupalstoilla. Tapettitalon ihanat sanoivat, että moni ihastuu perinnetapetointiin kunhan vaan aloittaa.


Muuttopäivä sovittu ja kolme yötä aikaisemmin aloitettiin pakon sanelemana perinneliisterin valmistus. Siitä se lähti, kun mies vispasi kymmenen lirtaa liisteriä vauvan pesuammeeseen ja paakut olivat isompia, kuin ala-asteen keittäjän mannapuurossa konsanaan. - Anna mä, sanoi nainen. Ja uusi sangollinen täydellistä liisteriä - smuutimpaa saa hakea.


Seuraavana aamuna työmaalla saatiin tavarat esiin. Nainen veti seinään luotisuoran viivan, avasi tapettirullan, mittasi tapetin kuviokohdistuksen, leikkasi tapetista oikean pituisen vuodan ja liisteröi vuodan. Nainen sanoi -Vettymisaika päälle! Joku kuuli pettymisaika. - Nii in. Petytään jo ennen kuin ollaan ensimmäinen vuota saatu seinälle. Mies laittaa kellon tikittämään, jotta tapetti vettyisi oikean ajan. Nainen nosti tapetin seinälle, mies sai kannatella. Nainen asetteli tapetin, harjasi sen tapettiharjalla kiinni seinään ja katsoi, ettei tule kupruja.


Homma on aloittelijoille hidasta. Työ eteni kuitenkin ilman virheitä tasasen tappavaan tunti per metri tapetoitua seinää-vauhtia. Mies manasi - Mitä mä sanoin, ei me saada tätä seinää tänään valmiiksi! Ei tää valmistu koskaan. Nainen oli hiljaa ja nautiskeli työskentelystä. Ei jaksanut kuunnella negatiivista asennetta, kun oli löytänyt mielekästä puuhaa. Illalla nainen ei malttanut mennä nukkumaan, kun olisi tahtonut jo seuraavan päivän tulevan, että pääsisi tapetoimaan.


Aamulla työt jatkuvat. Mittaus, leikkaus, seinälle nosto, asettelu ja harjaus. Perfektionisti nainen miehelle - Älä nyt tee noin, tee näin. Anna se harja. Nyt. Mies seisoo ja katselee naisen menoa -Tähänkö tää on nyt mennyt, kelpaan enää tän tapettiharjan telineeksi? Kai sä olisit tämänkin homman tehnyt paremmin ja nopeammin ilman mua. Nainen miettii tekemistään ja katuu hieman määräilevää käytöstään. On perusremonttinegatiivisen miehen ironiseksi tarkoitetun kommentin kanssa silti samaa mieltä ja sanoo myötätunnosta- No älä nyt. Kyllä säkin olet ollut hyödyksi. Mietti silti samalla, että miten?


Tapetti loppuu kesken, juuri ennen viimeistä seinää. Perhe muuttaa uuteen taloon. Nainen saa viikkoa myöhemmin yhden rullan tapettia lisää ja tapetoi huoneen loppuun yksin miehen työpäivän aikana. Tyytyväisenä myhäillen ja ilman virheitä.


Mitä tästä opimme?


Älä luota rautakaupan työntekijöihin. Älä luota keskustelupalstoihin. Älä pelkää. Luota itseesi. Jos luotat itseesi tarpeeksi, pärjäät yksin. Kun olet yksin, kukaan ei valita. Ja mitä näitä nyt on?
(No varmaan se, että mä olen karmea remonttikumppani.)





P.S. Se on Tapettitehdas Pihlgren & Ritolan sininen Lukko.




P.P.S. Ja kyllä! On kerrassaan outoa nähdä oman kodin seinällä romanttista vaaleansinistä höttöä.





Ilona

Designia roskakatoksesta?

Päivittelin eräänä päivänä miehelle ääneen, kuinka sängyn vierusta kaipaisi mustaa pinnatuolia. Ei puisen väristä, eikä valkoista, joita talosta löytyy jo riittämiin. Vaan tummaa. Jotain, jossa olisi särmää. Mies siihen sitten kommentoimaan, kuinka hän näki töissä ollessaan erään kerrostalon roskakatoksessa mustan pinnatuolin.


Ihan liian usein mies aloittaa lauseen - Mä meinasin... 
Niinpä tälläkin kertaa. Mies oli meinannut ottaa tuolista kuvan ja meinannut lähettää sen minulle. Kysyä josko tykkäisin. Tuoli oli kuitenkin kuulemma ihan kulunut ja maalikin lähtenyt.


Minä -Jaa että kaksi päivää sitten!!! Ja että meinasit!? Älä enää koskaan meinaa mitään. Ja nyt kyllä mennään ja heti!


Matkalla slummikerrostaloalueelle satoi vettä. Ensimmäisen kerran moneen viikkoon. Voi, jos se tuoli seisoo siellä sateessa. Mies lohduttamaan, että ei se varmasti enää ole siellä. Siitä on jo kaksi päivää. Samaan hengenvetoon sanoo, ettei tiedä, se saattoi olla joku pahvituolikin. Pahviksi kutsumme Ikean huonekaluja. Minä pidän miehelle luennon siitä, kuinka hänen tulisi jo osata tunnistaa huonekalut, joista minä pidän ja jollaisia meille sopii. Ja kuinka ihmiset saattavat hylätä vaikka monen sadan euron designhuonekaluja tietämättömyyttään roskalavoille.


Saavuimme slummiin. Taivaalta vihmoo jääkylmää vettä ja minä juoksen roskakatokseen. Kaappaan syliini tuolin ja sullon sen kiireenvilkkaa auton takapenkille. Fanett tai ei, juuri täydellinen.





P.S. Eikä siitä mikään maali ollut irtoillut. Löytäjänsä ei vaan tajunnut, että istuinosa voi olla muun tuolin kanssa eri sävyä. Miehet!


P.P.S. Ovaalin muotoinen 60-lukulainen peili on löytö Kontista. Arvoin kauan, että ottaako vai ei. Onneksi otin.


P.P.P.S. Rikkoakseni harmoniaa, joka saattoi syntyä yllä olevista makuuhuoneemme kuvista, on pakko näyttää teille miltä siellä näytti ostohetkellä. Että olkaa hyvät vaan. *Huutonaurua*.

Ilona

Päivän paras

Mies tiedusteli eräänä päivänä - Mikä se olikaan se koru, jota oot jo kauan katsellu?


Lähetin miehelle linkin verkkokaupasta, jossa korua myytiin.
Kirjoitin perään - Oho. Näyttää olevan ilmaiset postikulut. Jopas sattui.


Muutaman päivän päästä mies palasi asiaan - Oon nyt miettinyt. Ja sä voit tilata sen korun itsellesi.


Tähän monta sellaista naurua tirskuvaa hymiötä. Siis GIVE ME A BREAK! En mä odottanut, että mies mulle mitään ostaisi joululahjaksi. Ei meillä paljoa sellaisia ostella. Ja mä sitä paitsi sain sen sohvan (..Joka ei muuten mahtunut toimitettaessa ovesta sisään. Mutta se on jo ihan toinen tarinansa). Mutta toi nyt oli jo vuosisadan paras joululahjanhankinnan ulkoistamisyritys!


Niin että  -Kyllä mä nyt urpo tiedän, että mä saan omilla rahoillani ostaa itselleni koruja!


..ja muutaman päivän päästä - Tiedätkö, että mä näin muuten niitä koruja Stockmannin koruosastolla siinä ihan käytävän vieressä siinä vitriinissä (VINK VINK!!!!).





Ilona

Valkoista ja ilman kuvioita

Kuuntelin erään kerran radiosta ohjelmaa, jossa keskusteltiin wc-papereista. Jotkut kelpuuttavat vain pehmeintä, joku ei ole elämänsä aikana ostanut muuta, kuin sitä keltaista säästö-paperia ja toiset taas eivät välitä millaisen paketin sieltä marketin hyllyltä nappaa. Yksi radiojuontajista kertoi wc-paperikriteerinsä ja minä nyökyttelin. Siis tottakai, juuri näin! Sen pitää olla valkoista ja ehdottomasti kuviotonta.


By the way ruokakauppakulujen hillitseminen sujui tarkkailukuukautena, joka oli viime kuu, erittäin hyvin. Kuukauden aikana kerätyt kuitit kertoivat, että tällä hetkellä 5-henkinen perheemme käytti ruokakauppaan kuukaudessa 600 euroa. Kuukauden aikana meille vakiintui hyvä käytäntö. Niin hyvä, että pääsi jatkoon. Teemme kahden viikon ruokalistat aina kerralla valmiiksi ja käymme kerran viikossa isoilla hyvin suunnitelluilla ruokaostoksilla. Ja that's it. Ruoanlaittostressi (se -Mitä ihmettä me tänään taiotaan taas ruoaksi?) on kadonnut kokonaan ja kaupassakäyntikin on aika leppoisaa. Aikaa säästyy olennaiseen (eli vauvan hytkyttämiseen ja tyynnyttelyyn), kun kaupassa ei tarvitse ravata joka toinen päivä. Kun ruokalistat kirjoittaa ylös, näkee myös helposti, mitä sitä suuhunsa pistää ja millaisesta ravinnosta ruokaviikko koostuu.


Mutta mitä tapahtui, kun päästin miehen kauppaan ja kauppalistassa luki talouspaperi?
-Mitä hemmettiä, ooksä ostanut meille kuviollista talouspaperia!?
Mies vastaa myöntävästi ja katsoo minua hölmistyneenä.
Jatkan -Ei me käytetä kuviollista talouspaperia!


Siinä se talouspaperi sinisine perhoskuvioineen on pyörinyt pari viikkoa käytössä pitkin keittiötä ja olen huomannut, että elämä jatkuu. Kyllä meille silti ostetaan jatkossa vain valkoista ja ilman kuvioita.





Ilona

Kanssa vai ilman?

 

Ihan mielenkiinnosta. Kuinka moni perheellinen ja/tai parisuhteellinen nukkuu yönsä puolisonsa vieressä? On aika hemmetin vaikeaa hommaa nimittäin. Varsinkin, kun on tottunut johonkin muuhun.


Kun talossa on vauva, ei mies pysty nukkumaan vauvan kanssa samassa huoneessa. Ei korvatulpilla, eikä puhettakaan, että ilman. Vauvat kun luontaisesti tuhisevat ja pitävät jos jonkinmoista ääntä yön aikana. Ja herättelevätkin vielä kaiken lisäksi!


Mutta miksi kukaan ei ole kertonut, kuinka vaikeaa on palata entiseen, kun on tottunut johonkin tiettyyn nukkumajärjestelyyn? Vauvan pois muuttamisesta on nimittäin yli kuukausi ja edelleen herään joka aamu tyhjä nukkumapaikka vierelläni. Joka ilta se yrittää. Tulee toiveikkaana viereeni, jos uni tulisi. Joka yö se on vaihtanut paikkaa tuttuun ja turvalliseen pojan huoneen laverisänkyyn.





Ja hyvää viikonloppua.




Ilona

Natsiäitivaimokkeen tuliaismanipulointiaikaansaannos

Mies teki pari viikkoa sitten lähtöä lomamatkalle. Kyllä, ilman perhettä. Sehän passasi kaikille ja viihdyttiin.

Ennen reissua käytiin keskusteluja tuliaisista. Mies valitti, kuinka minulle on mahdoton tuoda mitään tuliaisia. Kuinka hän lannistuu, kun kerta toisensa jälkeen epäonnistuu. Minä siihen, että eikö hän minua yli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen sen vertaa tunne, että olisi jättänyt sen mummohajuveden sinne Egyptiin, tai sen keltaisen matkamuistoturistipaidan sinne Tunisiaan?


Entä lapset? - Pojalle et kyllä tuo mitään turhaa ja jos lainateinille ostat jotain, niin osta jo Suomen päästä lentokentältä, ettei tule mitään feikkiä.


Niin sitä mies soitteli minulle jo lentokentällä ahdistuksissaan, kuinka hän ei osaa ostaa mitään teinille - Korujen ostaminen on mahdotonta! Onko täällä edes mitään koruliikettä!??
Oiskohan tää hyvä?


Reissun aikana tasaisin väliajoin mies lähettää ahdistuneita viestejä siitä, kuinka hän on kiertänyt useita kertoja ja useita tunteja lomakohteessa etsien pojalle tuliaisia - Se kyllä tykkäis jostain pelipaidasta vai ostaisinko mä sille jonkun jalkapallojoukkueen pyyhkeen? Nää on kyllä kaikki feikkejä. - Enkä haluis ostaa mitään karkkia, kun en oikeen tue sellaista.


Minä vastaan vuoropäivinä
- Et kyllä osta mitään turhaa halpatyövoimalla teetettyä krääsää.
- Minä täällä yritän karsia ja päästä eroon kaikesta turhasta, että et varmasti osta. 
- Mitä sitten jos poika pettyy, kun ei saa peliasua, kyllä elämässä täytyy oppia pettymään.
- Kyllä se tietysti tykkäisi fudispyyhkeestä, mutta EI SE TARVII!
- Osta vaikka lentokentältä karkkia. Voi sitten karkkipäivinä syödä vähitellen.


Mies palaa valehtelematta viikon jokaisena päivänä samaan tuliaisasiaan ja minä alan jo ahdistua, että keskittyisi hemmetti olennaiseen - lomailuun!


Viimeisenä lomapäivänä mies lähettää viestin - Mä en sitten tuo pojalle mitään ja sä saat selittää sille.


Ja niin koitti lauantai ja miehen kotiinpaluupäivä. Poika sai tuliaisiksi jättimäisen tikkarin, vaimoke sai ison valkoisen Tobleronen ja lainateini sai arvokkaan Guessin hopeakorun. Tasan meni onnen lahjat, kaikki olivat tyytyväisiä eikä kukaan joutunut selittelemään kenellekään enää yhtään mitään.


Mitä tästä opimme?
Olisit kuunnellut mua heti kättelyssä. 
Nainen on aina oikeassa.





Ilona

Hei, relaa ees

Olin suunnitellut kirjoittavani siitä, kuinka olen hieman rauhoittunut siivousintoilijana. Enää kaiken ei tarvitse olla ihan niin justiinsa. Välillä on vauvankakkaa lavuaarin reunassa ilman, että olen heti harjan ja pesuaineen kanssa paikalla. Toisinaan hallin matolla saattaa olla koiranruokamuruja ja maalatulla lattialla näkyy koivunsiemeniä ilman, että imuri heiluu välittömästi.


Kävi kuitenkin seuraavaa. Olimme aamulla lähdössä kierrätyskeskukseen ja avasin olohuoneen kaapin, jossa säilytän kaikenlaista koristesälää. Kynttilätuikkuja, kipsiveistoksia, erinäisiä koristekäyttöön tarkoitettuja kulhoja ynnä muuta. Ajattelin nappaavani nopeasti muutaman esineen kiertoon. Pasmat menivät kuitenkin täysin sekaisin ja kierrätysasiat unohtuivat. Katseeni kiinnittyi nimittäin miehen partakoneen käyttöohjeisiin ja puhdistusharjaan. What the hell..!!?


Ja miehelle tekstari
Hohoo. Ajatteletko sä tosiaan, että sun partakoneen käyttöohjeet kuuluvat meidän koriste-esinekaappiin, eivätkä esimerkiksi kodinkansioon käyttöohjeet ja takuut- kohdalle?


Ja niin tajusin, että työnsarkaa on edelleen. Mutta kummassa, miehen koulutuksessa vai minun relaamisessa kodin siisteyden suhteen ?





Ilona

Avoin kosinta

Avoin kosinta. Minäpä kerron mikä se on. Pohjustan sillä, että olemme miehen kanssa eläneet yhdessä jotain kymmenen ja kahdentoista vuoden välillä. En tiedä. En muista. Mies on aina ollut naimisiinmenovastainen. Ei ymmärrä häitä. Sitä, että yhteen päivään kulutetaan kymmeniä tuhansia euroja. On myös aina sanonut, ettei voi mennä naimisiin, kun ei osaa tanssia. Minä taas tykkään häistä, mutta voisin harkita meneväni naimisiin vain hyvien bileiden toivossa.


Katsoin eräänä iltana Satuhäitä kun mies aloitti.


- Mä olen miettinyt. Kun sä tykkäät niin paljon häistä.
- Ei ei. Älä jatka!
- Niin no mä oon ajatellut. Kun sä tykkäät aina katsella noita hääohjelmia ja haaveilet häistä, että pitäiskö meidän..
- Älä, älä älä. Älä tee tätä!
- Niin pitäiskö meidän mennä naimisiin?
- No EI!
- No tää oli sellanen avoin kosinta. Jää voimaan. Kerro vaan sitten kun.




Että näin.





Ilona

Tulkinnanvaraista

Mies laulaa vaihtaessaan vaippaa itkevälle vauvalle "Once more, you opened a door and you're here in my heart and my heart will go on and on"


Vauva rauhoittuu.


Mies -Vauva tykkää Celine Dionista!


Ja minä nauran kippurassa olohuoneen lattialla.





Ilona

Vararasvaa

Puristin epähuomiossa turhan antaumuksella käsivoidetuubia. Yliannostus voiteesta käsissäni sai minut nostamaan paitani ja pyyhkimään ylimääräiset töhnät vatsaani.


Vieressä istuva poika katsoi vatsaani ja totesi -Vararasvaa.


Purskahdin nauruun ja katsoin kysyvästi poikaa.


Poika kainosti -Vai mitä se nyt oli. Oliko se vararasvaa?


Kyllä. Ylimääräisen käsivoiteen lisäksi vatsassani on vararasvaa.





P.S. Nautinnollista viikonloppua sinulle! Meillä se tulee olemaan munarikas.





Ilona

Look what I have created!

Kävipä kerran, että vaimoke lähetti miehen kauppaan. Kirjoitti varmuuden vuoksi A4-kokoiseen kauppalistaan mitä tuotteita kaupasta tulisi ostaa. Jotta vältyttäisiin siltä, että kotiin tuotaisiin vain banaania, leipää ja maitoa.


Lukipa listassa Luomu Pekonia.


Miehen tullessa kotiin ihmetteli vaimoke miksi ihmeessä mies on ostanut valmiiksi kypsennettyä pekonia!


Mies siihen
- Oli kaksi vaihtoehtoa. Toinen oli Amerikan pekonia, luomu. Valitsin kuitenkin tämän kotimaisen pekonin. Ei kai se nyt niin kovin luomua ole, jos pekoni kuljetetaan Amerikoista asti!!?


- Sitä paitsi mistä sä voit muka heti nähdä, että tämä on jotain valmiiksi kypsennettyä pekonia!!?



REPS.


Help! Anyone?




P.S. Otsikkoon viitaten, pidän ehkä itseäni hieman syyllisenä tähän. Mitäs teen kaiken.




Ilona

Miehet!

Mies tuli luokseni.
-Tuli liikaa rasvaa, otatko vähän?
Ja mies rasvaa sääreni. Saippualla.


Seuraavaksi poika käy vessassa pesemättä käsiään, josta huomautan.
-No en mä voinut kun ei siellä ollut saippuaa.


Niinpä!
Samasta paikasta oli hävinnyt puteli ja tilalle oli tullut uusi. Kuka sitä nyt saippuaksi tunnistaisi!? Aivan erilainen kuin entinen.


*Laskee hitaasti kymmeneen ja rauhoittuu*




Ilona

Asioista niiden oikeilla nimillä

Katsoimme pojan kanssa taloja oikotieltä (kuva lainattu). Eteemme avautui täydellinen näkymä.

Huudahdin -Mahtavat kaakelit! Poika repesi hallitsemattomaan nauruun. Kun nauru vihdoin rauhoittui sen verran, että poika sai sanottua muutaman sanan, hekotti hän -Mä oon aina luullut, että kaakeli tarkoittaa kakkaa. Ja taas seurasi hulvaton naururymäkkä josta ei tullut loppua.

Niinpä. Meillä sille on aina ollut monta nimeä. Basu, basanen, kaakeli. Enkä nyt puhu tuosta kuvan mykistävän mageesta seinälaatasta.





Ilona

Häissä? Not!

Minä -Arvaa. Kävin tänään kirpputorilla. Ensin näin vaaleaa pitsiä. Sitten huomasin sen olevan hääpuku. Kaunis ja täydellinen! Ja sattui olemaan juuri minun kokoanikin. Maksoi vain 120 euroa!

Mies - Ostitko?

Minä -En.

Mies -No mitä sellaisella olisi tehnytkään.

Takana lienee jotain 10 yhteistä vuotta. Ei ole ihan varma. Ei ne laske. Hääkutsua on saattanut joku joskus odotella. No eipä ole kuulunut. Kun ei se osaa tanssia. Toi kuvassa oikeanpuoleinen. Se kasvatti sen pituiset hiukset, että ne sais sillain kivasti ponnarille. Se taas oli ton vasemmanpuoleisen idea. Ne lukee toisiaan aika hyvin. Yhteen kasvaneet. Ei se elo aina niin auvoista ole. Mutta ei ne ole luovuttaneet.

Vasemmanpuoleinen valittaa aina kun oikeanpuoleinen ei jaksa kokata.

P.S. Oikeanpuoleiselle mahtuu vasemmanpuoleisen kengät. 

Ilona