Ensimmäinen pisto tuntuu illalla, kun asetan herätyskellon soimaan ja puhelimen näyttöön ilmestyy teksti Herätykseen on tästä hetkestä 9 tuntia 38 minuuttia. Toinen pisto tuntuu aamulla klo.5.10, kun vierustoverin herätyskello pärähtää soimaan ja minä käännän kylkeä. Kolmas pisto tuntuu reilu tuntia myöhemmin, kun teini kolistelee rappusia alakertaan ja vääntäydyn syvemmälle peiton uumeniin. Koko omantunnontuskapistosten huippu saavutetaan klo.8.00, kun soitan (SOITAN) pojalle alakertaan ja sanon, että nousen aivan kohta. Pyydän poikaa pukemaan päälle. Hän vastaa tehneensä sen jo. Tässä vaiheessa havahdun, että ei hemmetti. Nousen, petaan sängyn ja kävelen alakertaan. Tuvassa ison pöydän ääressä istuu pienen näköinen poika kauluspaita napitettuna ylös asti napsien myslin seasta kuivahedelmiä aamiaiskulho lusikoituna tyhjäksi. Sanon hyvää huomenta, halaan poikaa ja päätän saattaa hänet kouluun. Vaikken ikinä saata.
Illalla leivon voisilmäpullia.
Tuntuu epäoikeudenmukaiselta saada vaan olla. Levätä ja nukkua hyvin. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun ei aamulla tarvitse lähteä töihin. Yöllä ei ole vauvaa, joka valvottaisi eikä päivällä ole ketään, joka vaatisi. Vaikka tuon leipää pöytään miehen rinnalla, tuntuu, että vain luistelisin töistä. Vaikka yritän vakuuttaa itselleni, että olen juuri nyt ansainnut levon ja unen, en usko vakuuttelujani. Vaikka olen viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana hoitanut seitsemän vauvaa yöherätyksineen, aamuisin muiden herätessä tuntuu pisto sydämessä ja koen itseni laiskaksi. Ei auta, vaikka juuri nyt tiedän nukkuvani pois univelkoja ja väsymystä, joita olen vauvojen ja remontin kanssa kerännyt.
Odotan aamua, jolloin jaksan yllättää perheen töihin ja kouluun lähtijät vasta leivotuilla sämpylöillä. Siihen asti saavat tyytyä muina vuorokaudenaikoina täydellisesti toimivaan ruoka- sekä pyykkihuoltoon ja heidän silmissään kuin itsestään puhtaana pysyvään kotiin.
P.S. Ainiin. Tapetti loppui olohuoneen viimeisen seinän kohdalla kesken (kuvat). En mä siis täysin työtön olekaan.
Ihana sinä :)
VastaaPoistaIte oot :)
PoistaTuttu tunne. Vaikka ois valvonu tuhat yötä, sata päivää niin yhdenkin hyvin nukutun ja levätyn päivän jälkeen toinen hyvä, levätty päivä aiheuttaa pistoja. Kummallinen on ihmismieli. Mutta ota nyt kaikki irti, leväten jaksaa :)
VastaaPoistaJa jotenkin se, ettei miehellä ole vaihtoehtoa elää tällaista elämää. Jäädä sängynpohjalle aamuisin. Onneksi on aikanaan viettänyt pojan kanssa elämää hoitovapaalla. On saanut edes vähän maistaa elämää työpaikan ulkopuolella.
PoistaOta nyt levosta ilo irti, hullu nainen! Turha tuntea syyllisyyttä! Kuuseen niin protestanttinen työmoraali, ettei ansaittua lepohetkeä viettäessäänkään osaa olla rauhassa. Ja lisää kuvia uudesta kodista, näyttää ihanalta!
VastaaPoistaT. Vakkarilukija, joka ei ole tätä ennen uskaltanut mitään kommentoida, mutta lukee kyllä aina mielellään, eli Aura
Ihana Aura!
PoistaJa auts, en kai mä niin pelottava ole, ettei tänne uskalla kommentoida :D
Eikun hyvä ja kiva, että uskalsit. Ja kiitos kun luet.
Joko remontti on valmis? En malta odottaa kunnon kuvia koko talosta ja kaikista sen nurkista! Tosi inspiroiva blogi sulla ja niin, lepää nyt ihmeessä, ei ihminen toimi kunnolla ilman unta :)
VastaaPoistaNo nyt tulee kommenttiosion toinen auts, mutta meillä on edelleen ruskeat ikkunanpokat, eli remontti ei ole valmis.
PoistaEi vaan..muutamia hienosäätöjä lukuunottamatta (ja sitä ikkunaremonttia) niin valmista on! Tän postauksen jälkeen otin nimittäin mielettömän tsempin ja tapetoin YKSIN ton seinänpätkän.
Voi sun kanssas. Mun silmin sä oot reipas, aikaansaava ja energinen. Hoidat sijaislapsia biologisen lisäksi ja remontoit just yhden omakotitalon. Oot leposi ansainnut :) Ei sillä - uunituoreet sämpylät aamulla kuulostaa kyllä täydellisille.
VastaaPoistaKyllä saatan olla mainitsemiasi, mutta myös itsekeskeinen ja unenhaluinen laiskottelija.
PoistaMä just yks päivä selitin sun työstä mun ystävälle ja sanoin että on varmasti tosi hyvä ja sopiva työ sulle, mutta ihan hullua hommaa, mihin mä en varmasti ikinä pystyis.. olet kyllä ansainnut leposi ja vaikka teini oiski helppo tapaus, niin on aina iso juttu, että sen ikäinen löytää hyvän kodin jostain perheestä, eikä joudu laitokseen <3
VastaaPoistaSuurimmaksi osaksihan tämä on ihan perusarjen elämistä. Sillä erotuksella, että meiltä vaaditaan vaan hieman perusperhettä enemmän sopeutumiskykyä ja stressinhallintakykyä. Ja ne erot ja menetykset.
PoistaHurjasti onnea teidän porukalle uuteen elämäntilanteeseen!
Kiitos! Nimen omaan vauvojen hoitaminen on se ei-mun-juttu... kyllä nämä omat pari vielä menee, mutta elää vauva-aikaa uudelleen ja uudelleen... siihen mä en uskois pystyväni. Onneksi on toisia jotka pystyy :) mä ennemmin väännän teinien kanssa ;)
PoistaHöpspöps sun reippaan ja vastuuntuntoisen kanssa! Kun miettii viime syksyäkin, niin ansaitsisit nukkua aiiika kauan ja joka aamu niin pitkään kuin huvittaa. Ja tässä "matoilusi" sivussa sitten remppaat "ihan pikkuisen" teidän uutta taloa. ;) Voi sua! <3
VastaaPoista