Kipsissä (DIY)

1kg kipsijauhetta maksaa askarteluliikkeessä 3,7€. Jauheeseen lisätään vettä, sekoitetaan, kaadetaan muottiin ja odotetaan tunti.

Tahdottiin jotain selkeää. Muotoja. Poika ehdotti valumuotiksi lieriön muotoista roskiin matkalla olevaa muovipakkausta. Äiti maitotölkkiä. Lieriöstä tuli kynttilänjalka ja maitotölkkiin valetusta kipsistä -no muoto vaan. Kipsijauhetta meni se kilo näihin kahteen.

Kynttilänjalka tehtiin vuoraamalla kynttilä tuorekelmulla. Kipsi kaadettiin lieriöön ja tökättiin kynttilä massaan. Massa on jogurttimaista löysää, joten kynttilä ei pysyisi siinä pystyssä. Kynttilä tuettiin pysymään paikallaan kiinnittämällä se maalarinteipillä  lieriön reunalta toiselle. Massan kovetuttua otettiin kynttilä pois ja irrotettiin tuorekelmu kipsistä.

Maitotölkistä tehty muoto saatiin kaatamalla kipsimassaa leikatun maitotölkin pohjalle ja antamalla sen kuivua kallellaan.

Toimivat hauskasti yhdessä - täydellisen sileä kynttilänjalka ja rosoinen maitotölkkimuoto.

P.S. Vaikeusaste - helppo.

Ilona

Työtön

No ei työtön mutta toimeton. Edellisen hoitovauvan lähdöstä alkaa olla kuukausi. Kuukauden olen odottanut puhelimen soittoa, sitä, että tämä toimettomuus loppuisi.

Eihän se silloin soi, kun sitä vahtii ja odottaa. Vaan silloin, kun on starttaamassa autoa kohti festaripaikkakuntaa. Kun yöpymistä varten on vuokrattu asunto. Kun juhlintaa silmälläpitäen on jäähdytetty kuohuviini ja Koskenkorva poikineen. Kun aurinko paistaa ja festivaaliliput odottavat vaihtoa an rannekkeeseen. Silloin se soi.

Toisinaan suunnittelen jotain valtaisaa remonttiprojektia. Tai pikkujouluja. Olen varma, että puhelin soisi jos olisin hakenut maalikaupasta yhdeksän litraa maalia, suojannut seinät ja lattialistat ja aloittaisin maalaamaan kotimme lattioita. 

Tänään päätin tehdä jotain pienempää ja viihdytin itseäni siirtelemällä huonekaluja.

Mies huudahti kotiin tullessaan -Sulla on tylsää!

-No ei mulla nyt juuri ole ollut tylsää, kun mulla on kerrankin ollut jotain tekemistä.

Sitähän se tarkoitti, että odotan ja odotan. Ja välissä keksin itselleni hommia, ettei odotus tuntuisi niin väsyttävältä.

Hyvää viikonloppua sinulle!

P.S. Tämän työn kuormittavia asioita on se, että aina täytyy olla muutaman kuukauden palkan verran säästöjä. Pahan päivän varalle. Se paha päivä on juuri se aika, kun sitä soittoa ei vaan viikkoihin (tai kuukausiin) kuulu.

Ilona

-90%

Vanhojen tavaroiden liikkeessä oli alennus. Kaikki -90%. Kiersin liikkeen ympäri neljään tai viiteen kertaan. Lohenpunainen pinnatuoli, Finelin emalikulhoja kymmenissä veräissä, jopa pastellinkeltaisena. Arabian tummanvihreä kukkaruukku, hintalapussa luki 10 centtiä. Ja siitä vielä alennus. Tämä oli se minun once in a lifetime 

Paniikki. Mitä kaikkea saisin mahtumaan autoon. Ja syliini! Ennen kuin muut ehtivät napata. No ainakin kukkaruukku ja emalikulhoja. Monta.

Sitten heräsin. 

Voi hemmetti!

P.S. Huomenna mennään pojan kouluun pikkujouluihin. Litteään pakettiin kääräistiin aika hieno Skylanders-suklaakalenteri. Poika ei ollut varma, tykkäisikö joku tyttö siitä, jos sen sattuisi pakettivahtajaisissa saamaan. Äiti vakuutti, että itse tyttönä olisi ainakin tosi tyytyväinen.

Ilona

Bad hair day

Helppo ja mahdollisimman huoltovapaa. Siinä sekä koiran, että omistajan mielipiteet karvoista. Lähtötilanne oli toivoton, lopputulos (kuvissa yllä) vielä toivottomampi. Turkki on väritön, haalistunut versio entisestä. Karvoja on siellä täällä ja sisäkumi paistaa pahasti monesta kohtaa. Varmaan aika rankkaa, kun mikään ei auta. Aina vaan on tukka huonosti. Onneksi on keksitty se juttu, jolla voi kertoa kaikille huomaavansa itsekin tilanteen. Okei, ei Rossu omista Bad hair day- pipoa, mutta kyllä sillä on talvinuttu, jonka se vetää päälle lähtiessään ulos. Aina siihen asti, kunnes pahin tilanne on ohi.

P.S. Minä en sitten ole mikään fanaattinen koiraihminen. En koirista puhuja, koiraharrastaja enkä koirienrakastaja. Kettuterrieri nyt vaan on päässyt salakavalasti iskemään takavasemmalta. 

Ilona ja Rossu

Just a perfect day

Joskus päivät menevät täysin nappiin. Kaikki vain osuu kohdalleen. Sää, ihmiset, tunnelma, ruoka ja polut joita kuljet. Kun ainoa mieltäsi painava asia on, miksi englantilaiset toffeet näyttävät niin kovin kauniilta ja herkullisilta, mutta ovatkin yksi suuri pettymys, tiedät kaiken olevan hyvin.




          Ota hetki. Laita nupit kaakkoon ja nauti:

Ilona

Kuka muka

-Levittää hoitoaineen pyyhekuiviin hiuksiin antaen sen vaikuttaa kolmen minuutin ajan
-Käyttää säännöllisesti hammaslankaa
-Pesee kätensä hieroen niitä saippualla 30 sekunnin ajan
-Vaihtaa tyynyt uusiin kahden vuoden välein
-Syö kasviksia puoli kiloa joka päivä
-Sulkee tiskikoneen vesihanan
-Pesee tumman, vaalean ja kirjopyykin niille tarkoitetuilla omilla pyykinpesuaineillaan
?




Ilona

Ei lunta ilman talvea

Ei lunta ilman talvea. Eikä talvea ilman lunta. Kumpaakaan ei ennustusten mukaan ole tulossa vielä kuukauteen. Tälle passaisi jos lumentulo alkaisi 23.12 ja huhtikuun alussa voisi kirmata pitkin katuja tennarit jalassa kuivin varpain. Muistattehan, että talvi on niin kovin rankkaa aikaa. Lumentulo yllättää joka vuosi autoilijat. VR takkuilee ja Facebookin seinä tulvii omakotitalollisten lumenkolaus-päivityksistä. Ja ulkonakin on kylmä - hyrr!

P.S. Toisiksi ylimmäisen kuvan oikeasta alalaidasta löytyy miehelle tekemäni myönnytys sisustuksen suhteen. Kyseessä ei toki ole sisustuselementti, vaan miehen vihreä voimistelukuminauha. Ja se saa olla siellä, ihan aina. Ihan oikeasti.

Ilona

Rossun joulumood

Vaikka muu perhe pyristelee vielä joulun tuloa vastaan, on kettuterrieri Roosalla selvästi jo joulumoodi päällänsä. Se on näköjään vaihtanut ruoka-ja juomakuppinsa jouluisen värisiksi. Ja mikäpä sen tunnelmallisempaa kuin ottaa päivätorkut lampaantaljan päällä.

Punaiset kupit ovat Finelin emalia ja Kaj Franckin suunnittelemat. Kaapista löytyy lisää pienempinä, isompina, keltaisina ja sinisinä. 

Finel on tuotemerkki, jota valmistettiin Wärtsilän konserniin kuulunut Järvenpään emali. Suomeen emaliastiat ovat rantautuneet 1900-luvun alussa. Emaliastioiden kulta-aikaa oli kuitenkin 1950- ja 1960-luku, jolloin emalointi kehittyi aiempaa kestävämmäksi. Tuolloin Wärtsilän tytäryhtiö Arabia alkoi palkkaamaan emalisten käyttöesineiden suunnittelijoiksi tunnettuja taiteilijoita. Finelin suunnittelijoina on Kaj Franckin lisäksi toiminut mm. Seppo Mallat, Raija Uosikkinen ja Esteri Tomula.

P.S Tänään tuo tursake pääsi eroon karvoistaan, aamun alkaessa parituntisella trimmaussessiolla. Että se inhoaa sitä. Minä myös. Trimmaan turkin itse ja trimmaus tapahtuu nyppimällä.

Ilona

Äitinsä poika

Äiti ja poika käyvät sunnuntaina isossa tavaratalossa ruokaostoksilla. He kävelevät sisään ja poika katsoo ihmeissään ympärilleen. Joka puolella punaista ja kultaa. Kaikki verhoiltu tulevaa juhlaa varten. Sitä, johon olisi 36 päivää.


-Eihän vielä ole joulu!!
-No ei niin.
-Miks täällä näyttää tältä!?
-No valmistautuvat jouluun.
-Eihän siihen pitäis mennä kun joku yks päivä kun ne koristeet laittaa.
-Niinhän se on.
-No mutta miksi?
-Sellasta se elämä on. Yrittävät saada ihmiset ostamaan mahdollisimman paljon tavaraa. Mitä aikaisemmin aloitetaan, sitä enemmän saadaan myytyä.


Äiti ja poika jatkavat matkaa leluosaston läpi hedelmä ja vihannesosastolle. Sieltä maitohyllyn kautta kohti kassoja. Poika näkee joulukalenterin ja kysyy voisiko saada sellaisen.
-Eihän vielä ole se joulukuu. No et saa.


Pojalla on aina ollut itse tehty kalenteri tai kuvakalenteri. Sellainen, jossa on perinteinen vanha kaunis joulukorttimainen kuva ja ehkä kultaisia tai hopeisia hileitä.


-Tiedätkö mikä se on?
-No?
-Se on suklaakalenteri. Jokaisena päivänä saa avata luukun ja siellä on suklaata.


Poika on ihmeissään. Voi pientä, eikö sille ole kukaan elämänsä aikana kertonut suklaakalenterista? Äiti käy päässään taistelua. Onko aina pakko olla niin tiukka? Voisiko äiti joskus antaa periksi omille asenteilleen? Hetken päästä äiti huomaa luvanneensa pojalleen suklaakalenterin.
Poika sai valita ihan itse.


Äiti ja poika kulkevat kohti kotia ehkä maailman rumin joulukalenteri kassissaan. Äidin mielestä. Pojan silmät kiiltävät innosta, kun hän katsoo maailman hienointa Disneyn Autot-kalenteriaan ja pohtii onko joulukuussa vain 24 päivää.


-Tän voi säästää sitten ensi vuodeksi. Laittaa nämä luukut vaan kiinni ja avaa sitten uudestaan. Ois tää kyllä voinut olla pelkkä kuvakalenteri. En mä tarvii niitä suklaita.


Äiti hymyilee mielissään ja muistaa illalla nukkumaanmennessä sanoa pojalle kuinka superihana tämä onkaan.




Ilona

11 väriä

Green day

Kodin värisarja saa pitkästä aikaa jatkoa. Läpi on käyty jo musta ja valkoinen,  minttu  ja keltainen.

-Pojan huoneessa vanhana ostettu Ikean keittiöjakkara. Sai ylleen vihreän maalin.

-Vihreä tyyny muistuttaa hymyilemisen tärkeydestä.

-Eteisen lamppuun tehty "varjostin" vihreistä kapeista pilleistä.

-Palaset Norsu-säästölipas on kierrätyslöytö.

-Ostin kierrätyskeskuksesta 1€/kpl vanhoja käsityöluokan putkijalkaisia jakkaroita. Hioin, lakkasin ja maalasin jalat kiiltävällä maalilla.

-Anoppi innostui kutomaan hiiriä. Meille kotiutui yksi. Taisi yksi eskariryhmällinenkin saada omat hiirensä.

-Poika on vihdoin alkanut piirtämään. Mitäs muutakaan kuin possuja.

-Legon avaruussarjan tyypit miellyttävät myös äidin silmää.

-Pertti Santalahden (Humppilan) maljakon muotoilu ja väri miellyttävät. Edullinen kierrätyslöytö.

Ilona

Lähdetäänkö matkalle - sinä ja minä?

Luet naistenlehdistä. Törmäät siihen blogeissa. Kaverisikin hehkuttaa. Olet itsekin yrittänyt. Moneen kertaan. Jättänyt leikin aina kesken. Se on jäänyt kiireessä. Sinulla on ollut syitä. Olet keksinyt syitä. Sinua ärsyttää. Olet vähän kateellinen niille, jotka ovat onnistuneet. Tahtoisit kovasti itsekin. Onnistua.

Kuinka hyvältä lenkkeily tuntuu. Aluksi kunto oli huono. Ei jaksanut juosta. Lenkit eivät kulkeneet. Ei huvittanut yhtään. Oli pakko pakottaa itsensä juoksemaan kerta toisensa jälkeen. Aika kului. Pikkuhiljaa huomasi, kuinka jaksoikin enenmmän. Matka, joka oli ennen mennyt puuskuttaessa tuskissa, meni nyt kevyesti eikä edes väsyttänyt. Huomasi, kuinka tästä sai puhtia. Illalla oli vaan pakko päästä lenkille. Ja kuinka hyvä olo lenkin jälkeen tulikaan. Samalla ihan vahingossa syömiset järkeistyivät ja painokin putosi pari kiloa. Nyt juoksemisesta on tullut osa arkea eikä ilman voi olla. Se fiilis, mikä siitä tulee, kun huomaa jaksavansa juosta 15 kilometrin lenkin kevyesti. Ei tätä enää vaihtaisi pois.

Kuulostaako tutulta? Ei omassa elämässä, vaan niiden muiden. Itsekin tekisi mieli. Mutta.

-Ei ole aikaa.

-Ei ole lenkkikaveria.

-Kunto on vaan niin armottoman huono, ettei jaksa.

-Niveliin sattuu.

-Kuka hoitaa lapsia sillä aikaa?

-Kolmivuorotyö vie kaiken puhdin.

-Polvi kipeytyy lenkillä.

-Ei ole kunnon lenkkivaatteita kengistä puhumattakaan.

-Ja..

-Ja..

-Ja...

Kyllä minuakin sohva vetää puoleensa iltaisin. Ja kuinka kauan pohdin uskallanko julkaista tämän tekstin. Koska sillon en voi enää paeta. Nyt olen kuitenkin päättänyt. Tahdon asettaa tavoitteita ja saavuttaa niitä. Miksi kerron sen sinulle? No siksi, etten voisi luistella tästä. Taas. Ja siksi, että tahdon sinut mukaan! Ei väliä asutko Pohjanmaalla, Islannissa vai Helsingissä. Ei väliä oletko kolmivuorotyössä tai työtön. Tai onko sinulla kahdeksan lasta vai oletko lapseton. Ei väliä onko sinulla huono, keskinkertainen vai hyvä kunto. Tärkeintä on tahto. Tule mukaan. Ihan omana itsenä. Omista lähtökohdista. Omilla tavoitteilla.

Kyllä teitä käy täällä. Anonyymeja. Kirjautuneita lukijoita. Tuttuja. Satunnaisia ohikulkijoita. Statuksella ei ole väliä.

Tsempataan toinen toisiamme. Tehdään tavoitteita. Päivitetään kuulumisia. Ollaan keväällä siinä kunnossa, että jaksetaan se kymmenen kilometrin lenkki. Jooko? 

Olen varma, että ryhmä auttaa motivoimaan. Se, kun on vähän tilivelvollinen jollekin.

Saataisiinko me porukka kasaan? Saataisiinhan? Perustettaisiin Facebookiin suljettu ryhmä meitä varten.

Kun innostuit, älä aikaile (muuten keksit syitä ja homma jää)
laita minulle postia ilonakeskenerainen@gmail.com 

Kerro postissa oikea nimesi, niin lisään sinut kaverikseni facebookissa ja lisään sinut ryhmään.

P.S. Joo. Joo joo. JOOOOOOO!

P.P.S. Olen varma, että meitä on kasassa jo kolme. Minä, poika ja sisko.




Ilona

Hiljaiseloa

Pinnasänky odottaa taas valmiiksi pedattuna uutta tulijaa. Hiljaiseloa on jatkunut muutama viikko. Säpsähdän joka kerralla, kun puhelin soi. Odotan, että sieltä tarjottaisiin töitä. Syliin mahtuisi taas pieni.

Sunnuntaissa on rauhallinen tuntu. Vähän samanlainen, kuin makuuhuoneessa. Ei ole kiire. Eikä kirkkaita värejä. Vain tasaista.

Makuuhuoneen ikkunan edessä kasvaa iso mänty. Tuo rauhaa. Meidät luonnon lähelle. Kotimme on aika verhoton. Makuuhuoneeseen Ikean vaaleanharmaat pellavaverhot tuovat kuitenkin oman tunnelmansa. Sellaista pehmeyttä. Iittalan harmaassa Vitriini-rasiassa odottaa korvatulpat. Ovat kovassa käytössä aina kun talossa on vauva - muuten heräisin jokaiseen liikahdukseen ja tuhinaan.

Vanha lamppu on kierrätyslöytö. Harmaaksi maalattu keittiöjakkara toimii yöpöytänä. Peter Franzenin Tumman veden päällä oli vaikuttava lukukokemus. Samoilla silmillä kirja odottelee vielä tarttumista.

Origamit saivat siirtyä olohuoneesta makuuhuoneeseen. Siinä leijuvat anopilta saadun mustaksi maalatun vitriinikaapin päällä. Vanhassa talossa tunnelman lisäksi parasta ovat arjen pienet yksityiskohdat. Pyöreät nostalgiset valokatkaisijat ilahduttavat.

Ilona