sunnuntai 3. marraskuuta 2013

44- 74cm





Taas kerran on vauvanvaatteet saatu pestyä pyykkikorin pohjalta ja viikattu kaappiin. Tuttipullot on siirretty tiskikaapista säilöön. Hoitoalusta nostettu pyykkikoneen päältä vaatehuoneen perukoille. Äitiyspakkauksen makuupussi pesty ja kirpputorilta ostetut vauvalelut nostettu kaappiin. Kaikki on poissa silmistä, mutta valmiustilassa odottamassa uutta.

Meillä on puolentoista vuoden aikana ollut hoidossa ihmisen taimia koosta 44cm kokoon 74cm.

Pienet tulevat usein nopealla aikataululla. Puhelin saattaa soida ja siitä muutaman tunnin päästä sylissä saattaa tuhista vauva. Usein vauvan mukana tulee vain vauvan päällä olevat vaatteet ja tutti. Mukana voi olla unilelu tai kesällä vauvalle on voitu pakata kassiin viisi kokonumeroa liian iso toppapuku. Hoitolaukussa saattaa odottaa kaksi tuttipullollista äidin pumppaamaa rintamaitoa.

Luonnollisesti varastossa täytyy olla aikamoinen kasa kaikenlaista vauvailuun liittyvää. Varastoja kartutetaan pikkuhiljaa. Omalla rahalla. Paljon on löytynyt ja löytyy kirpputorilta. Osa ostettu uutena. Vaunut ovat olennainen vauvatarvike kun elämä on liikkuvaa. Vaunut päätimme ostaa uutena ja vaunujen täytyi olla laadukkaat, jotta ne kestävät vauvalta toiselle vuodesta toiseen.

Sitten on käytettynä ostettu Manduca, Baby Björnin sitteri, vähintään 30 vuotta vanha pinnasänky, kehto , ystävältä saatu vauvan lelukaari, hoitoalusta, 3 äitiyspakkauksen makuupussia vuosilta 1989-1994, laatikollinen kirpputoreilta löytyneitä vauvojen kirjoja ja leluja, 10 erilaista tuttipulloa ja neljä hyllyllistä eri kokoisia vauvanvaatteita. Sekä tietysti äidinmaidonkorviketta ja muutamaa eri kokoa vaippoja.

Ja kyllä me isompaan asuntoonkin ollaan työn myötä siirrytty, että tila riittäisi. Edellinen kahden makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön koti oli liian pieni. Kaikilla täytyy olla oma reviiri ja sen täytyy olla tarpeeksi iso, jotta homma toimii. Miehellä on oma huone, jotta hän voi nukkua yöt rauhassa ja jaksaa nousta aamulla töihin klo5.56.


Mutta nyt. Nyt minua ei odota kukaan eikä velvoita mikään. Pojat ovat 5 (viisi!) tuntia poissa. Ainoa ääni, joka täällä nyt kuuluu on jääkaapin hurina. Sohva kutsuu. Ja vähän kirpputori ja maalipurkki. Jälkimmäisten kutsuääni on kuitenkin vaimeampi.


Ihanaa sunnuntaita ja voimia tulevaan viikkoon!


Ilona






11 kommenttia:

  1. Söpöjä pikkaraisia vaatteita! Erityisesti tuo sydänkuvioinen! Nautihan viisituntisestasi <3 PS. Kävitkö kirppiksellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, pikkuvaatteet on niin söpöjä! Ja kuinka kätevää oikeasti kun törmää kirpputorilla minkä vaan kokoiseen söpöön vauvanvaatteeseen, voi aina kotiuttaa sen ;)

      Saatoin vahingossa jämähtää tietokoneelle kolmeksi tunniksi. Vähän haaveilua ja äkkilähtöjen selailua, verkkokauppaostostelua, blogeja, valokuvien laittelua, äkkilähtöjen selailua, äkkilähtöjen selailua, blogeja, verkkokauppoja ja äkkilähtöjen selailua :)

      Poista
  2. Toi on kyllä niin mielenkiintoinen toi sun työ/ teidän perheen työ. Toi reviirijuttu on hyvä olla hoidossa, että jaksatte. Mitäs äkkilähtöhommia? Löytyikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy olla tarpeeksi tilaa, että pystyy hengittämään :)

      No täytyy vähän haaveilla. Niinku jos tää mamma ottais ja lähtis yksin makaamaan rannalle kahdeksi viikoksi. Esimerkiksi :)

      Aika kanariansaarivoittoista tuo tarjonta. Ja jostain syystä se ei mua niin kovin houkuttele (vaikka en kyllä ole käynyt).

      Poista
    2. No niin on. Se on vähän niinku Thaimaa, Kanaria tai Kap Verde, jos meinaa lämpöön lähiaikoina. T: toinen niitä kaivellut ja kummastellut

      Poista
    3. voidaan lähteä yhdessä matkalle-
      Thaimaa tai Kap verde passaa B)

      Poista
    4. Joo. Mulle kelpais mikä vaan, missä on yhtään lämpimämpi, kun täällä :D

      Käveltiin tuolla kaupungilla ja tuuli oli ihan hirveän hyytävä. Ei kiva yhtään.

      Poista
  3. Mä tiedän ettei näistä asioista saa kauheasti huudella julkisesti mutta toimitteko te siis vastaanottokotina vai ihan sijaisperheenä? (Ei tartte vastata tai voi vastata vaikka meilillä - mulla ois kova mielenkiinto nimenomaan vastaanottoperheeksi ja kaikki kokemukset kiinnostaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastensuojelun tulisi olla julkista työtä, eli työstä voi kyllä puhua. Toki meillä on vaitiolovelvollisuus ja sen suhteen olen tarkkana, ettei asiakkaita voida tunnistaa tekstien tai kuvien perusteella.

      Toimimme lyhytaikaisena sijaisperheenä, eli vastaanottoperheenä. Uusi lakimuutos edellyttää, että mahdollisimman moni lapsi sijoitetaan perheisiin laitosten sijasta. Lapset tulevat vastaanottoperheisiin kriisitilanteista ja viipyvät sen aikaa, kun asiat saadaan toisaalla kuntoon. Sijoitukset kestävät muutamista päivistä jopa puoleentoista vuoteen.

      Vanhemmat voivat olla uupuneita, heillä voi olla päihdeongelmia, mielenterveysongelmia tai he voivat muuten olla sillä hetkellä kykenemättömiä antamaan lapselleen turvallista ja hyvää hoitoa. Kriisitilanteissa tehdään kiireellinen sijoitus tai sijoitus voidaan tehdä myös vanhempien kanssa yhteistyössä avohuollon tukitoimena.

      Lapset tulevat siis vastaanottoperheisiin siksi aikaa, että vanhemmat saavat asiansa kuntoon. Vastaanottoperheistä lapset voivat palata takaisin vanhemmilleen tai esimerkiksi lähteä vanhempien kanssa perhekuntoutukseen. Toisinaan asiat kotona eivät mene niin, että lapsi voisi sinne palata ja siinä vaiheessa aletaan valmistelemaan huostaanottoa. Kun lapsi otetaan huostaan, on se viimeisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Huostaanotetut lapset sijoitetaan sitten pitkäaikaisiin sijaisperheisiin tai laitoksiin.

      Perhehoitoliiton sivuilta löytyy infoa asiasta.
      Blogissani olenkin muutamiin otteisiin kertonut työstäni mm. otsikoissa Toivo, Onnen tunti ja Äiti, miten sä pärjäät ilman mua? ..selaile vanhoja tekstejä läpi, niin löytyy.
      Sähköpostitse voin vastailla tarkemmin kysymyksiin jos tulee jotain mieleen ilonakeskenerainen@gmail.com

      Poista
    2. Hei kiitos tiedosta. Meillä (tai enemmän mulla toki kuin miehellä, mutta anyways) on ollut paljon ajatuksissa sijaisvanhemmuus tai SOS-lapsikylä-vanhemmuus, mutta sitten kun HS:ssä oli juttua siitä vastaanottoperheenä toimimisesta niin sekin alkoi kiinnostaa...

      Poista
    3. Jos on mietteissä, että voisi joskus antaa kodin (pitkäaikaisesti) jollekin lapselle, niin tämä on myös hyvä keino aloitella hommaa. Sitoutuminen hommaan on kuitenkin niin eri tasolla. Siis sitoudutko 18 vuodeksi vai esim. vuodeksi. Meidän vastaanottoperheiden ei kuitenkaan tarvitse sitoutua hommaan kuin yksi sijoitus kerrallaan. Eli aina sijoituksen loputtua meillä on mahdollisuus laittaa pillit pussiin ja lopettaa homma. Tai jäädä tauolle. Tehdä muita töitä hetki tai lomailla vaikka puoli vuotta. Saa ihan itse päättää.

      Tässä näkee myös hyvin sen, miten vieraan ihmisen tulo perheeseen/kotiin vaikuttaa perhedynamiikkaan. Ja voisiko se olla oman perheen juttu, että antaisi kodin pidemmäksikin aikaa jollakin?

      Poista

Kiitos!