Välillä on hyvä kysyä mitä itselle kuuluu.
Kiitos ihan hyvää.
Vastaisin automaattisesti.
Mutta miltä musta tuntuu? Mitä kuuluu ihan oikeasti?
Ehkä on vähän haikeaa. Mietteliästä. Sillain mitä tahdon loppuelämältäni-tyylisesti. Millaisessa elämässä tahdon elää? En oo varma, onko mun pään sisällä joku kolmenkympin kriisi.
Ihan hyvältä tuntuu myös. Yritän elää suurimmaksi osaksi hetkessä. Harjoittelen hengittämään oikein. Keskityn. Sisään. Ulos. Sisään.
Odotustakin on ilmassa. Viime vuosi oli pitkä. Irtiottoja perhearjesta ei ole liiemmin ollut. Vihdoin tohdin kysyä, josko saisi yhdeksi yöksi talon tyhjäksi lapsista. Uinuva absolutisti, minä, aikoo ostaa talon täyteen skumppaa ja juhlistaa uutta kotia ja uutta vuosikymmentä elämässä sillain huolella.
Ja kyllä mä haaveilen. Suurimmaksi osaksi siitä, että olisin hyvässä seurassa avannossa ja savusaunassa. Mutku ei sielläkään voi koko aikaa olla.
Kevään tuleminen tekee hyvää. Se on aina uusi alku jollekin.
Ilona
Kevät!
VastaaPoistaKuinka sen voikin nähdä kahdella niin eri tavalla. Toiselle se on alku ja toiselle loppu. Mikä sanelee, kummin ihminen sen näkee? Ainakin kevät merkitsee aina sitä, että kesä on pian alkamassa. Toisaalta opiskelijoille se merkitsee sitä, että koulu on loppumassa. Tämä liittyy ehkä myös siihen, onko ihminen alttiimpi syys- vai kevätmasennukselle.
Minulle kevät oli ennen villiä iloa kesän alkamisesta. Sittemmin kevät on assosioitunut myös haikeuden kanssa. Ehkä kansanopistovuosien myötä. Silloin tiesin keväällä, että pian vuoden aikana tutuksi tullut ryhmä hajoaa ja jokainen lähtee omalle taholleen. Usein se sama haikeus palaa mieleen, kun haistan kuivan hiekan ja kävelen kevättakki päällä viilenevässä ilmassa.
Mutta on kevät silti hyvä. Ja niin on kolmekymmentäkin. Perästä tullaan, ja yritän parhaani mukaan luoda itselleni kolmekymppisen identiteettiä, jota voisin ilolla ja ylpeydellä kantaa. Sinulla siihen voisi kuulua ainakin tuo toteutunut talounelma.
Railakkaita juhlia!
Niin aivan. Loppu ja alku, jatkumoahan tämä kaikki on. Vuodenajat on ♥
PoistaEhkä sitä elää niin hetkessä ja sitä omaa elämäänsä ja arkeaan, ettei edes ajattele sitä niin.. että mitä on saavuttanut tai mitä on saavuttamatta. Joo, ei sellainen kriisi. Vaan vähän erilainen.
Mutta toteutunut talounelma on kyllä kiva.
Oho, mitä tajunnanvirtaa sensuroimattomana. Kuitti ja kiitti.
Talo tyhjäksi lapsista hetkeksi - se on pieni suuri ilo. Ja kolmenkympin kriiseilyä täällä havaittu - juuri eilen luin jotain vanhoja kirjoituksia ja tajusin, että hei - prosessi on kulkenut eteenpäin, kohti seesteisempää olotilaa :) Uinuva absolutisti tuntui jotenkin omalta - vaikka joskus just skumppaa saattaisin hyvässä seurassa hörppiä. Vaikka harvoin näin käy.
VastaaPoistaVaikka kaikki onkin aina keskeneräistä, niinkun elämä, niin luojan kiitos kaikki menee kuitenkin eteen päin. Tai edes jonnekin suuntaan. Sellainen kokonaisvaltainen jumitus ja jämähtäminen olisi pahinta. No, ellei tykkää.
PoistaKuulostaa kovin tutuilta ajatuksesi. Jokin kolmenkympin kriisi kait, vaikka pyöreästä luvusta on kaksi vuotta aikaa. Jotenkin se jäi huomiotta silloin kun elo oli tehty yöheräämisistä ja imettämisestä :D Mutta nyt kevät on hyvä alku jollekin uudelle! Aurinkoista kevättä sinne!
VastaaPoistaToi on muuten totta. Intensiivinen elo vauvan kanssa on niin omanlaistaan. Tekee kaiken niin toiselle, ettei ehdi itseään ajattelemaan. Sitten kun vauva ei ole enää vauva tai meidän tapauksessa kun vauvaa ei enää ole, niin huomaakin kaipaavansa välillä jotain ihan muuta.
PoistaVoi että se olisi ihanaa olla joskus kotona yksin! Tai kaksin mutta ilman lapsia! Tupareiden järjestämistä odottelen minäkin.. :)
VastaaPoistaVoin vahvistaa. Ihanaa on.
Poista(Anonyymeille totean, että ei niissä lapsissakaan toki mitään vikaa ole).
Mä oon niin liekeissä, kohta on pileet. Kaikki sileeks.