Designia roskakatoksesta?

Päivittelin eräänä päivänä miehelle ääneen, kuinka sängyn vierusta kaipaisi mustaa pinnatuolia. Ei puisen väristä, eikä valkoista, joita talosta löytyy jo riittämiin. Vaan tummaa. Jotain, jossa olisi särmää. Mies siihen sitten kommentoimaan, kuinka hän näki töissä ollessaan erään kerrostalon roskakatoksessa mustan pinnatuolin.


Ihan liian usein mies aloittaa lauseen - Mä meinasin... 
Niinpä tälläkin kertaa. Mies oli meinannut ottaa tuolista kuvan ja meinannut lähettää sen minulle. Kysyä josko tykkäisin. Tuoli oli kuitenkin kuulemma ihan kulunut ja maalikin lähtenyt.


Minä -Jaa että kaksi päivää sitten!!! Ja että meinasit!? Älä enää koskaan meinaa mitään. Ja nyt kyllä mennään ja heti!


Matkalla slummikerrostaloalueelle satoi vettä. Ensimmäisen kerran moneen viikkoon. Voi, jos se tuoli seisoo siellä sateessa. Mies lohduttamaan, että ei se varmasti enää ole siellä. Siitä on jo kaksi päivää. Samaan hengenvetoon sanoo, ettei tiedä, se saattoi olla joku pahvituolikin. Pahviksi kutsumme Ikean huonekaluja. Minä pidän miehelle luennon siitä, kuinka hänen tulisi jo osata tunnistaa huonekalut, joista minä pidän ja jollaisia meille sopii. Ja kuinka ihmiset saattavat hylätä vaikka monen sadan euron designhuonekaluja tietämättömyyttään roskalavoille.


Saavuimme slummiin. Taivaalta vihmoo jääkylmää vettä ja minä juoksen roskakatokseen. Kaappaan syliini tuolin ja sullon sen kiireenvilkkaa auton takapenkille. Fanett tai ei, juuri täydellinen.





P.S. Eikä siitä mikään maali ollut irtoillut. Löytäjänsä ei vaan tajunnut, että istuinosa voi olla muun tuolin kanssa eri sävyä. Miehet!


P.P.S. Ovaalin muotoinen 60-lukulainen peili on löytö Kontista. Arvoin kauan, että ottaako vai ei. Onneksi otin.


P.P.P.S. Rikkoakseni harmoniaa, joka saattoi syntyä yllä olevista makuuhuoneemme kuvista, on pakko näyttää teille miltä siellä näytti ostohetkellä. Että olkaa hyvät vaan. *Huutonaurua*.

Ilona