Niin se vaan talo tyhjeni yhtä nopeasti, kuin hetki sitten täyttynytkin. Frozen-prinsessa jatkoi matkaansa (ikävä tulee) ja pöytään katetaan taas vain neljä lautasta.
Talo on siivottu lattiasta kattoon (yksi lainalapsenlähtötraditioista), lakanat vaihdettu ja skumppa on kylmässä. Koska kodin nurkat ovat viimeisen muutaman kuukauden aikana alkaneet tulla taas vähän liian tutuiksi ja lempihumpan kajahtaessa radiosta alkaa tanssijalka vipattamaan hallitsemattomasti, tiedän ajan koittaneen.
Tämän illan aion pyhittää ystävyydelle, kuohuviinille ja naurulle. Taidan siis vetäistä jalkaani ainoat omistamani korkokengät, suunnistaa laivasimulaattoriin ja tanssia pääni pyörälle. Vai laittaisko sittenkin tennarit.
Ihanaa viikonloppua sinullekin!
Ilona
Mulla oli kaikenlaista mielessä, mutta sitten näin tuon junaratalaatikon. Selkeästi sulla on liikaa aikaa. ;)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
No hei. Siivottiin pojan kanssa :)
PoistaAikaa vain.
Meissä on kyllä pelottavasti samaa. Taas. Nimittäin nuo korkkarit. Nuohan on jollekin tennarit. Jollekin, joka käyttää ihan OIKEITA korkkareita. Sellaisia, kun mullakin on kolmet, koska kahdet myin juuri uutena kirpparilla pois. Ne kolmet, joista yhdet pakkaan hippajalan vipatellessa Kånkeniin tai tuohikoppaan, päämääränä kiskoa ne baarissa jalkaan. Joka ainut kerta baariin päätyessä... Olen tennareissa. Ehkä ensi viikolla myyn kahdet pois. Jättäen ne El Naturalistat jäljelle..
VastaaPoista-Johanna
Arvaa minkä jätin yökerhon narikkaan?
Poista- Kånkenin :) :) :)
Vaikka El Naturalistat on ihan superhyvät jalassa, jotenkin mun mukavuudenhalu ei meinaa kestää korkokenkiä. Tai siis joo..korollisia kenkiä.
Itse asiassa mun hankintalistalla silti on vuosikaudet olleet sellaiset ajattomat mustat tai nudet korkokengät, niinkun juhlakengät korkokengät. Birckenstokit kun on kuitenkin vähän kyseenalaiset jonkun leningin kanssa kesähäissä tms.
Onpa kiva traditio ja hauska kuulla, että se tanssijalka edelleen vipattaa! Se on terveellistä käydä välillä vipatuttamassa koipiaan ja samalla nauttia ystävistä. :)
VastaaPoistaJoo se siivous lapsen muuttaessa tulee kyllä ihan luonnostaan. Kai sitä siivoaa menneen pois ja valmistautuu näin taas kohti uutta.
PoistaKyllä! Vaikka juhliminen ja varsinkin valvominen on rankkaa, niin kyllä se on myös arkeen voimia antavaa.