Tänä kesänä on todistetusti paistanut aurinko. Ainakin kerran. Se oli perjantai, kun poika nappasi kainaloonsa cruiserin, äiti veti jalkaansa shortsit ja vauva nukahti juuri sopivaan aikaan vaunuihinsa. Shortisen taskuun kaksi euroa. Se oli pojan viikkoraha. Sai 50 senttiä enemmän kuin normaalisti, koska oli aamulla vienyt koiran reippaasti kunnon lenkille.
Niinpä lasketeltiin meidän pikkukylältä puoli kilometriä alamäkeä Korsoon. Oli lämmin ja verkkatakki päällä oli liikaa. Satuttiin paikalle, kun Ankkalammen alikululle maalattiin uutta taidetta. Juuri sellaista, mitä Korso kaipaa. Valittiin videovuokraamon loputtomista karkkivalikoimista ne parhaat. Jatkettiin matkaa kirkkopuistoon ja maattiin kirkkaanvihreällä nurmella. Siinä sitä mietittiin, että Korso on oikeastaan aika kiva paikka asua. Jos vähän ummistaa silmiään ja keskittyy kovasti, niin voi nähdä paljon kaunista. Sitä paitsi tarpeeksi monta vuotta kun asuu yhdessä paikassa, rumuus oikeastaan katoaa. Se suodattuu ihan automaattisesti. Minulla niitä vuosia on monta, takana ja luultavasti myös edessä. Mihinkä sitä kotoaan (Korsosta) muuttaisi.
P.S. Oho. Meidän pienen kultatukan takku alkaa lähennellä jo aika levottomia pituuksia.
Ilona