sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Valkoista ja ilman kuvioita




Kuuntelin erään kerran radiosta ohjelmaa, jossa keskusteltiin wc-papereista. Jotkut kelpuuttavat vain pehmeintä, joku ei ole elämänsä aikana ostanut muuta, kuin sitä keltaista säästö-paperia ja toiset taas eivät välitä millaisen paketin sieltä marketin hyllyltä nappaa. Yksi radiojuontajista kertoi wc-paperikriteerinsä ja minä nyökyttelin. Siis tottakai, juuri näin! Sen pitää olla valkoista ja ehdottomasti kuviotonta.


By the way ruokakauppakulujen hillitseminen sujui tarkkailukuukautena, joka oli viime kuu, erittäin hyvin. Kuukauden aikana kerätyt kuitit kertoivat, että tällä hetkellä 5-henkinen perheemme käytti ruokakauppaan kuukaudessa 600 euroa. Kuukauden aikana meille vakiintui hyvä käytäntö. Niin hyvä, että pääsi jatkoon. Teemme kahden viikon ruokalistat aina kerralla valmiiksi ja käymme kerran viikossa isoilla hyvin suunnitelluilla ruokaostoksilla. Ja that's it. Ruoanlaittostressi (se -Mitä ihmettä me tänään taiotaan taas ruoaksi?) on kadonnut kokonaan ja kaupassakäyntikin on aika leppoisaa. Aikaa säästyy olennaiseen (eli vauvan hytkyttämiseen ja tyynnyttelyyn), kun kaupassa ei tarvitse ravata joka toinen päivä. Kun ruokalistat kirjoittaa ylös, näkee myös helposti, mitä sitä suuhunsa pistää ja millaisesta ravinnosta ruokaviikko koostuu.


Mutta mitä tapahtui, kun päästin miehen kauppaan ja kauppalistassa luki talouspaperi?
-Mitä hemmettiä, ooksä ostanut meille kuviollista talouspaperia!?
Mies vastaa myöntävästi ja katsoo minua hölmistyneenä.
Jatkan -Ei me käytetä kuviollista talouspaperia!


Siinä se talouspaperi sinisine perhoskuvioineen on pyörinyt pari viikkoa käytössä pitkin keittiötä ja olen huomannut, että elämä jatkuu. Kyllä meille silti ostetaan jatkossa vain valkoista ja ilman kuvioita.





Ilona






21 kommenttia:

  1. Ha, meillä kävi kerran samoin, tosin vessapaperin suhteen, oli tullut joku uusi rock-henkinen design kuviointi ja sitä sitten yhdeksän rullan verran käytettiin, hyi hirvitys! Aina kun kävi vieraita niin vähän nolotti. :D

    VastaaPoista
  2. Täällä kelpuutetaan kaikki värit ja mallit, mutta se miten päin rulla laitetaan (wc)paperitelineeseen on väliä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävintä on yöllä mennä pimeään vessaan ja hamuilla vessapaperirullaa tuloksetta.. ja huomata sen olevan väärin päin.

      Poista
  3. Kyllä se nyt vaan on oltava sitä yhtä ja tiettyä merkkiä ja oikein laitettuna telineessä. Puuh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla on menty niin pitkälle, että sen pitää olla juuri tiettyä merkkiäkin :)

      Poista
  4. Kummatkin kuviotta, kiitos! Ja aina tarjouksesta isompi erä varastoon, jotta ei vaan lopu koskaan yllättäen. WC-paperi keltaista Luonnonystävää ja talouspaperi valkoista alle 0,50€/rll. Talouspaperia voin toki ostaa muutamankin rullan kerrallaan, jos saa halvalla... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kyllä ole vessapaperivarastoa, mutta ei ole tainnut koskaan toisaalta keskenkään loppua.

      Poista
  5. Ei kuviollista eikä kuviotonta talouspaperia! Mihin sitä tarvitsee? Keittiörätti, vessapaperi ja pyyhe riittävät. Ainoa, mihin talouspaperia on meillä ollut pakko ostaa on rintojen kuivaaminen ennen luovutettavaksi tarkoitetun äidinmaidon pumppaamista. Kohta täytyykin varmaan tehdä toinen talouspaperiostos viiden vuoden sisään...

    Totuuden nimissä on tunnustettava, etten kyllä käytä vessapaperiakaan kotioloissa. Suihku on parempi potenssiin kymmenen. Mutta jos jossain yleisessä vessassa ei ole käsisuihkua olen pulassa - koko päivän likainen olo pissaisissa alushousuissa. ;P

    Tottumiskysymyksiä...

    VastaaPoista
  6. Ooh miten ihana blogi. Jostain tänne löysin ja muutamassa päivässä luin koko historian läpi. Mä vähän niinkun jo "tunnen" sut =) Ihana kuvia ja juttuja, positiivista mutta kuitenkin aitoa elämää. Ihana on mussukka kotona ja ihania pikkuvierailijoita ja vähän äksy mies ;)) joka kuitenkin on kiltti.
    Erityisesti jutut kiinnostaa senkin takia että itse ollaan sijaisperhe (pitkäaik) sekä useammankin lapsen tukiperhe niin ja tälläkin hetkellä valmis ottamaan pitkäaik.sij. 1-2 lasta. Kotona vietän minäkin paljon aikaa niin on ihana lukea arjesta ja kodin tuunaamisista ja siitä iänikuisesta tavaranpaljoudesta ja niistä eroon pääsemistä ja toisaalta uusien löytöjen tekemisestä.
    Hyvää joulua ja kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja kiva kun eksyit..ja mitä mitä- heti kiinnostus heräsi, että kuka siellä ruudun toisella puolella on? Pistä mulle sähköpostia :)

      Onneksi mies ei ole ainoa äksy, kyllä mäkin vähän oon (kuten voi ylläolevasta tekstistä lukea).

      Poista
    2. Ei kun siis musta TUNTUU että tuntisit sut kun olen sata kirjoitusta käynyt läpi, en siis oikeasti tunne =)

      Poista
    3. No katos kun käynkin vähän hitaalla :D

      Oot ollut kyllä ahkera lukemaan jos olet kahlannut läpi koko historian!

      Poista
  7. Hahaa - samaa mieltä sekä wc-, että talouspaperista !

    Erittäin hyvälle ja käytännölliselle kuulostaa tuo teidän ruokapuoli.
    Mäkin pääsen pian arkeen kiinni sen asian kanssa. Alkaa olla Jannen loppuvuoden lounarit tuhlattu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, ne lounarit! Ja nyt se Vietnam! Voihan Vietnam, että olisinkin nyt mielelläni siellä arjen sijaan.

      Poista
  8. Niinpä! Vitsit kun nyt oli kiire ja pää täynnä muita ajatuksia, kun piti alkaa viikon ruokalistaa laatimaan. Niin minä hölmö olen hävittänyt ne edelliset listat. Kuin kätevää olisi se, että koko ajan voisi kierrättää niitä vanhoja listoja. Tietysti tehdä vähän uudistuksia kausien/vuodenaikojen mukaan.. mutta esim. kierrättää niin, että 1,5kk kierto olisi listoilla. Eli kuusi viikkoa ja sitten alkaisi alusta listat.

    Totta. Talouspaperi on kyllä luksustuote..hyvinvointivaltion vitsauksia.

    VastaaPoista
  9. Vessapaperin pitää olla valkosta ja ilman mittää kuvioita. Piste. Vaikka mies ostaa aina keltasta - iuuuuuuuuuuuuuu.

    VastaaPoista
  10. Ja siis talouspaperia ei todellakaan osteta - jotenki turhake. Tosin saatiin tuparilahjaks talouspaperia + teline ( vinkvink ) joka kohteliaisuussyistä käytettiin. No rullat kun loppu, teline meni kaappiin ja nyt vuoden jälkeen öööö taisin vahingossa limpasta sen kiertoon..ups.

    VastaaPoista

Kiitos!