Ajelin yksin autolla kirpputorille ja radiosta pauhasi November rain. Hymyilin itsekseni ja mietin, että hemmetti mä tykkään. Tästä elämästä, jota elän.
Teini tiedusteli eräänä päivänä vienosti, mitä tekisin sitten kun he lähtevät pojan kanssa kouluun?
- Noo.. jos ei tule muita hoitolapsia, niin mun päivät kuluu siivoillen, sisustaen, ruokaa tehden ja kaupassa käyden. Ja kyllä mä aina jotain projekteja keksin (ja viittasin sillä hetkellä maalauksen alla oleviin ikkunalautoihin). Ja mussa on se hyvä puoli, että mä viihdyn myös yksin. Rakastan yksin olemista...
Nopeasti jatkaen - Niin siis mä tykkään kaikesta. Yksin oleminen on kivaa, mutta tykkään olla myös näin. Porukassa ja kun on sutinaa.
Takana on paikoitellen raskas kesä hieman haastavine Tirppa-hetkineen (miten mä tän muotoilisin; leikki-ikäiset ei vaan oo ihan mun juttu.).
Mutta takana on myös ihana kesä, josta muistan päällimmäisenä auringon ja ihanat päivät meren rannalla ja ystävän kanssa kahdestaan mökkeillen. Mansikat, päivittäin ostetut vadelmalaatikot, metsät, jotka ovat olleet täynnä mustikkaa ja lähijoen rannan, jossa olemme lämpiminä päivinä lähes asuneet.
Kesää on ahmittu nyt kroppa täyteen ja mä olen ihan valmis vastaanottamaan syksyn. Pienen pieni toive syksylle lähetetty, että voisinkohan seuraavaksi saada jonkun pikkiriikkisen hoitovauvan. Tähän hetkeen ja meidän tämänhetkiseen porukkaan sopisi pieni tuhisija niiiiiiin hyvin. Kiitos.
Ilona
Uskon. Sen olevan. Sopivasti kun saa kaikkea. Voisin omasta elämästä miinustaa pari päivää viikossa säännöllistä päivätyötä. Muuten taitaa olla aika jees täälläkin. Enkä väitä, että elämä kävisi tylsäksi vaikka ei päivätyötä tekisi ollenkaan. Aina on jotain projektia.. :D
VastaaPoista-Pappadiippa
Näinpä. Kun kaikkea saa sopivassa suhteessa (myös unta!!!), niin olo ja elo tuntuu varsin mukavalta ja kevyeltä.
PoistaMä varmaan nyt vedän puoleeni väkisin jotain projektia (joku vanha puukaappi vaikka),kun pyörin kierrätyskeskuksissa huonekaluja katsellen.
Tällaisia fiiliksiä on ihana lukea! Ja odotan vauvauutisia innolla.
VastaaPoistaMeillä mies tahtoisi päästä samoihin fiiliksiin ja pohtii juuri, voisiko hänkin jäädä kotiin kanssani tämän vastaanottoperhetyön varaan. (Vähän hui.)
PoistaToiveesi toteutukoon <3 :)
VastaaPoistaMe ollaan tällä hetkellä lupauduttu ottamaan lapsia 0-17 ikähaarukalla..niin vähän epätodennäköistä tietysti, että juuri vastasyntynyt vauva tulisi.
PoistaMutta vauvat on niin mun juttu, että kyllähän sitä kannattaa aina toivoa.
Olin juuri samaa sanomassa edellisen kanssa; toivottavasti toiveesi toteutuu!
VastaaPoistaHei minäkin rakastan haahuilla yksin kotona. Siihen ei kyllä nykyisin tule mahdollisuutta, muuta kuin etäpäivinä, mutta osaan sitten ottaa ilon irti asiasta. Noh, toki etäpäivänä tietysti tehdään töitä, mutta ainakin kotona, yksin. :D
Kiitos Kiki :)
PoistaEikun lisää etäpäiviä kehiin vaan :D
Ja voin muuten kertoa,että onpa kivaa,kun lapsi (lapset) kasvavat ja vähän ottavat askelia itsenäisempään suuntaan ja elämään tulee enemmän rauhallisia hetkiä ja saa keskittyä myös itseen (se on nimittäin myös tärkeää!)
Totta! Myös parisuhteeseen olisi joskus hauska saada keskittyä! :D
PoistaPidän peukkuja sun toiveille. Sä tosin kyllä vaikutat niin positiiviselle tyypille, että missä vaan tilanteessa ja millä vaan kokoonpanolla olisi kaikki hyvin:) Aika onnellista elämää.
VastaaPoistaNo pöö. Kiitos ♡
PoistaToki sitä pääsee helpommalla (ja on huomattavasti kivempaa), kun pyrkii näkemään asioista ne positiiviset puolet.
Terkut päivälepohetkeltä! En ole päiväkausiin edes istahtanut aloilleni, kun olen touhottanut innoissani menemään - sisustushommia, puutarhahommia, maalaushommia ja sen sellaista. Nyt on ihana olla muutama tunti yksin, syödä tummaa suklaata, katsoa Narnia-leffaa ja somea ja maata peiton alla. Keskellä päivää!