torstai 31. lokakuuta 2013

Keittiössä






-Ikean valikoimista löytyi harmaita kynttilöitä. Sopi minulle.
-Hedelmät ovat päässeet Sarviksen keltaiseen muovikulhoon. Kulholla on kaapissa monen monta kaveria eri koossa ja väreissä.
-Sipulit ovat esillä vanhassa vaa assa, jota en koskaan ole osannut käyttää (punnitsemiseen).
-Kaurahiutalepurkki on täynnä tuikkukynttilöitä.
-Vanerin palanen on saanut ylleen mustaa maalia.
-Tummansininen tekee paluuta (meille). Teema-muki kirpputorilta, sisältää lusikoitavaa suolaa. Lusikka Pargasta.
-Tarjotin on kierrätyslöytö, maalasin ruutuja.
-Extra virgin-oliiviöljyä käytetään ruoanlaiton lisäksi vauvojen kylpyvedessä. Vauvojen iho pysyy hurjan hyvässä kunnossa päivittäisellä oliiviöljykylvyllä.



P.S Keittiöstä puheenollen sain eilen neljännen keittiönpöydän. Se lähti suoraan sijoitukseen siskolle, jossa on jo aikaisemminkin yksi keittiönpöydistämme. Pitääpä tehdä kameran kanssa vierailu heillä.




Ilona



keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kaapin paikka






Kaapin paikka pysyy. Kaapin päällä olevat vaihtuvat.

Vaneri (rautakaupasta).
Heljä Liukko-Sundströmin Syksy-lasitaulu (anopilta).
Rakkauden sanoja mustissa kehyksissä (Olivia-lehden parisuhdekyselystä).
Kuparinvärinen grafiikan vedostaulu (muisto kuvaamataidon lukioajoilta).




Ilona


tiistai 29. lokakuuta 2013

Lundian uusi elämä





Opiskeluaikanani olin Vantaan Turvakodissa työharjoittelussa. Rakennus oli homeessa ja räjäytys edessä. Eivät uskaltaneet ottaa vanhoja huonekaluja uuteen paikkaan homepölyhiukkasten pelossa. Päätin pelastaa tämän.

Se oli vaaleansininen ja siinä luki sukat, sadetakit, lapaset.
Sai ylleen Miranolia, samaa kuin edellisen kodin keittiökaappeihin maalattiin.
Oli kauan siskolla sijoituksessa, nyt pääsi pojan huoneeseen.
Päällään tuhannen palaa Betlesia.

Miranol on kelpomaali. Kunnon tököttiä, joka tarttuu mihin vaan ja pysyy missä vaan.




Ilona




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Olohuoneesta keittiöön






Meidän olohuone/ruokailutila/keittiö on yhtä tilaa, pitkää pötköä. Tässä taakseni jää olohuone.



Olohuonetta ja ruokailutilaa jakaa rakas kaappini.
Keinutuoli on ostettu lainavauvojen kesyttämiseksi. Siinä on hyvä keinua, katsella tv.tä ja rauhoitella vauvoja. Keinutuoli oli alunperin valkoinen, sai ylleen mustekynän lilan värin.




Rossu miettii, että menisikö sitä keittiöön vai olohuoneeseen vai olisiko tässä välissä.




Keittiönpöydän pöytälevy on kierrätyslöytö, jalat Ikeasta.




Puusohva on ennakkoperintöä äidin äidiltä. Valkoiset pinnatuolit ostettu kymmenen vuotta sitten ensimmäiseen kotiimme. Ne toivat mieleeni lapsuuden.
Sohvatyynyt Anno.
Valkoinen seinäkello Karlssonin.



Kun muutimme nykyiseen kotiimme olin päättänyt ostaa Bompanin jenkkikaapin. Ja sen ostin.
Kodinkoneet ovat yleisesti rumia. Bompani on kaunis.
Keittiössä ikkuna on korkealla. Verhotangossa ei roiku verhoja, vaan Boskken Sky planter ja kupariamppeli, joka on kierrätyslöytö. Kuten näkyy, kasvi viihtyy pää alaspäin. Kasvaa ainakin huomaa vauhtia.





Niinpä.







Ilona





perjantai 25. lokakuuta 2013

Entten tentten





Toivomukseni on kuultu. Työt ovat taas alkaneet ja arki täyttynyt. Minua on taas kerran muistutettu eräällä tosiasialla. Valvominen väsyttää. Yöherätykset vauvan kanssa ovat tosin alkaneet sujua rutiinilla. Muutaman ensimmäisen yön sitä on aina pirteä, varuillaan ja päivystää. Koskahan vauva herää, koska tuhina muuttuu itkuksi, koska itku on nälkää ja koska se onkin masuvaivoja?
Hetken päästä vauva muuttuu tutuksi ja tiedät mitä hän tahtoo milloinkin. Hetken päästä pirteys on kadonnut ja osaat yöllä yhtaikaa syöttää vauvaa ja nukkua.
Näin se tapahtuu:
Itku ->
aamutakki päälle ->
maitopullo mikroon ->
vauva syliin ja sohvalle ->
tuttipullo suuhun ja silmät kiinni ->
maitopullon verran unta.


_________________________________________________________________________________


Perjantai. On arvontapäivä. Ihan mahtavaa. Nimittäin viisi osallistujaa. Entten tentten.
Voittaja on neiti numero 3 kohteessa. Itse asiassa hän on rouva. Grattis!!! Osoite jo löytyykin :)

_________________________________________________________________________________


P.S  Kuinka pidät kodinonnen elossa?
Älä koskaan, koskaan, kastele kodinonnea ylhäältä päin. Kastele lautaselle. Älä päästä kuivumaan kastelujen välillä.

Tänään löytyi meidän.
Saa nähdä kuinka kauan kodissamme onni kukoistaa.




Ilona








torstai 24. lokakuuta 2013

Tee origami




...jos toinenkin




Leikkaa pitkä suikale paperia. Taita kulma kolmioksi..

..ja jatka paperin taittelua kolmion muotoon, kunnes sinulla on kolme ja puoli "telttaa".


Aloita kerimään kolmioita pyramidin muotoon. Ensimmäisistä neljästä sivusta muodostuu laidat ja kahdesta seuraavasta kolmiosta muodostuu pohja..

Tämän jälkeen keri loput kolmiot pyrämidin ympärille ja taita viimeiset kaksi pyramidin sisään..

Valmis! Jos olet erittäin huolellinen, saat aikaiseksi terävempiä ja kauniimpia kulmia (kuin yllä).




Tee lisää. Eri kokoisia. Ja ripusta vaikka naruun.
Innostus ja paremmat ohjeet.


Tekemisen iloa!



Ilona



P.S Pahoitteluni superhuonolaatuisista kuvista.

P.P.S Huomenna ARVONTA

tiistai 22. lokakuuta 2013

11 väriä




Mustaa valkoisella



Musta ja valkoinen, nuo selkeät.


-Marimekon Muija-peltopurkkeja lapsuudenkodista ja isoäidiltä.
-Rakas mustavalkoisena.
-Liitutaulu wc.n ovessa.
-Bliw by Nanso.
-Eteishallin levoton mustavalkoinen kaveri Ikeasta.
-Ninjat Zane ja Cole skeittaamassa.
-Pojan huoneen säilytysratkaisu. Ikea Stuva kaapit ja takana menee Elfan kiskot + hyllyt.
-Miller Goodmanin Facemaker on ainoa blogivoittoni. Enempää ei voisi toivoa.
-Palalaatikot muistuttavat lapsuudesta.
-Pojan sänky. Niemen tehtaiden sänky (10e) kirpputorilöytö vuosien takaa. Mustavalkoiset ruutupussilakanat Kodin ykkösestä.
-Mies sanoo lompakkoa kuin lompakkoa kukkaroksi. Kukkaro sille piti sitten hankkia.
-Tivoli audion radio Combo aamujen pelastajani. Vieressään Palaset-cd-boksi.
-8-kulmainen 90-luvun tarjoiluastia eurolla kirpputorilta. Seuranaan preerianruusut (se oli perjantai).
-Musta skooli Kontti-kierrätyskeskuksesta.





Ilona

Musta

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

12 minuuttia





Aamulla pieni pakkanen. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Autoihin pakkautuu kolmesta sukupolvesta. Kuusi aikuista, kolme koiraa, kolme koululaista, taapero ja vauva. 12 minuuttia ajoa ja perillä Sipoonkorven kansallispuistossa.

Aikuiset keräävät karpaloita, lapset innostuvat jäätyneistä lammikoista, koirat nauttivat vapaudesta ja vauva päiväunista kantorepussa. Yksi hirvikin oli pellonlaidassa kuulemma nähty.

Ei se aina auvoisaa ole. Mutta tänään. Yksikään ei kitissyt. Kukaan ei itkenyt. Kaikki tuntuivat nauttivan. Oli hiljaista. Suo tuoksui.

Enempää en olisi toivonut.




Ilona