Äitini isän vanhemmat Martta ja Väinö perustivat leipomon Karkkilaan 1950- luvun alussa. Isoisäni isä Väinö oli työskennellyt ja saanut oppia Viipurissa. Leipomosta kuljetettiin tavaraa Karkkilan kauppoihin ja leipää kuljetettiin lähipitäjiin. Leipomotuotteita olivat mm. leivät, viinerit, munkit, Bebe ja Aleksanteri sekä Berliininmunkit.
Leipomon alkuaikoina uunit lämpesivät puilla. Isoisän äiti ja isä nousivat aamuyöstä lämmittämään uuneja ja leipomaan. Iltapäivällä pääsi hetkeksi unille, jonka jälkeen töitä piti taas jatkaa. Leipurin työ oli kovaa työtä ja leipomossa oli kuuma. Erään työpäivän päätteeksi isoisän äiti Martta päätti lähteä mökille lepäämään. Linja-autoa odotellessa Martta kaatui maahan ja menehtyi siihen 49-vuotiaana. Samana päivänä isoisälleni syntyi esikoistytär, äitini, joka sai nimekseen Martta.
Martta- nimi sai suvussamme jatkoa, kun siskoni kolmesta lapsesta keskimmäinen syntyi vuonna 2006 ja sai nimekseen Martta. Leipomon talo on edelleen pystyssä Rajakatu 4.ssä ja talon historiasta muistuttaa ulkoseinään kiinnitetty Viipurin rinkilä.
Vanha arkku on Väinön ja Martan leipomosta. Arkkua on käytetty leipomossa leivän kuljettamiseen. Alkuperäiseltä väriltään arkku on ilmeisesti ollut sinisävyinen (lohjenneista maaleista päätellen). Minulle se on aina ollut kiiltävän ruskea. Ruskea maali oli huonossa kunnossa, kulunut ja lohkeillut. Nyt arkku sai käsittelyssäni kiiltävän mustan pinnan. Alleen pyörät.
Poika totesi -Äiti, miksi sä teet kaikesta mustaa? Sohvankin värjäsit. Ja vielä virtahepo!
Tosiaan mustaa väriä saivat ylleen myös virtahepo ja A-kirjain. Mahtikiilto kyllä.
P.S Meidän suvussa on muuten viidessä sukupolvessa porukkaa elossa. Meidän lapset, me, meidän vanhemmat, äidin äiti sekä äidin äidin isän sisko (rautamummeli, joka asustelee vielä yksin omassa kodissaan).
Ilona
Viidessä polvessa, vau! Meitä on neljässä, lapsemme ovat nähneet minun isovanhemmistani kolme. Äidinäiti vielä porskuttaa, mutta juuri varmistui Alzheimerintauti-diagnoosi :( ja minulla on tunne, ettei aikaa ole enää kovin kauaa... Tai sehän on tietenkin fakta, mutta vuosien vieriessä olen ajoittain unohtanut omien isovanhempien kuolevaisuuden kun olen hoitanut niin kovin huonokuntoisia ihmisiä työssäni. Omat isovanhempani ovat melko pitkään asuneet kotonaan, äidinisä kuolikin kotiin. Isän vanhemmat olivat molemmat loppumetreillä hoidossa laitoksessa, mutta eivät kauaa...
VastaaPoistaSukupolvien ketju on niin kovin tärkeä! Ihania tuollaiset muistot kuten tuo arkkusi! Minulla on isäni isänisän ja -äidin päästä vedettävä sänky, joka ukin puheiden mukaan olisi ollut noiden Pekan ja Idan ensimmäisiä yhteisiä huonekaluja. Olen itse nukkunut siinä lapsena, isäni toi sen pyynnöstäni meille taannoin, kun kävin puuhuonekalujen kunnostuskurssia. Mutta aika ei riittänyt silloin sen kunnostamiseen, ja nyt sänky odottaa siirtoa pienen siskontyttöni sängyksi, jahka he pääsevät muutamaan isompaan asuntoon... Toki se kunnostusta vaatii edelleen, mutta aika aikaansa kutakin.
Tuo onkin ihanaa, jos saa elää elämäänsä loppumetreille asti kotona. Varmasti todella tärkeää vanhuksille itselleen.
PoistaOi vaalikaa tuota sänkyä ja muistoja siitä. Tuollaiset päästävedettävät sängyt ovat kyllä niin ihania ja jos meillä olisi tilaa, niin ihan varmasti ostaisin ja sijoittaisin vaikka sohvaksi..muhkea patja, päiväpeitto ja paljon tyynyjä kaveriksi..miten ihanan päivälepopaikan siitä saisi.
Hienoa, että on historiaa sekä tavarana, paikkoina, että tietona tapahtumista. Mielenkiintoista. Mulla on vielä isovanhemmat elossa, meitä on siis neljässä polvessa (pikkusiskoni pojasta isän vanhemiin). Valitettavasti vaan ei olla kovin läheisiä. Ei isän, eikä siksi hänen vanhempienkaan kanssa. Nähdään, mutta melko harvoin. Äidin vanhempia en ehtinyt tuntea.
VastaaPoistaTäälläkin muuten maalataan tänään mustalla. Kiiltävällä. Ihan huikean hyvä kiilto tuossa sun maalissa!
Niinpä,mielenkiintoista sukuun liittyvä historia..eikä tuollaisia tavaroita, joilla on tarinat, viitsi hävittää - milloinkaan.
PoistaAi maalaat, aika hyvä sattuma :) Jään mielenkiinnolla odottamaan,että mitä! On muuten kovin helppoa tuo kiiltomustalla maalaaminen..on jotenkin armollista maalia, kun ei kuivu sekunnissa eikä toisessakaan ja tasoittuu ihan itsestään kun sitä sutii menemään.
Niin on. Nyt on rahin jalat saaneet väriä jo toisen kerroksen. Kylppärin lipaston valmistuminen ottaa vähän kauemmin aikaa, kun ei taida pohja + 2 kerrosta riitää. Kahvat suhautan spraylla. Sit sinne on tulossa puikoilla uusi mattokin :)
PoistaIhania yksityiskohtia teidän kotona, tuo kiikkutuoli on kyllä todella ihana :)
VastaaPoistaKiitos Johanna! Keinutuolista on tullut miehen paikka..koska minä makaan aina pitkin pituuttani sohvalla, eikä siinä ole miehelle tilaa ;)
Poista